Eräänlaista "lapsettomuutta" tämäkin?

["Tete"]

Aina ennen lapsia olen nähnyt itseni neljän lapsen äitinä. Se on ollut unelmani ja suuri haaveeni. Neljän sijaan olen kahden ihanan lapsen äiti. Kuopuksen ollessa ihan pikkuvauva todettiin miehelläni sairaus, joka aiheutti mieheni hedelmättömyyden. Meidän lapsilukumäärä jäi tästä johtuen kahteen.
Asia oli varsinkin aluksi minulle raskas ja surullinen asia käsitellä; lastemme lukumäärän "saneli" joku muu taho. Meillä ei ollut sananvaltaa asiaan missään mudossa. Asian olen mielestäni saanut jotenkin käsiteltyä. Kahden lapsen kanssa voimme taloudellisesti hyvin, kahdelle lapselle on helpompaa kustantaa ja kuljettaa mihin haluaa... mutta

Kuitenkin huomaan, kun joku alkaa odottamaan sitä kolmatta tai neljättä lasta, että vanha suru ja voimattomuus nousee omaa tilannetta kohtaan. Tuntuu epäreilulta etten sanut itse päättää ja, että meidän perhe on jäänyt keskeneräiseksi. Samalla koen häpeää, että suren tälläistä asiaa, onhan minulla kaksi ihanaa lasta.

Kenellekään en voi asiasta puhua, koska en sovi mihinkään lokeroon. Lähinnä saisin vain kommentteja, että mitä siinä valitat toiset eivät saa sitä ainokaistakaan...

Onko kohtalontovereita?

 

[L@ur@]

Minä en joko saa kolmatta tai se on vaikeaa. Pariin vuoteen ei ole tullut kuin yksi keskenmeno. Asia välillä unohtuu kokonaan, mutta aina kun joku kertoo odottavansa niin kirpaisee ja toisen puolesta on vaikea aluksi iloita. Varsinkin siskon vauva tuntui aluksi pahalle, mutta sitten se pikku nykerö voitti minut puolelleen ja olin vain onnellinen heidän puolestaan. Etsin asian hyviä puolia, kuten tuo vaivattomuus kun lapset isompia, enempi rahaa ja aikaa. Tarvii pienemmän kodin ja auton jne.

 

[Vaimo-Rakas]

Ihan ymmärrettävää, ei ole ollut oma päätös. Ihanaa että jaksatte olla onnellisia niistä kahdesta, onneksi on heidät, ehditte heidät saamaan. Mutta ymmärrän surun varsin hyvin tuossa tilanteessa.

 

[nimpäs]

mä olisin halunnut viisi lasta. kaksi tuli. ikä tuli vastaan kun ei löytynyt sopivaa ukkoa aijemmin. kaksi vuotta kärsin lapsettomuudesta. onhan se niin väärin ettei voi saada niin montaa lasta kuin haluisi.

 

["Tete"]

Näistä kahdesta olenkin enemmän kuin kiitollinen. Meillä olisi edelleenkin helpostikin ikää saada lapsia ja molemmat lapset ollaan saatu "helpolla". Mutta tilanne nyt on mitä on. Asioiden hyvien puolien miettiminen tosiaankin lohduttaa. Vaikkei se kaikkea pois viekään.

 

[jessussentään]

Ei taida olla ihan kaikki kynät penaalissa. :headwall:

 

[vie.ras]

[QUOTE="Tete";29485252]Mutta tilanne nyt on mitä on. Asioiden hyvien puolien miettiminen tosiaankin lohduttaa. Vaikkei se kaikkea pois viekään.[/QUOTE]



Ei voi olla totta.

 

["Tete"]

Ei taida olla ihan kaikki kynät penaalissa. :headwall:

Joo ja penaali tipahtanut pöydän alle. Voisitko perustella mielipiteesi? Juuri tämän takia asiasta ei voi julkisesti puhua.

 

["V ieras"]

Ei taida olla ihan kaikki kynät penaalissa. :headwall:

Ja miksei olisi? Onko jotenkin vaikea ymmärtää, että joku haluaisi enemmän kuin kaksi lasta?

Mekin toivotaan miehen kanssa kolmatta, mutta mun sairauden takia tuskin siinä onnistumme. Ja se tekee kipeää. Kipeää, kun tietää että oma kroppa on pettänyt.

