Halla-aholla on asiaa suomalaisesta yliopistomaailmasta

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Asiaa Halla-aholta!
 
Katkeruus ja voimattomuuden tunteet kanavoituvat usein vihaksi milloin mitäkin tahoa kohtaan. Voin vain kuvitella mitä Halla-ahon sepustuksen takana on ollut.

Jos lähtökohdat eivät ole olleet kaksiset ja on tuntee olevansa ulkopuolinen niin joillekin nuorille siirtyminen pois kotiympyröistä voi olla kova paikka.

Jos on kasvanut ympäristössä, jossa keskiverto älykästä pidetään erittäin älykkäänä ja päätyy opiskelemaan tasapainoisten, innostuneiden ja motivoituneiden ihmisten pariin voi tilanne olla hämmentävä. Poikkeusyksilö-identiteetti ei enää kanna.
 
Jaa että muut kuin vihervassarit ei ole
a) älykkäitä
b) innostuneita opiskelijoita?

Vihervassarit ovat rauhallista, fiksunoloista ja analyyttista sakkia. Mutta varsinainen totuus ei ole aina sen korrekteimman takana, vaan joskus se änkyrä on oikeassa.

Varsinaiset totuudet maailmassa, kautta aikain ovat olleet lopulta hyvin yksinkertaisia.
 
Saattaahan se pössyttely tehdä osan tyypeistä rauhalliseksikin, mutta aika hyvin tämä vihervassarisuvaitsematon porukka on kunnostautunut bussien polttamisessa, ihmisten vainoamisessa yms. rikollisissa puuhissa.
 
  • Tykkää
Reactions: Echo
Mutta entä suomalaiset normipoliitikot? Kysykääpä seuraavan kerran vaaliteltoilla vieraillessanne, uskooko poliitikko x siihen, että älykkyyttä ohjaavat geenit ovat samalla tavalla evoluution kohteena kuin muutkin ja tämän seurauksena eri ihmispopulaatioiden välillä on syntynyt perinnöllisiä älykkyyseroja.

Kyllä kaikki on perimässä. Ja evoluutio koskee älyäkin. Mutta se ei ole ihan yksiselitteistä eikä suoraviivaista. Ei ne geenit ihan muutamassa sukupolvessa katoa mihinkään. Tietysti jos on punaniskainen syrjäkylä sata vuotta eristyksissä niin ei siellä välttämättä neroja synny.

Jos Einstein olisi syntynyt sata vuotta aikaisemmin, niin älylleen ei olisi ollut mitään käyttöä. Tai jos hän syntyisi tänään afrikkalaiseen kylään josta on 50km lähimpään kouluun niin hän paimentaisi karjaa lopun ikäänsä.

Et ei se ole pelkkä äly vaan myös mahdollisuudet, ravinnon laatu ja miljoona muuta asiaa jotka on eliminoitava ennen kuin älykkyyksiä voidaan vertailla.

Ainoa älykkyystesti jossa olen koskaan ollut oli intin palikkatesti. Pärjäsin tietääkseni mainiosti mutta sanoisin, että se johtuu osin siitä, että olin siihen mennessä lukenut jo hieman muutakin kuin TexWilleriä ja pornolehtiä.

Äly on vähän samanlainen asia kuin urheilullinen lahjakkuus. Jos sitä ei ole niin huipulle ei pääse vaikka harjoittelisi kuinka. Jos sitä on niin silti täytyy harjoitella ihamperkeleesti pärjätäkseen.
Pelkkää urheilullista lahjakkuutta ei voida mitata.
 
Mutta kun voidaan...

https://www.sporttechie.com/muscle-talent-scan-project-analyzes-athletes-genetic-potential/

Eero Mäntyranta oli geneettinen poikkeus hapenottokyvyltään. Hänen kaltaisensa on nykyisin helppo geenitesteillä jäljittää.

http://theconversation.com/genetic-...-in-sport-but-what-are-the-consequences-88604
 
Kyllä kaikki on perimässä. Ja evoluutio koskee älyäkin. Mutta se ei ole ihan yksiselitteistä eikä suoraviivaista. Ei ne geenit ihan muutamassa sukupolvessa katoa mihinkään. ---
Et ei se ole pelkkä äly vaan myös mahdollisuudet, ravinnon laatu ja miljoona muuta asiaa jotka on eliminoitava ennen kuin älykkyyksiä voidaan vertailla.
Yleuutisissa tänään:
"Ongelmaa pahentavat eräissä maissa vallitsevat kulttuuriset arvot. Esimerkiksi joissakin Afrikan maissa lasten saaminen on erittäin tärkeää, vaikka katolisen kirkon papeille sen ei pitäisi olla mahdollista.

