G: Lähipiirin kommetit ja suhtautuminen

[-carrie-]

Olen samaa mieltä että on typerää vinoilla toisten valinnoille. Subjektiivisia kun haaveemme ja valintamme on.

Mutta yksi väärä fakta särähti korvaani. Kirjoitit "Kyllä kotiäidelläkin on ura!!" Ei se ole ura, koska siitä ei saa palkkaa. Tai siis tärkein: Eläke ei kerry.

Tästä on liikaa esimerkkejä maissa joissa naiset eivät kouluttaudu. Suomessa on asiat niin hyvin, että on tyhmyyttä olla hankkimatta koulutus kotiäitiyden jälkeiseen aikaan. Kun lapset eivät enää roiku helmoissa ja tulevat teini-ikään, äiti joka on vain kotona on lähinnä säälittävä. Silloin pitäisi jo palata töihin. Kotiäitinä olosta ei kerry eläkettä euroakaan. Hyvä äiti osaa pitää huolen myös itsestään.

 

[Ura ja äitiys]

Carrie, onko se uran määritys että saa palkkaa? Onko paljan oltava rahaa? Omien lasten hoidosta saa omanlaista palkkaa mitä ei voi edes rahassa mitata (minun mielestäni, siis)
Kyllä minäkin opiskelin, ja olin duunissa vuosikausia ja eläkettäkin kertyi kivasti. Mieheni onnekseni ansaitsee niin hyvin ettei minun välttämättä tarvitse palata heti toimistolle.
Kyllä minäkin palajan sinne sitten kun lapset ovat vähän isompia, enkä meinaa suinkaan olla kotona ainiaan vain "laiskottelemassa"
Se on hienoa jos on duuni mitä rakastaa niin paljon että todella haluaa olla siellä ja viihtyy! Oikeasti siis! Mutta siis, eläkäämme kaikki niinkuin haluamme! Jos elämmekin vain kerran, on sitä turha muiden yrittää pilata omilla pakkomielteillään..

 

[Oikea äiti]

Luitko yhtäkään vastausta? Miten voit noin naiivin kliseisesti yleistää että jos ihmisellä on ura, hän ei rakasta lapsiaan eikä kasvata näitä hyvin? Tuo jos mikä on lapsellista.

Nimimerkki Got the point kirjoitti, että hänen miehensä on kotona vanheimpainvapaalla hoitamassa lapsia. Onko sinun miehesi niin tehnyt? Olen melko varma ettei ole. Vain 2 % suomalaisista miehistä (vuonna 2006) piti vanhempainvapaata. Monille perheille on itsestään selvää että se on äiti joka jää kotiin. Ihalien ihmisiä ja perheitä jotka kyseenalaistavat nämä normit.

Minun miehenipä on ilmoittanut, että voi mielellään jäädä kotiin hoitamaan lapsia, jos haluan mennä töihin.

Todellakin tiedän mistä puhun. Kun käy kovin ahnaasti töissä, niin se on aina jostain muusta pois ja sitä on turha kieltää.

Minulla ei tosin ole käynyt mielessäkään, että lähtisin uraputkeen kun on lapsia. Tämä on minulle täysin selvä juttu. Mieheni on yksinkertaisesti niin rakastava, että haluaa antaa minulle mitä haluan. Molemmat kuitenkin tiedämme, että minun on paljon parempi olla kotona. Tulomme ovat samanlaiset riippumatta siitä kumpi käy töissä.

Minulla ei ole syytä kyseenalaistaa asioita, jotka ovat päivänselviä. Se on mielestäni turhuutta, ajan hukkaa, jopa hölmöyttä.

 

[Oikea isä]

En ole tähän ketjuun osallistunut, mutta nyt on pakko kysyä Oikealta äidiltä, että miksi ihmeessä pidät itsestäänselvänä, että sinä pysyt kotona ja lasten isä käy töissä? Minun on vaikea ymmärtää tällaista asenteellisuutta, jota usein selitetään siten että mies tienaa enemmän. Jos teillä on sama tulotaso, eikö olisi ihanteellista antaa isänkin olla hetki lasten kanssa kotona. Niin kuin varmasti tiedät, mikään ei edesauta hyvää isyyttä ja lapsiin tutustumista ja sitä kautta parempaa parisuhdetta kuin se, että isäkin viettää osan vanhempainlomasta kotona. Tämä on ihan tutkittua tietoa, ja on sääli että äidit automaattisesti olettavat pysyvänsä kotona. Usein äidit sanovat,m että olisi (huomiokaa konditionaali) isäkin ollut mielellään kotona, mutta harvoin siihen päädytään. Harva nainen haluaa kuitenkaan antaa isälle yhtäläisiä oikeuksia.

Oma vaimoni meni töihin äitiysloman jälkeen. Eli jäin kotiin kun vauva oli noin 3kk. Olen vaimoani 10 v vanhempi, urani huippu on jo saavutettu ja siellä pysyn vaikka olenkin kotona pari vuotta. Vaimoni tekee 4-päiväistä työviikkoa, ja on pian siellä missä haluaa, siis työelämäss. Jos onnekkaasti käy ja saamme toisen lapsen, niin sitten vaimoni jää kotiin vanhempainvapaan ajaksi.

