Erilaiset seksihalut parisuhteessa

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Tyttö ymmällään
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Tyttö ymmällään

Vieras
Olen vähän epätietoisessa mielentilassa ja haluaisin kuulla mielipiteitänne asiasta… Olen vähän alle kolmekymppinen nainen ja olen aivan ihanassa suhteessa, poikaystäväni on mies suoraan unelmistani mutta nyt viime aikoina on alkanut esiintyä ongelmaa seksin suhteen. Olemme olleet yhdessä melkein pari vuotta ja seksi on ollut lähes täydellistä viime aikoihin asti. Parin viime kuukauden aikana poikaystäväni halut ovat – jolleivät nyt kadonneet – niin ainakin vähentyneet huomattavasti. Olemme puhuneet asiasta (mikä on vaikeaa, koska se SATUTTAA MINUA kun tunnen ettei hän enää halua minua). Hän itse sanoo, että tuntuu, että alun ”jännittävyys” ja ”uutuudenhohto” on muuttanut muotoaan sellaiseksi, että hän haluaisi useammin kuin ennen vain halia ja maata vieressäni tietäen, ettei hänen tarvitse sanoa tai tehdä mitään, ja että hänelle riittää tieto siitä, että esim. sängyssä vain olen hänen vierellään. Toisaalta nämä sanat kuulostavat ihanilta mielestäni, mutta toisaalta minulle tulee surullinen mieli ajatellessani ja tuntiessani ettei hän enää halua minua samalla tavoin kuin ennen. Itselläni halu rakastella hänen kanssaan on vain lisääntynyt kun olen oppinut tuntemaan hänet paremmin.
Olemme myös tulleet siihen tulokseen, että minun seksuaaliset haluni ovat suuremmat kuin hänen. Onko kohtalotovereita – olisin oikeasti kiitollinen mielipiteistänne ja jos joku muu on kokenut saman tilanteen, miten olette asian ratkaisseet? En halua pilata asiasta riitelemällä muuten ihanaa suhdettani mutta en myöskään halua riutua tai tuntea että jollain tavalla ”painostan” häntä seksiin kanssani… Olen täynnä ristiriitaisia tunteita…
 
Minulla on aikalailla sama tilanne. Vajaa pari vuotta on oltu yhdessä, vuosi asusteltu yhteisessä kodissa... Minun tekisi häntä mieli vaikka joka ilta, mutta usein hän vain suukottelee iltasuukot ja käpertyy kainaloon uinumaan ja useimmiten muistaa myös kertoa, kuinka ihanaa minun sylissäni on.

Tiedän, että mies rakastaa minua, mutta minä koen tilanteen niin, ettei hän halua minua... Järjellä ajatellen: Mies tekee paljon töitä, yrittäjä kun on(niin fyysistä kuin paperihommiakin) ja on iltaisin usein aivan puhki..

Sinun kirjoituksesi olisi voinut olla suoraan minun kynästäni. Iltaisin yritän usein hienovaraisesti johdatella häntä kiihkeämpiin puuhiin, jotta en vain painostaisi, mutta hänelle riittää halit ja suukot. Silloin kun todella rakastellaan niin kaikki on aivan ihanaa ja mies on joskus sanonutkin, että tykkää siitä kun välillä on vähän taukoa -tuntuu entistä paremmalta.

Kyllä minusta välillä tuntuu, ettei mieheni enää himoitse ja halua minua niin kiihkeästi kuin ennen, mutta usein huomaan olevani aivan hupsu tilanteen kanssa, koska hän aina jaksaa yllättää tekemällä aloitteen ja silloin huolet unohtuu -ainakin joksikin aikaa...

Vähitellen olen alkanut tehdä asialle jotain. Ollaan puhuttu miehen väsymyksestä ja molempien työkiireistä, siitä miten ne vaikuttaa meidän parisuhteeseen. Nykyään myös useammin kerron hänellä viestein mitä leikkejä minulla on illaksi mielessä. Tänäänkin läheteltiin kuumia viestejä...ehkä illalla luvassa jotain kivaa.. toivottavasti
 
Joku vitsi taitaa olla tytöillä ... 40v yrittäjä miehenä sanoisin että naista ei TODELLAKAAN saa tarpeeksi! Jos teidän miehenne haluavat noin laimeasti niin taitavat olla niitä pehmokoulutettuja puolihomoja... Kumma kun mulle ei osunut elämässä yhtään oikein halukasta naista.
 
""Kumma kun mulle ei osunut elämässä yhtään oikein halukasta naista.""

