K
"Kisu"
Vieras
Ajelimme autolla erään kerrostalon ohi ja havaitsin, että sen parvekkeella oikein kuhisi jättimäisiä lepakoita. Osalla niistä oli selässään pienempiä lepakoita ja ne lentelivät siitä parvekkeen avonaisesta ovesta ulos ja sisään.
Minun mielestäni se saattoi johtua vain siitä, että sisällä oli ruumis, joka houkutteli paljon kärpäsiä, joita nämä lepakot pyydystivät.
Arvelin, että kärpäsiä täytyi olla järkyttävät määrät, että lepakot alkaisivat sillä tavalla päiväsaikaan lennellä.
Jollain tavalla pääsin sisään siihen asuntoon, tietysti salaa. Olin ensin haistanut postiluukusta, haiseeko millekään, mutta ei haissut. Kummallista. Entä kärpäset ja ruumis? Sisään hiippaillessani näinkin sivusilmällä raadon lattialla. Se oli ihminen, jolta oli otettu pois päänahka ja sitä oli muutenkin mutiloitu ja nyljetty. En halunnut katsoa kovin tarkkaan, vain sivusilmällä nopeasti. Ehdin nähdä, että sen tukka oli heitetty siihen viereen lattialle.
Lähdin äkkiä pois, suljin oven oikein hiljaa. Koska ruumis ei haissut ja sitä oli tuollatavoin käsitelty, murhaaja oli ehkä kotona. Paniikissa yritin lukea ovesta osoitetta ja miettiä, mikä oli talon numero, mikä oli katuosoite ja mikä oli asukkaan nimi. En saanut siihen mitään selkeyttä, numerot ja kirjaimet vaan vilistivät edestakaisin.
Sovin ystäväni kanssa, että hän sanoisi osoitteen puhelimeen, kun minä ensin soittaisin hätänumeroon ja selittäisin että naapurissa on tapahtunut murha. Ajattelin, että ystäväni tietää osoitteen, koska asui siinä asunnossa. Ilmeisesti hänen miehensä oli hullu paloittelija ja sen takia hän oli hurjan peloissaan.
Valitsin numerot 112 ja tälläkertaa se oli helppoa ja hätäkeskuksessa vastattiin, toisin kuin usein unissa, kun puhelin ei toimikaan niinkuin pitäisi. Esittelin itseni hyvin asiallisesti ja kuulostin omituisen rauhalliselta. Sanoin ensin nimeni ja sitten "päivää". Kerroin, että nyt on sattunut murha. Naapurissa. Hätäkeskuksen nainen huokasi kyllästyneenä ja alkoi toivotella hyviä päivänjatkoja. Ei uskonut minua! "Ei ei, älä sulje, odota, ystäväni tässä sanoo osoitteen, minä en muista sitä!", huusin ja ojensin ystävälleni.
Hän oli nukahtanut. Yritin saada häntä sanomaan osoitteen, mutta hän mutisi jotain unissaan. Oli kai saanut jonkun stressireaktion ja nukahtanut. Lopuksi otin puhelimen takaisin itselleni ja luin paperille kirjoittamiani numeroita ja kirjaimia. Toivoin, että se olisi se osoite. Olin kirjoittanut sen silloin siinä ovella, jossa numerot alkoivat vilistää. Luin sen mitään ymmärtämättä. Ehkä hätäkeskuksen nainen ymmärsi.
Hetken päästä tuli puhelimeen viesti hätäkeskuksesta. "Vielä tarkennuksena, onko tämä ystäväsi tyytyväinen avioliittoonsa, tämän miehen kanssa, jonka kanssa asuu" "ei todellakaan!", ajattelin ja yritin vastata viestiin. Painelin puhelinta umpimähkäisen tuntuisesti ja vastasin vahingossa soittoon. Ystävän mies soitti. Ääni oli iljettävä metallinen, sellainen, kuin rosvoilla yleensäkin, kun he soittavat puhelimella ja haluavat pelotella. "Hahaha!", hän hohotti metallisesti. Suljin äkkiä puhelimen. Me jäimme odottamaan, mitä tapahtuisi. Mitä jos se tulee tänne?
Heräsin niskat solmussa ja kuuntelin, onko joku meidän asunnossa. Ei ollut. Mies avasi silmät kun kerroin nähneeni pahaa unta ja sanoi "Ahaa", sulki silmät uudestaan ja nukahti. Kuuntelin vielä naapuriasuntojen ääniä. Jostain kuului "Mitä" ja kolahti vaimeasti. Kesti pitkän aikaa herätä ja lopettaa pelkäämästä.
