Erimielisyyttä miehen kanssa.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No ehkä sitä miestä ei vaan kiinnosta lomamatkat ja remontit, vaan tahtoisi rahan, jonka voisi hyvällä omallatunnolla käyttää ihan mihin itse tykkää. Musta se, että edes 30e omasta palkastaan saa käyttää mihin itse haluaa selittelemättä sitä mitenkään kellekään, kun koko muu osuus menee perheen hyväksi, ei todellakaan pitäisi olla liikaa pyydetty. Päinvastoin tuntuu kohtuuttomalta, jos edes tuohon ei voi suostua, vaan se vähäkin pitäisi pistää yhteiseen pottiin.

Miksi sun miehesi pitäisi olla se, joka joustaa? Sitäpaitsi eihän kukaan estä sua jättämästä parturit väliin ja säästämästä lomamatkaan, jos pidät sitä omaa käyttörahaa tarpeellisempana.

Sä nyt oot käsittänyt pikkusen väärin, joko tahallas tai tahtomattas.
Miehellä on vapaus ostaa mitä tarvitsee. Pointti tässä on se, että hän haluaa meidän tekevän sitä samalla summalla. Jos itse ostan meikkejä kolmellakympillä, niin hän ostaa jotain myös - vaikka ei mitään tarttiskaan.
 
No ehkä sillä on jotenkin hyväksikäytetty tai osattomaksi jäänyt olo. Ei musta toisen tunteitä tämmöisessäkään asiassa kannata tyrmätä, vaan yrittää selvittää, mistä tuo johtuu. Voi kertoa jostain isommasta kitkanaiheesta, josta seuraa ikävyyksiä jatkossa jos sitä ei nyt selvitä. Eikö se muka yhtään suostu kertomaan, miksi haluaa tuota? Oletko sinä kotona ja hänestä tuntuu, että hänen rahoillaan tuhlailet?
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Miksi sun miehesi pitäisi olla se, joka joustaa? Sitäpaitsi eihän kukaan estä sua jättämästä parturit väliin ja säästämästä lomamatkaan, jos pidät sitä omaa käyttörahaa tarpeellisempana.
Koska nykyisessä tilanteessa miehellä on se sama oikeus käyttää sitä rahaa, omiinkin juttuihin, niin miksi sitä rahaa pitää ryhtyä merkitsemään että "sinulle, minulle, sinulle...". Mies ei ole perustellut syytä. Jos syynä on se, että hän ei tunne itseään vapaaksi, jotta voisi ostaa omia juttujaan nyt, niin siinä olisikin edes jonkinlainen alkeellinen perustelu, mutta mies ei ole mitään tallaista sanonut, ja mitä ilmeisemmin ei edes näin tunne, koska voi nytkin käyttää rahaa omiin menoihinsa.

Hänen ehdotuksensa on siis täysin epälooginen ja tuulesta temmattu. Ja ap on jotenkin ilkeä kun ei halua lähteä tällaisen juttuun mukaan? Minusta perusteita tilanteen ennalla pitämiseen on useita (se on toiminut ennenkin, se ottaa huomioon molemmat, siinä ei ole turhaa tuhlaamisen riskiä, mikä tuollaisesa erikseen irrotetussa summassa on...) kun taas mies on vaan höpissyt jostain ihmeen tasapuolisuudesta, eikä kertonut yhtään järkevää syytä, miksi muutos olisi tarpeellinen. Se, että keskustelupalstalla jotkut kuupot keksii sopivia syitä ei ole mikään hirveän hyvä perustelu, niiden perusteluiden pitäisi lähteä siitä miehestä, eikä siitä mitä jotkut ventovieraat ihmiset kuvittelevat miehen mahdollisesti haluavan.
 
Laittakaa oma rahaa vaikka 300 e kuussa molemmille henkilökohtaisiin menoihin, jotka voi käyttää miten mielii tai säästää. Loput käytetään yhteiseen hyvään.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
No ehkä sillä on jotenkin hyväksikäytetty tai osattomaksi jäänyt olo. Ei musta toisen tunteitä tämmöisessäkään asiassa kannata tyrmätä, vaan yrittää selvittää, mistä tuo johtuu. Voi kertoa jostain isommasta kitkanaiheesta, josta seuraa ikävyyksiä jatkossa jos sitä ei nyt selvitä. Eikö se muka yhtään suostu kertomaan, miksi haluaa tuota? Oletko sinä kotona ja hänestä tuntuu, että hänen rahoillaan tuhlailet?

