E
"elli"
Vieras
siis erotakko vai tapahtuuko ihme.. Meillä tilanne se, että kun alettiin olemaan, minulla oli 2v tyttö. Kaikki meni ihanteellisesti 2vuotta. Tapahtui myös aika tohinalla kun "kolahti" ja löytyi sopiva mies joka tuli tytönkanssa hyvin juttuun itseni lisäksi.
Sitten tuli pikkusisarukset vuoden välein (tyttö oli 4.5vuotias kun sisar, siitä reilu vuodenpäästä veli). Siinä vaiheessa kun nämä kasvoivat, ja esikoisella oli jo melkoista uhmaa, alkoi mieheni ja lapseni välit tökkiä.. Lapsi hakemalla haki huomiota, ja kaikki mitä sai, oli negatiivista. Minä yritin ja yritin ja yritin soutaa ja huovata siinä välissä, puolustaa lasta miehelle ja puhua miten se tarvii rakkauttakin vaikka kiukuttelisi miten paljon ja koettelisi hermoja miten paljon!! Ei auttanut, tätä jatkui pari vuotta, sitten huomasin, miten lapsi "lopetti yrittämisen", ei enää edes sinänsä hakenut isäpuolen huomiota vaan alkoi ns antaan takaisin tälle. Mistä seuras sitä, että kaikki oli lapsen syytä.. että koskä hänkin on sellainen, itekkin on mies sellainen jne, mitä en voi aikuiselta ihmiseltä ymmärtää.. Pienille isä on hyvä isä, touhaa, leikkii, osallistuu, isoimman kanssa ei tee juuri mitään, sitten kun puhun tästä paljon niin voi parina iltana esim pelata jotain, sitten se taas jää.... mies ei ymmärrä sitä että isompi on vähän eri juttu kun nuo nyt 3 ja 4 vuotiaat.. Ite olen ollut kotona lastenkanssa, nyt vuoden toiminut myös yrittäjänä siten, että teen kotona töitä iltapäivisin (vähän vasta) ja välillä toisella paikkakunnalla 1-2 iltana vkossa, tämäkin oli välillä sitä, että esikoinen murehti, "ethän sä taas mee töihin, en haluaisi jäädä "isäpuolen" kanssa kotiin..." Otin sitten lasta mukaani kun tein hänen mummulassaan töitä... Vaikeeta, ja vaikea selittää kun on niin paljon kaikkea..
Parisuhde on tökkinyt 3-4 vuotta. Tuntuu, että riidellään jo joka pvä. Yritän pitää suuni kiinni ja nöyrtyä ja niellä, mutta en meinaa millään pystyä, kun aina tulee jokin käsittämätön asia eteen... (etenkin juuri näitä että saan huomauttaa että miksi 1 lapsi taas jäänyt huomiotta, tai kasvatusasioista jotain). Mies on myös jotenkin vainoharhaisen mustasukkainen, olen ollut kotona yli 4 vuotta mutta silti on esim monta krt epäillyt onko minulla joku toinen!!!! Ei tulisi mieleeniikään mikään sellainen!! Olen niiin jotenkin täynnä yleensäkin miehiä ja parisuhdetta, että jos tämä eroon päättyy, olen erittäin mielelläni yksin kauan, minulle riittää tällä hetkellä rakkaat lapset. Ja työ ja opiskelu ja ystävät. En jaksaisi tapella yhtään enää. Riitaa tulee sellaisestakin,jos mies "joutuu" tekemään asioita, mistä varovasti sanon että voisiko tehdä, KAIKKI on käskemistä ja vinkumista, vaikka miten varoen PYYTÄISIT ym.
Tiedän, että olisin jo lähtenyt, jos olisimme olleet kolmisin, mutta kun nuo 2 pientä ovat niin isänsä perään, että tuntuisi pahalta ero.. ja toki välitän miehestä enkä halua hänelle pahaa mieltä, mutta kun olen odottanut että kääntyisikö kaikki hyväksi, nyt tosissaan 3vuotta jo... itselläni on jo rytmihäiriöitä tästä johtuen, murehdin niin valtavasti lastani ja koko tilannetta, ollut jo vuoden kovia rytmihäiriöitä, vaikkakin pääosin vaarattomia, kauheita. Huomaan sen olevan täysin yhteydessä mieleeni.
