Ero appivanhempien takia!??

[Lopussa lopullisesti]

Lyhyesti;
Olemme jo vuosia (!!!) riidelleet siitä, minkä verran miehen pitäisi olla perheensä kanssa kotona. Käy töissä ja harrastaa (vain) kerran viikossa.
Pakolliset autoremontit vievät aikaa,samoin talon huoltotoimet.
Näin ollen mies ei kerkeä paljon olla lasten kanssa, vaikka hän kyllä haluaisi olla! On siis hyvä isä.

Ongelmia aiheuttaa appivanhemmat,jotka jatkuvasti ovat jotain vailla. Olemme tästä riidelleet kovasti. Ymmärrän että autetaankin välillä, mutta pahimmillaan mies ei ole kotona kerennyt kuin nukkua 3 viikon ajan! Miten tällainen lapsille selitetään, kun itse vielä olin raskaana ja olisin apua tarvinnut.
Mies ei vaan voi kieltäytyä, jos häneltä jotain pyydetään! Mies taas raivoaa mulle, kun en ymmärrä että hänen on PAKKO auttaa.

Nyt tuli mitta täyteen. Lapsemme kuoleman jälkeen mies jäi sairaslomalle, ja surimme yhdessä. Mies oli kaikessa mukana. Tuon surun keskellä, tuntui että rakastan miestäni aivan älyttömästi.
Lapsen hautajaisista ei ole vielä pitkä aika ( vain viikkoja!), ja pompottelu alkoi jo.Puhelin soi päivittäin. Remonttiapua,autonlaittoapua,työkaluja lainaksi jne..Itse olen pistänyt välit jäähylle, koska en JAKSA!

Oma sukuni tarjoaa apua, mutta ymmärtää myös olla tunkeilematta. Appivanhemmat katosivat ´suruajan´ ajaksi.

Mistä hemmetistä minä saan apua,jos en mieheltä? Käyn kyllä säännöllisesti ammattilaisen luona, mutta se EI RIITÄ! Haluan puhua sen ihmisen kanssa, joka jakaa surun ja oli viimeisellä hetkellä mukana!!!!!!!!!!

Aivan kauheaa etten voi puhua tästä miehelle! :O Joudun nielemään kaikki.
Tilanne on oikeasti ollut todella tulehtunut, kerkesin jo hakea asunnonkin. Jos tästä miehelle avaudun, todennäköisesti tilanne menee taas yhtä pahaksi.

En haluaisi erota Meillä on 2 ihanaa lastakin.

 

[vierass]

Sinuna vuodattaisin kaiken suoraan appivanhemmille ja syyllistäisin heidät kaikesta oikein kunnolla. Mitäpä menetettävää heidän suhteensa enää on.

 

[Ero pysäytti meillä]

Jaan tunteesi, meillä anoppi kulki sisään omilla avaimilla ynnä muuta eikä mies hennonnut sanoa vastaan. Lopulta pakkasin kamppeet ja lähetin miehen takaisin äitinsä helmoihin. Pari viikkoa mietti arvojärjestystään ja palasi kotiin. Loppujen lopuksi välit hänen vanhempiinsa viileni rajusti. Tapaavat vain pari kertaa vuodessa entisen päivittäisen näkemisen sijaan koska mies ei osaa pitää rajoja että useammin tapailu onnistuisi ilman homman räjähtämistä käsiin.

 

[vieraas]

En osaa neuvoa, koska meillä on sama tilanne. Appivanhemmat pyytää apua koko ajan. Asuvat kaukana. Mies ei kieltäydy mistään. Meillä tilanteen palastaa se, että teen kolmivuorotyötä ja lomamme on eri aikoihin aina lasten hoitojen takia, joten mies ottaa aina pienemmät lapset mukaan ja anoppi joutuu hoitamaan heitä. On sanonut ettei hoida alle 3-vuotiasta mutta nyt on joutunut hoitamaan jos muuta apua tarvii mieheltäni. Minulle nuo ajat on kotona lomailua kun töistä pääsen.

