H
hohoh
Vieras
Mitähän tässä nyt tekisi... Tapasimme tulevan lapseni isän kanssa muutamia vuosia sitten ja aloimme seurustella parin viikon tuntemisen jälkeen. Jo alusta alkaen hän oli avoin aiemmin sairastamansa peliriippuvuuden suhteen ja sai minut näin uskomaan että hänen siihen saamansa hoidot olivat auttaneet ja että riippuvuus oli kurissa. Miehenä hän vaikutti oikein hyvältä, kiltiltä, lapsirakkaalta ja avoimelta, juuri sellaiselta jonka kanssa voisi elämänsä viettää.
Vuosi sitten paljastui, että vanha riippuvuus oli taas saanut otteen ja mieheni oli lyhyessä ajassa pelannut valtavat summat rahaa jotka oli huijannut kaikilta mahdollisilta tahoilta, myös minulta ja perheeltäni. Erohan siitä tuli, mutta välejä en katkaissut mieheen kokonaan vaan lupasin kaikesta huolimatta olla hänen tukenaan peliriippuvuuden hoidoissa. Ja hän sai minut uskomaan, että kaikki ongelmat johtuivat riippuvuudesta ja se oli ainoa syy miksi hän oli minulle koskaan valehdellut. Palasimme siis yhteen ja kaikki tuntui menevän hyvin.
Vähitellen alkoi käydä selväksi, että ehkä mies ei olekaan valmis kantamaan vastuutaan ja edes yrittämään korvata muille aiheuttamiaan menetyksiä ja jotain ihmeellisiä ristiriitaisuuksia alkoi taas puheista löytyä. Tulin suunnittelematta raskaaksi ja mies oli aivan innoissaan vauvasta ja uudesta mahdollisuudesta perheeseen. Miehellä on ennestään lapsi, joka oli luonamme aina parin viikon välein koko seurustelun ajan ja joka tuli minullekin tosi rakkaaksi. Eräänä päivänä kävi ilmi, että mies oli lapsen äidille ja lapselleen (4v) sekä minulle valehdellut tapaamisista ja lapsi odottaa tarhassa häntä hakemaan vaikka hänellä ei ole aikomustakaan lasta hakea. Ja mies kieltäytyy täysin keskustelemasta asiasta, syyttää vaan minua asioihinsa sekaantumisesta. Tajusin silloin, että valehteleminen ja huijaaminen on miehen toinen luonto ja pelasi hän tai ei, ei häneen koskaan voi luottaa. Muutin siis pois, ja miehelle vaikutti olevan tärkeää että hän saisi erosta huolimatta olla mukana lapsensa elämässä niin paljon kuin mahdollista. Erosta on nyt vajaa puoli vuotta, eikä mies ole ollut minuun yhteydessä rakenneultraa lukuun ottamatta. Olen muutamia kertoja hänelle soittanut tavaroista joita hän aikaisempien puheiden perusteella haluaa lapsen saavan ja niiden yhteydessä hän on edelleen sitä mieltä, että lapsi on "meidän lapsi" ja hän haluaa olla sille isä. Hän halusi auttaa taloudellisesti ja sanoi siirtävänsä rahaa tililleni hankintoja varten. Rahoja ei kuitenkaan näy ja mies ei vastaa puhelimeen.
Rehellisesti sanottuna en ole häneltä mitään odottanut asioiden minulle valjettua, mutta paha mieli on, kun selvästikään ei miestä kovin lapsi kiinnosta, eikä luotettavuuskaan ole yhtään lisääntynyt. Varmasti saapuessaan paikalle pärjäisi lapsen kanssa ja hänelle olisi sillä hetkellä "hyvä isä", mutta onko oikein antaa lapselle muodostua suhde isään joka lapsen luottamuksen pettää aina uudestaan ja uudestaan. Vai pitäisikö kasvattaa lapsi yksin muun tukiverkon kanssa ilman isää. Sen tiedän, että jos en itse kannusta tapaamisia ja tee niitä mahdollisimman helpoksi isälle, ei lapsi tule isäänsä näkemään. Olen tätä nyt aika paljon miettinyt, enkä tahtoisi omien tunteitteni antaa liikaa vaikuttaa, mutta päätöstä pitäisi alkaa pikkuhiljaa tekemään. Mitä mieltä siis olette, ei isää ollenkaan vai isä johon ei voi luottaa?