 

["Äitee"]

Kahden lapsen äitinä (sain hormonihoitoa että tulisin raskaaksi molempien kohdalla) toisaalta ymmärrän, toisaalta en. Olen ikionnellinen näistä kahdesta, mitkä meille suotiin. Miksi ajatella mitä ei ole saanut vaan MITÄ ON SAANUT. Miksi olla onneton ja katkera, kun voi olla onnellinen ja tilanteensa hyväksynyt. Elämä ei useinkaan mene miten on ajatellut sen menevän. Teillä ei tapahtunut läheisen menetyksiä tai muita elämää ravisuttavia tragedioita. Mitä mieltä olisit jos hakisit ammattiapua suruusi, jos tuntuu ettet pääse siitä muuten yli? Kaikkea hyvää sinulle joka tapauksessa, elämä on tässä ja nyt.

 

["minävain"]

Mieheni on myös hedelmätön, mutta sillä erotuksella teidän tilanteeseenne, että tämä tuli ilmi ennen lapsia. Kaksi lasta on lahjasoluilla saatu aikaiseksi, vuosia sekin vaati. Me haluaisimme kolmannen, mutta tässä vaiheessa lapsilukuamme ryntää rajoittamaan raha. IHan se lasten tekemiseen tarvittava raha ja kelan korvauspolitiikka. Ja näin se on monilla lapsettomuudesta kärsivillä, eivät saa itse päättää omaa lapsilukuaan. Julkisen sairaanhoidon puolella raja on kaksi lasta, sitten ei saa enää hoitoja. Yksityisellä saa, mutta kela ei korvaa.

Lapsettomille sanotaan aina, että olisitte tyytyväisiä siihen yhteen tai kahteen, olette kiittämättömiä, jos lisää vielä "vaaditte". Ettekö ole onnellisia lapsistanne ja muuta mieltä ylentävää. Mietityttää, että miksi se on niin väärin, että lapsettomuudesta kärsinytkin tahtoisi ihan itse päättää lapsilukunsa, kun muillakin tuntuu olevan siihen täysi oikeus?

Saanko kysyä ap, että miksi ette ottaneet talteen miehen soluja ennen kuin hänestä tul steriili? Kuvittelen siis hedelmättömyyden syyksi syöpähoitoja, jolloin monet pakastuttavat siittiöitään myöhempää tarvetta varten.

 

["Tete"]

[QUOTE="V ieras";29485274]Ja miksei olisi? Onko jotenkin vaikea ymmärtää, että joku haluaisi enemmän kuin kaksi lasta?

Mekin toivotaan miehen kanssa kolmatta, mutta mun sairauden takia tuskin siinä onnistumme. Ja se tekee kipeää. Kipeää, kun tietää että oma kroppa on pettänyt.[/QUOTE]


Ymmärrän täysin, että tekee kipeää.
Minulla on vielä se tilanne, että omassa kropassa ei ole minkäänlaista vikaa. Miehen sairaudesta en ole katkera, olen onnellinen että hän on ylipäätänsä elävien kirjoissa.

 

[Happygirl-91]

Voin kuvitella että pettymys on kova, itsekin olen aina halunnut kolme-neljä lasta ja voi olla että sen lisäksi adoptoitaisiinkin vielä jostain lapsi<3 Minusta sun kannattaa koittaa ajatella että kaikella on tarkoituksensa ja kaksi lasta on siunaus. Joku ei saa ollenkaan.

 

["jjjj"]

Voin kuvitella että pettymys on kova, itsekin olen aina halunnut kolme-neljä lasta ja voi olla että sen lisäksi adoptoitaisiinkin vielä jostain lapsi<3 Minusta sun kannattaa koittaa ajatella että kaikella on tarkoituksensa ja kaksi lasta on siunaus. Joku ei saa ollenkaan.

Joku ei saa ollenkaan ja joku toinen saa kymmenen. Kai menet sanomaan sille yhdettätoista lastaan odottavalle myös, että olisit onnellinen noista olemassaolevista, joku ei saa yhtään.

Adoptoiminen on ajatuksena kaunis, tiedätkö kauanko siinä nykyään kestää, että lapsen saa, jos saa?