Sitähän sopii miettiä miksi ei, Kain....Heh



""pehmokoulutettuja puolihomoja""......Niinpä:)
 
Jos suhde on noin tuore, ei ole lapsia yms. Yhteisiä sitoumuksia niin... Juokse jo hyvä nainen! No ei vaan, mutta kokemuksella voin sanoa että harvoin se viriiliyden taso kuitenkaan muuttuu vaikka sitä erehtyisi toivomaan... Niin ainakin toivoin ja kuvittelin omasta vaimosta vielä naimisiin mennessä. Nyt en enää kuvittele ja taitaa olla ero väistämätön. Tuo on lähestulkoon ainoa syy muuten - siis se että itse omaan vahvan libidon mutta vaimo ei...
 
On se kumma, että meneekin usein parinmuodostus väärinpäin kun ei ole samat seksuaaliset halut. Minulla taas mies, joka haluaa harvemmin (kerta viikko riittää) kuin minä (haluaisin joka päivä). Muuten ihana mies! Mietin eroa ja oikeastaan sitä onko seksi niin tärkeää tai sanotaanko sen määrä.
 
Sanoisin kyllä, että ainakaan lapsen hankkimista tms vakavaa sitoutumista ei kannata tehdä, jos seksihalut kovin erilaiset, koska on todella ikävää, jos toinen kokee tulevansa painostetuksi ja toinen on tyydyttämätön. Toki masturboinnillakin pärjää, mutta ei ole kivaa, jos reilusti yli puolet tyydytyskerroista on oman käden kautta.

Kannattaa jutella miehen kanssa asiasta. Joskus esim. stressi vaikuttaa kyvykkyyteen. Sen huomaa lomien aikana, jolloin energiaa vapautuu sänkyhommiin. Toki kannattaa huomata sekin, että jotkut etsivät intoa muista sängyistä ja tyytyvät paremman puutteessa siihen omaan ja tuttuun naiseensa.
 
voisit olla mun tyttöystäväni , niin tutulta kuulostaa !
Ihastuttiin toisiimme treffipalstan kautta, sitten luonnossa huomasin että en niin kauheasti tuntenutkaan seksuaalista halua häneen. Tietenkin sitä uutuudenviehätyksestä alussa jaksoin, mutta nykyään vaan sen verran suhde pysyy nipinnapin kasassa. Mieluummiin teen käsitöitä tietokoneen edessä.
 
""sini""
näen parisuhteen merkityksen 90%:sesti muussa kuin seksissä. Seksisuhde on sitten taas eri asia, on siitäkin kokemusta. Mutta jos löytää ihmisen jonka kanssa tulee hyvin toimeen, niin kyllä se seksi on sivuseikka.
 
""Mies"": Olen samaa mieltä että suhteessa pitää olla muutakin kuin seksiä ja sitä pitää olla ainakin 60% mutta tuo ettet ole ikinä oikein himoinnut naistasi, on kyllä aika masentavaa kuultavaa. Sitten teet käsitöitä kun et kunnolla halua naistasi.
En voisi itse alkaa seurustelemaan miehen kanssa jota en haluaisi aivan raivona. Kuka tykkää haaleasta ruuasta kun voi saada kuumaakin? En minä ainakaan.
Suhteessa pitäsi olla siksi että se toinen on maailman paras ja elämän tarkoitus, ei siksi että se menee paremman puutteessa. Juuri sinunlaisesi ihmiset petäävät jossain vaiheessa: he alkavat näkemään ympärillän mielenkiintoisempia ihmisiä. En sano että sinä pettäisit mutta riski kasvaa ajan kanssa....
 
voe,voe, eepä tasan kää nuo halutkaa. minä olin nuorempana kova tyttö haluammaan, mutta liekö keski-ikä suanu halut häviämmää. vae oesko vika siinä, ettee ennee tuo yhteeselämä muutenkaa mitenkää sykähytä. kyllä tekköö toesj harvon mielj, sattuuko sillä kertoo sittä ukkoo huvittammaan. suattaa sekkii kerta männä ohi. hyvin harvon on ennee vessaankaan asijoo suihkunvarteen. ukko kyllä normaalisti vonkoo, ja on myötäenen marina ,kun ee oo tarpeeks tussukkoo tarjolla. aekanaan myökii jopa kolome kertoo yönseutuna, vuan nykyvään jos kolome kertoo kuukaavessa, niin suap jo panna pilikan puuhun. vuan on jo seuroova sukupolovi astuna remmiin. poeka hoeteloo nykyvään tämän huushollin panohommat.
 
Kiitos kirjoituksestasi Akka 50-v, nauroin kyyneleet silmissä!
Vai pilikan suattaa panna puuhun ja poeka hoeteloo teiän tuvan panohommat! Kyllä savolaiset osaa! :) No hyvä että out suan ees nuorena jos et ennee.
 
