Eroon vauvan nukuttamisesta?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vanu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

Vanu

Vieras
Tyttärellämme on nyt ikää 2kk. Meillä ongelmana on jokailtainen vauvan nukutus. Yön tyttö nukkuu hyvin sen jälkeen kun on lopulta nukahtanut.

Ongelmana on myöhäinen nukkumaanmeno eli vauva nukahtaa vasta puolenyön aikaan. Voiko 2 kk ikäisen vauvan unirytmiä jo alkaa muuttamaan ja millä keinoilla se onnistuu?

Vauva nukkuu n. neljän tunnin päiväunet ja heräilee klo 15-17 aikaan. Illan onkin sitten hereillä tuohon puoleen yöhön saakka nukkuen ainoastaan muutamat pienet korkeintaan puolen tunnin unet. Illan edetessä alkaa väsynyt itku n. klo 20-21 aikaan jatkuen tuonne puoleenyöhön. Vauva rauhoittuu ainoastaan kanniskeluun ja hyssyttelyyn. Vauva myös syö tiheästi illan aikana ja tankkaa yötä varten. Viimeisen imetyksen jälkeen röyhtäytän vauvan ja vien omaan sänkyyn. Useimmiten havahtuu vielä hereille ja itkee eikä siinä auta kuin ottaa vielä syliin ja kanniskella hetki, jotta rauhoittuu ja nukahtaa syliin.

Eli meillä vanhemmilla kuluu illat itkevää väsynyttä vauvaa kanniskellessa. Mielestäni vauva vaikuttaa lopulta jo niin yliväsyneeltä että nukahtaa sitten loppujen lopuksi. Meillä on käytössä iltarutiinit toistuen aina suurinpiirtein samaan aikaan ja vauvalla on myös unirätti unikaverina. Tuttia vauva ei ole suostunut syömään lainkaan. Olen yrittänyt välttää tietoisesti nukuttamasta vauvaa rinnalle, koska siitä kai on vaikea päästä eroon. Lisäksi olemme kokeilleet aikaisempaa nukkumaanmenoa yliväsymyksen välttämiseksi toistaiseksi vielä tuloksetta.

Tavoitteena siis olisi että vauva oppisi joskus itse nukahtamaan omaan sänkyynsä ja kanniskelut voisivat jäädä pois. Ja lisäksi tuo nukkumaanmenon aikaistaminen olisi haaveissa. Haluaisin välttää tekemästä nukkumaanmenosta liian suurta operaatiota jatkoa ajatellen. Kokemuksia, vinkkejä?

Sini
 
Ensin halutaan lapsi. Sen pitäisi olla hiljaa ja nätti.
Sitten kun lapsi muutaman tunnin illalla kämisee, niin heti vain unikouluun.
Jätä reagoimatta kun lapsi huutaa. Kyllä se muutamassa yössä oppii ettei turvaa saa kun hätä on. Eipähän sitten enää halua läheisyyttä.

Haloo, sun vauva on 2kk vanha. Se elää vielä ns. kohdun jatketta, eli kohtuelämää ulkomaailmassa. Tuleva yö ahdistaa, ero tissistä. Tietenkin vauva kämisee, hakee läheisyyttä ja rakkautta.

Tulet vielä huomaamaan, että eka vuosi on jatkuvaa muutosta.

On se ikävää jos tossa vaiheessa ei jaksa muutaman tunnin käminää. Ajattele niitä jotka veivaavat useita tunteja (meillä esim 6 joka ilta) koliikkihuutavaa. Ei siihenkään auta kun tulevat pari vuotta.
 
No olipas negatiivinen vastaus...Tottakai sita taalla saa kysella ja ihmetella, eika se tarkoita sita, etta lapsen pitais olla taydellinen, tai ei kelpaa! Kyselin taalla 2 kk sitten ihan samaa! :) Meilla oli sama tilanne 2kk kohdalla, sitten aloin joka ilta vaan "vakisin" laittamaan nukkumaan klo 20-21, huone ihan pimeaksi ja vauva kapaloon (meilla tykkaa olla tiukassa kaarossa) ja lisaksi laitettiin unimusaa soimaan, joskus tehtiin niin, etta makoiltiin meidan sangyssa siihen saakka kun vauva nukahti, mutta aika nopeesti siirrettiin nukkuun omaan sankyyn ennen nukahtamista, nyt vauva nukahtaa omaan sankyyn tosi hienosti ja ei tarvii mitaan nukutusta. (meilla joskus epatoivoissani nukutin vauvaa klo 02 yolla sisalla rattaisiinkin!! ;) )
 
Provoajalle kiitokset onnistuneesta provosta.

Sitten ap:n viestiin. Noin pientä on vielä vaikea saada muuttamaan rytmiään. Meilläkin mentiin tuon ikäisenä nukkumaan klo 19 ja herättiin klo 03.. Mutta kannattaa aloittaa rutiinien luominen silti. Eli tunti-pari ennen sitä kun tulevaisuudessa haluaisit vauvasi nukahtavan, aloita iltarutiinit. Kyllä se sitten ajan kanssa tasaantuu, täytyy vaan olla TOSI kärsivällinen ja varautua vielä kanniskelemaan iltaisin.. Meillä alkoi illat tasaantumaan pojan ollessa noin 3 kk, sitten 4 kk ikään mennessä oli pojalle muodostunut oma sisäinen kello iltarutiinien suhteen. Jos klo 19 ei tullut iltapuuroa niin nosti niin kovan metakan, eikä tyyntynyt mihinkään muuhun kuin puuroon.

