Friendzoned...

["aapee"]

Hyvä ja läheinen ystäväni on muhun rakastunut, mitä teen? On ilmeisesti ollut jo pitkään, oon välillä pikkuisen ihmetellyt että miten se onkin kuunnellut esim. mun neuvoja niin ihmeen tarkasti, nyt tajusin jotenkin kerralla, että se on melkein koko elämänsä järjestänyt tavallaan mielyttääkseen mua. Pari viikkoa sitten tunnusti tunteensa, ja nyt en tiedä mitä tehdä. Hän ei kiinnosta minua parisuhteen tasolla ollenkaan, mutta ystävänä rakastan häntä kovasti. Tiedän että sen täytyy olla tuskastuttavaa, mutta toisaalta hän edelleen haluaa olla ystäväni ja toivoisi että kaikki olisi kuten ennen paljastuksensa tekemistä...

En halua luopua hänestä, mutta en myöskään halua hänen tuhlaavan elämäänsä minuun... Tiedän myös ystävyytemme olevan hänelle tärkeä asia... pääseekö näistä tilanteista joskus yli?

Täällä uskin on hirveästi miehiä omalla kokemuspohjallaan antamassa neuvoja, mutta ehkä joku nainenkin on joskus kokenut saman?

 

[Kais]

No tuota, kai sie sitten kerroit nätisti ettet ole kiinostunut hänestä sillä tavalla, eikä ole
mahdollisuutta että syventyisi muuksi,mutta että rakastat
ystävä ja että ystävyys on siulle tärkeää ?

 

[ap.]

No tuota, kai sie sitten kerroit nätisti ettet ole kiinostunut hänestä sillä tavalla, eikä ole
mahdollisuutta että syventyisi muuksi,mutta että rakastat
ystävä ja että ystävyys on siulle tärkeää ?

Toki kerroin. Ja jos olisi syytä olettaa että ihastus on vastikään syttynyt ja sinänsä ohimenevää ja harmitonta sorttia, niin en olisi kovin huolissani.

Enemmän mua huolettaa tuo ystäväni tunteiden intensiivisyys ja pitkä kesto. Sekä tietysti tuo ilmiö, että on tehnyt elämässään suuria muutoksia jo useamman vuoden ajan vain miellyttääkseen mua/tullakseen sellaiseksi ihmiseksi josta voisin romanttisesti kiinnostua.

Tunnen itseni suoraansanottuna ihan toisen tunteilla leikkiväksi paskiaiseksi, kun en ole aiemmin tajunnut (vaikka ehkä vähän aavistellut). Turhaahan sekin on, mutta hirveän epäreilu tilanne on ystäväni kannalta.

 

[Kais]

Toki kerroin. Ja jos olisi syytä olettaa että ihastus on vastikään syttynyt ja sinänsä ohimenevää ja harmitonta sorttia, niin en olisi kovin huolissani.

Enemmän mua huolettaa tuo ystäväni tunteiden intensiivisyys ja pitkä kesto. Sekä tietysti tuo ilmiö, että on tehnyt elämässään suuria muutoksia jo useamman vuoden ajan vain miellyttääkseen mua/tullakseen sellaiseksi ihmiseksi josta voisin romanttisesti kiinnostua.

Tunnen itseni suoraansanottuna ihan toisen tunteilla leikkiväksi paskiaiseksi, kun en ole aiemmin tajunnut (vaikka ehkä vähän aavistellut). Turhaahan sekin on, mutta hirveän epäreilu tilanne on ystäväni kannalta.

No kun sie oot jo kertonu hälle tilanteen, ni eihän se siun vika ole eikä siun tarvia
tuntea ihtees paskiaiseksi. :hug:

Hän tietää ettei siulla ole tunteita ja haluut olla vaan ystävä, se on nyt hänestä itsestään kiini, hyväksyykö ystävyyden vain teijän välille vai haaveileekö viellä muusta vaikkei toivoo ole.

Toivotaan että hän hyväksyy tilanteen, pääsee yli ja löytää viellä parisuhteen ja ihmisen johon rakastua ja pystyy säilyttämään ystävyytenne.

Outoo kyllä että muuttaa itseään ja toi intensiivisyys. : /

 

[md,dh]

Enemmän mua huolettaa tuo ystäväni tunteiden intensiivisyys ja pitkä kesto. Sekä tietysti tuo ilmiö, että on tehnyt elämässään suuria muutoksia jo useamman vuoden ajan vain miellyttääkseen mua/tullakseen sellaiseksi ihmiseksi josta voisin romanttisesti kiinnostua.

Tämän perusteella mies ei tosiaan vaikuta terveeltä.. Kaikkien kannalta paras kertoa totuus ja kertoa se niin että mies varmasti ymmärtää ettei sun kanssas tule mitään olemaan ja jatkaa omaa elämäänsä ilman tollasta pimeetä itsensä muokkaamista toisen mieleiseksi.
Sä et ole tehnyt mitään väärin jos mies ei ole suoraan aiemmin tunnustanut tunteitaan, ethän sä ole niistä voinut tietää.

 

[ap.]

Tämän perusteella mies ei tosiaan vaikuta terveeltä.. Kaikkien kannalta paras kertoa totuus ja kertoa se niin että mies varmasti ymmärtää ettei sun kanssas tule mitään olemaan ja jatkaa omaa elämäänsä ilman tollasta pimeetä itsensä muokkaamista toisen mieleiseksi.
Sä et ole tehnyt mitään väärin jos mies ei ole suoraan aiemmin tunnustanut tunteitaan, ethän sä ole niistä voinut tietää.

...Niinpä. Ystvälläni on ollut pitkään (hyvästä syystä) ns. itsensä etsimis-vaihe, ja oon vaan ajatellut, että se on hienoa että toinen pystyy tekemään konkreettisia muutoksia elämääns ja itseensä, jos ei pidä siitä mitä näkee. ...En vaan haluaisi hänen löytävän itsensä sijaan jotain kuvittelemaansa versiota mun ihanne-miehestä....

Musta tuntuu että se on vähän paniikissa nyt. On tehnyt tikusta asiaa ja soitellut tosi tiheästi. En pysty yhtään samaistumaan tuohon, tai arvailemaan mitä HÄN ystävyydeltämme haluaa. Itse olisin vastaavassa tilanteessa ottanut etäisyyttä jo aikoja sitten ja yrittänyt suunnata mielenkiintoni jonnekkin muualle. Mutta voihan olla, että häntä itseään ei haittaa ne romanttiset tunteet...? Oon vaan lukenut aika paljon katkeria vuodatuksia miehiltä samoissa tilanteissa tyyliin ''miks ei naisille kelpaa ne kunnon miehet?''. On siinä joku totuuspohjakin. Kyllä minä ihastun helpommin vähän vaikeisiin tapauksiin, kuin jo alkutekijöissään tuttuihin ja turvallisiin...