Entiä, jos ero tulee miten sitä senkin jaksaa ja selitykset kaikille ja miksi tunnen olevani ihan luuseri jos näin käy! =(
Sitten tuli pikkusisarukset vuoden välein (tyttö oli 4.5vuotias kun sisar, siitä reilu vuodenpäästä veli). Siinä vaiheessa kun nämä kasvoivat, ja esikoisella oli jo melkoista uhmaa, alkoi mieheni ja lapseni välit tökkiä.. Lapsi hakemalla haki huomiota, ja kaikki mitä sai, oli negatiivista. Minä yritin ja yritin ja yritin soutaa ja huovata siinä välissä, puolustaa lasta miehelle ja puhua miten se tarvii rakkauttakin vaikka kiukuttelisi miten paljon ja koettelisi hermoja miten paljon!! Ei auttanut, tätä jatkui pari vuotta, sitten huomasin, miten lapsi "lopetti yrittämisen", ei enää edes sinänsä hakenut isäpuolen huomiota vaan alkoi ns antaan takaisin tälle. Mistä seuras sitä, että kaikki oli lapsen syytä.. että koskä hänkin on sellainen, itekkin on mies sellainen jne, mitä en voi aikuiselta ihmiseltä ymmärtää.. Pienille isä on hyvä isä, touhaa, leikkii, osallistuu, isoimman kanssa ei tee juuri mitään, sitten kun puhun tästä paljon niin voi parina iltana esim pelata jotain, sitten se taas jää.... mies ei ymmärrä sitä että isompi on vähän eri juttu kun nuo nyt 3 ja 4 vuotiaat.. Ite olen ollut kotona lastenkanssa, nyt vuoden toiminut myös yrittäjänä siten, että teen kotona töitä iltapäivisin (vähän vasta) ja välillä toisella paikkakunnalla 1-2 iltana vkossa, tämäkin oli välillä sitä, että esikoinen murehti, "ethän sä taas mee töihin, en haluaisi jäädä "isäpuolen" kanssa kotiin..." Otin sitten lasta mukaani kun tein hänen mummulassaan töitä... Vaikeeta, ja vaikea selittää kun on niin paljon kaikkea..
Parisuhde on tökkinyt 3-4 vuotta. Tuntuu, että riidellään jo joka pvä. Yritän pitää suuni kiinni ja nöyrtyä ja niellä, mutta en meinaa millään pystyä, kun aina tulee jokin käsittämätön asia eteen... (etenkin juuri näitä että saan huomauttaa että miksi 1 lapsi taas jäänyt huomiotta, tai kasvatusasioista jotain). Mies on myös jotenkin vainoharhaisen mustasukkainen, olen ollut kotona yli 4 vuotta mutta silti on esim monta krt epäillyt onko minulla joku toinen!!!! Ei tulisi mieleeniikään mikään sellainen!! Olen niiin jotenkin täynnä yleensäkin miehiä ja parisuhdetta, että jos tämä eroon päättyy, olen erittäin mielelläni yksin kauan, minulle riittää tällä hetkellä rakkaat lapset. Ja työ ja opiskelu ja ystävät. En jaksaisi tapella yhtään enää. Riitaa tulee sellaisestakin,jos mies "joutuu" tekemään asioita, mistä varovasti sanon että voisiko tehdä, KAIKKI on käskemistä ja vinkumista, vaikka miten varoen PYYTÄISIT ym.
Tiedän, että olisin jo lähtenyt, jos olisimme olleet kolmisin, mutta kun nuo 2 pientä ovat niin isänsä perään, että tuntuisi pahalta ero.. ja toki välitän miehestä enkä halua hänelle pahaa mieltä, mutta kun olen odottanut että kääntyisikö kaikki hyväksi, nyt tosissaan 3vuotta jo... itselläni on jo rytmihäiriöitä tästä johtuen, murehdin niin valtavasti lastani ja koko tilannetta, ollut jo vuoden kovia rytmihäiriöitä, vaikkakin pääosin vaarattomia, kauheita. Huomaan sen olevan täysin yhteydessä mieleeni.
Entiä, jos ero tulee miten sitä senkin jaksaa ja selitykset kaikille ja miksi tunnen olevani ihan luuseri jos näin käy! =(
