Ero edessä, hyviä vinkkejä uuden arjen kasaamiseen ja jaksamiseen?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "väsynyt"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Miten niin sinun automaattisesti lähdettävä? No onko miehen automaattisesti lähdettävä, jos sinä et ole halukas muuttamaan?

50%50% ne yleensä menee miten saatte sovittua jos avioehtoa ei ole. Tsemppiä ja jaksamista tilanteeseen.
 
Olen samassa tilanteessa. Aika uuvuttavalta tuntuu koko eroprosessi, vaikka se ei ole vielä edes alkanut. Miten selvitä siitä ja samalla rakentaa uutta arkea yksinhuoltajana. Mistä saan tukea koko prosessiin..
Paljon kysymyksiä, mutta ei vastauksia.

Aika sekavat fiilikset...

Voimia sinulle jaksamiseen!
 
Kiitokset.

Talo tosiaan on 50-50 mutta mies ei halua siitä muuttaa ja asumme avoliitossa, eli minun täytyy sitten etsiä uusi koti.

Tilanteen atkia en oikein ole saanut nukuttua viime vuosina ja päivisinkin olen aika huonossa kunnossa, loppu. Haluaisin pyytää reseptin rauhoittaviin lääkkeisiin ja unilääkkeisiin, jotta saisin olon tasaantumaan edeshetkeksi ja että ei tarvitsisi enää öitä valvoa. Tuntuu vaan niin nololta mennä tutulle lääkärille tuollaisia pyytämään.
 
Meillä tehtiin eroa keväästä alkaen, asuntoasian järjestäminen oli vaikeinta, koska asunnosta oli vielä suuri laina jäljellä. Meillä meni niin, että mulla ei periaatteessa olisi ollut varaa jäädä meidän yhteiseen asuntoon, mutta mies sitten taas ei halunnut jäädä siihen... Onneksi pankissa keksittiin joustava ratkaisu tähän siten, että minä nyt jäin asumaan vanhaa asuntoa muutamaksi vuodeksi pienemmin lainanlyhennyserin!

Me ei riidelty muuten pahemmin eikä edelleenkään riidellä, huoltajuusasiat ja kaikki oli ihan itsestäänselviä ja asutaan nyt suht lähekkäin. Lapsikaan ei kummemmin oireile. Raha-asioiden järjestely ja käytännön erilleen muuttaminen oli se vaikein urakka, ja silloin olin monta kuukautta tosi stressissä ja itkeskelin paljon.

Nyt ollaan 2 kk asuttu erillään ja on pakko myöntää, että mulle on sen jälkeen elämä vain hymyillyt. Mutta toki mulla on vain yksi lapsi, josta yhteishuoltajuus, ja exän kanssa ei tosiaan sen suurempia konflikteja asioista. Raha-asiat on vieläkin ahdistavia, koska mulla on rahasta todella tiukkaa asunnon lunastamisen myötä, mutta en valita. Muutamme pienempään sitten muutaman vuoden päästä, mikäli aiheellista, ja toistaiseksi keskitymme tähän elämänvaiheeseen.

En itsekään tiedä, mistä sitä tukea saisi... Mä sain tukea ihan kavereilta, onneksi löytyi jokunen joka ymmärsi, vaikkei itse ollutkaan kokenut.

Jaksamista!
 
Ja aloittajalle vielä talosta: miksi hitossa, jos talo on puoliksi sinun, sinun olisi pakko muuttaa jos mies niin päättää? Eroatteko sinun aloitteestasi vai hänen? Ja kummalle lapset jäävät?

Minusta on pääasia, että lapset saavat jäädä omaan kotiinsa... Omassa tapauksessani, kun meillä on yhteishuoltajuus, pidin tärkeimpänä ettei molemmat hankita uutta kotia samassa rytäkässä, ettei lapsella muutu keralla kaikki!
 
Itse en edes harkinnut rauhoittavia sen takia, että olisin lapselle läsnä. Yhden päivän olin saikulla ns. turhaan töistä, kun ahdisti niin paljon, ja senkin päivän siivosin miehen tavaroita yhteisestä kodista ja tein hänelle muuttokuormaa. Mutta mulla helpotti henkisestikin, kun sain tehdä fyysisä asioita sen eron eteen.