 

["Tete"]

[QUOTE="minävain";29485286]
Lapsettomille sanotaan aina, että olisitte tyytyväisiä siihen yhteen tai kahteen, olette kiittämättömiä, jos lisää vielä "vaaditte". Ettekö ole onnellisia lapsistanne ja muuta mieltä ylentävää. Mietityttää, että miksi se on niin väärin, että lapsettomuudesta kärsinytkin tahtoisi ihan itse päättää lapsilukunsa, kun muillakin tuntuu olevan siihen täysi oikeus?

Saanko kysyä ap, että miksi ette ottaneet talteen miehen soluja ennen kuin hänestä tul steriili? Kuvittelen siis hedelmättömyyden syyksi syöpähoitoja, jolloin monet pakastuttavat siittiöitään myöhempää tarvetta varten.[/QUOTE]

Lähinnä mietin sitä, että lapsettomuushoitojen kautta lapsia saaneet ovat paljon enemmän oikeutettuja "valitella" kahden lapsen lukumäärästään. Mutta minä, joka en ole lapsettomuudesta kärsinyt kuulee juurikin tuota kynien putoilu kommentteja. Vaikka en ole itse saanut päättää lapsien lukumäärästä eikä eteen ole edes tullut rahatilanne tai jokin muu politiikka...

Asia eteni tuolloin niin nopeaan tahtiin, ettei pakastuksia ehditty edes miettimään.

 

["Tete"]

Adoptointi ei tule meidän kohdalla toteutumaan, juuri tuon sairauden takia.

Ja kyllä. Olen kiitollinen kahdesta lapsestani. Se ei kuitenkaan vie pois surua ja tunnetta siitä, että perheemme jäi "keskeneräiseksi".

 

[-vieras-]

Onhan teillä vielä mahdollisuus kokeilla lapsettomuushoitoja luovutetuilla siittiöillä. Oletteko harkinneet sitä vaihtoehtoa?

 

["minävain"]

[QUOTE="Tete";29485321]Lähinnä mietin sitä, että lapsettomuushoitojen kautta lapsia saaneet ovat paljon enemmän oikeutettuja "valitella" kahden lapsen lukumäärästään. Mutta minä, joka en ole lapsettomuudesta kärsinyt kuulee juurikin tuota kynien putoilu kommentteja. Vaikka en ole itse saanut päättää lapsien lukumäärästä eikä eteen ole edes tullut rahatilanne tai jokin muu politiikka...

Asia eteni tuolloin niin nopeaan tahtiin, ettei pakastuksia ehditty edes miettimään.[/QUOTE]

Emme ole oikeutettuja toivomaan yhtään mitään. Ainakaan, jos kehtaa asiaa pohtia jossain sivustolla, missä pyörii myös ensimmäistään yrittäviä toistaiseksi vielä lapsettomuudesta kärsiviä. Heiltä, entisiltä hengenheimolaisiltani, minä olen kamalimmat kommentit saanut silmilleni kiittämättömyydestä, itsekkyydestä jne.

Lapsettomilla on kova kilpailu siitä, kuka on kärsinyt eniten ja pisimpään, kenellä on oikeus tuntea näin ja noin. "Et voi olla toivosi menettänyt, vastahan teille on tehty neljä koeputkihedelmöitystä, MINULLE sensijaan tehdään jo kuudetta ja ja ja". Tuolla tämän palstan keskusteluosiossa lapsettomat jaetaan ekaa yrittäviin, kevyemmillä hoidoilla yrittäviin, rankemmilla hoidoilla yrittäviin, hoitoihin vasta menossa oleviin, clomilaisiin, useamman hoidon läpikäyneisiin, lahjasoluhoitoihin, toista hoidoilla yrittäviin, sekundaarisiin, toivottomiin tapauksiin jne. Luokittelun ja vertailun tarve on aivan uskomaton!!

 

[japansucks]

[QUOTE="Tete";29485345]Adoptointi ei tule meidän kohdalla toteutumaan, juuri tuon sairauden takia.

Ja kyllä. Olen kiitollinen kahdesta lapsestani. Se ei kuitenkaan vie pois surua ja tunnetta siitä, että perheemme jäi "keskeneräiseksi".[/QUOTE]

Katsopa ahne idiootti ympärilles. Tässä maailmassa on oikeitakin ongelmia, että ottaa tommonen turha itkeminen kaaliin.

Turpa kiinni ja herää pahvi!!!
Ei muuta sanottavaa.

 

["Tete"]

Katsopa ahne idiootti ympärilles. Tässä maailmassa on oikeitakin ongelmia, että ottaa tommonen turha itkeminen kaaliin.

