G: Anteeksi,mutta... -anteeksipyynnöt

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja SRY babe
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

SRY babe

Vieras
Eräs henkilöelmässäni toimii aina noin eli haukkuu toisen ihan milloin mistäkin syystä ja sitten pyytää anteeksi.
Esim. Olettaa, täysin toiselta kysymättä, jotain toisesta jonka vuoksi sitten haukkuu tämän. Kun asian oikealaita selviää niin pyytää anteeksi tyyliin: anteeksi mutta kyllä sinä olet sellainen ihminen että "jokin asia ko. ihmisessä" aiheuttaa minut sanomaan noin.

Minusta on jotenkin omituista pyytää anteeksi toimiaan ja sitten perustella heti perään miksi tuo toiminta jota pyysi anteeksi olikin ihan oikein tehty.
Kärjistetty esimerkki:
"Anteeksi että haukuin sinua läskiksi mutta eihän kukaan ole sinua pakottanut syömään, eihän sinun kokoasi voi olla huomaamatta ja onhan minulla oikeus sanoa mitä ajattelen."

tai ehkäpä minä itse olen liian yksinkertainen kun pidän anteeksi pyytöä hiukan mustavalkoisena juttuna: anteeksipyyntö=yritän jatkossa toimia toisin.
 
Yleensä tuollaiset ihmiset ovat juurikin niitä Minä itse vain -tyyppejä. Maailman pitäisi pyöriä heidän napansa ympärillä. Mutta auta armias jos joskus erehdyt heille sanomaan jotain heidän korvilleen sopimatonta. Siitä nousee sellainen poru että....
 
Toi on ihan tyhmää kun se että on niin suorapuheinen ihminen että saa sanoa mitä vaan. Sellaset omasta mielestään on sen luonteisia että he nyt vaan sanoo asiat suoraan eikä tartte välittää loukkaantuuko siitä joku.
 
Mä oon aina vihannut lauseita, jotka alkaa "ei millään pahalla, mutta..". Se on aina vaan pieni anteeksipyyntö siitä, että nyt tulee haukkuja.

En myöskään ole koskaan ymmärtänyt, miten töykeys ja suorapuheisuus liittyy toisiinsa. Äärimmäisen huono tekosyy. Kyllä mä sanon joitakin asioita ihan suoraan, mutta en todellakaan mitään loukkaavaa, esim. juuri kommentoi toisten ulkonäköä, lihavuutta, tms. Ehkä sellaisissa tilanteissa, joissa jonkun tapa toimia on jotain tosi käsittämätöntä ja juurikin esim. loukkaa jotain muuta. Ehkä jos joku painaa 400kiloa ja on kuolemassa, eikä ymmärrä tilaansa niin silloin voi sanoa suoraan, silläkin uhalla, että kohde loukkaantuu mut harvemminpa tuollasessa tilanteessa ihminen ei itse lihavuuttaan tiedosta.
 
Kaikista parhaita ovat ne, jotka eivät koskaan näe omissa sanomisissaan mitään anteeksipyydettävää. Anoppini esimerkiksi ilmoitti, että mitä me olemme mieheni kanssa ostaneet talon, kun emme siitä jaksa huolehtia?!? Tämä siis kun kerroin haluavani poistaa pihaltamme kasvimaan, koska emme nykyisessä tilanteessamme muutamaan vuoteen kerkeä /jaksa sitä hoitamaan ( vauva 8kk, minä rv21 ja mieheni töissä ja minäkin kuukauden päästä).

Kerrottuani loukkaantuneeni hänen sanoistaan, hän on sitämieltä, että eihän hän nyt sillä, ja minähän loukkaannun aivan tyhjästä. Samalla vieraiulla muisti toki huomauttaa, että eipä meidän kuisti pitkään ole siistinä pysynyt, ja voi kun meidän kalle (mieheni, nimi muutettu)!tykkäsi pienenä vispipuurosta, ja kai tuo tykkäisi vieläkin, mutta kun ei sitä kukaan sille enää tee.

Ilmaistessani loukkaantumiseni, hän toteaa sanovansa vain totuuden, ja eikähän sitä pahalla tarkoita. Niin, millähän sitten?
 

Yhteistyössä