P.S. Moni kotiäiti ei edes tajua, että äitiysloma kestää vain noin 3kk, vaan luulevat aina, että se kestää sen 9kk.

 

[isälle ja alkuperäiselle]

Kyllä jokainen isä osaa sanoa jos haluaa olla kotona kanssa, eikä olla vaan tuppisuuna jos perheen äiti suunnittelee äitiyslomaansa..
meillä asiasta keskusteltiin ja mieheni todella arvostaa sitä että olen kotiäitinä.
kyllä ainakin aluksi äidin on oltava kotona, jo pelkästään sen takia että on äiti! eihän äiti toki voi vastasyntynyttä hylätä häntä kannettuaan 9kk.. monet vieläpä imettävät, joten miten sinä isä sen tekisit? kyllä isät osaavat vaatia mitä haluavat, elleivät ole aivan tyhmiä. voihan rooleja vaihdellakkin. kukin tyylillään, se mikä sopii teille ei ehkä sovi toisille ja toisinpäin.

ja kyllä täällä meilläpäin äitiysloma kestää niin kauan kuin äiti näkee sen tarpeelliseksi. itse sain uraltani vuoden äitiyslomaa, minkä olisi helposti voinut pidentääkkin.

täällä on ihmeellistä kinastelua siitä mikä on oikein tai väärin. turha on valittaa ja yrittää tukea omien valintojensa syitä, se on jokaisen oma asia!

tämä keskustelu on mennyt ihan raiteiltaan. alkuperäiselle sanoisin isot onnittelut vaan neljännen vauvan johdosta, sinä kuulostat hyvältä äidiltä mielestäni - tee juuri niinkuin sinä ITSE haluat ja jatkat onnellista elämääsi taatusti

ps. ymmärrän hyvin aloittajan ihmettelyn saamistaan reaktioista, tämä ketju on juuri sen täysin todistanut että monet valitettavasti luulevat olevansa maailman napoja mottoinaan: "minun valintani on se ainoa oikea ja halveksun heitä ketkä eivät noudata samoja valintoja"

 

[anskuli79]

Kylläpäs täällä pompitaan asiasta kukkaruukkuun...

Minä itsekin pian 4 lapsen ylpeä äiti (en lestadiolainen enkä mormoni tai muukaan vastaava)... minun mielipide on että jokainen saa tehdä niin monta lasta kun haluaa... ei ole mitenkään epänormaalia olla suurperheen äiti... kukaan ei tunnu olevan tyytyväinen mihinkään kävi äiti töissä tai oli kotona lasten kanssa... ihan sama kai montako lasta siinä on elätettävänä... milloin olet työnarkomaani ja et välitä perheestäsi, milloin olet yhteiskunnan elätti kun olet lasten kanssa kotona... jo on prkl... eikö jokainen tee itse omat valintansa... minä itse arvostan niin kotiäitejä kuin työssä käyviä äitejä... se on valitettavaa että töiden ajan lapsen on oltava hoidossa, mutta eikö ole tarkoituskin että lapsi tutustuu muihin ihmisiin ja luo sosiaalisia suhteita...

Aiheena oli että miten suku ym otti raskauden... minä voin sanoa rehellisesti että liki kaikki otti asian hyvällä kannalla mutta on myös todella läheisiä jotka haukkui suoranaisesti pystyyn... oma sisareni (joka itsekin 4 lapsen äiti) ilkesi minua arvostella valinnastani... tiedättekö oikeasti mikään ei ole niin rankkaa kun se että itse iloitset tulevasta perheen lisäyksestä niin joku tulee ja alkaa arvostelemaan... minusta ainakin on niin viimisen päälle v*maista että jopa ventovieraat käy arvostelmaan... kateuttako ehkä? eikö oma kantti riitä vastaaviin suorituksiin?

Pahoittelen v*maista asennettani mutta minä oikeesti olen ylpeä siitä että minulla on näin monta lasta... ja olen onnellinen kaikkien suurperheiden äitien puolesta...

ehkä on parempi poistua taka vasemmalle tältä yöltä ja mennä nukkumaan... ei mikään loisto ilta takana...

 

[Ei mutsi]

En ole tähän ketjuun osallistunut, mutta nyt on pakko kysyä Oikealta äidiltä, että miksi ihmeessä pidät itsestäänselvänä, että sinä pysyt kotona ja lasten isä käy töissä? Minun on vaikea ymmärtää tällaista asenteellisuutta, jota usein selitetään siten että mies tienaa enemmän. Jos teillä on sama tulotaso, eikö olisi ihanteellista antaa isänkin olla hetki lasten kanssa kotona. Niin kuin varmasti tiedät, mikään ei edesauta hyvää isyyttä ja lapsiin tutustumista ja sitä kautta parempaa parisuhdetta kuin se, että isäkin viettää osan vanhempainlomasta kotona. Tämä on ihan tutkittua tietoa, ja on sääli että äidit automaattisesti olettavat pysyvänsä kotona. Usein äidit sanovat,m että olisi (huomiokaa konditionaali) isäkin ollut mielellään kotona, mutta harvoin siihen päädytään. Harva nainen haluaa kuitenkaan antaa isälle yhtäläisiä oikeuksia.