Vuosi sitten paljastui, että vanha riippuvuus oli taas saanut otteen ja mieheni oli lyhyessä ajassa pelannut valtavat summat rahaa jotka oli huijannut kaikilta mahdollisilta tahoilta, myös minulta ja perheeltäni. Erohan siitä tuli, mutta välejä en katkaissut mieheen kokonaan vaan lupasin kaikesta huolimatta olla hänen tukenaan peliriippuvuuden hoidoissa. Ja hän sai minut uskomaan, että kaikki ongelmat johtuivat riippuvuudesta ja se oli ainoa syy miksi hän oli minulle koskaan valehdellut. Palasimme siis yhteen ja kaikki tuntui menevän hyvin.
Vähitellen alkoi käydä selväksi, että ehkä mies ei olekaan valmis kantamaan vastuutaan ja edes yrittämään korvata muille aiheuttamiaan menetyksiä ja jotain ihmeellisiä ristiriitaisuuksia alkoi taas puheista löytyä. Tulin suunnittelematta raskaaksi ja mies oli aivan innoissaan vauvasta ja uudesta mahdollisuudesta perheeseen. Miehellä on ennestään lapsi, joka oli luonamme aina parin viikon välein koko seurustelun ajan ja joka tuli minullekin tosi rakkaaksi. Eräänä päivänä kävi ilmi, että mies oli lapsen äidille ja lapselleen (4v) sekä minulle valehdellut tapaamisista ja lapsi odottaa tarhassa häntä hakemaan vaikka hänellä ei ole aikomustakaan lasta hakea. Ja mies kieltäytyy täysin keskustelemasta asiasta, syyttää vaan minua asioihinsa sekaantumisesta. Tajusin silloin, että valehteleminen ja huijaaminen on miehen toinen luonto ja pelasi hän tai ei, ei häneen koskaan voi luottaa. Muutin siis pois, ja miehelle vaikutti olevan tärkeää että hän saisi erosta huolimatta olla mukana lapsensa elämässä niin paljon kuin mahdollista. Erosta on nyt vajaa puoli vuotta, eikä mies ole ollut minuun yhteydessä rakenneultraa lukuun ottamatta. Olen muutamia kertoja hänelle soittanut tavaroista joita hän aikaisempien puheiden perusteella haluaa lapsen saavan ja niiden yhteydessä hän on edelleen sitä mieltä, että lapsi on "meidän lapsi" ja hän haluaa olla sille isä. Hän halusi auttaa taloudellisesti ja sanoi siirtävänsä rahaa tililleni hankintoja varten. Rahoja ei kuitenkaan näy ja mies ei vastaa puhelimeen.
Rehellisesti sanottuna en ole häneltä mitään odottanut asioiden minulle valjettua, mutta paha mieli on, kun selvästikään ei miestä kovin lapsi kiinnosta, eikä luotettavuuskaan ole yhtään lisääntynyt. Varmasti saapuessaan paikalle pärjäisi lapsen kanssa ja hänelle olisi sillä hetkellä "hyvä isä", mutta onko oikein antaa lapselle muodostua suhde isään joka lapsen luottamuksen pettää aina uudestaan ja uudestaan. Vai pitäisikö kasvattaa lapsi yksin muun tukiverkon kanssa ilman isää. Sen tiedän, että jos en itse kannusta tapaamisia ja tee niitä mahdollisimman helpoksi isälle, ei lapsi tule isäänsä näkemään. Olen tätä nyt aika paljon miettinyt, enkä tahtoisi omien tunteitteni antaa liikaa vaikuttaa, mutta päätöstä pitäisi alkaa pikkuhiljaa tekemään. Mitä mieltä siis olette, ei isää ollenkaan vai isä johon ei voi luottaa?