Genitaaliherpes ja uusi kumppani

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "apua"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Minulla on kaksi kertaa ollut herpesrakkuloita, v.- 95 kun olin 16-vuotias, ja tänä vuonna. Exääni, jonka kanssa olin kahdeksan vuotta, herpes ei tarttunut. Yhdelle eron jälkeiselle kumppanille herpeksestä kerroin, mutta hän suhtautui asiaan vain siten, että sitten ei harrasteta seksiiä kun rakkuloita tulee. Voihan se kuulemma tarttua muutenkin, mutta ainakaan minä en tietääkseni ole sitä tartuttanut silloin kun herpes ei ole aktiivinen.
 
Mä tapailin joskus yhtä miestä kenellä kyseinen tauti oli ja silloin asiaan perehtyneenä sain tietää, ettei sen pitäisi tarttua muutoin kuin aktiivivaiheessa. Toki se asia oli minulle silti todella kammottava, koska en halunnut saada tartuntaa. Kondomit on onneksi keksitty mutta pitkässä parisuhteessa ne alkaa tuntua sitten niin turhilta. Joka tapauksessa sinun kannattaa vain rehellisesti sanoa miten asiat on ja antaa kumppanisi päättää miten haluaa edetä, tsemppiä :)
 
Kurmeli tuossa laittoi, että "onneksi on kondomi" noh, kortsuhan ei genitaaliherpekseltä suojaa, et se voi tulla kortsusta huolimatta ja tosiaan voi tarttua, vaikka ei olisi aktiivisessa vaiheessakaan.

Ite sain tartunnan tyypiltä, joka ei itse ees tiedä moista vaivaa sairastavansa :( vitutti ja huolella! itellä se oireilee siis 1-2kk:n välein ja tätä jatkuu nyt jo kolmatta vuotta, eikä välit oo yhtään harventuneet.

Kannattaa kertoa rehellisesti, et miten asia on ja haluaako toinen ottaa riskin vaiko eikö.
 
Mä tapailin joskus yhtä miestä kenellä kyseinen tauti oli ja silloin asiaan perehtyneenä sain tietää, ettei sen pitäisi tarttua muutoin kuin aktiivivaiheessa.
Kyllä tarttuu muutenkin kuin aktiivivaiheessa. Vai miksi muuten kuvittelet, etä suomessa olisi niin paljon herpeksen kantajia. Eihän kukaan mene rakkulaisena vetelemään ketään ja silti se leviää. Eli kyllä tarttuu passiivivaiheessa. Erityisesti silloin, kun herpes on puhkeamassa, mutta henkilöllä itsellään ei ole siitä vielä mitään tietoa eli ei ole oireita. Eli tarkkana kannattaa olla.

Kondomit on onneksi keksitty mutta pitkässä parisuhteessa ne alkaa tuntua sitten niin turhilta.
Kondomit on toki keksitty, mutta ne eivät suojaa herpekseltä. Rakkulat kun usein voivat tulla esim. kiveksiin tai peniksen juureen, ja käsittääkseni miehet eivät vedä kortsua sinne saakka. Kortsu ei myöskään suojaa esim. reisissä tai vaikkapa häpyhuulissa olevista (piilevistä) viruksista, koska se nyt vaan ei niitä suojaa.
 
Naisesta mieheen tarttuu helposti ja jossain oli tutkimus, että SUURIN osa tartunnoista tapahtuu oireettomassa vaiheessa (ja naisesta mieheen, miehestä naiseen huonommin). Ja naisen elimistä niitä rakkuloita ei edes aina huomaa. Mun miehen ex tartutti herpestä tietääkseni 4 mieheen ja väitti että hänellä ei sitä ole. Hänen eka poikaystävä kuitenkin kertoi, että nainen oli saanut sen 16 vuotiaana satunnaissuhteesta ja saanut silloin vain kerran niitä rakkuloita.
 