 

["xxx"]

ap anna itselles aikaa toipua tuosta menetyksestä, älä ota eroa nyt kun surun tunteet ovat vielä noin pinnassa. Mutta minusta voisit sanoa ihan suoraan sinne appivanhempienkin taholle miltä sinusta tuntuu ja ett tarvitset miestäis nyt enemmän omaksi tueksesi. Onko miehesi ehkä ainut lapsi ja sen vuoksi kokee niin suurta velvollisuutta auttaa vanhempiaan?

Mun anoppi myös pompottaa miestä, ja mies ei sen vuoksi suostu tapaamaan äitiään ilman että olemme mukana koko perhe. Ja silloin se komentelu ei enää onnistu.

 

[ruuttis]

on tellä prkl melkosia lampaita ukkoina

ei voi kuin hämmästellä

 

[viisikymppinen isoäiti]

kaikki saman pöydän ääreen keskustelemaan asiasta. kukas kissan hännän nostaa, ellei kissa itse, että keitäpä kahvit ja kutsu appivanhemmat kylään. kun miehesikin on kotona

 

[aaapee]

Kiitos viesteistä.
Jos tilanne ei nyt olisi tämä,voisin kutsuakin kahville ja keskustella. Mutta olen ihan loppu Täytyykö minun oikeasti selitellä että haluan surra rauhassa?? :O Kun en oikeasti toimeen tule enää kummankaan kanssa. Suorastaan vihaan heitä nyt tällä hetkellä.

Miehelle sanoin että toivon että tahti hiljenee nyt hetkeksi,mutten maininnut hänen vanhempiaan. Mies oli heti samaa mieltä ja ymmärsi!
Jos olisin maininnut vanhemmat niin tilanne olisi toinen. Täytyy siis vaan koettaa jutella asioista vähän eri nimillä..

Mieheni tosiana on melkoinen lammas, periaatteessa tykkään tästä luonteenpiirteestä mutta nyt siitä on tullut ongelma. Miehen isä osaa lisäksi syyllistää voimakkaasti.
Meillekin anoppi on kulkenut omilla avaimilla sisälle ym....... Tällöin laitoin miehen valitsemaan ja tuntui valitsevan vanhempansa. Silloin sen asunnon etsin valmiksi. Kesken tämän lapsi kuoli, ja asiat saivat uusia piirteitä.
Uskon että miehen tärkeysjärjestyskin muuttui tuolloin. Asia tietysti vielä tuore,aika näyttää.

 

[vierass]

on tellä prkl melkosia lampaita ukkoina

ei voi kuin hämmästellä

Toisaalta vanhemmat yleensä tuntevat lapsensa niin hyvin, että tietävät tasan tarkkaan, mistä langoista vedellä, väliin jopa hienovaraisesti, etteivät nuo edes itse huomaa tulevansa vedetyiksi... Monesti nuo lampaat tarvitsevat hieman opastusta, että ylipäätään huomaavat, että heitä tosiaan ohjataan.

 

["Pirita"]

Kun ne appivanhemmat noin rassaa niin miettikää tulevaisuuttanne?

Haluatteko välit poikki myös omien lastenne kanssa? Ettei mitään apuja saa omilta lapsiltaan kun vanhuus tulee? Muistakaa sitten olla itsekin pyytämättä ja tyydytte soitellen kuulumiset kyselemään sitten joskus, pari kertaa vuodessa on se hyvä tahti nähdä
Toki joka pvä ei tarvitse ketään olla auttamassa jos ei todella iäkkäistä ihmisistä ole kyse. Mutta kyllä ne kuolee nekin joskus pois.. Sitten eivät ole riesana.
Ärsyttää anoppi toisinaan muakin mutta eipä se heidän vika ole ettei omat välini vanhempiini ole kovin lämpimät. En voi viedä miestä kokonaan perheeltään vaikka oma perhe onkin etusijalla oltava. Iän myötä ihmiset tarvitsevat apua, voi mennä yli välillä mutta.. kuolo ne korjaa sitten tosiaan joskus.

 

["xxx"]

Tuo mun kommentti ei koskenut välttämätöntä tai muutakaan tarpeellista apua, vaan ihan sellaista silmitöntä simputusta jota mieheni on saanut osakseen äitinsä taholta.

