Ero kai edessä

[xxx]

Eihän kukaan voi tietää, MILLAISTA elämä vanhempana on, ennen kuin niitä lapsia on tehnyt. Miehellä ilmeisesti oli auvoisammat kuvitelmat lapsiperheen elämästä, ja kun ensimmäinen saatiin tehtyä hänen mielensä useammasta lapsesta muuttui.

Ei kai kukaan kuvittele, että ennen ensimmäisen lapsen tekemistä lausutut ""lapsiluku suunnitelmat"" olisivat ikuisesti päteviä? Lapsiperhe-elämä voikin olla yhtä helvettiä, tai päinvastoin paljon ihanampaa kuin kuvitella osasi. Kyllä ihmisella on oikeus muuttaa mieltään kun tietomäärä kasvaa - tässä tapauksessa kun on saanut todellista kokemusta millaista on kasvattaa lasta.

Pääpointti oli se, että kuka täysijärkinen haluaa tehdä lapsia miehen kanssa, joka jo ensimmäisen jälkeen on touhuun ""kyllästynyt"", ja kun vielä itsekin kertoo olevansa väsynyt jo yhdenkin lapsen hoitamiseen?! Luuleeko AP todella, että seuraava lapsi on niin ihana, että mieskin ""herää"" lapsiperhe-elämän ihanuuteen? Tai että toinen lapsi vähentää ap:n omaa työtaakkaa?

 

[ap]

Eilen illalla saatiin jo kommunikaatio toimimaan, mutta lauantaista ei puhuttu. Seksi kuitenkin tuntui hyvältä ja keskusteltiin yleisiä juttuja. Minua jää tietenkin asia kaivamaan, mutta välirauha on sovittu. Mies harrasti nuorempana noita kännisolvauksia, mutta ne loppuivat, kun kerroin kuinka paljon ne minua vaivaavat. Nytkin sain kuulla olevani huonoin pano hänen naishistoriassaan, että voi vain miettiä, miksi juuri hän halusi naimisiin. Itsekkyyssyytökset katsoin ansaitsevani.

Tuosta lapsiluvusta. Ehkä elän jotenkin kummallisessa ympäristössä, mutta kukaan ei hanki yhtä lasta, jos vain useamman saavat. Paras ystävättäreni on aina minulle vannottanut, että jos lapsia teen, niin yhteen en jätä, hän on ainokainen. Meidän lapsilla ei tule olemaan samanikäisiä serkuksiakaan. Itse en voisi kuvitella elämääni ilman sisaruksia, varsinkin siskoa, ovat he niin tärkeitä. Kyllä ainokaisenakin ihan hyvä on varmasti kasvaa, en sitä sano.

Tuon aluperäisen vuodatukseni jälkeen moni varmasti ihmettelee miten homma voi jatkua, katotaan nyt. Mieheni kyllä pimahtaa joskus alkoholista ihan täysin, ettei hänen puheitaan voi ihan täysin uskoa. Olen kuullut hänen laukovan ihan täysiä valheitakin humalapäissään. Siksi en pidä noista lievistä kalsarikänneistäkään, kun mieheni muuttuu alkoholin vaikutuksen alaisena tosi paljon ja silmiin tulee ikävä vivahde. Siitä ilmeestä olen muiltakin kuullut. Jos hän olisi agressiivinen luonne, niin se ilme saisi kyllä laittamaan jalat alle. Nuorempana sitä ei niin huomannut, kun opiskeluaikoina kännäiltiin aina yhdessä.

Minä pyöritän meidän arkea, ei se nyt niin paha ole. Meillä ei sitten tosin ole koti aina tiptop ja valmisruokaakin löytyy. Taloudenhoidostani mies ei ole valittanut, jos sen tekisi, niin kyllä vaihtuisi ääni kellossa.

Niin, rakastan kyllä yhä miestäni. Se vain joskus risoo, että hän ei kasvanut isyyteen samalla tavoin, kun itse olen joutunut kasvamaan äidiksi. Ja äitiys on sitten tavallaan kaikki pois mieheltä, niin se vain on, varsinkin jos tavallinen arkitouhuilu ei perheen kanssa miellytä.