Kirkon sisällä tapahtuu myös usein, että pappi saattaa naisen raskaaksi. Ratkaisuna tuolloin on useimmiten abortti, kertoo kirkon seksuaalisiin väärinkäytöksiin ja vallan väärinkäyttöön erikoistunut tutkija Karlijn Demasure.

1990-luvun alussa aiheesta tehtiin 23 maata kattanut selvitys. Siinä ilmeni, että kuuden vuoden aikana yhdessä ainoassa seurakunnassa 29 nunnaa tuli raskaaksi.

Irlannissa tunnettu sisar Maura O'Donoghue kirjoitti raportissaan, että nunnia pidetään "puhtaina" seksipartnereina, koska heillä ei ole sukupuolitauteja tai HIV:tä."
---tiesit toki tuonkin tietysti?
 
Jos Einstein olisi syntynyt sata vuotta aikaisemmin, niin älylleen ei olisi ollut mitään käyttöä. Tai jos hän syntyisi tänään afrikkalaiseen kylään josta on 50km lähimpään kouluun niin hän paimentaisi karjaa lopun ikäänsä.
"If I have seen further it is by standing on the shoulders of Giants".

Kyllä se menee sillä tavalla, että Einsteinin äly olisi ollut hyötykäytössä myös sata vuotta aikaisemmin. Tavalla tai toisella. Ja tämän päivän Afrikassa hän olisi myös saanut aikaan jotain parannuksia. Ehkä paimentaisi vuohia, mutta samalla älyäisi olla pistämättä tunkiota metrin päähän kylän ainoasta kaivosta. Tai tajuaisi kaivaa sen kaivon sen sijaan, että vesi otettaisiin sadevesilammikosta. Tai todennäköisemmin (tänä päivänä) kävisi ihan kouluja ja päätyisi yliopistoon pääkaupunkiin, mutta kuitenkin.

Tuo Isaac Newtonin lausahdus seisomisesta jättiläisten olkapäillä on aika hyvä tiivistelmä siitä miksi maailma on näihin päiviin asti ollut niin epätasa-arvoinen. Älykkyys on vahvasti perinnöllistä. Sen jakaantuminen populaatiossa noudattaa kellokäyrää. Populaation älykkyyden keskiarvo määrittää vahvasti sitä miten paljon neroja syntyy.

Europpaalaisissa ja itäaasialaisissa populaatioissa on tarvittu merkittävästi pienempi väkimäärä, että on syntynyt yksi huippuälykäs yksilö. Tämä on mahdollistanut sen, että pienissä kaupunkivaltioissakin on syntynyt nerouden jatkumo. Aina on ollut yksi poikkeuksellisen älykäs opastamassa seuraavaa poikkeuksellisen älykästä (tai kahta tai kolmea). On ollut niitä jättiläisiä, joiden olkapäille on voinut kiivetä. Afrikkalaisen populaation kohdalla on sen sijaan saattanut mennä useampi sukupolvi ennen kuin on syntynyt seuraava huippuälykäs. Ja tämä on joutunut lähtemään taas puhtaalta pöydältä.