Kyllä mulla olisi halua hoitaa vaikka kaikki viikkosiivot, ruoanlaitot ja muut apua tarvitsevalle vanhukselle, mutta siitä ainakaan tuossa mun esimerkissä ei ole kyse. Mun mielestä miehen ei tarvitse juhannusyönä maalata ullakon sisäkattoa tai työssäkäyvänä perheellisenä miehenä rakentaa uutta perunakellaria taloon josta anoppi on jo muuttamassa pois. Meidän joidenkin mielestä se ei edes ole taloudellisesta kannattavaa viljellä itse perunoita (etenkin jos omat voimat siihen ei riitä). Meill anoppi haluaa vaan pitää poikansa oman valtansa alla ja tekee sen komentelemalla. Onneksi asutaan sen verran kauempana, sillä toisella pojalla on ongelmana juurikin tuo ominluvin kulkemin ja jäkättäminen sotkuista. Anoppi käy siellä pesemässä ikkunoita jne kun poika ei avokkinsa kanssa osaa pitää paikkoja puhtaana. Julmetut ihmiset...

 

["Realisti"]

Miksi sun otsikkona on "ero appivanhempien takia", kun mietit eroa siksi, että _miehesi_ ei osaa asettaa omaa perhettään vanhempiensa edelle? Eihän tuossa syy eroon ole appivanhemmissa, vaan miehessäsi! Tai siis, "miehessä" - pikkupoikahan tuo näyttää olevan, jos ei osaa omaa perhettään priorisoida omien vanhempiensa juoksutuksen edelle.

 

[vierass]

[QUOTE="Pirita";30437511]
Haluatteko välit poikki myös omien lastenne kanssa? Ettei mitään apuja saa omilta lapsiltaan kun vanhuus tulee? Muistakaa sitten olla itsekin pyytämättä ja tyydytte soitellen kuulumiset kyselemään sitten joskus, pari kertaa vuodessa on se hyvä tahti nähdä [/QUOTE]

Toivon mukaan osaan vielä vanhanakin ottaa rikkinäisen lampun kauppaan mukaan ja ostaa toisen samanlaisen tilalle ilman, että tarvitsee poika kutsua apuun.

Toivottavasti en kutsu viemään stereoita korjattavaksi, kun niistä ei mitään kuulu - ei kai kuulu, kun oli painettu kajarinappi pois päältä Tai virittämään televisioon kanavat, tai toteamaan, että se valokytkin on rikki, tilaa sähkömies korjaamaan tai huoltomies korjaamaan tipputtava hana. Anoppi on ollut tuollainen ihan nelikymppisestä saakka (milloin olen hänet ensimmäisen kerran tavannut). Joskus minä olen mennyt apuun ja laittanut anopin itse virittämään kanavansa neuvoen kuinka se tehdään, ei se mitään rakettitiedettä ole
Ikää tulessa on vain pahentunut. Kännykkä sammui kerran, kun akku loppui, niin tämä kiikutti sen markettien liittymämyyjille, että miten sen saisi korjatuksi. Eihän siinä muuta tarvittu kuin painaa virtanapista, mikä sattui olemaan eri paikassa kuin entisessä, joka oltiin korvattu tuolla puolta vuotta aikaisemmin. Tuon anoppi hankki itsekseen ns. vanhuspuhelimen, jonka hän vähin äänin vaihtoi sitten takaisin tuohon, mitä ei ollut osannut laittaa päälle, kun se vanhuspuhlein oli niin hankalakäyttöinen ja näyttö olematon. Minä tuota vanhuspuhelintakin sain laitella, että sai siihen haluamansa jutut kuntoon, miehellä ei olisi hermot kestänyt moisen kanssa vekslaamista.

 

["friday"]

[QUOTE="Pirita";30437511]Haluatteko välit poikki myös omien lastenne kanssa? [/QUOTE]

Erinomainen kommentti. Nyt vain pitää keksiä miten se liittyy tähän aiheeseen, jossa ei tietääkseni olla laittamassa välejä poikki omiin lapsiin.

Vanhemmista pitää toki pitää huolta, mutta sekin on helpompaa kun puoliso ymmärtää että perhe on se tärkein. (Muuten olen kyllä samaa mieltä Krutin kanssa

 

[terettu]

Meillä mies on muista syistä paljon poissa kotoa, omasta tahdostaan kuitenkin niin kuin sinunkin miehesi.

