Haluan muuttaa, mies ei

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja muuuttaja
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

muuuttaja

Vieras
Hei,

Valmistun keväällä kaupanalalta ja haluan muuttaa helsinkiin.
Olen 18-vuotias nuori ja unelmani on aina ollut muuttaa helsinkiin lapsesta asti, sieltä lomalta lähtiessä aina itku tuli.
Olen ikäänähden asunut kauan yksin. Olen kotoisin pohjanmaalta ja sieltä lähdin 16-vuotiaana Ouluun opiskelujen perässä, nyt työssäopimisen ajan asun mieheni asunnossa etelä-pohjanmaalla.

Valmistumisen jälkeen haluaisin nyt muuttaa Helsinkiin Oulusta, mies ei.
Mitä teen? Mies on 23 ja asuu vasta nyt ekaakertaa omassa asunnossa, on asunut noin vuoden, hänen äitinsä, veljensä, sukulaiset asuu täällä ja minä en tänne pienempään kaupunkiin sopeudu pitemmäksi kuin tämän työssäoppimisen ajaksi.
Miehellä ei ole vakituista työtä ja tyskentelee nyt ihan eri alalla mihin on kouluttautunut ja työsopimus toukokuun loppuun ja varmaan anoo jatkoa.

Mitä teen? Kuinka saisin mieheni mukaan Helsinkiin?
Tuleeko ero? :(
 
Ymmärtäisin kysymyksen, jos sinulle olisi tarjottu unelmatyöpaikkaa Helsingistä. Nyt ilmeisesti haikailet lapsuuden muistojen perään - ja miehen pitäisi seurata kuin koira?

Jos miehesi haluaisi muuttaa Inariin, koska vietti siellä lapsena isän kanssa viikkoja kalareissuilla ja aina lähtiessä tuli itku, sinä seuraisit mukisematta?

Et ole (vielä?) kypsä parisuhteeseen.
 
En ihmettele miehen kantaa. En minäkään täällä pk-seudulla halua olla. Enkä tänne jää. Et sie ap voi toista mukana raahata vain sun unelman perässä. Ymmärrän miestä että suvun jne jättäminen 500km päähän "muutenvain" ei oo se ykkösvaihtoehto.
 
Ei täällä pk-seudulla nyt niin kummoista ole. Itse haluaisin maalle mutta mies ei lähde. No joo, mutta yksi näkökohta mikä kannattaa ottaa huomioon, jos saatte joskus lapsia on hyvä että sukulaiset asuu lähellä. Niitä on paljon mukavampi tavata kun ei ole satoja kilsoja matkaa, ja lastenhoitoapuakin järjestyy tod näk helpommin jos siis nuo sukulaiset ovat täysipäisiä. Moni muuttaa siinä vaiheessa takaisin kotiseuduille täältä pk-seudulta kun perheenlisäystä siunaantuu.
 
Ei täällä asuminen ole sama kuin lapsuuden Lintsit ja Korkeasaaret. Maksat ylisuurta vuokraa pienellä kaupan alan palkalla. Käsittääkseni kaupan alalla on melko harvassa kokopäiväiset sopimukset, joten teet osa-aikaisena etkä välttämättä saa edes sitä vuokraa kasaan kuukauden ansioilla. Jos saat edes osa-aikaista paikkaa kun hakijoita on aina enemmän kuin paikkoja.
 
Nuori ihminen joten kykin vaan ylös ja Helsinkiin, tarvi loppu elämää tuskailla kun en sillon lähtenyt kun siihen olisi ollut vielä mahdollisuus. Itse olen sinun ikäisenäsi juuri valmistuneena lähtenyt Tampereelle ja sieltä Helsinkiin, Turun kautta takasin kotipaikkakunnalle. Hyvät on muistot takataskussa mitä muistelen täällä maalla, lapsieni ja miehen kanssa, Jonka tapasin Tampereella pian muuttoni jälkeen.
 
Unelmia kannattaa seurata. Niillä on usein hintansa! Nyt siis joudut tekemään tekemään päätöksen, jossa punnitaan alatko elämään elämääsi vai opetteletko jo nyt antamaan periksi muiden tahdolle sekä odotuksille.

Rakkaus ei ole sitä, että puristetaan toinen kiinni itseensä. Rakkaus ei ole sitäkään, että luulee täyttävänsä muiden odotukset (kukaan ei siitä tule sinua kiittämään saati huomaisi uhrauksesi).Joten mene ja koe! Jos suhteenne kestää, silloin se kestää,mutta jos ei kestä, niin tilalle tulee muuta mielenkiintoista.

Mieti aina, että eläisit kuin viimeistä päivääsi. Haluatko kuolla tietämättä, millaista oli elää Helsingissä.

Minusta Helsinki on kiva kaupunki. En tiedä Suomessa muuta yhtä kivaa kaupunkia, vaikka olen monessa muussa asunut. Lentokenttäkin lähellä, jos alkaa saman maan nurkat tuntumaan liian tunkkaisilta. Enemmän Helsinki-VAntaalta lentoja lähtee kuin muista Suomen kaupungeista ;) Ehkä sinunkin on tarkoitus vielä jatkaa matkaa Hesasta muualle, kunhan vain rohkeasti otat ensimmäisen askeleesi elämään.
 
Hae työpaikkaa Helsingistä- jos tärppää niin muutat. Ei sitä tiedä, ennenkuin kokeilee.. Onko sitä suhdettakaan pakko pistää poikki- rehellisesti kun keskustelette omista toiveista ja haaveistanne; molempien täytyy toisen isoja linjoja kunnioittaa. Voittehan te tapailla toisianne, vaikka kaukana asuisitte,, jos se on suurta rakkautta niin toteatte pian, että ilman toista on vaikea olla. Eihän miehesikään kannata helsinkiin työttömäksi lähteä, ja ymmärrän hyvin, että hänelle perhe ja kotiseutu on niin tärkeät ettei voi lähteä. On mielestäni sitäpaitsi tosi hyvä, ettei kaikki nuoret riemusta kiljuen halua täpötäyteen Helsingin limboon. Nuorta porukkaa tarvitaan muuallakin. Seuraa omia unelmiasi, ja uskalla elää omaa elämääsi. Teillä on muutama vuosi ikäeroakin, vaikka se ei tunnu paljolta- on miehellä jo nelisen vuotta enemmän omia aivoituksia toteutettuna.
 
Muuta Helsinkiin. Uusia suhteita saa, elämässä pitää tarttua tilanteisiin ja seikkailla vähän, varsinkin nurena. Hae töitä heti. Kesä tulee, Helsinki on ihana ja kansainvälinen kaupunki kesäisin. Tervetuloa! :)
 
Muuta rohkeasti! Omia unelmiaan on tärkeä seurata eikä uhrata vielä tuossa iässä kenenkään "miehen vuoksi". Tosin itse en uhraisi missään iässä :) Itse jos olisin uhrannut, olisin jäänyt aivan mielettömästä asioista paitsi. Helsingissä rakensin hienon uran, tapasin mahtavia ihmisiä ja olen tapaillut upeita miehiä. Pieni kaupunkihan tämä on, mutta silti ihana. Sulla on elämä vasta alussa - poikaystävät on typerin syy tehdä tuon tason uhrauksia, kadut lopunelämän.
 

Yhteistyössä