Oma vaimoni meni töihin äitiysloman jälkeen. Eli jäin kotiin kun vauva oli noin 3kk. Olen vaimoani 10 v vanhempi, urani huippu on jo saavutettu ja siellä pysyn vaikka olenkin kotona pari vuotta. Vaimoni tekee 4-päiväistä työviikkoa, ja on pian siellä missä haluaa, siis työelämäss. Jos onnekkaasti käy ja saamme toisen lapsen, niin sitten vaimoni jää kotiin vanhempainvapaan ajaksi.

P.S. Moni kotiäiti ei edes tajua, että äitiysloma kestää vain noin 3kk, vaan luulevat aina, että se kestää sen 9kk.

Mikäli olisit lukenut rauhallisesti ajatuksella, etkä vain ajatellut omaa mielipidettäsi, olisit huomannut, että olemme mieheni kanssa yhteisymmärryksessä siitä, että minun on parempi olla kotona.

Jo naisen ja miehen biologiaa ajatellen, on ilmeisen selvää, millaisiin tehtäviin nämä on luotu. Minun naisellinen luonteeni vetää minua kotiin. Havainnollistetaan ihan vain esim. keittiöllä. Meidän keittiöön ei mahdu kuin yksi nainen. Teen asiat tietyllä tavalla ja se keittiö on minun mekkani. Siellä saa toki käydä kuka vain muukin perheen jäsen toteuttamassa itseään, mutta kodin ylläpito on minun pääasiallinen toimeni. Korjaan mielellään aina kaikki takaisin omaan uskooni. Minulle ei käy päinsä, että joutuisin joka työpäivän jälkeen katsomaan jonkun toisen työn jälkiä. Lasit pysyvät juuri siinä rivissä mihin minä ne asetan jne.

Miehelläni on taasen hyvin miehiset vaistot. Voin ylpeänä sanoa, että minulla on mies (vrt. kukkakeppi). Hänelle on tärkeää, että saa tuotua sen leivän pöytään. Hän voi täten taas tuntea itsensä tärkeäksi ja on onnellinen, kun perheensäkin on onnellinen. Hän palaa onnellisena kotiin joka työpävän jälkeen, onnellisen perheensä luokse. Tokihan sen näkee, että lapset viihtyvät isänsä seurassa erityisen hyvin. Meillä tuo ahkera kiltti isä jaksaa leikkiä lasten kanssa työpäivänkin jälkeen. Kotiin tullessaan hän on vain iloinen perheestään ja saa lapsista lisää puhtia seuraavalle päivälle. Minä itse en hänen hommaansa kykenisi. Minulle taasen antaa se oma työni. Olen lapsille myös se syli sitten päivällä.

Kuten täällä joku väitti, niin en ole sanonut, etteivät työnarkomaanit rakastaisi lapsiaan. Kaikki ei vain osaa... Huoh. Minulla ei ainakaan ole tuollaista hinkua vaakuutella rakkaudestani lapsiani kohtaan, sillä tiedän sen olevan täysi. Ymmärrän kyllä, että aihe on arka uraputkelaisille.

Näin tämä toimii meillä. Se miten hommat toimii teillä... niin toivottavasti toimii. Itse en todellakaan haluaisi elää toisin.

Ja mitä keskustelun aiheeseen tulee, niin...
Yleensä lähdetään siitä lähtökohdasta, että uuden lapsen syntymä on iloinen asia. Kumma juttu, siis, että joku ulkopuolinen päättää toisen puolesta, ettei näin olekaan. Vaikka joku tuttu olisikin lestadiolainen ja kertoisi odottavansa 14. lastansa, niin onnittelisin. Jos joku saisi ylennyksen töissä, niin onnittelisin, sillä normaalisti tämäkin on positiivinen asia. Mikäli joku tuttu kertoisi menevänsä sterilisoitavaksi kun ei tosiaan haluaisi lisää lapsia, niin myötävaikuttaisin hänen päätökseensä, sillä se on hänen päätöksensä. Näköjään joillain ei vain ole lainkaan tilannetajua. Ei tuollaisessa tilanteessa kannata enää hirveästi ihmetellä, että "oletkos nyt aivan varma...". Kyllä minä ainakin osaisin sanoa, että "No, hyvähän se sitten on teille, niin on yksi huoli vähemmän.".

 

[pipoa löysemmälle]

Mirkku, mielenkiinotoista lukea ajatuksiasi ja mielipiteitäsi. Mutta älä edes kehtaa sanoa, että olet maksanut enemmän verorahoja kuin minä.

Ensinnäkään, et pysty kenellekään niin netin anonymiteetin kautta tekemään, tuollainen olettaminen ja leuhkiminen on tienien puuhaa. Toiseksi, erityisesti tällaiselle työnarkomaanille ja urakeskeiselle kahden tutkinnon uranaiselle tj-asemassa, jonka korkeasti koulutettu mies hoitaa lapset vanhempainlomalla, ei kannat alkaa leuhkia maksetuilla verorahoilla.

