Han on niin huono sangyssa :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Turhautunut
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

Turhautunut

Vieras
Tama kuuluisi ehka seksi- osioon, mutta liittyy parisuhteeseen enemman kuin muuhun ja toivon taalta saavani asiallisempia vastauksia.

Olen tapaillut poikaystavaani muutaman kuukauden ajan, ja vaikka seksi on ollut itselleni suht pettymys alusta alkaen, olen jatkanut koska muutoin valitan hanesta ja koen etta tassa voisi olla tosi kyseessa. Olen toivonut etta tilanne parantuisi luonnostaan, ja vaikka seksi joskus onkin ihan hyvaa (= hyva tunnelataus ja fiilis itse aktissa) niin kokonaisuudessaan asia hammentaa minua silti suuresti.

En ole kertaakaan saanut orgasmia hanen kanssaan. Han _erittain_ harvoin nuolee minua, mutta silloinkaan se ei tunnu hyvalta, koska hanella on outo tapa naykkaista klitorista valilla, mika tuntuu ikavalta/ sattuu joten en voi rentoutua nauttimaan, han myos tekee sita liian lyhyen hetken eika nayta osaavan lukea eleistani minkalainen tekniikka saisi minut nauttimaan.

Han ei harrasta minkaanlaista esileikkia, vaan tyyliin housut pois ja sisalle (joskus tama on ok, koska olen itse halukas), han ei ole ikina saanut minua tulemaan itse yhdynnassa, joten periaatteesa han vain panee minua jonkun aikaa, tulee, ja juoksee suihkuun ja mina jaan makaamaan tyydyttamattomana ja surkeana sangylle. Kerta toisensa jalkeen. Han ei hyvaile kehoani tai edes esileikissa hyvaile alapaatani.

Aiemmissa suhteissa olen saanut helposti orgasmin suuseksissa, ja exani ovat _rakastaneet_ nuolla minulle orkkuja, hyvailla kasillaan, lisaksi olen saanut itse yhdynnassakin orgasmeja... Mika on sita ns normaalia seksia mielestani!

Olen ottanut asian varovasti joskus esillekin, mutta han vain sanoo ettei _pysty_ muuhun, ja etta hanella menee fiilis jos hanen pitaa miettia mita mina haluaisin yms. Hanta myos nayttaisi jotenkin ahdistavan huomioida toinen omilla teoillaan. En ymmarra miten toiselle nautinnon tuottaminen muka olisi kurjaa!

Ymmarrettavasti minulle tulee fiilis ettei han valita minusta juurikaan, kun ei oikeastaan edes halua yrittaa etta minákin edes joskus tulisin tai muutoin huomioida minua sangyssa, mutta han aina vakuuttaa ettei siita ole kyse. