J
Joku satunnainen
Vieras
Toivon, että A.p.:n oloa on jonkin verran parantanut jo tänne kirjoittaminen ja vastausten lukeminen. Koska tilanne tuntuu joiltain osin samaistuttavalta minulle, haluaisin vielä sanoa masentuneelle ihmiselle seuraavaa parisuhteen toisena osapuolena: hymyile hänelle. Kuulostaa ehkä hieman kornilta, mutta itselleni suurin jää yhdessäoloon muodostuu toisen huonotuulisuudesta ja selkeästä masennustilasta ja pelkästään pieni rohkaisu siitä että kaikki ei ehkä olekaan mennyttä ja vain räjähdystilan odottelua voi avittaa ja antaa toivoa sen verran, että uskaltaa puhua asioista ilman pelkoa että ensimmäisessä lauseessa tulee esiin se pahin.
Minäkään en halua nähdä häntä masentuneena, mutta tuntuu falskilta yrittää piristää ihmistä joka ei näytä jonkinlaisia positiivisia merkkejä. Toisen masennus tuntuu siltä, kuin hän olisi etäällä, jonkinlaisessa syvänteessä jonne ei yletä ojentamaan kättä ellei sieltä itse kiipeä sitä kohti. Kun näen hänen hymynsä taas hänen noustessaan ylös, tunnen saaneeni hänet takaisin luokseni.
Minäkään en halua nähdä häntä masentuneena, mutta tuntuu falskilta yrittää piristää ihmistä joka ei näytä jonkinlaisia positiivisia merkkejä. Toisen masennus tuntuu siltä, kuin hän olisi etäällä, jonkinlaisessa syvänteessä jonne ei yletä ojentamaan kättä ellei sieltä itse kiipeä sitä kohti. Kun näen hänen hymynsä taas hänen noustessaan ylös, tunnen saaneeni hänet takaisin luokseni.