Itse sain viime kesänä tarpeeksi. Tuolloin selitin miehelle mm, että
- Parisuhteeseen ja avioliittoon pääasiassa kai ryhdytään koska koetaan että halutaan olla yhdessä, ei viettääkseen enemmän aikaa yksinään mitä sinkkuna, tai seurustellessa, jolloin kuitenkin näki niitä ystäviä ja näki sitä poikaystävää. En alkanut avioliittoon ollakseni yksin.
- Parisuhteessa minun mielestä puolisoiden kuuluisi hieman helpottaa sitä toisen arkea, ei aiheuttaa siihen lisää rasitetta. Tämä ei mikään täyden palvelun koti, jossa voit käydä syömässä, makaamassa sohvalla (kun työ on niin rankkaa), jättää vaatteet pestäväks tai viikoksi telineelle.
- Kyllähän minä tässä omatoimiseksi opin. Kyllä minäkin lopulta osaan googlettaa miten se suihkun tiiviste vaihdetaa, tai laitetaan koukku kipsiseinään, voin jopa käydä itse ostamassa porakoneen, jossen tuolta rojujen joukosta löydä sitä vanhaa. Ja ihan samanlailla voin kiivetä putsaamaan rännit, putsata takan, soittaa autohuoltoon, kaiken muunhan jo teenkin. Mutta kun jotenkin olin kuvitellut, että minun aviomies noi tekisi, haluaisi auttaa minua minun arjessa.
Että kyllä noi kaikki minulta onnistuu, mutta kerro mihin hittoon minä sit ylipäätään sinua tarvitsen??
- Ja kun palaa siihen ajatukseen, että parisuhteessa elävät jollainlailla helpottaisivat sitä toistensa yhteistä elämää, nii ethän sinä aiheuta mitää muuta kuin ylimääräistä työtä minulle. Minun kuitenkin pitää suunnitella omani ja lapsien elämä ja menot sen mukaan miten tulet ja menet, siivota sinunkin sotkut, miettiä mitä sinäkin haluaisit syödä ja tarviit kaupasta. Sinä olet vain yksi iso kuorsaava kuormittaja minun arjessa vaikket kuin käy kotona.
-Jos asuisimme erillää ja lapset olisivat edes kerran kuussa viikonlopun luonasi, nii mieti miten sekin jo auttaisi minun arkea! Saisin edes sen viikonlopun tehdä rauhassa noita kotitöitä! Ja voisin vielä illalla lähteä syömäänkin ja saisin nukkua rauhassa!
- Joten kerro ihmeessä mihin minä sinua tarvitsen elämässäni?? Sinkkunakin minulla oli enemmän MIEHEN seuraa mitä nyt Avioliitossa..

Ja vaikka minäkin miestäni rakastan..Nii silti uskon, että on täällä muitakin miehiä joiden kanssa olis ainakin mukava viettää aikaa verrattuna yksinoloon.

 

[aaapee]

Minusta lapsen kuolema on sellainen asia, josta ei suru tai lohdutuksen tarve vähene ihan parissa viikossa. Varsinkin kun on niitä arkipäivän kiireitä, lapset hoidettava ja kotiasiat.
Kiireisen viikon jälkeen on viikonlopun aivan sumussa.

Onko mieheni tehtävä tosiaan appiavanhmpien remontit ja autonkorjaukset? Säästävät näin ulkomaanmatkoihin. Onko se oikein?
Varsinkaan tässä tilanteessa???????
Ei meidän perhe koskaan ulkomaille pääse....
Mies tänään koko päivän poissa. Huomenna iltapäivällä näemme seuraavan kerran. Yksinolo on aivan sieltä ja syvältä.

 

[aaapee]

Meillä mies on muista syistä paljon poissa kotoa, omasta tahdostaan kuitenkin niin kuin sinunkin miehesi.