Eipä siis livetä itse asiasta.

Got the point, ensinnäkin netissä kuka tahansa voi olla "urakeskeinen kahden tutkinnon uranainen tj-asemassa". Hahhaaaa!

Toisekseen ajattelet varmaan olevasi tiedostava naisten oikeuksia puolustava tasa-arvon kannattaja? No oletkohan kuitenkaan, kun koet tarvetta noin rankasti arvostella toisten naisten valintoja. Sinunlaisesi naiset nimenomaan estävät naisten tasa-arvon toteutumista!! Voitko käsi sydämellä sanoa, että kannatat sitä, että nainen saa itse vapaasti VALITA mitä elämälllään tekee, ja toteuttaa unelmiaan, siinä missä mieskin? Ilmeisesti et, koska koet, että jotkut valinnat ovat vääriä valintoja, tässä tapauksessa mielestäsi useamman kuin kahden lapsen (koti)äitiys.
Muista, arvoisa Got the point, että olemalla susi toiselle naiselle et todellakaan edesauta naisten tasa-arvon edistymistä.

 

[ihmetyttää]

Minua ihmetyttää äidit, jotka mankuvat, että hoitovapaasta pitäisi saada kunnon korvaus. Miksi yhteiskunnan pitäisi maksaa siitä, että joku hoitaa kotonaan kakaroitaan? Kun lapset käy esim. päiväkodissa, päiväkodin työntekijät saa töitä ja Suomi veromarkkoja enemmän.

 

[...]

Minua ihmetyttää äidit, jotka mankuvat, että hoitovapaasta pitäisi saada kunnon korvaus. Miksi yhteiskunnan pitäisi maksaa siitä, että joku hoitaa kotonaan kakaroitaan? Kun lapset käy esim. päiväkodissa, päiväkodin työntekijät saa töitä ja Suomi veromarkkoja enemmän.

Kaupunkihan säästää, kun lapset hoidetaan kotona. Sama summa mikä menisi kaupungilta lasten kodin ulkopuolella hoitamiseen, tulisi korvata äidille.

 

[anskuli79]

Voisko sellainen ihminen jolla on noita lapsia niin kovasti vastaan ja kotiäitejä siinä sivussa kertoa, että jos lapsia ei tehdä niin kuinka tämä meidän väestö kasvaisi?????? ja minun mielestäni kotiäitiys on todella ihana asia ja nostan hattua niille jotka kotona lasten kanssa on... ja minun mielestäni koti äiti on ansainnut sen korvauksen jonka saa lapsen kanssa kotona olosta ja ansaitsisi enemmänkin... Itsekin kotiäiti olen ollut nyt 2,5 vuotta ja ainakin 3 vuotta vielä tarkoitus olla... ottakaamme huomioon että meidän kotiäitien työaika on 24x7... ja ottakaamme huomioon nämä töissä käyvät äiditkin, ei heidän työt lopu siihen kun he kotiin tulevat, heillä jatkuu työt kotona lasten ja kodin parissa... Tämä yhteiskunta vaan on niin kummallinen, sanotaan että lapsia pitää tehdä ja kun niitä tehdään ni sit arvostellaan siitä... valitsit uran ja perheen tai pelkän perheen tai pelkän uran niin valinnat on aina vääriä... V*ttaa nämä ihmiset jotka ovat sitä mieltä että me kotiäidit päästään niin helpolla, kun me vaan istutaan kotona ja revitään rahaa siitä ja ollaan yhteis kunnan elätteinä, erehdypä menemään töihin sitten kun lapsi/lapset pieniä niin sit oot niin huono äiti kun viet pienet lapset tarhaan tms. Voi luoja sentään...

Ja sinä ihmettelijä pitäisikö äidin mennä synnäriltä suoraan töihin ja viedä vauva suoraan salilta tarhaan niin saatas niitä veromarkkoja jotta herrat saa elää leveemmin????? Kyllä minua ei ainakaan kiinnosta maksaa veroja herrojen kukkaroon, mieluummin minä veroni maksan niin että se menee niille jotka sitä tarvitsee... Ja tiedäthän toki senkin että jopa koti äiti maksaa veroja, enemmän kuin moni töissä käyvä...

 

[Päivitystä]

Minua ihmetyttää äidit, jotka mankuvat, että hoitovapaasta pitäisi saada kunnon korvaus. Miksi yhteiskunnan pitäisi maksaa siitä, että joku hoitaa kotonaan kakaroitaan? Kun lapset käy esim. päiväkodissa, päiväkodin työntekijät saa töitä ja Suomi veromarkkoja enemmän.

Yksi hoitolapsi maksaa kuukaudessa kaupungille yli 1000 euroa. Vanhempien maksama hoitomaksu on vain murto-osa siitä. Tämän vuoksi päättäjät kehittävät kuumeisesti kannustimia vanhemmille, jotta he jäisivät kotiin lastensa kanssa. Kuntalisiä otetaan käyttöön yhä laajemmin. Ja kehotetaan tekemään lisää lapsia, jotta veronmaksajia riittää jatkossakin.