Urheilullisten ominaisuuksien kohdalla sama kellokäyrä-efekti menee toiseen suuntaan. Suomessa tarvitaan (hatusta heitettynä) 1000 innostunutta yleisurheilujunioria, että siinä porukassa on yksi, jolla on edes teoreettinen mahdollisuus voittaa tulevaisuudessa olympiakultaa juoksussa. Se kun loukkaantuu nuorena tai alkaa ryypätä teini-iässä, niin menee 30 vuotta ennen kuin on taas tullut 1000 innostunutta junioria siihen lajiin. Samaan aikaan Etiopian ylänkömailla riittää kun kerätään 20-30 junnua kasaan ja siinä porukassa on se yksi, jolta löytyy geeni, joka mahdollistaa poikkeuksellisen tehokkaan atp-muunnoksen soluissa. 1000 junnusta niitä löytyykin sitten niin paljon, että joka vuosi kansallisissa kisoissa on useampi yksilö, jotka treenaamattakin pärjäisivät Kalevankisoissa ihan mitalisijoja myöten. Jättiläisiä on niin paljon, että valmentajat, liittopomot ja huoltajat ovat järjestään entisiä huippujuoksijoita, joiden tietotaitoon ja esimerkkiin voi nojata.
 
  • Tykkää
Reactions: m1es
Eero Mäntyranta jää Mika Myllylälle viidelläkympillä semmoiset puoli tuntia. Tai enemmän.

Tulokset on tehty eri aikana ja eri välineillä. Eero olisi luultavasti pessyt Mikan, jos he olisivat kilpailleet samoilla välineillä samaan aikaan ja harjoiteleet samoin. Eero ei tarvinnut Hemohesia, koska hänen verensä vastasi luonnostaan Mikan verta doupattuna.
 
Missasit pointin.

On olemassa luonnonlahjakkuuksia kuten Mäntyranta, Myllylä, Jani Sievinen, Matti Nykänen, Lasse Viren, Muhammad Ali jne mutta ei pidä kuvitella, että Matti Nykäsen ponnistusvoima olisi vain lahjakkuutta. Se huipulle pääsy on kaikilta vaatinut lahjakkuuden lisäksi epäinhimillisen määrän työtä. Niinku 5% sitä lahjakkuutta ja 95% työtä.

Luen parhaillaan Paul McCartneyn elämäkertaa. Kenties maailman menestynein lauluntekijä? Ainakin erittäin lahjakas mutta vaati häneltäkin vähintään viisi vuotta raakaa työtä saada laulunsa kellarista maailmalle, pirusti tuuria saada oikeat ihmiset ympärilleen ja julmuutta vaihtaa rumpali juuri ennen ensilevyä. Ei muuten vieläkään taida osata nuotteja joten on vaan semmoinen leikkimuusikko.

Sama pätee älyyn. Jos kansan lukutaitoprosentti on 50 niin sieltä on vaikea seuloa esiin fyysikoita, hävittäjälentäjiä tai veturinkuljettajia. Älykkyystestit on tehty suomalaiselle ylioppilaalle eikä sille joka työkseen paimentaa karjaa savannilla.

Sir Paul McCartneyllä olisi nykysuomessa tuskien taival päästä edes musiikkipainotteiseen lukioon Sibeliusakatemiasta puhumattakaan.
 
Kyl sä oot viisas.
 
Yliopistolla ei opiskelijanakaan saa äänestää muita kuin vihreitä. Ehkä vasemmistoliitto vielä nippa nappa menee, mutta sekin on siinä ja siinä. Jos jotain muuta äänestää, niin se kannattaa pitää visusti omana tietonaan. Persuista jos mainitsee, niin on välittömästi kaikkien piirien ulkopuolella.
 
Missasit pointin.

On olemassa luonnonlahjakkuuksia kuten Mäntyranta, Myllylä, Jani Sievinen, Matti Nykänen, Lasse Viren, Muhammad Ali jne mutta ei pidä kuvitella, että Matti Nykäsen ponnistusvoima olisi vain lahjakkuutta. Se huipulle pääsy on kaikilta vaatinut lahjakkuuden lisäksi epäinhimillisen määrän työtä. Niinku 5% sitä lahjakkuutta ja 95% työtä.

Luen parhaillaan Paul McCartneyn elämäkertaa. Kenties maailman menestynein lauluntekijä? Ainakin erittäin lahjakas mutta vaati häneltäkin vähintään viisi vuotta raakaa työtä saada laulunsa kellarista maailmalle, pirusti tuuria saada oikeat ihmiset ympärilleen ja julmuutta vaihtaa rumpali juuri ennen ensilevyä. Ei muuten vieläkään taida osata nuotteja joten on vaan semmoinen leikkimuusikko.

