Hädässä ystävä tunnetaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Puhkipoikkiväsynyt
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

Puhkipoikkiväsynyt

Vieras
Mitä mieltä olette, ylireagoinko vai onko mies itsekeskeinen paska?

Ollaan oltu yhdessä jo vuosia. Meillä on yksi lapsi ja toinen tulossa sekä koiria liuta. Mies on koko yhdessäolon ajan voinut kulkea ja mennä miten on halunnut, sillä myös minä olen ajatellut, että kummallakin on oikeus omiin menoihinsa. Lapsen myötä minun vähäisetkin menot ovat loppuneet täysin ja olen hoitanut lasta ja lemmikkejä, mutta mies on edelleen silloin tällöin ollut kaverireissuilla, viettänyt ryyppyiltoja kavereidensa kanssa, etc. Koskaan en ole pyytänyt häntä mitään menoa jättämään väliin.

Nyt kärsin todella pahasta pahoinvoinnista. Mies on ollut työreissulla pari päivää ja hänen oli määrä mennä suoraan vielä viettämään kavereiden kanssa saunailtaa illalla, siten että olisi tullut huomenna sitten kotiin. Itkien soitin hänelle päivällä, että voisiko hän mitenkään tulla töistä kuitenkin suoraan kotiin, sillä olen niin lopen uupunut. Ja tällä tarkoitan, että olen siis OIKEASTI LOPPU. Olen kaksi päivää enimmäkseen vain maannut sohvalla ja itkenyt, lapsen itkiessä hämmentyneenä vieressä koirien kanssa. Kävimme asiasta päivän ja illan mittaan monta puhelinkeskustelua ja sanoin hänelle, etten todellakaan häneltä tätä pyytäisi, jos ei olisi tosi kyseessä. Silti hän soitti juuri ja ilmoitti, että "tiedän toimivani väärin, mutta jään tänne ja nähdään huomenna. Koita kestää."

Tällä hetkellä mietin, että mies saa tulla huomenna tyhjään kotiin... En vain jaksa tätä enää, etten ole kertaakaan saanut apua silloin kun sitä todella tarvitsisin...
 
Minä varmaan laittaisin miehelle tekstiviestin että "Kotona ei sitten ole ketään. Olen sairaalassa pahoinvoinnin takia, lapset odottavat kriisikeskuksessa sosiaalityöntekijän kanssa että isovanhemmat tulevat hakemaan heidät hoiviinsa kun sinä päätit jäädä sinne."
 
Et todellakaan ylireagoi. Yhdyn edellisiin, lähde muutamaksi päiväksi pois, jos se herättäisi miestä. Ja sitten rehellinen keskustelu. Vaikuttaa sille, että mies ei sitoudu, eikä oikeasti käsitä vastuutaan. Olen todella pahoillani, jaksamista!
 
On kyllä itselläkin tosi petetty olo, että näinkö se sitten tosiaan meidän elämässämme menee. Luulin ihan oikeasti, että jotain muutosta olisi ollut ilmassa, kun ollaan toisen huomoimisesta useasti puhuttu. Itkettää, kun ei ole ihmistä johon voisi hädässä turvautua, ei edes sitä lasten hoitoapua, kun vanhemmat ja appivanhemmat ovat kuolleet tai sairaita.

Mutta täytyy taas jälleen kerran yrittää koota itseni ja mennä eteenpäin. Itseppä olen osani valinnut ainakin miehen osalta ja itse täytyy ne päätökset sen osalta tehdä, kun sitä toista ei kerta kaikkiaan voi muuttaa . Kiitos kuitenkin myötätunnosta.
 
Ajattelematonta ja välinpitämätöntä käytöstä mieheltäsi. Toisaalta hän on parisuhteenne aikana tottunut siihen, että saa mennä miten lystää. Minä ehkä keskustelisin vakavasti miehen kanssa, en vielä lähtisi.
Tilanteeseenne pitää tulla muutos. Miehesi pitää ymmärtää, että oma aika sinullekin on tärkeä asia. Kaikkein tärkeintä kuitenkin on koko perheen yhteinen aika.
Voimia jatkoon, mihin ratkaisuun sitten päädytkin :hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Rähmäkäpälä:
Minä varmaan laittaisin miehelle tekstiviestin että "Kotona ei sitten ole ketään. Olen sairaalassa pahoinvoinnin takia, lapset odottavat kriisikeskuksessa sosiaalityöntekijän kanssa että isovanhemmat tulevat hakemaan heidät hoiviinsa kun sinä päätit jäädä sinne."

Jotakin tämäntapaista minäkin saatttaisin viestitellä. Lisäisin loppuun: Hauskaa ja rentouttavaa iltaa.
 
Älä hyväksy tollasta!! Ei pahalla, mutta musta toi on "lapsen heitteille jättoä".. siis että jätti sut tossa kunnossa lastanne hoitamaan=(.. kandeis varmaan miettiä ihan tosissaan mihin voi johtaa, varsinki jos sul kohta jo kaksi lasta vastuulla!! Voimia!!
 
pakko myös sanoa että itsehän olet osasi valinnut ja tehnyt:(
Jos olet tehnyt kuten kertomastasi sai sen kuvan eli kaiken valmiiksi miehellesi
lähinnä kuorinut ne perunatkin lautaselle ja nyt hänen täytysi jotain itsekin tehdä niin ihmekös tuo kun näin on ennekin tehty miksi mies nytkään tekisi mitään,hän luottaa siihen että sinä kuitenkin toimit vaikka nyt oletkin kipeä/uupunut.


Päivystävän lukkosepän numeron saa vaikka 0100100 kautta:D
 

Yhteistyössä