M
monika.
Vieras
Kerron pienesti teille tilanteeni. Eli olen onnellisesti naimisissa ja kahden pienen pojan äiti. Rakastan miestäni kovasti ja meillä menee ihan hyvin, ottaen huomioon järkyttävät univelat ja elämänmuutoksen paikkakunnan vaihdoksen ja toisen lapsen syntymän jälkimainingeissa.
Mutta olen alkanut nähdä unia exästäni. En usein, mutta silloin tällöin. Nykyisellä ja tällä ensirakkaudella sattuu olemaan sama nimikin, niin usein vielä sekoittuvat unissa toisiinsa. Mutta unet ovat kovin todellisia ja teen niissä tyhmyyksiä, esim. petän miestäni. Aamulla on järkyttävä ahdistus ja morkkis, vaikka oikeasti en ole mitään tehnytkään.
Tapasin ensirakkauteni kun olimme 17 ja jätin hänet kun olimme 19. Päädyin jättämään hänet, sillä koin, ettei hänellä ollut minulle riittävästi aikaa (eikä ollutkaan, harrastus, joka vei häneltä kaiken ajan koulun lisäksi, on nyt hänen ammattinsa). Tiedän, että oli oikea päätös jättää hänet, sillä muuten olisin joutunut matkustamaan hänen perässään (työn perässä) ympäri Eurooppaa ja Suomea vailla juurtumista. Viestittelimme ja soittelimme ja tapailimme satunnaisesti vuosia eron jälkeen, mutta mitään ei tapahtunut. Olimme kavereita. Tai jokaisen tapaamisen jälkeen kyllä minusta tuntui, ettei exä osaa olla pelkkä kaveri. Molemmat olimme tahoillamme parisuhteessa...
Kun tapasin nykyisen mieheni, en ole sen jälkeen exääni nähnyt. Hän soitteli minulle muutamia kertoja vuodessa ja lähetti humalapäissään viestejä, että kuuli jonkun meidän biisin ja on ikävä. Kun sitten aloin odottaa esikoistamme ja olimme menossa nykyisen mieheni kanssa naimisiin, soitin exälleni ja sanoin, että on parempi, ettemme enää ole missään tekemisissä. En halunnut missään nimessä loukata nykyistä miestäni ja koin tämän parhaimmaksi ratkaisuksi. Sisimmässäni tiedän, ettemme koskaan pysty vilpittömästi olemaan pelkkiä ystäviä, joten ajattelin näin välttyväni ongelmilta.
Nyt tuosta välirikosta on yli kaksi vuotta ja meille on syntynyt kaksi lasta. Olen mielestäni niin onnellinen kuin voi <3 Lapseni ovat ihania, mieheni on huomioonottava ja koen, etteivät asiat voi juuri paremmin olla. PAITSI. Olen aika yksinäinen uuden paikkakunnan takia. En ole tyytyväinen ulkonäkööni tai itseeni, sillä olen niin väsynyt, etten ole jaksanut urheilla juurikaan. Mieheni kannustaa minua lähtemään liikkelle ja hoitaisi lapsetkin, mutta yleensä nukun kun on vähän aikaa. Mieheni käy töissä ja hänellä on pari aikaavievää harrastusta, niin häntä näkyy harvemmin kotona. Tai viettää kyllä poikien kanssa aikaa, mutta kaikki siivoukset jne. kodinhoito jää minulle. Nuorempi lapsista on vasta 4kk ja valvottaa jonkun verran, joten sekin väsyttää.
Joten, mitä mieltä olette? Olenko takertunut menneeseen vai onko tämä sitä, kun aika kultaa muistot? Vai peräti sitä, että kaipaan siihen nuoruuden vaiheeseen, kun tuntui että elämä oli edessä ja oli vapaa tekemään sitä mitä haluaa? Että se sitten heijastuisi unina tuon aikaisesta kumppanista.