 

[miksi ihmeessä]

olet tyytynyt tuollaiseen mieheen?
Olet kuitenkin vasta kolmella kympillä,luulisi että varmasti parempiakin Isiä löytyy?
En voi kuin ihmetellä näitä naisia jotka kaiken kärsii, kaikkeen tyytyy, lattiarätiksi ryhtyy ja vielä toisen puolesta ottaa syyt niskoilleen. Kukaan ei taivaspaikkaa saa tällaisen marttyyriyden kautta.Minkälaisen mallin avioliitosta perheen lapset saavat? Varsinkin, jos tyttö on tulossa?Onko ap koskaan tätä miettinyt omien lisääntymishalujensa keskellä?

Mies tarvitsee tosiaan terapiaa, mutta ennen kaikkea hän on alkoholisti. Kukaan täysjärkinen aikuinen ei lotraa tuolla tavalla viinan kanssa. Suomessahan se on yleinen kirous, mutta kenenkään ei vapaaehtoisesti pitäisi alkoholistin kanssa pistää perhettä pystyyn. Ei toimi.
Onkohan ap:llä alunperin jotenkin vaikea suhde omaan isäänsä, kun pitää uudelleen elää tuollaista mahdotonta skenaariota?
Jos minulle yksikään mies solvaisi, haukkuisi huonoksi panoksi , tms.viinan kanssa tai ilman niin lähtisin välittömästi kävelemään ja hankkisin oikean, vastuuntuntoisen ja fiksun miehen.Olipa lapsia tai ei. Näin nimittäin oma äitinikin teki, ja olen siitä erittäin ylpeä edelleen. On antanut todella hyvän mallin omalle elämällenikin, katsos.

 

[ap]

Niinpä, rakastuin ihan toivottomasti. Nuorena hain ihan erilaista ihmistyyppiä, kuin nyt hakisin. En hakennut ollenkaan sopivaa isäehdokasta. Mieheni on herkka ja taiteellinen, josta tuli kumminkin insinööri, joten turhaumia löytyy. Olenkin kehoittanut häntä ottamaan kynän käteen tai jotain, mutten ole vielä saanut häntä siihen.

Solvauksia en ole hänen suustaan kuullut vuosiin, siksi tästä niin kovasti tuohduinkin.

Viina ei sovi miehelleni yhtään ja maistuu liikaa. Sanoisinko, että kerran viikonlopussa hän ottaa sen sixpackin kaljaa. Ei se ehkä paljon ole, mutta kyllä hän humaltuu ja minä en silloin viitsi istua hänen kanssaan iltaa ja seuraavan päivän hän nukkuu, raivostuttavaa. Tolleen änkyräkännin hän nykyään onneksi ottaa vain muutaman kerran vuodessa.

Itselläni on malli-isä, tosin aika etäiseksi jäänyt. Mieheni isä on reippaasti ottanut koko ikänsä myntihommia tehdessään, kunnes lopetti eläkkeelle jäätyään kokonaan.

 

[herkkyytä]

Sanalla herkkä ymmärretään, suuria tunteita laidasta laitaan.
Todellisuudessa nämä herkät kanssaeläjät ovat herkkiä toisia arvostelemaan suureen ääneen ja voivat sanoa pahastikin ja ihmettelevät toisten suuttumusta.

Herkkään ihmiseen kohdistunut pienikin negatiivinen kommentti suututtaa hänet. Saa syyn sitten antaa moninkerroin takaisin, tai aloittaa mykkäkoulun.

