L
Lopussa lopullisesti
Vieras
Lyhyesti;
Olemme jo vuosia (!!!) riidelleet siitä, minkä verran miehen pitäisi olla perheensä kanssa kotona. Käy töissä ja harrastaa (vain) kerran viikossa.
Pakolliset autoremontit vievät aikaa,samoin talon huoltotoimet.
Näin ollen mies ei kerkeä paljon olla lasten kanssa, vaikka hän kyllä haluaisi olla! On siis hyvä isä.
Ongelmia aiheuttaa appivanhemmat,jotka jatkuvasti ovat jotain vailla. Olemme tästä riidelleet kovasti. Ymmärrän että autetaankin välillä, mutta pahimmillaan mies ei ole kotona kerennyt kuin nukkua 3 viikon ajan! Miten tällainen lapsille selitetään, kun itse vielä olin raskaana ja olisin apua tarvinnut.
Mies ei vaan voi kieltäytyä, jos häneltä jotain pyydetään! Mies taas raivoaa mulle, kun en ymmärrä että hänen on PAKKO auttaa.
Nyt tuli mitta täyteen. Lapsemme kuoleman jälkeen mies jäi sairaslomalle, ja surimme yhdessä. Mies oli kaikessa mukana. Tuon surun keskellä, tuntui että rakastan miestäni aivan älyttömästi.
Lapsen hautajaisista ei ole vielä pitkä aika ( vain viikkoja!), ja pompottelu alkoi jo.Puhelin soi päivittäin. Remonttiapua,autonlaittoapua,työkaluja lainaksi jne..Itse olen pistänyt välit jäähylle, koska en JAKSA!
Oma sukuni tarjoaa apua, mutta ymmärtää myös olla tunkeilematta. Appivanhemmat katosivat ´suruajan´ ajaksi.
Mistä hemmetistä minä saan apua,jos en mieheltä? Käyn kyllä säännöllisesti ammattilaisen luona, mutta se EI RIITÄ! Haluan puhua sen ihmisen kanssa, joka jakaa surun ja oli viimeisellä hetkellä mukana!!!!!!!!!!
Aivan kauheaa etten voi puhua tästä miehelle! :O Joudun nielemään kaikki.
Tilanne on oikeasti ollut todella tulehtunut, kerkesin jo hakea asunnonkin. Jos tästä miehelle avaudun, todennäköisesti tilanne menee taas yhtä pahaksi.
En haluaisi erota
Meillä on 2 ihanaa lastakin.
Olemme jo vuosia (!!!) riidelleet siitä, minkä verran miehen pitäisi olla perheensä kanssa kotona. Käy töissä ja harrastaa (vain) kerran viikossa.
Pakolliset autoremontit vievät aikaa,samoin talon huoltotoimet.
Näin ollen mies ei kerkeä paljon olla lasten kanssa, vaikka hän kyllä haluaisi olla! On siis hyvä isä.
Ongelmia aiheuttaa appivanhemmat,jotka jatkuvasti ovat jotain vailla. Olemme tästä riidelleet kovasti. Ymmärrän että autetaankin välillä, mutta pahimmillaan mies ei ole kotona kerennyt kuin nukkua 3 viikon ajan! Miten tällainen lapsille selitetään, kun itse vielä olin raskaana ja olisin apua tarvinnut.
Mies ei vaan voi kieltäytyä, jos häneltä jotain pyydetään! Mies taas raivoaa mulle, kun en ymmärrä että hänen on PAKKO auttaa.
Nyt tuli mitta täyteen. Lapsemme kuoleman jälkeen mies jäi sairaslomalle, ja surimme yhdessä. Mies oli kaikessa mukana. Tuon surun keskellä, tuntui että rakastan miestäni aivan älyttömästi.
Lapsen hautajaisista ei ole vielä pitkä aika ( vain viikkoja!), ja pompottelu alkoi jo.Puhelin soi päivittäin. Remonttiapua,autonlaittoapua,työkaluja lainaksi jne..Itse olen pistänyt välit jäähylle, koska en JAKSA!
Oma sukuni tarjoaa apua, mutta ymmärtää myös olla tunkeilematta. Appivanhemmat katosivat ´suruajan´ ajaksi.
Mistä hemmetistä minä saan apua,jos en mieheltä? Käyn kyllä säännöllisesti ammattilaisen luona, mutta se EI RIITÄ! Haluan puhua sen ihmisen kanssa, joka jakaa surun ja oli viimeisellä hetkellä mukana!!!!!!!!!!
Aivan kauheaa etten voi puhua tästä miehelle! :O Joudun nielemään kaikki.
Tilanne on oikeasti ollut todella tulehtunut, kerkesin jo hakea asunnonkin. Jos tästä miehelle avaudun, todennäköisesti tilanne menee taas yhtä pahaksi.
En haluaisi erota