Lisäksi auttoi mielikuvaharjoittelu: kuinka rauhallista elämä on sitten erillään, kuinka itsenäistä, ja vain minusta ja lapsesta kiinni koko ajankäyttö ja elämän suunnittelu. Ettei mun tarvitse enää huolehtia siitä toisesta, joka riippakivenä minussa roikkuu, ja jonka kanssa tottumuksesta yritämme tulla toimeen. Ja on auttanut, kun olen tehnyt asunnosta mieleistäni, siivonnut paljon ja ns. kaunistanut ympäristöäni. On helpompi olla, helpompi hengittää nyt yksin. :)
 
kiva kuulla että noin joustavastikkin asiat voi sujua, meillä on lapsia 5 ja aika pieniä vielä. Siksi ahdistaa ihanhirveästiuudenkodin perustaminen ja oma jaksaminen. Mutta varmaan kun arki lähtee rullamaan ja lapset ovat välillä isällään huomaa taas elävänsä.

20 vuotta elänyt elämäänsä miehen tahdon mukaan, isoja pettymyksiä ja katkeruutta. En edes muista millainen ihminen olin ennen suhdetta. Nyt vaan tuntuu että on rikki ja hajalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja tsemppiä;27481125:
Ja aloittajalle vielä talosta: miksi hitossa, jos talo on puoliksi sinun, sinun olisi pakko muuttaa jos mies niin päättää? Eroatteko sinun aloitteestasi vai hänen? Ja kummalle lapset jäävät?

Minusta on pääasia, että lapset saavat jäädä omaan kotiinsa... Omassa tapauksessani, kun meillä on yhteishuoltajuus, pidin tärkeimpänä ettei molemmat hankita uutta kotia samassa rytäkässä, ettei lapsella muutu keralla kaikki!

Minun aloitteesta erotaan,useita vuosia ollut asia ilmassa. Mutta talosta ei halua muuttaa, joten minkäs teet.
 
[QUOTE="aapee";27481198]Minun aloitteesta erotaan,useita vuosia ollut asia ilmassa. Mutta talosta ei halua muuttaa, joten minkäs teet.[/QUOTE]
Mutta onko teillä kummallakaan siihen oikeasti varaa?
 
[QUOTE="vieras";27481142]Ei avoliitto ole este talon saamiselle ellei talo ole miehen nimissä. Kyse enemmänkin siitä onko sinulla vara maksaa siitä puolikas miehelle ja loput lainat.[/QUOTE]

mies ei siis halua myydä omaa osuuttaan.
 
Itse en voisi kuvitella alkavani 5 lapsen yh.ksi.Mieheltä ainakin vaatisin sitä että pidettäisiin viikko-viikko systeemiä.Noin monen lapsen yh.na ei muuta kuin uuvuta itseään.
 
[QUOTE="vieras";27481205]Mutta onko teillä kummallakaan siihen oikeasti varaa?[/QUOTE]

Lainaa ei ole paljoa ja meillä on toinenkin asunto, siitä ei ole kiinni. Tämä nykyinen koti vaan on niin tärkeä molemmille, ollaan reilu 10 vuotta tässä asuttu jo.
 
itkettää ja vapisuttaa taas , viime yö valvottu jälleen kun ei uni tule. Eskarilainen pitäisi kohta hakea, mutta en taida pystyä. Olo on vaan niin loppu. Tutuille ja sukulaisille en ole kehdannut kertoa koko asiaa, hävettää niin paljon. Mies joutuu lapsen taas hakemaan, kun olen tässä kunnossa :( Ei musta ole mihinkään.
 
[QUOTE="anni";27481209]Itse en voisi kuvitella alkavani 5 lapsen yh.ksi.Mieheltä ainakin vaatisin sitä että pidettäisiin viikko-viikko systeemiä.Noin monen lapsen yh.na ei muuta kuin uuvuta itseään.[/QUOTE]

Minkä teet jos on pakko, ei kaikki isät ole todellakaan halukkaita viikko-viikko systeemiin.
 
[QUOTE="vieras";27481239]Minkä teet jos on pakko, ei kaikki isät ole todellakaan halukkaita viikko-viikko systeemiin.[/QUOTE]

No on kai ne asiat selvitetty ennenkuin on 5 lasta tehty.
 