 

[vaimoke]

kylläpäs kuulostaa tutulta ap, tosin minulla yhteiseloa samantyyppisen tapauksen kanssa vasta pari vuotta..

ensimmäinen lapsi on tulossa, yhdessä ollaan perheenlisäyksestä päätetty ja toivottu, ollaan kumpikin hiukka alle kolmikymppisiä.

minäkin rakastuin kovasti ja muutamia vuosia maailmalla remuttuani olin todella valmis vakiintumaan ja hankkimaan perhettä jne. tällainen taiteellinen insinööriksi päätynyt nettiriippuvainen ukko minullekin sitten löytyi..

meidän suurin ongelma on miehen huono terveys, siis sairauden kanssa olen valmis elämään ja yhdessä ollaan käyty läpi jo vaikeat leikkaukset ym., koko ajan olen ollut tukena ja hoivaamassa ja kannustamassa ja piristämässä. se, mikä alkaa tökkiä on välinpitämättömyys töitä, omaa terveyttä, parisuhdetta ja tulevaa perhettä kohtaan. maailman napa on tällä hetkellä nettiroolipelaaminen (ei siis uhkapelaaminen), joka vie kaiken vapaa-ajan ja verottaa jo työ- ja muuta elämääkin.

olen yrittänyt välttää nalkuttamista ja auttaa häntä hoitamaan itseään ja kuntoaan leikkauksen jälkeen, mutta tilanne vain pahenee koko ajan. hän on sairaslomalla melkein koko ajan ja elettäkään ei tee elämäntapojaan muuttaakseen, alkoholikin maistuu hyvin viikonloppuisin. lääkärit eivät tajua tai välitä, vaan määräävät sairaslomaa sairasloman jälkeen. tietokoneella kuluu vähintään 8h päivässä, vapaapäivinä jopa 15h (tätä on jatkunut nyt noin vuoden). nyt asia vain vaivaa itseänikin niin paljon että pelkään jo vauvani terveyden puolesta, kun stressaan asiasta niin paljon.

en vaatisi paljoa, enkä todellakaan halua kieltää mieheltä omia harrastuksia, mutta haluan jotain järkeä yhteiselämäämme. haluan kumppanin joka huolehtii itsestään ja huolehtii myös minun ja tulevan lapsemme toimeentulosta ja turvallisuudesta. haluan rakkautta, läheisyyttä ja edes jotain yhteistä tekemistä. haluan apua kotitöihin ja haluan että lapsemme ei muista isäänsä vain tietokoneen ääreen kumartuneena.

ei kukaan työnantajakaan katsele tuollaista työntekijää kovinkaan pitkään, tiedän hänen jäävän pian tyhjän päälle työelämässäkin. jokaisen sairasloman jälkeen paluu töihin on aina vain vaikeampaa. tosiasia on että hän on sairas, mutta työ- ja elämiskyvytön hän ei ole, jos vain pitäisi itsestään huolta ja tekisi muutakin kuin istuisi tietokoneella kaiken aikaa.

on kamalaa katsoa kun rakas ihminen ei pysty/halua/jaksa huolehtia itsestään.

 

[Kokenut jotain]

Hei Alkuperäinen! Ihmettelen monia saamiasi tuomitsevia ja yksinkertaisia vastauksia. Vaikutta siltä, että ne ihmiset eivät vielä tajua, kuinka monista eri säikeistä ja vivahteista, kohtaloista ja ihmisluonteista elämä voi koostua.
Kuvaukssi on kuin minun jo ajt sitten (taivaalle siitä kiitos( paperillakin loppuneesta avioliitosta. Kuvauksesi elämästänne sopi täysin minun elmääni. Minä vaan odotin, että mies muuttuisi, osalistuisi lapsensa elämään, puhuisi sanala""me"" eikä minä, laittasisi ruokaa tai siivoaisi. Mutosta ei tapahtunut. Myöskään hän ei halunnut toista lasta. Odotin ja odotin. Tunsin itseni puhumattomassa liitossa jo 30-vuotiaana täysin pystyynkuolleeksi. Kyselin itseltäni, tätäkö elämäni tulee olemaan. Kunnes otin eron!

Se oli ainoa oikea päätös. Tuntui kuin tonneittain kiviä olisi pudonnut elämstäni. Ei yksinhuoltajana aina ollut helppoa, mutta henkisesti oli vapaata ja talouskaan ei miskikään muutuunut - päinvastoin joutui maksamaan jonkun summan lapsesta - mitä ei tähän asti ollut tehnyt lainkaan.

