Meillä on yleensä tuotu kysymättäkin toiselle samaa kuin itselle, mutta esimerkiksi pizzaa syödessä kumpikin suhtautuu toiseen erittäin varauksellisesti.

Me otetaan aina kaksi pizzaa, eri täytteillä, tullaan kotiin ja jaetaan molemmat neljään osaan. Kumpikin saa kaksi palaa kummastakin pizzasta.
Ennen söin pizzani kaikessa rauhassa, mutta olen huomannut, että nykyään hotkin palaseni kuin nälkäinen bernhardilainen, sillä inhoan sitä, että kun syön vasta ensimmäistä tai toista palastani, mies ilmaantuu osoittelemaan loppuja pizzojani, että "aiotko sä syödä ton?" Joo, kyllä aion. Oikeastihan usein käy niin, että olen kahden palan jälkeen jo sen verran täynnä, että mulle riittäisi jo, mutta silti alan tunkea sitä paremman makuista jäljelläolevaa pizzanpalaa kupuuni. Syön siitä mitä jaksan ja loput jätän. Sitten mies saa tulla apajille. Yleensä tosiaan tiedän etukäteen, etten jaksa syödä kokonaista pizzaa, mutta katson ruokarauhan häirinnäksi, että loppuja tullaan kärkkymään kesken aterioinnin.
Toinen ärsyttävä asia on se, jos valitsen kebab-annoksen, mies tuhahtaa kebabille, mutta ottaa pizzan. Kohta hän on pizzansiivu ojossa annokseni vieressä odottamassa, että antaisin siihen kebablihaa päälle.
Oma heikkouteni on grilliannos, yleensä väitän, etten halua ranskiksia tms. Mutta kun mies kotiutuu houkuttelevan tuoksuisen annoksensa kanssa, alkaa harmittaa. En kyllä sano mitään, yritän olla kuin en olisikaan. Silti mies tuo useimmiten ison annoksen, jota ei jaksakaan loppuun ja antaa minulle loput.

Arvaa siis ihan hyvin, että kyllä mulle sitten kumminkin maistuu ja ostaa jaettavaksi riittävän satsin.