Turpa kiinni ja herää pahvi!!!
Ei muuta sanottavaa.

Ja siellä taas maailmannapa huutelee totuuksiaan. Luultavasti sinunkin murhe jonka kanssa tuskailet voi olla jollekin toiselle maailman turhin itkun aihe. Joten heräisitkö itse?
Ei ole minullakaan sinulle muuta sanottavaa.

 

["Tete"]

[QUOTE="minävain";29485377] Luokittelun ja vertailun tarve on aivan uskomaton!![/QUOTE]

Niinhän se taitaa olla. Ja se varmasti satuttaa.

Tässä on myös se syy, että en edes uskalla mennä julkisesti sanomaan, että suren lapsien lukumäärän jäämistä kahteen. Koska en ole lapseton enkä edes sekundäärisesti lapseton. Joten ulosanti on juurikin tuota jo edellä nähtyä ala-arvoista, mitä osasinkin odottaa.

 

[Kaipaus]

Mulla on takana kolme sektiota ja jo toisessa sanottiin että kohtu on ohut. Nyt sitten kolmannessa lääkäri ei suositellut enää raskauksia ja tehtiin sterilisaatio. Mietin ja vatvoin sitä edestakaisin pitkään, enkä ollut edes leikkaustilanteessa varma siitä. Mä olisin vielä yhden lapsen, mietin sitä joka päivä, kaduttaa. Oma terveys pitäs olla ykkösasia, mutta mutta.. Jääkö sitä katumaan loppuiäkseen kun ei saanut sitä haluttua lapsimäärää? Tai siis jääkö se kaipaus?

 

["minää"]

Mä yritän ymmärtää ja haluaisin, mutta en kuitenkaan ymmärrä. Teillä on jo paljon. Miten paljon sitä nykyään halutaan: kaikki mitä olen suunnitellut on toteuduttava tai muuten ei tule mistään mitään. Jokaisella ihmisellä on jotakin, mitä hän ei ole saanut tai jotakin, mikä on mennyt ihan suurella tavalla pieleen. Totta kai saa ja voi surra, mutta mun mielestä on vain älytöntä, ettei oikeasti osata olla kiitollisia siitä, mitä elämässä on saanut. PS. Omakaan elämä ei ole mennyt helpoimman kautta. En siis puhu kultalusikka suussa, todellakaan!

 

[kaf]

[QUOTE="Äitee";29485278]Kahden lapsen äitinä (sain hormonihoitoa että tulisin raskaaksi molempien kohdalla) toisaalta ymmärrän, toisaalta en. Olen ikionnellinen näistä kahdesta, mitkä meille suotiin. Miksi ajatella mitä ei ole saanut vaan MITÄ ON SAANUT. Miksi olla onneton ja katkera, kun voi olla onnellinen ja tilanteensa hyväksynyt. Elämä ei useinkaan mene miten on ajatellut sen menevän. Teillä ei tapahtunut läheisen menetyksiä tai muita elämää ravisuttavia tragedioita. Mitä mieltä olisit jos hakisit ammattiapua suruusi, jos tuntuu ettet pääse siitä muuten yli? Kaikkea hyvää sinulle joka tapauksessa, elämä on tässä ja nyt.[/QUOTE]

mutta mikset sinä silloin aikanasi ajatellut, mitä olet jo saanut (miehen, koulutuksen, kodin, työn, ystäviä, kivan lapsuuden perheen?). Miksi et ollut onnellinen ja hyväksynyt lapsettoman tilanteesi?

olisitko tehnyt niin ihan ongelmitta, jos nuo hormonihoidot eivät olisi tehonneet? miettinyt vaan, että ei tunnu missään, keskityn kivoihin juttuihin, eihän kukaan edes kuollut.

 

["lapseton"]

Ymmärrän kyllä. Et ole saanut elämässäsi sitä, mitä haluat, sama se mitä se on. Mulla ei ole yhtään lasta, koitan silti olla tilanteeseen tyytyväinen, mulla on paljon muuta. Mutta ei se ole aina helppoa, joskus se toivottomuus iskee, joskus taas tää elämä tuntuu mukavan helpolta ja ihanalta näinkin. Opettele vain olemaan onnellinen siitä, mitä sulla on, ja koita kääntää asia positiiviseksi, koska et voi siihen kuitenkaan vaikuttaa.