Voin vakuuttaa sinulle, että muunkinlaisia miehiä on olemassa, yahteistyöhaluisia ja -kykyisiä, mukavia, vastuuntuntoisia. Tapasin heitä moniakin - niin tulet sinäkin tapamaan!

 

[Vanha rouva]

Pahoitteluni, mutta vaikutat kovin kypsymättömältä ja kylläisen itseriittoiselta ihmiseltä. Ehdoin tahdoin olet järjestämässä itseäsi yksinhuoltajaksi. Teet elämän suuria päätöksiä yksin.

Väitteesi yhden lapsen tarvitsevuudesta ovat ihan pystymetsästä lohkaistuja, eikä niissä ole mitään tieteellistä faktaa. Itse en lapsena toivonut mitään niin paljon kuin että olisin saanut olla ainoa lapsi. En saanut huomiota kun lapsia oli useita ja vanhemmat usein moitiskelivat kuinka lapset ovat vaivalloisia. Kaksi on aina hankalampaa kuin yksi.

Kun lapsesi kasvaa, se ei olekaan niin helppoa kuin pienen lapsen kanssa. Heillä on vahva oma tahto ja sinun ratkaisujasi tullaan tuomitsemaan olivat ne mitä hyvänsä.
Yhdenkin lapsen kasvattaminen on rankka projekti, olkoonkin niin että hyvässä tapauksessa saat siitä myönteisiä kiksejä. Tuntuu, että olet tehnyt ensimmäisen lapsen itseäsi varten. Lapsi on kuitenkin tässä elämässä omaa elämäänsä varten.

Kaikki voi mennä vielä hyvin kun olet valmis tinkimään itseriittoisuudestasi ja lopettaisit tuon miehen moitiskelun. Voisit sen sijaan ranskalaisilla viivoilla laskeskella omia kielteisiä piirteitäsi.Vaikka käyttäytymisreaktioita on empiirisesti verifioitu, usein ne jäävät myyyteiksi.

 

[???]

""ap"" on täällä joka palstalla eri versioineen ja juttuineen ??
toisessa jutussa erilainen kohtalo, toisessa taas erilainen, onhan sekin huvi tietysti kehitellä satuja ihmisten pohdittavaksi..?
vai onko ehkä monta eri henkilöä sattumalta samalla nimimerkillä?
alkoi tuntua vähän naurettavalta.

 

[molla]

""ap"" tarkoittaa alkuperäistä kirjoittajaa.

 

[mies]

Perhettänne vaivaa masennus. Se on kansantauti numero yksi tämän päivän Suomessa.
Hoitakaa masennuksenne kuntoon ja alkakaa puhua erosta vasta sitten.

 

[johan]

Kuvaillun kaltainen liitto kai sen masennuksen on aiheuttanut. Ei kai oiretta kannata hoitaa, vaan poistaa syy.

 

[tara]

Kun nyt kaikki perisuhteessa elävät muistaisivat ettei toista voi muuttaa.. Alkuperäiselle sanoisin ettei miehesi voi sinua muuttaa kieltämällä sinulta lapsen saantia omilla perusteluillaan tai haukkumisilla, miehen on itse tehtävä raskaisunsa ja muutoksensa, ja samalla tavalla naisen on itse muututtava ei muutetava miestään.. Moni elää typerässä parisuhteessa jossa jompi kumpi kyykyttää toista.. surullista.

Lisäisin myös tämän että on julmaa ensin antaa ymmärtää jos ei sitten ymmärrä antaa. On julmaa kääntää takkinsa aina silloin puolisolle kun todellinen hetki koittaa.. pätee kaikkeen lapsien tekoon, seksiin, remontteihin ja yhteisiin suunnitelmiin.

 

[nainen1]

Mä en sitten ymmärrä näitä naisia! Miksi tehdä toinen lapsi suhteeseen, joka jo näyttäisi olevan ohi ja yksi pieni lapsi jo siinä ja mieskään ei sitä toista halua.

Voi helvetti, mikä naisia riivaa!

 

[jeps]

ovatko kaikki naiset ns. läheisriippuvaisia ?
siltä näyttää.
ei voi tajuta näitä juttuja täällä.
mutta ei kai tänne muut kirjoitakaan kun itsetunto-ongelmaiset.
jos itsetuntoa on, ei alennu tällaisiin juttuihin.

