O
Onnellinen rouva
Vieras
Palstaa pitkään luettuani ajattelin kirjoitella omia kokemuksiani hyvästä seksielämästä parisuhteessa.
Olemme rapian 30-vuotiaita molemmat. Arkeemme kuuluu hellyys kaikin puolin sanoina ja tekoina ihan päivittäin. Olemme kiintyneitä toisiimme ja arjen ongelmat ratkotaan yhdessä ilman syyllistämistä. Onnemme löytyy toisistamme ja siitä, että viitsimme nähdä toistemme ja parisuhteemme eteen vaivaa silloinkin, kun ärsytyskäyrä nousee (ja nouseehan se aina välillä, tottakai!) Rakkaus on suhteemme kantava voima.
Nautimme molemmat seksistä. Ostelemme yhdessä ja erikseen toisillemme seksileluja ja vietämme pitkiä tovia toisista nauttien ja toisiamme tyydyttäen. Voimme maistella toisiamme kiireettä, välillä loppuun saakka, välillä paneskellen rajusti kielileikkien jälkeen. Lelut, kieli ja sormet seikkailevat toistemme raoissa, koloissa ja ulokkeissa tasapuolisesti edessä ja takana, myös miehelläni. Suihinotto miehen g-pistettä hierovalla lelulla maustettuna kuuluu normaaliin seksielämäämme samoin kun se, että itse saan molempiin aukkoihin vibraa ja kummulle kieltä, nam!
Vaikka seksielämämme on todella tyydyttävää, saatamme lähetellä toisillemme tekstareita leikkiessämme yksin kotona toisen ollessa töissä. Se jos mikä on kiihottavaa ja yleensä kotiintulo ei kovin pitkälle eteisestä etene ennen kun housut tai hame on jo kintuissa. Varsinkin mies sanoo menevänsä aivan kuumaksi jos laitan viestin ja kerron mitä leluillamme kotona teen. Usein vastaviesti tuleekin sitten työpaikan vessasta..
Olisi kivaa kuulla, millaisia juttuja muiden hyvään seksielämään parisuhteessa kuuluu. Meillä siihen kuuluu kaikki, mitä mieli tekee. Aiemmista parisuhteista (lopulta seksittömistä) on oppinut sen, että kun muut asiat ovat kunnossa, seksikin pelaa. Meillä molemmat tietää mistä toinen pitää ja haluaa toteuttaa sitä tasapuolisesti. On niitäkin viikkoja, jolloin toinen ei umpiväsyneenä jaksaisi mitään, mutta se sitten pitää vaan sanoa ääneen, ettei toinen ajattele, että itsessä on jotain vikaa.
Että tällaista..