Aika silmät ummessa olet sinä ihmettelijä tarkastellut yhteiskunnan toimia viime vuosina, vielä markoistakin puhut...

 

[Tirppu]

No huh, kun on keskustelu ajatunut jo hieman sivuraiteille...

Alkuperäiselle sanon nyt ekana, että meillä kaikki on onnitelleet, tosin meille onkin vasta toinen lapsi tulossa. Esikoinen on 3-vuotias, häntä jo mummot ja papat odottivat pitkään, kun ehdittiin miehen kanssa olla yhdessä 8v ennen lapsia. Itse haluan paljon lapsia, ainakin 3-4, viime aikoina on alkanut pyöriä päässä myös 5 lasta <3. Mieskin alkaa pikkuhiljaa tottua ajatukseen... Olemme vielä nuoria, yli 10v "lapsentekoikää" jäljellä. Ihan tavis-maallikko-luterilaisia ollaan... En minäkään aina ole näin montaa lasta halunnut - ja nähtäväksi jää, montako niitä lopulta saamme. Töihin lähdin heti vanhempainvapaan jälkeen, tosin olin myöhemmin hoitovapaalla puolisen vuotta.

No, sitten muille. Aika mustavalkoisia mielipiteitä! En ole itse oikein ikinä jaksanut ymmärtää tuota joko-tai ajattelua. Miksei mukamas voi saada montaa haluamaansa - ja vieläpä samaan aikaan? Esimerkkinä nyt vaikkapa meidän perhe. Olemme molemmat 27v, työuramme ovat olleet nousujohteisia (vakityöt, korkeakoulututkinnot). Meillä on aivan ihana poika ja toinen lapsi siis tulossa. Olemme matkustelleet, jopa asuneet ulkomailla. Molemmilla on omia harrastuksia ja silti ehdimme viettää aikaa myös toistemme seurassa ja kavereidemme kanssa. On oma koti (tai no, pankin vielä aika monta vuotta...) Enpä ihan heti keksi, mitä meiltä puuttuisi. Enkä silti halua ylpeillä, älkää käsittäkö väärin. Me vain olemme onnellisia näin! Kyllä ne lapset, ura, ystävät, matkustelu ja omat/lasten harrastukset saa mahtumaan samaan perheeseen, jos vain haluaa!

 

[Meillekin neljäs]

Ohhoh, jopas tästä soppa nousi. Joku tuolla edellisellä sivulla totesi, että hänellä on oikeus arvostella suurten perheiden äitejä, koska nämä ovat mielipideasioita. Yleistäminen ja tilastoilla leikkiminen, tämmöiseen aloitukseen vastaaminen selvästi torjuvasti.. no mielipidettähän se on, mutta pistää miettimään, mikä saa ihmisen noin kovasti vastustamaan toisten valintoja. Ettei sitten olisikin omaa tyytymättömyyttä takana?

Meistä isomman perheen äideistä tuskin kukaan sädekehää haluaa päähänsä siksi, että tekee valintansa. Ei aloituskaan siitä kummunnut. Tarkoitus kai oli miettiä, mikä saa läheiset ihmiset, jotka ovat aiemmista lapsista olleet riemuissaan, niin viileään vastaanottoon nimenomaan neljännen lapsen kohdalla. Minä ainakin olen huolissani siitä, miten tähän neljänteen lapseen suhtaudutaan - en siitä, saanko itse nyt varmasti tarpeeksi ihailevaa huomiota (johan olisi vankalla pohjalla elämä, jos tämä käy mielessäkään!).

Aika hermostuttavaa huomata, että näin paljon ennakkoluuloja on. Toisaalta hyvä, että ne tehdään näkyviksi - osaapa keksiä nasevaa vastattavaa jos joku tohtii suoraan nenille hyppiä.

Tilastojen takanakin on ihmisiä, olisi mukava jos kommentoijat muistaisivat sen. Mekään emme ole uskovaisia mihinkään suuntaan, vaikka 4. lapsi tulee perhettämme täydellistämään. Lisäksi molemmat olemme korkeakoulutettuja, itselläni kohta jo toinen akateeminen tutkinto. 1.7 lapsen äitinä olin vähemmän koulutettu vielä Mielestäni nykyään ehtii hyvin toteuttaa ja kouluttaa itseään kotiäitiyden ohella, kun tekniikka mahdollistaa täyden osallistumisen ilman pakollista läsnäoloa tunneilla. Tilastot muuttunevat tulevaisuudessa niin, että koulutus ei sulje pois suurempaa lapsilukua.

 

[Nadele]

Tämä on nyt vähän erityppinen juttu kuin muilla, mutta kavereiden suusta.

Odotan esikoista rv 23+ ja oltiin eilen baarissa istumassa. Minä lähdin kotiin siinä vaiheessa kun muut siirtyivät istuskelukuppilasta "neljänbaariin", ja mieskin jäi hetkeksi arpomaan, että jaksaakohan hän vielä baareilua, vai tuleeko mun kanssa kotiin. Samantien tuli pari pojista länkyttämään mulle, että "päästä nyt se" ja "anna sen kerrankin lähteä".