Enhän mä olekaan tyrmännyt, vaan yrittänyt ymmärtää! Minä tässä itkuun pillahdin, kun tuntui että mun "kuluttamista" kytätään, tai että se on liian suurta. Jota se ei todellakaan ole. Ilmeisesti miehestä sille tuntuu, koska hän käyttää itseensä _vielä_vähemmän. Minähän käytän naamarasvaa, ihovoiteita, kuorintajuttuja (1prk kutakin kaapissa), siteitä/tamponeja, hiuksiakin värjään, piilolinssejä, hajuvettä (ostan ehkä kerran vuodessa jos niinkään usein)...
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

Niin mä tän ymmärsin, että sun miestä kaihertaa se että sä kuitenkin kulutat enemmän, mikä ilmeisimmin on totta. Ehdottihan hän sitä vuoden tarkkailuakin...

Niin mä en ymmärrä myöskään miksi sä et suostu siihen? Jos se sais sen paremmalle tuulelle ja kitkan pois. Mä en tajua... 30 euroa ei ole mitään, jos sillä saa rauhan maahan. Mä veikkaan että sun mies ei tule edes sitä käyttämään, ainakaan aina, haluaa vaan tietää että se oikeasti ON tasapuolista, ja että siihen tasapuolisuuteen ON MAHDOLLISUUS.
 
Alkuperäinen kirjoittaja V-ivian:

Ei olla puhuttu tarkkaan summista, heittona sanoi tuon 30?. Onhan hänellä mahdollisuus ostaa joka kuukausi mitä haluaa, miksi tälaisesta pitää tehdä erikseen numero? Miksi pitää laskea erikseen, että nyt mun vuoro tehdä sitä ja sit sä teet ens kuussa?
 
Minun mielestäni aikuisen ihmisen tulisi kertoa ne motiviinsa ja syynsä ihan oikeasti. Jos mies ei voi kertoa miksi, ei ole mitään mieltä suostua. Ihan sama mikä se syy on. Ensimmäinen askel siihen, että ap voisi "joustaa" on mielestäni se, että mies ottaa ja kertoo tarkkaan mitä haluaa ja miksi, nyt hän vain hämmentää ap:ta. Ja jos mies oikeasti nipottaa jostain hiton piilolinsseistä tai terveyssiteistä niin huoh... Miksi kaikki naisiin menevä raha on "tuhlaamista" ja kaikki miehen törsäily on aina niin helvetin tarpeellista ettei mikään. Minä en tuhlaa "naisellisiin" juttuihin juuri mitään, mutta ei meillä mies silmiään pyörittele kun jotain pitää ostaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja V-ivian:
Niin mä tän ymmärsin, että sun miestä kaihertaa se että sä kuitenkin kulutat enemmän, mikä ilmeisimmin on totta. Ehdottihan hän sitä vuoden tarkkailuakin...

Niin mä en ymmärrä myöskään miksi sä et suostu siihen? Jos se sais sen paremmalle tuulelle ja kitkan pois. Mä en tajua... 30 euroa ei ole mitään, jos sillä saa rauhan maahan. Mä veikkaan että sun mies ei tule edes sitä käyttämään, ainakaan aina, haluaa vaan tietää että se oikeasti ON tasapuolista, ja että siihen tasapuolisuuteen ON MAHDOLLISUUS.

Ei olla puhuttu tarkkaan summista, heittona sanoi tuon 30?. Onhan hänellä mahdollisuus ostaa joka kuukausi mitä haluaa, miksi tälaisesta pitää tehdä erikseen numero? Miksi pitää laskea erikseen, että nyt mun vuoro tehdä sitä ja sit sä teet ens kuussa?

Sen vuoks että mies kerrankin haluaa ITELLEEN sen 30 euroo kuussa käyttörahaa ja sä nostat siitä vitullisen porun ja äläkän.
 
No ehkä siksi pitää tehdä numero, kun kokee tilanteen epäreiluksi! Silloin yleensä ihminen haluaa "vakuuden" että on tosissaan tasapuolinen mahdollisuus käyttää sama summa, vaikkakin se olis susta naurettavaa ja lapsellista.

Jos olet itsekin sitä mieltä että sinä käytät enemmän rahaa, niin mikset vaan voi suostua siihen...
 
Alkuperäinen kirjoittaja akka:

Mies voi ostaa mitä haluaa, silloin kuin haluaa. Etkö tajua?
 
Eli näistä meidän yhteisistä rahoista, jotka lasketaan elämiseen kuukausi kerrallaan, pitäisi repiä aina muutamakymppi sille toiselle, kuka ei edes tarvitse mitään? Vaikka notskiin sytykkeeksi?
 