[QUOTE="vieras";27481239]Minkä teet jos on pakko, ei kaikki isät ole todellakaan halukkaita viikko-viikko systeemiin.[/QUOTE]

Lapset kyllä jaksan hoitaa, niin tähänkin asti olen tehnyt. Uutta olisi se, että mies hoitaisi 2-4 päivää kuussa, mulla ei ole koskaan ollut mitään "omaa aikaa". Mutta nyt on vaan niin paha olla että en saa mitään tehtyä, , mutta kun olen oma itseni, niin lasten ja kodinhoito sujuu kyllä hyvin. Nyt vaan itken ja tärisen kaiken aikaa. Varmaan pitäisi jotain rauhoittavia käydä pyytämässä, mutta ne varmaan laittaa hoitoon samantien kun olen tällainen raato :/

Voi kun näkisi elämänsä eteenpäin, ensi vuonna kaikki varmasti on helpompaa.
 
Hei: Tunnistan tuon tunteen, että on epäonnistunut ja ahdistaa, etteu edes uskalla kertoa kenellekään! Mutta tuossa pisteessä auttaa yksi asia: kerrot väkisin.

Mä en saanut millään puhuttua tulevasta erosta omille vanhemmilleni ja siskolleni, enkä läheisimmille ystävilleni. Etäisemmille, kuten työkavereille, mun sen sijaan oli helppo kertoa ja he ovat olleet korvaamaton tuki. :) Mä sain sitten äkistettyä ulos pelkän sähköpostin äidilleni ja siskolleni, ja siitä aukesi sitten se keskustelu, eikä enää tarvinnut hävetä sitä asiaa ja pitää sitä yksin sisällään. Tietysti läheisimmät epäilivät päätöstä, onko se nyt järkevää ja miten te edes pärjäisitte, mutta kun kärsivällisesti jankutin niin meni se jakeluun. Alun jälkeen ovat olleet suurena tukena ja apuna, kun ovat ymmärtäneet. Kasvokkain en alkuun pystynyt siitä puhumaan kun vain itketti.

Ja hei: jos lapsia on viisi, niin mitä järkeä on etävanhemman jäädä asumaan isoa taloa yksinään ja toisen muuttaa lasten kanssa pois?? Yrittäkäähän nyt keskustella asiasta järkevästi...
 
Aika auttaa. Kerro hyvä ihminen läheisillesi, ystäville ja sukulaisille. Salaaminen ja häpeily ne vasta uuvuttavatkin, eikä kukaan edes voi auttaa sinua, jos et kerro kenellekään. Kun aikaa kuluu ja pääset ensishokista, voit alkaa nauttia siitä, että saat itse päättää ihan kaikesta kotiisi ja omaan elämääsi liittyvästä. Huonosta suhteesta pääseminen on vahvistanut ainakin minua ja nyt pari vuotta eron jälkeen olen erittäin onnellinen elämääni (ja siis edelleen sinkku-yh) ja sinut itseni kanssa. Mutta todellakin, kerro ihmisille, se helpottaa oloasi ja voit saada käytännön apujakin, esim. lasten vahtimiseen tms. Tsemppiä!
 
Meillä ei ole onneksi kuin 2 yhteistä lasta. Molemmat lapset tosin erityislapsia, mutta siltikin.

Tuo mielikuvaharjoitus alkoi kiinnostamaan ja haluaisin tuota koittaa. Ehkä se selventää jollakin tavalla asioita omassa päässäni. On totta, että oma stressitaso laskee, kun pääset omille jaloillesi siihen omaan arkeen.

Miehen kanssa oleminen tällä hetkellä on todella rankkaa ja uuvuttavaa. Hänen jatkuva huutaminen sekä nipottaminen asioista ottaa päähän. Jos minä oireilen, niin miten paljon lapsemme sitten oireilee? Paljon. Käymme perheneuvolassa lasten erityisyyksien takia, joten varmaan siellä kannattaa ottaa esille tämä eroasiakin. Sieltä varmaan saan puolueetonta tukea sekä opastusta ihan käytännön erilaisiin asioihin.

Tällä hetkellä olen itsekin ihan lopussa. Tähän asti olen jaksanut tapella ja sietänyt yhtä jos toista. Nyt kun niitä voimia tarvitaan, niin takki on ihan tyhjä. Varmaan ihan yleistä ja jokainen on tämän käynyt läpi.
Uskon vakaasti siihen, että jaksan kantaa vastuuni lapsista sekä tarjota heille hyvän sekä turvallisen arjen. Jotta tuohon päästäisiin, niin minun pitää kaivaa itsestäni se taistelija esille...
 
Saat kyllä pitää talon, jos lapset jäävät asumaan kanssasi, sinun siis katsotaan tarvitsevan taloa enemmän. Asia pitää vain hoitaa oikeusteitse. Onneksi sinulla on varaa lunastaa miehesi osuus.
 

Yhteistyössä