 

[Viisaita sanoja Sirkka!]

Todella hienosti kirjoitettu! Toivottavasti tuo auttoi alkuperäistä kirjoittajaa tai ainakin antoi ajattelemisen aihetta.

 

[Siiri]

Olet saanut todella julmaa palautetta, koita kestää.

Toisen lapsen hankinta on ihan järkevää. Kukaan toinen kuin oma sisarus ei voi ymmärtää sinua niin hyvin, jos perheessä tapahtuu jotakin. Tämän havaitsin kun menetin ensin isäni ja sitten äitini. Ainoana lapsena olisin jäänyt todella yksin. Ja onhan niitä pienempiäkin tapahtumia, joissa sisarukset ovat tärkeitä; joulut, syntymäpäivät yms.

Sinulta se nyt vaatii vähän enemmän, pidä huolta itsestäsikin.

Mitään sohvaperunaa et voi alkaa hoivaamaan, aikuinen mies ottakoon vastuun itse itsestään. Älä kuitenkaan suin päin riko perhettäkään. Anna miehesi olla jonkin aikaa ikäänkuin ulkojäsen, jätä rauhaan. Homehtukoon sohvalle tai nouskoon takaisin teidän pariin, mutta päättäköön sen itse.

Olet fiksu ja vahva nainen, ota etäisyyttä ja katsele tilannetta mahdollisimman objektiivisesti. Avioliitoissa on monenlaisia kausia, jospa tämäkin menee ohi.

Voimia ja valoa sulle!

 

[miimu]

Jännä kyllä sinänsä, et mä ja muut tuntemani ainoat lapset emme ole koskaan pitäneet ongelmana sitä ettei sisaruksia ole - pikemminkin päinvastoin. Ainoan lapsen ""yksinäisyyteen"" kasvaa, joten surun kokeminenkin yksin ei tunnu ylitsepääsemättömältä. Samoin joulut ja syntymäpäivät: ainoat lapset kokevat nekin vain eri tavalla. Ei silloinkaan kaipaa niitä olemattomia sisarussuhteita. Pointtini siis on: ihminen yleensä sopeutuu sosiaaliseen ympäristöönsä - sisältyipä siihen sisaruksia tai ei. Sisaruksille sisaruus on rikkaus, ainoana lapsena oleminen ainokaisen rikkaus. Elämä on sellaista. Ihminen kasvaa oman tilansa mukaan

Ap:lle sen verran, että eikö teillä nyt kannattaisi ihan oikeasti hakeutua parisuhdeterapiaan. Keskenänne ette (lukemani perusteella) välttämättä saa asioita koskaan kuntoon. Neuvolasta voit pyytää kontakteja näihin auttaviin tahoihin. Mun mielestäni teillä ei nyt ole edes aikaa ottaa etäisyyttä asioihin, toisiinne jne. koska uusi perheenjäsen on tuloillaan. Hänellä on oikeus syntyä rakastavaan perheeseen. On turha jäädä tuleen makaamaan ja odottamaan savun hälvenemistä. Tehkää kypsien ja epäitsekkäiden vanhempien teko ja hakekaa apua!

 

[Miimulle]

Lapsella on todellakin oikeus syntyä rakastavaan perheeseen. AP on kieltänyt lapseltaan tämän oikeuden itsekkyyttään.

 

[nainen1]

""Toisen lapsen hankinta on ihan järkevää. Kukaan toinen kuin oma sisarus ei voi ymmärtää sinua niin hyvin, jos perheessä tapahtuu jotakin. Tämän havaitsin kun menetin ensin isäni ja sitten äitini. Ainoana lapsena olisin jäänyt todella yksin. Ja onhan niitä pienempiäkin tapahtumia, joissa sisarukset ovat tärkeitä; joulut, syntymäpäivät yms.""