Olin jokseenkin tyrmistynyt. Ihan hyvin tietävät meidän perheen kuviot, ja sen, etten todellakaan ole mikään pirttihirmu. Meillä ei menemisille kysellä tai jaella lupia, vaan osataan ihan itse tehdä omat päätökset. Kaiken lisäksi mies on raskausaikanakin käynyt baaissa ihan normaalisti (n. kerran-pari kuussa). Minäkin olen tähän saakka ollut ihan yksi muiden joukossa, mutta nyt sitten yhtäkkiä minusta tehdään raskauden takia joku ilonpilaaja, joka ei edes anna miehensä päättää omista menemisistään.

Onko muilla tällaisia kokemuksia, että huomaa yhtäkkiä tulleensa raskauden takia jaoteltua "eri joukkueeseen" kuin muut?

 

[anskuli79]

Nadele se on valitettavan yleistä... Meillä kävi ensimmäisen lapsen kohdalla aivan samoin... koskaan en miestäni estänyt lähtemästä kavereiden kanssa, ainut mitä toivoin oli se että tulee yöksi kotiin... Mies sitten kuitenkin lopummalla raskautta päätti että haluaa viettää aikaa minun kanssani, minä kun en paljon baareissa viihtynyt... Ja minusta tehtiin se pirtti hirmu joka kielsi miestä poistumasta kotoa ja se loukkasi... olimme ensimmäinen pari koko kaveri piirissämme joka alkoi perheen perustamiseen, minä silloin 18v ja mies himppua vaille 19v. Kukaan ei oikeasti ymmärtäny sitä miksi mies ei halunnut juosta baareissa yhtä tiuhaan kun ennen... ja siinä vaiheessa ne ei todelliset ystävät karsiutuivat pois... Mutta me totesimme silloin että todelliset ystävät ymmärtää ja jää rinnalle kaikesta huolimatta... ja meillä nämä ystävät kulkevat edelleen mukana nyt neljännenkin ollessa tulossa

 

[menkääpä hieman itseenne]

Eikö olisi todella yksitoikkoista että jokaisella parilla olisi tietty määrä lapsia, eläisivät samalla tavalla yms. Eikö ole rikkaus että ihmiset ovat erilaisia? Toiset haluavat paljon lapsia, toiset eivät yhtään. Ei minulla ainakaan noussut karvat pystyyn siitä että joku haluaa 4 lasta saati sitten joku ei yhtään.
On jokaisen oma asia miten elämänsä elää. Ne, jotka lapsia haluavat ja ovat ne onnellisesti saaneet, nauttivat varmasti työelämästä eläkkeelle jääneinä lastensa, lastenlastensa seurasta, heidän elämänsä seuraamisesta yms.
Ja ne, jotka ovat olleet niitä uran uurtajia nauttivat siitä että lapsia ei ole pyörimässä aikuisinakaan jaloissa vaan saavat rauhassa elää, toivottavasti eivät vaan yksinäisinä, vaan tyytyväisinä elämäänsä...
Joten hyvät immeiset, iloitkaa ystävistänne, perheistänne, valitsivatpa he minkä elämäntyylin tahansa. Ystävät ja perhe on rikkaus ei yksinäisyys!!!!

 

[Neljäs lapsi]

Huh, tunteet kuumina täällä. Teki sen verran mieli kommentoida sille, joka kauhisteli että on epänormaalia haluta neljä lasta ja se on työstäpakoilua ym. ym. Oma äitini on korkeasti koulutettu, toiminut akateemisessa ammatissa ja sai neljä lasta. Hän ehti silti olla työelämässä noin 40 vuotta, ja on taatusti tehnyt yhteiskunnallisen velvollisuutensa veromarkkojen maksajana ja uusien veronmaksajien kasvattajana. On ihan ookoo ettei itse halua montaa lasta, mutta on todella omituista että täytyy toisten valintoja arvostella noin tylyyn sävyyn. Itse odottelen vielä ensimmäistä, enkä ikäni puolesta varmastikaan neljää ehdi saamaan, mutta jos niitä siunaantuu niin mikä ettei, rakkautta riittää taatusti kaikille. Elämässä on onneksi muitakin arvoja kuin raha ja kalliit harrastukset.

Alkuperäiselle kysyjälle, älä huoli muiden kommenteista, nauttikaa onnesta joka on teille suotu!

 

[Tehotyttö]

Hiukan lähtenyt karkuteille tämä aihe...

Vastailenpa nyt ainakin aluksi Mirkun alkuperäiseen kysymykseen. Meillä NELJÄS syntyi lokakuussa. Suhtautumista on ollut kyllä laidasta laitaan. Olemme törmänneet myös näihin osaa ottaviin ja ihmetteleviin. Pääasiassa kuitenkin on ollut niitä, jotka ovat osanneet odottaakin meille syntyvän vielä lisää ja ovat aidosti olleet iloisia.
Omat vanhempani ja sisarukseni olivat todella onnellisia. Odottelivatkin silloin kovasti uutta raskausilmoitusta, kun välissä oli yksi keskenmeno. Miehen vanhemmat ovat selvästi olleet vähän hitaamminlämpiäviä tuon asian suhteen. Anoppi on useaan otteeseen todennut tässä vuosien varrella, että kauhistus mitä häissä silloin "uhkailin". Puhuin silloin viidestä lapsesta. Hänen ilahduksekseen aluksi taisi näyttää siltä, että meillä kuitenkin päädytään vain kahteen. No, toisin kävi ja kyllä hekin ovat viimein ymmärtäneet jopa syyt, miksi haluamme isomman perheen.