Netistä lääkärin vastaus: "Ongelmana on se, että virusta kantavalla esiintyy usein sellaista lyhytaikaista viruksen erittymistä (naisella kohdunkaula- ja emätineritteisiin, miehellä virtsaputken eritteisiin), joka ei aiheuta oireita tai sitten oireet ovat hyvin lieviä (ohimenevää kutinaa tai kirvelyä ilman rakkuloita tai haavoja). Tällaisen vaiheen aikaan osuva suojaamaton (ilman kondomia tapahtuva) yhdyntä voi johtaa tartuntaan ilman, että tartunnan lähteellä on aavistustakaan asiasta. Tosiasiassa suurin osa herpestartunnoista syntyykin juuri tällaisissa tilanteissa. Kerran herpestartunnan saanut saattaa siten vuosienkin kuluttua tartuttaa kumppaninsa - ketju ei ole suoraviivainen, kuten esim. klamydiatartunnoissa. Sukuelinherpeksen kantajia Suomessa on aikuisista runsas 20% eli useampi kuin joka viides, jokainen heistä voi joskus tartuttaa kumppaninsa, jos yhdyntä sattuu sellaiseen ajankohtaan, jolloin virusta erittyy."
 
Kyllä tarttuu muutenkin kuin aktiivivaiheessa. Vai miksi muuten kuvittelet, etä suomessa olisi niin paljon herpeksen kantajia. Eihän kukaan mene rakkulaisena vetelemään ketään ja silti se leviää. Eli kyllä tarttuu passiivivaiheessa. Erityisesti silloin, kun herpes on puhkeamassa, mutta henkilöllä itsellään ei ole siitä vielä mitään tietoa eli ei ole oireita. Eli tarkkana kannattaa olla.

Kondomit on toki keksitty, mutta ne eivät suojaa herpekseltä. Rakkulat kun usein voivat tulla esim. kiveksiin tai peniksen juureen, ja käsittääkseni miehet eivät vedä kortsua sinne saakka. Kortsu ei myöskään suojaa esim. reisissä tai vaikkapa häpyhuulissa olevista (piilevistä) viruksista, koska se nyt vaan ei niitä suojaa.

No olipa mulla sitten mukava terkkari, kun vastasi ihan päin helvettiä :laugh: Noh, luojan kiitos ei tarttunut meikäläiseen... mä en taida enää luottaa noihin vanhemmat sortin terveydenhoitajiin, ei ollut nimittäin ensimmäinen kerta, kun sain väärää tietoa (vaikkei se ensimmäinen kerta sukupuolitauteihin liittynytkään).

Minä se olisin onnellisena vaan kuvitellut suojautuvani joltain, mistä ei koskaan pääse eroon. Huhheijaa, nyt on ihan pakko kyllä hetken miettiä elämää :D
 
Jep, moni ihminen elää koko elämänsä siinä uskossa, että kortsut suojaavat sukupuolitaudeilta. Lisäksi he elävät siinä uskossa, että kun ovat käyneet kerran sukupuolitautitesteissä, niin sitten ei voi koko loppuelämänä olla mitään tauteja. Tosiasia on, että sukupuolitautitesteissä nykyään otetaan vain klamydia, hiv ja tippuri, ja testien ulkopuolelle jää juurikin usein herpes, kondylooma, hepatiitit, kuppa jne.

Hyvä, että et ole sairastunut :)
 
Kurmeli tuossa laittoi, että "onneksi on kondomi" noh, kortsuhan ei genitaaliherpekseltä suojaa, et se voi tulla kortsusta huolimatta ja tosiaan voi tarttua, vaikka ei olisi aktiivisessa vaiheessakaan.

Hyi hitsi mikä tauti: Ei lähde pois, ällöttäviä rakkuloita ja ei pysty suojautumaan tartunnalta. En kyllä ryhtyisi seksisuhteeseen herpeskantajan kanssa. Liian iso riski, vaikka olisi miten ihana mies.
 
Yhteistyössä