Siis mä en voi ymmärtää tällasta tekstiä ja vielä naiselta! Tämänkö takia ap tekisi lisää lapsia, ei voi olla totta! Kyllä se nyt on varmasti tärkeintä että se äiti jaksaa lapsensa/lapsiensa kanssa ja olla niille hyvä äiti kuin että niitä tehdään sen vuoksi että sillä yhdellä pitää olla sisaruksia että vietetään synttäreitä ym.

Voi kiesus.

 

[Siiri]

Puhuin miltä minusta on tuntunut, sisarukset ovat olleet aina rikkaus. Pienempänä emme saaneet niitä kaikkia hienoja tavaroita, mitä ainokaiset, mutta nyt olen havainnut, että saimme jotain paljon enemmän.

Kaikki sisaruksetkaan eivät tule toimeen keskenään, on kateutta yms. Mutta jos vanhemmat ovat tasapuolisia ja oikeudenmukaisia, nämäkin vältetään.

Vauvaiän ohitettuaan lapsilla on aina leikkikaveri kotona, joten sikälikin vanhemmat pääsevät helpommalla. Lisäksi sisarukset hiovat ja kasvattavat toinen toistaan, välillä ankarastikin yhteenottaen.
Henkilöstöjohtamisen koulutuksessa oli yksi aihe henkilön asema perheessä, merkitystä sillä on, halusi tai ei.

Tarkoitukseni on tukea ja kannustaa ap:tä valitsemallaan tiellä, se on hänelle se oikein. On lapset muutakin kuin hirveä taakka tai rasitus äidille.
Mitä tuo tuomitseminen, sättiminen ja sääliminenkään auttaa?

 

[ap]

Meinasin jo jättää tämän vatvomisen, mutta ajattelin nyt laittaa jonkinlaisen päätöslauseen omasta puolestani.

Alkuperäinen viesti oli kirjoitettu tosi pettyneenä ja maahan lyötynä. Sittemmin mieheni pyysi anteeksi sanojaan ja on ollut oikein kultainen viimeisen viikon. Itse olen myöskin petranut seksin kanssa ja selkeästi ilmoittanut miehelle, jos energiaa riittäisi muuhunkin kuin nukkumiseen. Mieheni etsii myös aktiivisesti uutta työpaikkaa, työhän on se pääsyy hänen väsymykseen ja masennukseensa.

Esikoisemme on oikein reipas ja iloinen lapsukainen, josta kaikilla on pelkästään hyvää sanottavaa. Uskon yhä meihin ja toivon, että mieheni ihan oikeasti pimahti kännipäissään, kuten hänellä ihan oikeasti on joskus tapana. En tiedä mihin me päädymme, mutta jatkamme ja yritämme löytää aikaa toisillemme. Tuollaisia pimahtamisia en silti enää ikinä halua nähdä.

 

[nainen1]

Mä pyri sättimään enkä tuomitsemaan ollenkaan, vaikka näin käy mun tekstistä. IHMETTELEN vain, että miten nykyajan naiset on jotenkin miesten vietävissä...ei ole jotenkin...miten sen sanoo...järkeä. Mennään vain miehen mukana vaikka kaikki näyttää olevan ihan loppu, tehdään lapsia, vaikka ei ole jaksamista sen yhdenkään kanssa välillä, kun toinen lapsi on se mies usein ja sitten vielä tehdään lisää lapsia.

No, ehkä mä tuomitsenkin, okei myönnettävä, mutta mä katson että nykyajan nainen on sen verran hyvässä asemassa että sen pitäisi pystyä elämään itselleen myös eikä vain miehelle ja lapsille, vaikka lapsia onkin. Itsellänikin yksi lapsi, joka aivan ihana. Mutta olen moneen otteeseen miettinyt teenkö toista, sillä mieheni ei ole mikään kodinkone ja minä teen suurimmaksi osaksi kotityöt ruokien lisäksi, mieheni tekee pitkää päivää. Tiedän resurssini ja en sitä toista lasta siinä vaiheessa olisi jaksanut tehdä enkä nyt sitä enää tee koska opiskelen ja muksukin jo tokalla luokalla.

No, jokainen tekee omat päätöksensä.

Luin ap:n kirjoituksen. Hienoa että teillä menee paremmin. Tsemppiä!