Olen ihan äimänä, sillä päivisinkin sitten kaipaan exääni pitkään sen jälkeen, kun olen nähnyt unen, mutta sitten se laantuu ja elämä jatkuu. Nauran ja vitsailen mieheni kanssa ja vietän aikaa ihanan perheeni kera. Enkä ajattele exää viikkoihin ollenkaan. Kunnes tulee taas uni tai päivän lehdessä on hänestä uutinen. Sitten taas tulee kuin isku vasten kasvoja
Mutta olen alkanut nähdä unia exästäni. En usein, mutta silloin tällöin. Nykyisellä ja tällä ensirakkaudella sattuu olemaan sama nimikin, niin usein vielä sekoittuvat unissa toisiinsa. Mutta unet ovat kovin todellisia ja teen niissä tyhmyyksiä, esim. petän miestäni. Aamulla on järkyttävä ahdistus ja morkkis, vaikka oikeasti en ole mitään tehnytkään.
Tapasin ensirakkauteni kun olimme 17 ja jätin hänet kun olimme 19. Päädyin jättämään hänet, sillä koin, ettei hänellä ollut minulle riittävästi aikaa (eikä ollutkaan, harrastus, joka vei häneltä kaiken ajan koulun lisäksi, on nyt hänen ammattinsa). Tiedän, että oli oikea päätös jättää hänet, sillä muuten olisin joutunut matkustamaan hänen perässään (työn perässä) ympäri Eurooppaa ja Suomea vailla juurtumista. Viestittelimme ja soittelimme ja tapailimme satunnaisesti vuosia eron jälkeen, mutta mitään ei tapahtunut. Olimme kavereita. Tai jokaisen tapaamisen jälkeen kyllä minusta tuntui, ettei exä osaa olla pelkkä kaveri. Molemmat olimme tahoillamme parisuhteessa...
Kun tapasin nykyisen mieheni, en ole sen jälkeen exääni nähnyt. Hän soitteli minulle muutamia kertoja vuodessa ja lähetti humalapäissään viestejä, että kuuli jonkun meidän biisin ja on ikävä. Kun sitten aloin odottaa esikoistamme ja olimme menossa nykyisen mieheni kanssa naimisiin, soitin exälleni ja sanoin, että on parempi, ettemme enää ole missään tekemisissä. En halunnut missään nimessä loukata nykyistä miestäni ja koin tämän parhaimmaksi ratkaisuksi. Sisimmässäni tiedän, ettemme koskaan pysty vilpittömästi olemaan pelkkiä ystäviä, joten ajattelin näin välttyväni ongelmilta.
Nyt tuosta välirikosta on yli kaksi vuotta ja meille on syntynyt kaksi lasta. Olen mielestäni niin onnellinen kuin voi <3 Lapseni ovat ihania, mieheni on huomioonottava ja koen, etteivät asiat voi juuri paremmin olla. PAITSI. Olen aika yksinäinen uuden paikkakunnan takia. En ole tyytyväinen ulkonäkööni tai itseeni, sillä olen niin väsynyt, etten ole jaksanut urheilla juurikaan. Mieheni kannustaa minua lähtemään liikkelle ja hoitaisi lapsetkin, mutta yleensä nukun kun on vähän aikaa. Mieheni käy töissä ja hänellä on pari aikaavievää harrastusta, niin häntä näkyy harvemmin kotona. Tai viettää kyllä poikien kanssa aikaa, mutta kaikki siivoukset jne. kodinhoito jää minulle. Nuorempi lapsista on vasta 4kk ja valvottaa jonkun verran, joten sekin väsyttää.
Joten, mitä mieltä olette? Olenko takertunut menneeseen vai onko tämä sitä, kun aika kultaa muistot? Vai peräti sitä, että kaipaan siihen nuoruuden vaiheeseen, kun tuntui että elämä oli edessä ja oli vapaa tekemään sitä mitä haluaa? Että se sitten heijastuisi unina tuon aikaisesta kumppanista.
Olen ihan äimänä, sillä päivisinkin sitten kaipaan exääni pitkään sen jälkeen, kun olen nähnyt unen, mutta sitten se laantuu ja elämä jatkuu. Nauran ja vitsailen mieheni kanssa ja vietän aikaa ihanan perheeni kera. Enkä ajattele exää viikkoihin ollenkaan. Kunnes tulee taas uni tai päivän lehdessä on hänestä uutinen. Sitten taas tulee kuin isku vasten kasvoja