Itse sain viime kesänä tarpeeksi. Tuolloin selitin miehelle mm, että
- Parisuhteeseen ja avioliittoon pääasiassa kai ryhdytään koska koetaan että halutaan olla yhdessä, ei viettääkseen enemmän aikaa yksinään mitä sinkkuna, tai seurustellessa, jolloin kuitenkin näki niitä ystäviä ja näki sitä poikaystävää. En alkanut avioliittoon ollakseni yksin.
- Parisuhteessa minun mielestä puolisoiden kuuluisi hieman helpottaa sitä toisen arkea, ei aiheuttaa siihen lisää rasitetta. Tämä ei mikään täyden palvelun koti, jossa voit käydä syömässä, makaamassa sohvalla (kun työ on niin rankkaa), jättää vaatteet pestäväks tai viikoksi telineelle.
- Kyllähän minä tässä omatoimiseksi opin. Kyllä minäkin lopulta osaan googlettaa miten se suihkun tiiviste vaihdetaa, tai laitetaan koukku kipsiseinään, voin jopa käydä itse ostamassa porakoneen, jossen tuolta rojujen joukosta löydä sitä vanhaa. Ja ihan samanlailla voin kiivetä putsaamaan rännit, putsata takan, soittaa autohuoltoon, kaiken muunhan jo teenkin. Mutta kun jotenkin olin kuvitellut, että minun aviomies noi tekisi, haluaisi auttaa minua minun arjessa.
Että kyllä noi kaikki minulta onnistuu, mutta kerro mihin hittoon minä sit ylipäätään sinua tarvitsen??
- Ja kun palaa siihen ajatukseen, että parisuhteessa elävät jollainlailla helpottaisivat sitä toistensa yhteistä elämää, nii ethän sinä aiheuta mitää muuta kuin ylimääräistä työtä minulle. Minun kuitenkin pitää suunnitella omani ja lapsien elämä ja menot sen mukaan miten tulet ja menet, siivota sinunkin sotkut, miettiä mitä sinäkin haluaisit syödä ja tarviit kaupasta. Sinä olet vain yksi iso kuorsaava kuormittaja minun arjessa vaikket kuin käy kotona.
-Jos asuisimme erillää ja lapset olisivat edes kerran kuussa viikonlopun luonasi, nii mieti miten sekin jo auttaisi minun arkea! Saisin edes sen viikonlopun tehdä rauhassa noita kotitöitä! Ja voisin vielä illalla lähteä syömäänkin ja saisin nukkua rauhassa!
- Joten kerro ihmeessä mihin minä sinua tarvitsen elämässäni?? Sinkkunakin minulla oli enemmän MIEHEN seuraa mitä nyt Avioliitossa..

Ja vaikka minäkin miestäni rakastan..Nii silti uskon, että on täällä muitakin miehiä joiden kanssa olis ainakin mukava viettää aikaa verrattuna yksinoloon.

Ymmärrän sinua täysin.
Olen ajatellut aivan samoin. Lapsen kuoleman jälkeen tajusin, miten iso tuki se oma mies voi olla. Jos häntä ei olisi niin..
En ymmärrä miksi nyt vouhkataan välien katkaisemisella? Mieshän on hyvissä väleissä vanhempiinsa! Minun ei tarvitse olla.
Jos oma lapsenlapseni kuolisi,en soittelisi lasta vähäpätöisiin autoremontteihin, vaan teettäisin ne muualla. Muistaisin myös tukea lapseni perhettä surussa,ja tarjoaisin apua.
Sana ´otamme osaa´ kuuluisi tällöin myös jo hyviin käytöstapoihin.

 

["Realisti"]

Miksi sinä ap syyttelet vain appivanhempia? Oletko sinä sitä mieltä, että miehesi on aivoton sätkynukke eikä hänellä ole muuta vaihtoehtoa kuin totella? Osoita nyt ekana se syyttävä sormi oikeaan kohteeseen, eli mieheesi. HÄN se päättää juosta heti paikalle kun kello kilahtaa, se on HÄNEN päätöksensä. HÄN on vastuussa siitä mitä tekee.

 

["manta"]

[QUOTE="Realisti";30437694]Miksi sinä ap syyttelet vain appivanhempia? Oletko sinä sitä mieltä, että miehesi on aivoton sätkynukke eikä hänellä ole muuta vaihtoehtoa kuin totella? Osoita nyt ekana se syyttävä sormi oikeaan kohteeseen, eli mieheesi. HÄN se päättää juosta heti paikalle kun kello kilahtaa, se on HÄNEN päätöksensä. HÄN on vastuussa siitä mitä tekee.[/QUOTE]