Minun mielestäni se saattoi johtua vain siitä, että sisällä oli ruumis, joka houkutteli paljon kärpäsiä, joita nämä lepakot pyydystivät.
Arvelin, että kärpäsiä täytyi olla järkyttävät määrät, että lepakot alkaisivat sillä tavalla päiväsaikaan lennellä.
Jollain tavalla pääsin sisään siihen asuntoon, tietysti salaa. Olin ensin haistanut postiluukusta, haiseeko millekään, mutta ei haissut. Kummallista. Entä kärpäset ja ruumis? Sisään hiippaillessani näinkin sivusilmällä raadon lattialla. Se oli ihminen, jolta oli otettu pois päänahka ja sitä oli muutenkin mutiloitu ja nyljetty. En halunnut katsoa kovin tarkkaan, vain sivusilmällä nopeasti. Ehdin nähdä, että sen tukka oli heitetty siihen viereen lattialle.
Lähdin äkkiä pois, suljin oven oikein hiljaa. Koska ruumis ei haissut ja sitä oli tuollatavoin käsitelty, murhaaja oli ehkä kotona. Paniikissa yritin lukea ovesta osoitetta ja miettiä, mikä oli talon numero, mikä oli katuosoite ja mikä oli asukkaan nimi. En saanut siihen mitään selkeyttä, numerot ja kirjaimet vaan vilistivät edestakaisin.
Sovin ystäväni kanssa, että hän sanoisi osoitteen puhelimeen, kun minä ensin soittaisin hätänumeroon ja selittäisin että naapurissa on tapahtunut murha. Ajattelin, että ystäväni tietää osoitteen, koska asui siinä asunnossa. Ilmeisesti hänen miehensä oli hullu paloittelija ja sen takia hän oli hurjan peloissaan.
Valitsin numerot 112 ja tälläkertaa se oli helppoa ja hätäkeskuksessa vastattiin, toisin kuin usein unissa, kun puhelin ei toimikaan niinkuin pitäisi. Esittelin itseni hyvin asiallisesti ja kuulostin omituisen rauhalliselta. Sanoin ensin nimeni ja sitten "päivää". Kerroin, että nyt on sattunut murha. Naapurissa. Hätäkeskuksen nainen huokasi kyllästyneenä ja alkoi toivotella hyviä päivänjatkoja. Ei uskonut minua! "Ei ei, älä sulje, odota, ystäväni tässä sanoo osoitteen, minä en muista sitä!", huusin ja ojensin ystävälleni.
Hän oli nukahtanut. Yritin saada häntä sanomaan osoitteen, mutta hän mutisi jotain unissaan. Oli kai saanut jonkun stressireaktion ja nukahtanut. Lopuksi otin puhelimen takaisin itselleni ja luin paperille kirjoittamiani numeroita ja kirjaimia. Toivoin, että se olisi se osoite. Olin kirjoittanut sen silloin siinä ovella, jossa numerot alkoivat vilistää. Luin sen mitään ymmärtämättä. Ehkä hätäkeskuksen nainen ymmärsi.
Hetken päästä tuli puhelimeen viesti hätäkeskuksesta. "Vielä tarkennuksena, onko tämä ystäväsi tyytyväinen avioliittoonsa, tämän miehen kanssa, jonka kanssa asuu" "ei todellakaan!", ajattelin ja yritin vastata viestiin. Painelin puhelinta umpimähkäisen tuntuisesti ja vastasin vahingossa soittoon. Ystävän mies soitti. Ääni oli iljettävä metallinen, sellainen, kuin rosvoilla yleensäkin, kun he soittavat puhelimella ja haluavat pelotella. "Hahaha!", hän hohotti metallisesti. Suljin äkkiä puhelimen. Me jäimme odottamaan, mitä tapahtuisi. Mitä jos se tulee tänne?
Heräsin niskat solmussa ja kuuntelin, onko joku meidän asunnossa. Ei ollut. Mies avasi silmät kun kerroin nähneeni pahaa unta ja sanoi "Ahaa", sulki silmät uudestaan ja nukahti. Kuuntelin vielä naapuriasuntojen ääniä. Jostain kuului "Mitä" ja kolahti vaimeasti. Kesti pitkän aikaa herätä ja lopettaa pelkäämästä.
en mitään, en tunne häntä ollenkaan. En ole edes varma, kuka tuo unessa oleva ystäväni oli. Mutta jos se oli se, keneksi ajattelen, niin en ole nähnyt häntä aikoihin, hän on lapsuuden kaveri. hänen miehensä on oikein mukava. Alitajunta otti ystävän mukaan uneen ilmeisesti siksi, etten kyennyt muistamaan sitä osoitetta.
