Haaveena vauva 2027

[Lukija619902]

Onpa kurja!

Mä oon itse todennut että turha analysoida omaa oloa ja kropan tuntemuksia liikaa. Plasebo toimii tässäkin hyvin. Kun oikein toivoo plussaa niin rupee helposti yhdistämään ihan kaikkia "oireita", vaikka esim. mahanvihlasut oiskin lopulta vaan ilmavaivoja. "Ei mulla yleensä tässä vaiheessa kiertoo koske mahaan, oiskohan tää nyt kiinnittymiskipua." Sit seuraavana iltapäivänä vaikka väsyttää niin aivot heti yhdistää että eilen oli mahakipua niin kyllä nää molemmat nyt varmaan johtuu raskaudesta jne. Tän tekstin tarkoitus ei siis oo vähätellä kenenkään tuntemuksia, vaan siis vaan sanoa että mieli voi helposti tehdä tepposen ja sit tullaan ryminällä alas ku menkat alkaakin. On siis käyny itselleni kun että oon ollu ihan varma että oireet x ja y johtuu raskaudesta.

Vähän samasta syystä en tee raskaustestejäkään ennakkoon eli ennen kuukautisten oletettua alkamispäivää. Ku sit just vois tulla sitä roskishaamujen kalastelua ja eri valossa ja kulmassa testin tiirailua, ehkä jopa herkällä testillä "väärä plussa" kemiallisen takia ja pohdintaa onko vaan liian aikaista, ehkä jo huomenna näkyy ja taas tiiraillaan. Samoin oon skipannu ovulaatiotestit, ku nekin tuntuu vaan turhalta stressistä kun pitäis tehdä ainakin pari päivässä ja toivoo että saa sen huipun kiinni. Ja jos ei sais kiinni niin mulla menis varmaan siihen kiertoon fiilikset kokonaan. Mulla on sen verran säännöllinen kierto että oletan ovulaation olevan puolen välin paikkeilla + limat kans tukee tätä.

Vähän lähti vastaus laukalle ja varsinaisen asian viereen ja hei, tää on siis vaan mitä ite teen ja minkä oon aatellu olevan itselleni paras. Jokainen tekee minkä kokee itselleen parhaaksi eikä tosiaan oo tarkotus loukata ketään joka toimii erilailla. Ois kiva kuulla kans enempi teidän ajatuksia näistä aiheista

Hei kiitos tästä analyysistä! Musta on kiva kuulla erilaisia tapoja käsitellä näitä asioita mulla vaan tahtoo olla niin, että kovasti järjellä ajattelen just näin että turha analysointi ei kannata, mutta se ei yhtään rauhota mua ku mieli on luonnostaan levoton. Niin jos musta tuntuu siltä että tää laskeskelu ja suunnittelu auttaa mua ja on mulle luontaista niin sitte en myöskään väkisellä halua kieltää ja estää itteeni tekemästä sitä, vaikka tietenki rajat pitää asettaa silleki. Oon muutenki sellanen että jos mulla on vaikka leikkaus tulossa niin haluan kaivaa siitä kaiken tiedon ja valmistautua hyvin, se auttaa mua ja yhtä lailla jotain toista auttaa se ettei mieti koko asiaa. Kaikki tavat on okei! Mun mieltä on tällä viikolla kovasti helpottanu urheilu, välillä pitää pystyä myös painamaan tätä miettimistä taka-alalle.

Vähän mua on vaan viime aikoina ärsyttäny ne kommentit että se onnistuu sitte ku sitä lakkaa miettimästä ja älä stressaa ku se just vaikeuttaa raskautumista. Ensinnäkin minä en pysty lopettamaan ajattelemista, syyllistän vaan itteeni turhaan jos yritän mahdotonta ja epäonnistun. Ja toiseksi ajatuksen voimalla ei ihan oikeesti pysty aiheuttamaan itelleen hedelmättömyyttä tai mitään muutakaan. Meillä on yhteiskunnassa kummallinen tapa syyllistää ihmisiä siitä että vaivat ja ongelmat ois aina ees jollain tasolla itse aiheutettuja. Mulla on ahdistushäiriö ja oon joutunu tosi paljon opetella hyväksymään omia ajatuksia, koska ajatuksille me ei voida mitään ja ne ei välttämättä heijasta todellisuutta millään lailla. Tietenki voimakas stressi voi vaikuttaa hormonitoimintaan, mutta se vaatii yleensä sitä että se on jo niin vakavaa, että se vaikuttaa nukkumiseen ja muuhunki elämään. Se että ootko laskenu ovulaatiota ja tarkkaillu oireita vai et ei yksin selitä raskautumisen vaikeutta tai helppoutta.

Ja sitte se oikein suomalainen neuvo että ei kannata toivoo ku sitte pettyy. Minä kyllä elämässä yleensäki petyn ja kovaa ihan siitä riippumatta onko ollu toiveita vai ei, ei pettymyksiä voi vältellä sen kustannuksella että ikinä ei elättelis toiveita mistään. Toivominen ainaki on tehny siitä odotteluajasta siedettävämpää ku on ees jotain hyvän mahdollisuutta mistä pitää kiinni. Törmään miehen kanssa tähän usein ku hän on oikein kovan luokan pessimisti ei pety -tyyppi, ja minä oon ikuinen optimisti ja haaveilija ja näiden välillä me sitte koitetaan tasapainoilla. Hyvin me silti pärjätään!

Mullaki lähti nyt laukalle, tää on mulle oikein intohimoaihe halusin vaan tällä viestittää että mitkä ne keinot sitte onkaan niin tärkeintä on että koittais olla itelle armollinen ja tehä sellasia asioita mitkä itteä helpottaa. Se on joka tapauksessa ihan sairaan raskasta pettyä kuukaudesta toiseen, niin vähiten me siinä tarvitaan sellasta että kaiken lisäksi ite ruoskii siitä itteään. Hyvää viikonloppua ja tsemppejä kaikille