Erityislapsen vanhempi, kannatko sinä jo nyt huolta lapsestasi

["vilperin äiti"]

miten hän mahtaa aikuisena pärjätä, vaikka lapsesi onkin vasta koululainen??

Luuletko hänen pystyvän elämään itsenäisesti omassa kodissaan vai esim; jossain tukiasunnossa muiden samanlaisten (saman diagnoosin) aikuisten kanssa?

Miten luulet hänen pärjäävän raha-asioitten suhteen? Entä asioiden ( esim; laskujen maksu, työssä käynti) hoitamisen suhteen?
**************************************

Minulla on lapsi, jolla on ADHD ja autismi. Kyllä on huoli mielessä miten hän mahtaa aikuisena selvitä ja pärjätä. Itse lapsi vain juttelee mitä hän isona tekee ja missä asuu ja mitä tekee työkseen. Mutta välillä mietin mahtaako siitä tulla mitään, että lapsi aikuisena asuu omillaan. Vai mikä on sitten parempi ratkaisu? Luulen, että raha-asioiden hoitaminen voi olla haastava juttu hänelle. Työntekokin voi olla niin ja näin. Tosin olen miettinyt, että kun mies on yrittäjä, niin lapsihan voisi aikuisena olla isänsä työparina esim; apupoikana eli tehdä jotain helppoja juttuja ja päivässä olisi hälle tekemistä. Ei menisi koko päivä pelkkään vetelehtimiseen.

 

[herra maisteri]

Lapsi on 3v ja minä olen vielä kieltovaiheessa. Eiköhän nuo huolet iske kun erot alkavat oikeasti näkyä. Onneksi peri minun aivot ja äidin ulkonäön eikä toisin päin.

 

[pilvikkä]

Eniten kannan huolta siitä millaiseksi lapsen itseluottamus kehittyy, kun tiedän kuinka kauaskantoiset vaikutukset sillä on.
Itselläni adhd ja itseluottamus lytätty jo ala-asteella. Vaikka näennäisesti ja paperilla pärjää, niin kyllä noilla sisäisillä kolhuilla on iso merkitys.

En pelkää että mahdollinen adhd-lapseni sotkisi raha-asiansa tai ei selviäisi kouluista, syrjäytyisi,vaikka tokihan kaikki on mahdollista, yksilöitä kun ollaan vaikka vaiva olisi sama. Toivottavasti osaan omien kokemuksien avulla opastaa lasta oikeisiin valintoihin.

 

[toinen erityislapsen vanhempi]

Aina siitä huolta kantaa, mutta parasta mitä voit tehdä, on olla lapsen tukena. Pitää rajat, tiukat rajat, mutta vahvistaa lapsen itsetuntoa ja kehua hyvistä asioista aina kun hän tekee asioita oikein! Joskus edes sinnepäin -oikein. Ja tehdä selväksi että häntä rakastetaan vaikka tekis väärin. Huono itsetunto ja -luottamus on asia mistä erityislapset kärsii eniten...kun ei muka kelpaa mihinkään, tai kellekään.

Yksi asia mikä pitää muistaa oman jaksamisen kannalta on, että sinä yksin et voi tehdä ketään onnelliseks. Rakkaita ei voi varjella maailmalta ja pettymisiltä, se on heidän oma tie. Mutta voit vahvistaa ja olla tukena.

 

[Käppers]

Välillä. Mutta toisaalta, minä olen pärjännyt ihan siedettävästi, vaikka sain diagnoosin ja kuntoutusta vasta aikuisena. Omat lapset saa jo alle kouluikäisestä ohjausta, kuntoutusta ja tukea, joten varmaan pärjäävät paljon paremmin kuin minä. Minä pyrin kasvattamaan noita eri tavalla kuin miten minut on kasvatettu eli vähemmän kuria & rangaistuksia, enemmän oman järjen ja älyn käytön korostamista.