Eli vauvan aikataulun mukaan vaan, mutta rutiineihin jo totuttaen.

TSEMPPIÄ!!
 
meillä tuo kanniskelu puolille öin kesti 8kk. sitten alkoi pikku hiljaa oppimaan nukahtamaan omaan sänkyyn. Vieläkin se takkuilee ikää nyt 1v 2kk. ensmimmäiset 4kk yöllä piti kantaa 2tuntia, muuten vaan itki. Kyllä se siitä ajallaan rauhoittuu, kenellä nopeemmin kenellä hitaammin. uuvuttavaa on, mutta tsemppiä silti
 
tutultahan tuo kuulostaa kahden lapsen jälkeen. Esikoinen huuti kaiket illat klo 19-01 mutta oppi sit nukahtamaan lopulta kun oli 2kk. Tää toinen ei sit huutanu mut sitä nukkumaan viemistä, syöttämistä, torkahtamsita tuonne puolilleöin kesti sit varmaan johonki 3kuukauteen ainakin. Eli illat oli sitä että söi, torkahti, aina vein sänkyyn, 5 min ja hereille jne. Monesti puski vielä klo 23 kakkaakin :) Mutta kun sitkaasti aloin tossa 21 aikaan aina ekat kerrat viemään sänkyyn niin sit joskus tuli se kaunis päivä että jäi sit yöunille eikä enää heränny. Pitkäjänteisyyttä tarvitaan, ja vaikka tietty tuossa vaiheessa ei lohduta se ettei se loputtomiin kestä mut niin se vain on. Älä murehdi liian pitkälle.
 
Et kuule ole yksin tuon ongelman kanssa. Meillä oli aikoinaan just samanlaista. Kaikki keinot yritettiin, mutta halusi vain syliä ja nukahti sitten lopulta yliväsyneenä. Tuttia ei myöskään huolinut. Rauhoittui aina syliin ja siihen saattoi hetkeksi torkahtaa, mutta kun sitten laski sänkyyn niin heräsi heti ja taas sama rumba alkoi.

Jos et kertakaikkiaan jaksa kanniskella kaiket illat vauvaa niin nukuta rehellisesti tissille, jos se auttaa. Eli menkää molemmat sänkyyn pötköttämään ja vauvalle tissi suuhun. Vauvalla pienempi mahdollisuus herätä kun ei tarvi siirtää heti vauvaa omaan sänkyyn. Vasta sitten kun huomaat vauvan olevan syvässä unessa.

Mä otin aikoinani myös tissille nukuttamisen käyttöön, koska en yksinkertaisesti jaksanut enää kantaa. Se tuntui sillä hetkellä olevan helpoin tie. Ajattelin, että jos siitä seuraa myöhemmin jotain ongelmaa niin se on sitten ajan murhe. Nyt kun vauva on vuoden niin olen päässyt jo siihen, että vauva nukahtaa omaan sänkyyn kun olen lähellä niin kauan kun vauva nukahtaa. Välillä silittelen tai pidän kättä selän päällä jos lapsi on kovin rauhaton. Nykyään nukuttamiseen menee n. 15 min (tosin tänään nukahti heti kun sänkyyn vein) Pienin askelin tekin varmasti hyvään lopputulokseen pääsette, se vaatii vain kärsivällisyyttä. Meillä mentiin nukuttamisien kanssa näin:

Aluksi tosiaan nukahti vain syliin. Sit sain hänet nukahtamaan omaan vaunukoppaan, jonka siirsin sitten omaan sänkyyn. No kun koppa alkoi käydä pieneksi niin nukutin tissille. Sitten ilman tissiä, mutta viereen kuitenkin. Laulelin kunnes nukahti. Sen jälkeen siirryttiin jo omaan sänkyyn, jatkoin laulelua. Nyt ei tarvitse enää laulaa vaan riittää tosiaan kun olen vierellä. Vielä meille tulee (toivottavasti) se aika kun nukahtaa itsekseen.

Oikein kovasti voimia teille. Vauvanne on vielä niin kovin pieni, että varmasti vielä yö-ja päivärytmit sekaisin, mutta ajan kanssa onnistuu varmasti. Tsemppiä!
 
Rinnalle nukuttamisesta pääsee aikanaan eroon ihan samalla lailla kuin vaipoista, rattaista, nokkamukeista ja muistakin. Vauva kasvaa ja kehittyy, tarpeet ja tavat muuttuvat sitä mukaa, sitä on mahdoton edes estää, vaikka haluaisi! ;) Minusa oli hankalaa, kun vauva noin 9 kk iässä lopetti rinnalle nukahtamisen (siinä iässä siihen meni max vartti) ja piti alkaa laulaa, taputella, kaataa ylösnousijaa makuulleen jne. kunnes taintui.

Nyt vauvasi on 2 kk ja käyttäytyy sen mukaan. Tuossa iässä rinnalle nukahtaminen on luonnollista ja usein nopein tapa. Tsekkaa: http://www.imetystukilista.net/faq/kello.php

 
2kk:n iässä vauvalle alkaa vasta hiljalleen kehittyä jonkinlaista päivä/yö rytmiä eli kyllä se siitä muokkautuu ajan kanssa. Meilläkin poika alkoi pikku vauvana heräillä puolen yön aikaan ja valvoi monesti neljään saakka. Mikään muu ei tahtonut auttaa kuin aika.

Rankkaa on ollut, kun poika 1v 9kk on vasta nyt alkanut nukkua kokonaisia öitä. Voimia!
 

Yhteistyössä