Mieti onko tyttöystäväsi samaa mieltä. Jos netin tyttelit kiinnostavat enemmän kuin puuhailu oman kullan kanssa, taitaa kyse kohdallanne olla enemmänkin ystävyyden kaltaisesta kumppanuudesta. (Jos siitäkään, koska et näytä tyttöystävääsi kovin paljoa kunnioittavan.) Parisuhteeseen kuuluu mielestäni molemmat; ystävyys ja seksuaalinen puoli!

Kehottaisin miettimään oletko oikeudenmukainen tyttöystävääsi kohtaan. Touhusi saattavat loukata häntä syvästi. Jos todella noin vähän kiinnität huomiota tyttöystäväsi tunteisiin, olisi mielestäni paras ratkaisu kertoa hänelle totuus ja erota. Hän ansaitsee parempaa vaikka sinä et sitä netin pornokuvien lumoissa tajuaisikaan. Ja luuletko TODELLA, ettei hän ole huomannut jotain olevan vialla???
 
ollaan nyt oltu yhes miehen kaa 4 vuotta... sama juttu meilläkin.. mulla suuremmat halut ku miehellä.. alukshan oltiin useammin mut ny ukko alkanu ""pihtaamaan"".. kyl siihen tottuu et saa vaan noin 2-3 kertaa viikossa.. nykyään olen omaksunutkin rytmin ihan hyväksi vaikka kaipaanhan minä lisää ja lisää ja lisää... mutta ihan normaaliahan se taantuminen on.. huomaa että vaikka ei aina olisi sängynpuolella niin se toinen kuitenkin välittää ja osaa jo muillakin tavoin sen ilmaista kuin pelkällä seksillä..
 
Älä kuule ole huolissasi, tuo on vain arkielämän astumista teidän yhdessäoloonne, nauti ihmeessä että miehesi haluaa olla vieressäsi ja nauttia läheisyydestä.
Seksi rupeaa maistumaan puulta jos joka ilta hinkataan.
 
Jos ei kemiat kohtaa seksin suhteen alusta lähtien, ei voi sanoa, että parisuhde olisi molemmin puolin tyydyttävää ja hyvää kahdenkymmenenkin vuoden kuluttua..
Meillä on 20 vuotta lasissa ja seksielämä vain kukoistaa, se on monipuolista ja erittäin tyydyttävää...suorastaan ihanaa!
Jos ei seksi luista, niin ei kyllä suksikaan luista!!
 
Sama juttu täällä. Uskomatonta, mutta totta että meitä puutteessa olevia naisia tuntuu nykyään olevan entistä enemmän. Olemme nelikymppinen pari ja miestä ei seksi kiinnosta kovinkaan usein. Saan olla tyytyväinen, jos saan kerran viikossa ja sekin useimmiten niin, että esileikkiä ei ole ja kyseessä on vaan tyhjennysoperaatio. Pois kaikki se, että häntä kiinnostaisi kiihottaa minut halukkaaksi yhdyntään. Muuten kyllä saan hellyyttä joka ilta, mutta jostain syystä seksi ei vaan maita hänelle.

Kokemus on osoittanut, että painostaa ei kannata, sillä silloin asiaan astuu mukaan pakonomaisuus ja siinä vaiheessa halut katovat kummasti. Keskustelukin usein johtaa riitaan, joten ajoittain todella tuntuu siltä, että konstit on vähissä. Mikä tässä on surullisinta on se, että itsekin olen jo menettänyt paljon seksuaalisesta halustani - tämä kuuluu kategoriaan ""Use it or Lose it""!

Surullista - mikä teitä miehet vaivaa? Onko todellakin niin, että mies/ miehet menevät ihan sekaisin, jos naisella onkin suurempi seksuaalinen draivi kuin miehellä? Omani totesi minulle, että kaikki hänen entiset naisensa eivät ole olleet kovinkaan halukkaita seksiin ja tietysti nyt joku toteaa, että eipä ihme, kun lukee aiemman tekstin;-)

Vastauksia, kiitos!
 
Kyllä olen syyllinen, jos suukkojen ja halausten vähyydestä syytetään. Sitä vastoin olen aktiivisempi tuolla makuuhuoneen puolella ja osoitan välittämiseni mielummin teoilla tai eleillä... Tietysti hellin ja koskettelen, mutta se ei ole jatkuvaa kyöhnäylyä.. Nykyisin olen vain huomannut haluavani seksiä entistä enemmän... Tosin virheistäni oppineena haluaisinkin partnereiden laadun korvaavan määrän. Näin kait vanhetessaan ei arvosta enää pelkkää panoa..?
 

Yhteistyössä