Ensimmäisenä lämmin osanotto ap teidän suureen suruun <3 <3

Asiaan...MUTTA se miten isovanhemmat kohtelee perhettä jossa eletään suruaikaa ei ole oikein! Ei minulla olisi kanttia pyytää perheen isää apuun vaikka talo ois tulessa mikäli heillä olisi lapsi vasta kuollut!!!!!!!!!!!! Nyt pikkasen ymmärrystä peliin hyvät naiset ja isovanhempien puollustajat! Toki miehenkin pitää osata sanoa ei,mutta jos siellä ollaan "terrorisoitu" jo lapsesta asti ja pidetty tiukassa nuorassa,niin ei aikuisenakaan ole helppo sanoa ei! Toiset pistää lapsensa tanssimaan oman vallan mukaan,vaatii paljon että pyristelee siitä nuorasta irti! Toki tämän ap:n miehen pitäisi niin tehdä ja pistää naru poikki.

 

[vierass--]

Osanottoni lapsesi kuoleman johdosta! Itselläni on kuolemansairas lapsi ja osaan hiukan eläytyä sen takia, missä sumussa nyt elät! Ehdottomasti miehesi kuuluisi olla oman perheen kanssa, erityisesti tässä tilanteessa. Mun mielestäni normaalissakin perheessä hoidetaan ensin omar jutut ja jos jaksaa ja on aikaa, vasta sitten vanhempien jutut. Eriasia on sairaat/vanhukset.

Mun mies on kanssa henkisesti vanhemmissaan kiinni, joten ymmärrän sua. Kun puhuu asioista, toinen ei näe asioissa mitään kummallista, todennäköisesti suuttuu, kun ei pysty keskustelemaan asiasta. Meillä anoppi pitää miehestä kiinni, miehen kuuluisi häntä rakastaa ja omasta sairaasta lapsesta tai muusta perheestä viis ja mies ei ole tehnyt pesäeroa. Vuosia olen jo asiasta puhunut ja hiukan ovat asiat muuttuneet, mutteivat tarpeeksi. Omassa raskaassa elämäntilanteessani olen päätynyt miettimään eroa, koska muutosta ei ole tullut ja ja ei näytä tulevan.

Sinulle en valitettavasti osaa toimivia konsteja sanoa, koska miehelläsi on täysi päätäntävalta. Vaikka kuinka rakentavasti puhuisit, mutta jos hän ei halua käsitellä asiaa tai pitää vanhempiaan etusijalla, et asialle voi mitään. Perheterapiassa tai muun luotetun kanssa juttelu asiasta voi olla avuksi, jotta mies ymmärtäisi, kirjeen kirjoittaminen tms (ei voisi huutaa sulle ja saa aikaa miettiä). Todennäköisesti kyse on kuitenkin niin syvistä asioista, jotka mieheesi on iskostettu koko hänen lapsuudensa ajan, ettei hän tunnista käytöksen ja valintojensa sairautta. Yksi puoli asiasta on myös miehesi jaksaminen ja mielenterveys. Häneltä on myös lapsi kuollut ja hänellä on muuta perhettä ja silti hän roikkuu vanhemmissaa. Ei kuulosta, että hän olisi irtaantunut vanhemmistaan.

 

[vvieras.]

Lyhyesti;
Olemme jo vuosia (!!!) riidelleet siitä, minkä verran miehen pitäisi olla perheensä kanssa kotona. Käy töissä ja harrastaa (vain) kerran viikossa.
Pakolliset autoremontit vievät aikaa,samoin talon huoltotoimet.
Näin ollen mies ei kerkeä paljon olla lasten kanssa, vaikka hän kyllä haluaisi olla! On siis hyvä isä.

MIten ihmeessä noihin saa kulumaan niin paljon aikaa, että perhe kärsii? Jo koko kuvion peruslähtökohdisa on jotain mätää. Ehkä miehesi ei viihdykään kotona? Ehkä vanhempien auttaminen tuo mukavan pakotien kotiarkeen? Moni ihminen voi olla "hyvä isä/äiti" mutta ei silti viihdy kotona tai lastensa kanssa.

Osanottoni lapsen menetyksestä.

 

[aaapee]

Suurkiitos vastauksista.
Ja jaksamista sinulle jolla on sairas lapsi Ei tätä voi sanoin kuvailla. Meidän lapsi lähti ´onneksi´nopeasti, kerkesi sairastaa vain vähän aikaa.