Eihän voi. Hän haluaisi ottaa 30 euroa joka kuu, ja sä nostat siitä hirveen äläkän.

Miksei se sovi sulle?
 
No tulihan se sieltä. Sä "tarvitset" sun kampaajan, ja sua vituttaa että mieskin sais siinä kuussa 30 euroa vaikkei se sun mielestä "tarvitse" mitään.

No kai se voi vaikka säästää sen rahan seuraavaan kuuhun ja ostaa sillon jotain tarvitsemaansa?

Tästä paistaa aika kirkkaasti läpi se että sä et halua että mies saa joka kuu sen kolmekymppiä, kun se ei sun mielestä "tarvitse" sitä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kyllä:

EI. Hän ei tarvitsisi myöskään omasta mielestään välttämättä silloin mitään. Mutta haluaa merkata rahan silti. Ei mua vituta. Jos käyn helmikuussa kampaajalla, ja miehelle ostetaan saman hintainen takki maaliskuussa, niin mikä mättää? Ja kyllä, turhaan MEILLÄ ei ole rahaa, miksi pitäisi keksimällä keksiä jotain rahan menoa?
 
Alkuperäinen kirjoittaja Miksei:

Koska hän ei välttämättä tarvitse joka kuukausi 30?:lla ostettavaa, kuten en minäkään.
 
Enhän minäkään ole vaatimassa omaa kolmeakymppiäni silloin, kun mies käy parturissa tai ostaa kengät!
 
Voiko mies sitten ostaa 300 euron jutun halutessaan kyselemättä?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
EI. Hän ei tarvitsisi myöskään omasta mielestään välttämättä silloin mitään. Mutta haluaa merkata rahan silti. Ei mua vituta. Jos käyn helmikuussa kampaajalla, ja miehelle ostetaan saman hintainen takki maaliskuussa, niin mikä mättää? Ja kyllä, turhaan MEILLÄ ei ole rahaa, miksi pitäisi keksimällä keksiä jotain rahan menoa?

No sitä takkia ei sillä kolmellakympillä saa, joten minkä ihmeen takia sulle ei käy että mies säästää helmikuun ja maaliskuun ja vaikka vielä tammikuunkin omat rahansa ja ostaa sen takin niillä?

Miksi sulle ei sovi että miehellä on omaa rahaa jota se käyttää kun se haluaa, mihin se haluaa, jos sulla on ihan sama vapaus? Sä haluat käydä helmikuussa kampaajalla ja mies ostaa maaliskuussa takin. Sä et missään nimessä halua että miehellä on vähän omaa rahaa helmikuussa, koska sillä on sun hyväksymä menokohde (=takki) vasta maaliskuussa.

Miksi sun pitää saada kontrolloida miehes rahankäyttöä? Arvaa mitä sanottaisiin täällä naiselle joka kertoo että mies eisuostu siihen että naisella on edes muutama kymppi omaa rahaa, koska nainen ei "tarvi" sitä. Toi nyt on jo melkein ihmisioikeuksien rikkomista jos sen verran ei saa taloudellista päätäntävaltaa että saisi ite päättää mihin käyttää muutaman kympin vai säästääkö myöhemmäksi.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Alkuperäinen kirjoittaja Kyllä:
No tulihan se sieltä. Sä "tarvitset" sun kampaajan, ja sua vituttaa että mieskin sais siinä kuussa 30 euroa vaikkei se sun mielestä "tarvitse" mitään.

No kai se voi vaikka säästää sen rahan seuraavaan kuuhun ja ostaa sillon jotain tarvitsemaansa?

Tästä paistaa aika kirkkaasti läpi se että sä et halua että mies saa joka kuu sen kolmekymppiä, kun se ei sun mielestä "tarvitse" sitä.

Enhän minäkään ole vaatimassa omaa kolmeakymppiäni silloin, kun mies käy parturissa tai ostaa kengät!

No nythän sä saisit? MIKÄ siinä on ongelmana?

No kerro oikeasti YKSI järkevä syy miksi ei käy että molemmat saa kolmekymppiä kuussa ja sitten joko säästää tai käyttää, verrattuna että ne saa vain isompina erinä silloin kun sinä sanot että nyt on riittävän hyvä syy miksi tarvii?
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
Koska hän ei välttämättä tarvitse joka kuukausi 30?:lla ostettavaa, kuten en minäkään.

SINUN mielestäsi hän ei tarvitse. Omasta mielestään tarvitsee. Mies ei saa omasta palkastaan 30 euroa omaan käyttöön koska vaimon mielestä ei TARVITSE.
 
Yhteistyössä