M
muka eläintenvihaaja
Vieras
Tuli "ystävän" kanssa juttua lammikeistä ja siitä kuinka meidän perhe rakastaa eläimiä mutta tilanteiden vuoksi emme oikein viitsi niitä ottaa.
Syyt meillä sellaiset että ei asu sukulaisia täällä (likellä 150km säteellä ketään),
toki tuttavia ja jokunen ystävä täällä asuu mutta ei hekään samalla paikkakunnalla,
ja ala nyt jatkuvasti sitomaan ystävää lemmikinhoitoon.
Ollaan suhteellisen kovia reissaamaan jo lapsen kilpaurheilun vuoksi ja aina ei kotiinkaan päästä yöksi etenkin jos kisat osuu ulkomaille.
Samoin vapaa-ajallamme olemme extempore matkaajia eli saatamme illalla keksiä että mennäään huomenna vaikka laivalle ja tilataan vielä illalla se matkakin nopeasti
No onni on omistaa näin ihana "ystävä" joka elää eläinlauman keskellä ja hän nyt tiesi kertoa että me emme oikeasti olekkaan eläinrakkaita vaan näyttelemme kun me emme ota omaa lemmikkiä ja meidän syyt on itsekkäitä tekosyitä miksi lemmikkiä ei voisi ottaa.
Keskustelu juonti siitä että olisimme halunneet häneltä koiranpennun jota tarjosi mutta en tuosta yksinkertaisesta syystä vielä viitsi koiraa ottaa kun elämämme on reissaamista ja yhtä lentoa kun lapsetkin on pieniä.
Lapsetkin sitä koiraa makuu ja itselläni on koirakuume ollut aina,
juontaa varmaan siihen kun kotonani on aina ollut koiria <3
Mutta näinkö se eläinrakkaus mitataan,
en ole eläinrakas kun en ota lemmikkiä.