Sama pätee älyyn. Jos kansan lukutaitoprosentti on 50 niin sieltä on vaikea seuloa esiin fyysikoita, hävittäjälentäjiä tai veturinkuljettajia. Älykkyystestit on tehty suomalaiselle ylioppilaalle eikä sille joka työkseen paimentaa karjaa savannilla.

Sir Paul McCartneyllä olisi nykysuomessa tuskien taival päästä edes musiikkipainotteiseen lukioon Sibeliusakatemiasta puhumattakaan.

Et selvästikään tunne älykkyystestejä. Testimenetelmät ovat kansainvälisiä ja mahdollisimman kulttuurineutraaleja.

Suomen Mensan sivuilta: " Tyypillisesti testitehtävät ovat sellaisia, että ne vaativat mahdollisimman vähän ennalta opittuja tietoja tai taitoja.
Yleistä älykkyyttä mittaavia testejä pidetään yleisesti luotettavimpina kuvauksina henkilön älykkyydestä. Suomen Mensan käyttämä älykkyystesti on kulttuurineutraali yleistä älykkyystekijää mittaamaan pyrkivä tasokuviopäättelytesti.

http://www.mensa.fi/wordpress/?page_id=13

Mutta sitten kommenttisi yllätykseen. Kirjoitit "Jos kansan lukutaitoprosentti on 50 niin sieltä on vaikea seuloa esiin fyysikoita, hävittäjälentäjiä tai veturinkuljettajia."
Suomeen tulevat mamut tulevat suurelta osalta maista, joissa tuo lukutaitoprosentti on kuvaamaasi tasoa tai jopa alempi. Kuitenkin heidän on kerrottu pelastavan meidät uhkaavasta osaajien pulasta. Myös sinä olet kertonut heistä olevan hyötyä, ei haittaa. Heistä pitäisi siis tulla lääkäreitä, insinöörejä, it-osaajia. Johanna Suurpää moitti kymmenen vuotta sitten tyhmiä suomalaisia: "Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina."
Voisitko siis kertoa, miten lukutaidoton "pakolainen" on niin paljon kotimaahansa jääviä lukutaidottomia fiksumpi (siis superälykäs?), että hän oppii lukutaidon, suomen, ruotsin ja englannin kielen sekä vaativan alan ammattitaidot parissa vuodessa?
 
  • Tykkää
Reactions: ruuttis
Katkeruus ja voimattomuuden tunteet kanavoituvat usein vihaksi milloin mitäkin tahoa kohtaan. Voin vain kuvitella mitä Halla-ahon sepustuksen takana on ollut.

Jos lähtökohdat eivät ole olleet kaksiset ja on tuntee olevansa ulkopuolinen niin joillekin nuorille siirtyminen pois kotiympyröistä voi olla kova paikka.

Jos on kasvanut ympäristössä, jossa keskiverto älykästä pidetään erittäin älykkäänä ja päätyy opiskelemaan tasapainoisten, innostuneiden ja motivoituneiden ihmisten pariin voi tilanne olla hämmentävä. Poikkeusyksilö-identiteetti ei enää kanna.

Voi olla että Halla-aho on ihan sikatyhmä jätkä, joka on lapsuudesta saakka kantanut poikkeusyksilöidentiteettiä. Ei se mikään Hunks-komistuskaan ole. Mutta opetettiinko sulle siellä yliopistolla väittelemistä ja sen virheitä? Ad hominem. Googlaa se ja tule viisaammaksi.
 
Sama pätee älyyn. Jos kansan lukutaitoprosentti on 50 niin sieltä on vaikea seuloa esiin fyysikoita, hävittäjälentäjiä tai veturinkuljettajia. Älykkyystestit on tehty suomalaiselle ylioppilaalle eikä sille joka työkseen paimentaa karjaa savannilla.

Sir Paul McCartneyllä olisi nykysuomessa tuskien taival päästä edes musiikkipainotteiseen lukioon Sibeliusakatemiasta puhumattakaan.
Kun se pointti on juuri siinä, että älykkyys ei ole sama asia kuin koulutus. Musiikillinen lahjakkuus ei tarvitse musiikkilukiota ja sibeliusakatemiaa. Se oppii sävelkulut pianoa pimputtamalla ja säveltää hienoja kappaleita kokkilinjan opeille. Ne musiikkilukiot ja akatemiat auttavat juuri niitä, jotka eivät ilman sitä kykene saavuttamaan mitään merkittävää.

