A
aki
Vieras
Feministit ovat hauskoja. Tasa-arvon saavuttaminen ei ole heidän päämääränsä vaan valittaminen ja miesten syrjiminen. Jokaisesta asiasta täytyy tehdä tasa-arvoasia. Ruotsissa ja Suomessa, jotka ovat kaikista tasa-arvoisimpia maita maailmassa, feministien meteli on suurinta. Ääntä pidetään jostain palkkaeroista, jotka nekin suurimmaksi osaksi selittyvät työn haastavuuden eroilla, kun samaan aikaan maailmalla suurin osa naisista elää erittäin surkeissa oloissa. Suomalaista miestä haukutaan sen kuin keritään ja samalla muistetaan korostaa kuinka etelän pojan ovat ihania ja naista huomioivia, vaikka näissä maissa tasa-arvo juuri on lapsenkengissä. Suvaitsevaisuutta kyllä löytyy, kun kyse on eri kulttuureista, joita ""pitää ymmärtää"". Koko feministihuuhaassa on kyse vain ja ainostaan kalun väristä ja kuvitelmasta siitä, että etelämaalaisella sekin on parempi, kovempi ja suurempi ja vihasta kotimaista miestä kohtaan. Hyvinvoinnin ilmavaivoja, sanoisi Mauno Koivisto.