P
Pera
Vieras
Luin eilen mielenkiintoisen jutun iltapäivälehdestä vai liekö ollut hesarissa naisen osittain tahdottomasta itsekeskeisyydestä seksissä.
Olen itse ollut varsin onnellisessa liitossa jo vuosikymmeniä ja eräs pieni mieltäni vaivaava seikka suhteessamme on nimenomaan se että vaimoni ikäänkuin unohtaa minut yhteisissä leikeissämme eli minä olen se osapuoli joka antaa ja hän ottaa. Esileikkimme on 99 % hyvin yksipuolista mutta joskus tai itseasiassa hyvin useinkin tuntuu että olisi ihanaa kun nainenkin joskus hyväilisi minua ja osoittaisi kiihkoa minua kohtaan.
Olemme asiasta monesti puhuneet ja pari seuraavaa kertaa vaimoni on sen muistanut mutta sen jälkeen juttu palautuu vanhaan kaavaan. Hän tosin on kertonut että hän ikäänkuin siirtyy toiseen maailmaan seksileikkiemme aikana.
Korostan että seksielämämme on vilkasta ja hyvin tyydyttävää muuten vaikka iän myötä olen huomannut että oma kiihottumiseni ei tapahdu enää siitä vaan. Omaan onneksi hyvän fantasiointi kyvyn joka auttaa minut vauhtiin.
Nyt näin viisikymppisenä mieleeni on tullut yhä useammin aloittaa ns ""salasuhde"" naiseen joka osaisi ja haluaisi ""virittää"" miehen hyväilyillään.
Kertokaapa naiset mielipiteenne. Lähteäkö kokemaan vai tyydynkö osaani