M
"Mie"
Vieras
Mä olen miettinyt, että herääköhän nää itsensä parantelijat joskus koomasta ja kattoo peiliin. "Kuka on tehny tän mun naamalle!!!"
Tuntuu että ihan mielisairaillekin suostutaan tekemään kasvoihin aivan övereitä täyttöjä, niinkuin vaikka Tukiaiselle on ne huulet tehty. Muutamassa vuodessa viety koko ulkonäkö ja omat kasvot kadonneet. Sillä välin kun hän on ollut ihan koomainen.
Ei varmaan. Ne on sokaistuneet näkemään itsensä vääristyneenä jo ennen noita hoitoja. Nyt vaan luulevat olevan kauneimpia vaikka päinvastoin olivat sitä ennen ( tosin jylhä ei ollut alunperinkään)