Olen varovasti tunnustellut jo suhtautumista mahdolliseen viidenteen vielä... ;-) Toinen siskoistani lähes hyppeli riemusta. Hän on itse vasta 20-vuotias ja aina ihailee meidän perhe-elämää&kasvatustyyliä.
Halu olisi siis vielä ihan oikeastikin siihen viidenteen.

Täällä on kyllä aika mustavalkoisesti leimattu suurperheen äidit muutamien toimesta.
Omasta suurperheäititaustastani muutama sananen...
Maisterin paperit olen saanut 23-vuotiaana. Alle kolmekymppisenä sain kaksi lasta. Kotona olin nelisen vuotta, enkä jäänyt mistään paitsi! Jatko-opinnot (väitöskirja) ja muita sivuaineopintoja aloittelin oltuani muutaman vuoden taas työelämässä. Lisää lapsia alkoi sitten tässä samalla syntyä Jatko-opinnot ovat vielä vaiheessa, eikä niillä ole millään tavalla kiire. Ovat mukavaa vastapainoa tähän äititouhuun silloin kun sattuvat huvittamaan. Mitään suuria urasuunnitelmia tässä ei varsinaisesti ole. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että haluan selviytyä kunnialla tästä haasteellisesta suurperheen äidin tehtävästä. Satun vain pitämään tästä hommasta, enkä ole silti mikään riutunut ja elämääni kyllästynyt kotiäiti! :-D Tuhat rautaa tulessa ja mukava meininki päällä!

Ja miksi haluamme enemmän kuin 1,7 lasta? Tähän täällä jotkut kaipailivat selityksiä...
Tästä voisi kirjoittaa romaanin, mutta yritän lyhyesti ja ytimekkäästi.
Ensinnäkin itse olen huomannut, miten rakkaita ne omat sisarukset ovat. Vaikka itsellänikin on paljon ystäviä ja kavereita, niin omia siskoja ei korvaa mikään! Haluan tarjota omille lapsilleni joukon läheisiä ja rakkaita ihmisiä ympärilleen sekä samalla myös itselle. Todennäköisesti myös vanhana kaipaamme vipinää
Toiseksi isossa perheessä tulee luonnostaan sellaisia taitoja, joita tarvittaISIIN. Vaikka meidän perheessä toimeentulokin on erittäin kohtuullista, haluamme opettaa lapsille jakamista ja sitä, että aina ei voi saada. Valitettavan usein joutuu törmäämään siihen seikkaan, että nykylapset saavat aivan liikaa ja heidän puolestaan tehdään asioita ihan turhaan.
Lisäksi olen aina tykännyt lapsista todella paljon. Ja omat lapset nyt luonnollisesti ovat vielä niitä kaikkein ihanimpia, niin parempi juuri niitä olla reilusti

Kaikki suurperheet eivät tosiaankaan ole sosiaalitapauksia. Tässäkin perheessä on taatusti maksettu verorahoja aivan riittämiin!

Mukavaa odotusta sekä pienempien että isompien perheiden äideillä! Elellään sovussa, jookos?

 

[päly]

Ei-onnittelevaa kohtelua ollaan mekin saatu. Mies lohduttaa, että ihmiset eivät enää huomaa onnitella ja olla niin iloissaan, kun tämä on tavallaan niin arkista. Niin kuin lapsen syntymä voisi koskaan olla arkista!

No täytyy tunnustaa, että kyllä se vähän arkiselta niistä/meistä muista tuntuu. Kaverit ja kaukaisemmat sukulaiset eivät jaksa enää olla niin kovin kiinnostuneita asiasta, sehän on ikään kuin käyty aiemmin jo moneen kertaan läpi. Tuleville vanhemmille tilanne on tietenkin aivan eri.

 

[Mirkku33]

Arkista tai ei.
Itse ainakin onnittelen aina ihmistä, joka saa esim. uuden työpaikan (taas kerran) tai onnistuu muuten jossain haluamassaan asiassa (ja niitäkin riittää).
Kysehän ei siis ole siitä, miltä se onnittelijasta tuntuu, vaan siitä että ystävyyden nimissä ei voi /halua onnitella ihmistä, joka kokee onnistumista itselleen hyvinkin tärkeässä asiassa, kuten meillä neljännen lapsen saamisessa.
Onko nykyaikana menty siihen, että ollaan hyvillään vain niistä asioista toisen puolesta, joilla itsellekin on merkitystä?! Silloinhan on lähes ihan sama jos tuttavasi mummo kuolee, niin mitä tuosta valittelemaan, ethän todennäköisesti edes tuntenut koko ihmistä. Tai kumminkaiman koira jää auton alle ja hän sitä sinulle itkee. Kehoita hankkimaan vaikka löytöeläinkodista uusi koira, sehän on ihan sama, kun et koiraa tuntenut.

