Eskarilaisen yksinäinen ilta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Eedla-tyttö 6v
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

Eedla-tyttö 6v

Vieras
Tyttö täyttää ny 6v. Alottaa eskarin innosta kiljuen ja me vanhemmat saadaan vihdoin palata töihin. Moni muukin lapsi aloittaa tänä syksynä eskarin mutta meidän tytön eskarin aloitus eroaa muista ikätovereista. Muut lapset haetaan siinä viiden maissa viimeistään. Meidän tyttö kävelee kotiin yhtenä päivänä viikossa ja joutuu olla 2 tuntia yksin. Muina päivinä vuoropäiväkodin henkilökunnasta joku eskarista viideltä ja vie vuoropäiväkotiin ja haetaan likka sieltä n. klo 21 ja mennään yhdessä kotiin nukkumaan. Viikonloppuina ei työtä ja silloin tällöin, yleensä perjantaisin, otetaan aikalisiä jolloin tullan töistä jo kello 15. Mutta se yksinäinen ilta tuntuu hirveälle ajatukselle. Vuoropäivähoito on minusta kallista ja ei sovi millään meidän taloudelliselle tilanteelle maksaa neidistä sitä joten yksi päivä neiti joutuu kävellä eskarista kotiin (100m) ja olla pari tuntia yksin ja päästään silloin töistä jo klo 19 että likka ei joudu olla kotona kauaa yksin. Mitä luulette, pärjääkö? Minua jännittää ihan kamalasti että jos vaikka jotain käy eli esim. lähtee pihalle hillumaan ja muuallekin kuin omaan pihaan vaikka on aina kiltisti totellut ja pysynyt mutta aika pieni kyseessä vielä. Pärjääköhän se?
 
Meillä syksyllä eskarilainen poika ja ei todellakaan ole valmis olemaan yksin kotona, ei millään. Toki lapset erilaisia, mutta meidän poika on kyllä aivan vauva vielä (ainakin tuntuu, kun on ihan mahdoton uhma päällä ) Meilä eskarista ei saa edes lähteä yksin, vaan pitää olla täysi-ikäinen hakija aina.
 
En ikinä jättäisi. Liian pieni olemaan yksin.
Ja kamalan pitkiä teidän työpäivät, ei voi muuta sanoa! Lapsi pääsee kotiin vasta klo21?!
En ymmärrä, anteeksi.
 
Meillä eskarilainen saa kulkea yksin matkat, mutta väitän että jos henk.kunta tietäisi että lapsi tulee tyhjään kotiin ja joutuu olemaan 2t yksin, niin veisivät kyllä asian eteenpäin jollekin taholle. Liian pieni olemaan iltaisin kotona yksin. Meillä kyllä tuossa iässä oli kotona puolisen tuntia kauppareissun ajan, mutta vaikka en hysteerikko olekaan vaan kaukana siitä niin ei olisi tullut mieleenkään jättää lasta 2t yksin kotiin.
 
[QUOTE="Mona";23594363]Mites saisitteko MLL:n hoitajaa tuoksi pariksi tunniksi? Se maksaa noin kuusi euroa tunnilta ja voisit olla huolettomin mielin kun joku on lapsesi kanssa.[/QUOTE]

vosi olla hyvä vaihtoetho!
 
Jos naapurista löytyisi joku ysiluokkalainen tai lukiolainen, joka voisi hakea ja olla kotona seurana sen pari tuntia. Kaverini hoiti naapurien lapsia tosi paljon kouluaikana, myös kesiä. Maksua vastaan tosin, mutta aika vähään koululaiset ovat tyytyväisiä. Ja ehkä pystyvät tekemään teillä läksyjäkin, jos tyttärenne on rauhallista sorttia.
 
On liian pieni olemaan noin pitkän ajan yksin,ja vielä illalla (pitkän hoitopäivän jälkeen). Mihin aikaan viette eskariin? Aamulla jo? Tulee kyllä älyttömän pitkä päivä.. Ja vaikka nyt onnistuiskin,niin miten menee kun vuoden päästä menee kouluun? Iltapäiväkerhoon aina moneksi tunniksi? Voi pientä..
 
Vuorohoito on kallista? mut MLL:n hoitajan vois ottaa?
Vuorohoito on ihan samanhintaista kuin normaalipäivähoitokin, eli jos teillä on yksi lapsi niin maksimissaan noin 250e/kk, se ootte tähänkin asti maksanu jos lapsi on hoidossa ollu, eskariaika on maksuton. Ja eskarin voi käydä myös vuorohoidossa
 
Tää on niin provo. Ei se vuorohoito niin kallista voi olla, että sitä ei omalle lapselleen maksaisi kun kerran tarvetta kuitenkin on. Sossuthan tuosta saisi peräänsä, jos lapsi yksin kotiin lähetettäisiin.
 
Päiväkodin henkilökunta on myös VASTUUSSA SIITÄ LAPSESTA --- ja ennen kaikkea te vanhemmat. On se nyt ihmeellistä kun kukaan aikuisista ei ajattele sitä lasta ---- ei noin pienen kuulu olla yksin kotona saati kulkea päiväkodin ja kodin väliä yksin.
 
Meidän poika eskari-ikäisenä alkoi olla pari tuntia kotona itsekseen, ja tykkäsi olla. Nyt ekaluokkalaisena on joutunut olemaan neljääkin tuntia itsekseen, sellaisina viikkoina kun on ollut koulusta lomaa ja työaikoja järjestelmälläkään emme saa tunteja sen vähemmäksi. Mutta pärjää kyllä.

Entä ap, jos joku eskarikaverin vanhempi hakisi ottaisi luokseen pientä maksua vastaan noina päivinä, jos ei pärjää itsekseen?
 

Yhteistyössä