Ja samalla tavalla se huippuälykäs yksilö oppii lukemaan käymättä päivääkään koulua. Siinä ei kansakunnan lukutaitoprosentti paina. Eikä sen tarvitse edes olla huippuälykäs. Ihan vaan perusfiksu tai vähän lahjakkaampi oppii lukemaan itse kun saa lehden käteensä. Tämä ei ollut edes mitenkään harvinaista ennen koululaitoksen perustamista. Itseoppineita torpparinpoikia on Suomenkin historia täynnä.

Älykkyystestit mittaavat tietynlaista intuitiota. Onko 16. pallo musta vai valkoinen vai raidallinen kun 7. pallo oli raidallinen. Ei tuollaista opita koulussa. Looginen päättelykyky on asia joka kehittyy kyllä harjoittelemalla, mutta se harjoittelu tulee ihan jokapäiväisestä elämästä.
 
Et selvästikään tunne älykkyystestejä. Testimenetelmät ovat kansainvälisiä ja mahdollisimman kulttuurineutraaleja.

Suomen Mensan sivuilta: " Tyypillisesti testitehtävät ovat sellaisia, että ne vaativat mahdollisimman vähän ennalta opittuja tietoja tai taitoja.
Yleistä älykkyyttä mittaavia testejä pidetään yleisesti luotettavimpina kuvauksina henkilön älykkyydestä. Suomen Mensan käyttämä älykkyystesti on kulttuurineutraali yleistä älykkyystekijää mittaamaan pyrkivä tasokuviopäättelytesti.

http://www.mensa.fi/wordpress/?page_id=13

Mutta sitten kommenttisi yllätykseen. Kirjoitit "Jos kansan lukutaitoprosentti on 50 niin sieltä on vaikea seuloa esiin fyysikoita, hävittäjälentäjiä tai veturinkuljettajia."
Suomeen tulevat mamut tulevat suurelta osalta maista, joissa tuo lukutaitoprosentti on kuvaamaasi tasoa tai jopa alempi. Kuitenkin heidän on kerrottu pelastavan meidät uhkaavasta osaajien pulasta. Myös sinä olet kertonut heistä olevan hyötyä, ei haittaa. Heistä pitäisi siis tulla lääkäreitä, insinöörejä, it-osaajia. Johanna Suurpää moitti kymmenen vuotta sitten tyhmiä suomalaisia: "Kestää parikymmentä vuotta ennen kuin suomalainen lapsi alkaa kuluttamisen sijasta tuottaa yhteiskunnalle jotain. Pakolaisen kohdalla kyse on luultavasti parista vuodesta. Siksi pidän puheita pakolaisten aiheuttamista kansantaloudellisista rasitteista melko kohtuuttomina."
Voisitko siis kertoa, miten lukutaidoton "pakolainen" on niin paljon kotimaahansa jääviä lukutaidottomia fiksumpi (siis superälykäs?), että hän oppii lukutaidon, suomen, ruotsin ja englannin kielen sekä vaativan alan ammattitaidot parissa vuodessa?
Montakos kertaa Mensan testeihin saa osallistua ennen kuin oppii osallistumaan testiin?

Johanna Suurpää on tullut äitiinsä joka oli englanninopettajani ja kaunein ja viisain nainen jonka olen tavannut. Topi Kärjen tytär.
Hän uskoi ihmisissä mahdollisuuksiin eikä kukaan ole kanssani riemuinnut siitä yhtä paljon, että kaltaiseni tollo kirjoittaa englannista laudaturin. Enkä ollut ainoa vaan kahdestakymmenestä muistaakseni kaksitoista teki saman tempun.

Johannalla on geeniperimä kunnossa ja hänellä on järkeä vaikka muille jakaa.

Persulogiassa taas järjenkäyttö on kielletty. Se on jotenkin uskonnonvastaista.
 
Yhteistyössä