Olkoon. Nytpä tiedän ettei ns. kaverit oikeita kavereita olekaan, jos eivät pysty meille onnea suomaan tai edes olemaan hyvillään siitä, että olemme saaneet jotain meille hyvin tärkeää aikaiseksi. Nämä kun on sellaisia asioita joita en niin vain tuosta vaan saa, vaan onnen kantamoistakin tässä on ollut mukana.

Kaikille muilla tilanteessani oleville ja muillekin elämässään onnistuneita "hankintoja" saaneille toivotan onnea!

 

[anskuli79]

Olkoon. Nytpä tiedän ettei ns. kaverit oikeita kavereita olekaan, jos eivät pysty meille onnea suomaan tai edes olemaan hyvillään siitä, että olemme saaneet jotain meille hyvin tärkeää aikaiseksi. Nämä kun on sellaisia asioita joita en niin vain tuosta vaan saa, vaan onnen kantamoistakin tässä on ollut mukana.

Kaikille muilla tilanteessani oleville ja muillekin elämässään onnistuneita "hankintoja" saaneille toivotan onnea!

Yhdyn tuohon Mirkun sanomaan... ja sukulaisten negatiivisuuteen ei voi sanoa muuta kuin sen että ketään ei voi pakottaa kuulumaan kenenkään elämään... Kyllä vauva riittävästi meiltäkin sitä rakkautta tulee saamaan... ja kun se meidän rakkaus on edelleenkin tärkeämpää kuin kenenkään muun...

Minä toivotan kans kaikille samassa tilanteessa oleville onnea... Minä itse,mieheni ja lapsemme olemme ainakin neljännesä tulokkaastamme enemmän kuin onnellisia...

 

[Tehotyttö.]

Uskon, että Mirkku osui kyllä melkoisen oikeaan tuossa, että onnellisten tai surullisten tapahtumien arviointi ja kommentointi lähtee usein niistä itsekeskeisistä lähtökohdista. Mutta fiksut ja empaattiset ihmiset kykenevät asettumaan toisen asemaan ihan oikeasti. Todellakin on hyvä paikka puntaroida ketkä ovat hyviä ystäviä ja millaisia ihmisiä ystävinä haluaa pitää.


Tehotyttö, onnellinen neljän lapsen äiti

 

[Weenie]

Meillä tulossa 2. lapsi ja kieltämättä kyrpii parhaan ystäväni (ja parin muunkin) kommentti aiheesta sukupuoli. "No tottakai tossa vaiheessa kaikki toivoo poikaa" ym, esikoisemme kun sattui olemaan tyttö. Meille se on oikeastaan ihan sama kumpi tulee, kunhan on terve. Täytyy vaan ajatella, että siinä taas omaa lapsettomuuttaan katuva kommentoi ja kostaa pahaa mieltään (sattumalta tiedän että asia on näin). Selväksi kuitenkin tässä tapauksessa tuli, että toinen tytär ei olisi yh-tään mi-tään, koska poikahan sen olla pitää. Voi että.. Onnittelu kai tämäkin!

 

[sere79]

meille tulossa kolmas ja äitini ja siskoni ovat iloisia puolestamme ja kiinnostuneita voinnistani ja aina auttamassa. muu äitini suku myöskin onnitelleet hyvillä mielin. isäni sen sijaan "suuttui" minulle kun kuuli kolmannesta tulokkaasta, kerroin silloin alussa enkä ole sen jälkeen hänen kanssaan puhunut ja kohta vaavi näkee jo päivänvalon. hänen äitinsä, minun mummini on ollut samoilla linjoilla, "miksi te nyt lisää, eikö kaksi riitä, voi voi sentään..." ei sentään kironnut minua niinkuin isäni...

miehen suku ollut myöskin iloinen ja onnitellut ja hyvillään hekin ovat paitsi yhden veljen vaimo ei ole hyvillään, heillä kaksi lasta ja kolmatta he halusivat ja yrittivät ja koskaan sitä kolmatta ei kuulunut ja nyt kun itse odotan kolmatta tuntuu hän olevan kateellinen ja melkein vihainen, ei yhtään kysele vointia, ei ole kiinnostunut, puhuu vaan omasta epäonnestaan kun lisää lapsia ei sitten tullutkaan. kyllä edellisen raskauden kohdalla hän oli iloinen puolestani ja kyseli vointiani yhtmittaa.

enkö saisi iloita että olen näin hedelmällinen ja lapsia meille siunaantuu? tiedän kyllä että se on kova paikka kun ei saa ollenkaan lapsia tai että jää yhteen tai kahteen. mutta onko pakko toisen onnea lytätä? mutta en välitä noista kademielistä, iloitsen itse tästä mieheni kanssa ja se siitä. toki se surettaa kun isäni niin kovin sanoin minua moitti... onhan siskollanikin kolme lasta.