Täytyy nyt antaa asian olla vähän aikaa. Tiedän että mies on nyt sanonut myös sen vaikean sanan vanhemmilleen, eli ´ei´. Ei pääse juuri nyt,ei kerkeä...Ei pysty sanomaan että ei vaan kykene. Mieskin suree,tottakai. Puhelua puhelun perään tulee silti.
Appivanhemmat sanoivat raskausaikana suoraan,että lapsi ei ole tervetullut. haukkuivat minut siinä samassa. Tämäkin painaa nyt mieltä. Lapsi oli meille kultaakin kalliimpi <3

 

[aaapee]

MIten ihmeessä noihin saa kulumaan niin paljon aikaa, että perhe kärsii? Jo koko kuvion peruslähtökohdisa on jotain mätää. Ehkä miehesi ei viihdykään kotona? Ehkä vanhempien auttaminen tuo mukavan pakotien kotiarkeen? Moni ihminen voi olla "hyvä isä/äiti" mutta ei silti viihdy kotona tai lastensa kanssa.

Osanottoni lapsen menetyksestä.

Tässä olet oikeassa. Alunperinkin lähtökohta on huono.
Tiedän että mies haluaa olla lasten kanssa. Ja parisuhde voi hyvin. Tuo on ainoa riidanaihe meidän yhdessäolon aikana.
Tämä vanha talo vie voimia molemmilta. Asumme maalla josta kaupunkiin matkaa 40 km, ja ajoa tulee paljon, kuten myös huoltoa.
Tästä keskusteltiin jo ennen kuin lapsi kuoli. Tässä on meille hiukan liikaa työtä.

Appiukko on kuulemma nyt menettänyt ajokorttinsa. Se tarkoittaa kai sitä,että mies kuskaa pari kertaa viikossa sitten häntä.. paranee vaan asiat koko ajan..

 

["Realisti"]

[QUOTE="manta";30437725]Ensimmäisenä lämmin osanotto ap teidän suureen suruun <3 <3

Asiaan...MUTTA se miten isovanhemmat kohtelee perhettä jossa eletään suruaikaa ei ole oikein! Ei minulla olisi kanttia pyytää perheen isää apuun vaikka talo ois tulessa mikäli heillä olisi lapsi vasta kuollut!!!!!!!!!!!! Nyt pikkasen ymmärrystä peliin hyvät naiset ja isovanhempien puollustajat! Toki miehenkin pitää osata sanoa ei,mutta jos siellä ollaan "terrorisoitu" jo lapsesta asti ja pidetty tiukassa nuorassa,niin ei aikuisenakaan ole helppo sanoa ei! Toiset pistää lapsensa tanssimaan oman vallan mukaan,vaatii paljon että pyristelee siitä nuorasta irti! Toki tämän ap:n miehen pitäisi niin tehdä ja pistää naru poikki.[/QUOTE]

No ei teitenkään ole isovanhempien käytös oikein!! Ei se, että kritisoi miestä, tarkoita että isovanhemmat tekevät oikein. Tottakai he toimivat törkeästi, todella törkeästi! Mutta: mies toimii myös. Ap on miehensä kanssa naimisissä, heidän avioliittonsa ja perheensä on miehen (ja ap:n) vastuulla, ei miehen vanhempien. Mies laiminlyö avioliittoaan. Se, että miehen vanhemmat käyttäytyvät paskamaisesti, ei mitenkään poista sitä tosiasiaa että mieskin käyttäytyy paskamaisesti.

En ole myöskään väittänyt että ei:n sanominen olisi helppoa. Ei elämässä kaikki ole helppoa, ja se, että jokin "ei ole niin helppoa" ei ole mikään puoluste sen tekemättä jättämiselle. Kyllä, voi olla vaikeaa kasvaa aikuiseksi kun omat vanhemmat ovat olleet ja ovat yhä luonnehäiriöisiä. Mutta silti se pitää tehdä, eikä sen varjolla voi itsekin olla mulkku koko ikäänsä. Kierre pitää katkaista johonkin. Miehen vanhemmat eivät ole sitä tehneet, ja mies itse on ihan yhtä syyllinen, jos hänkään ei sitä tee.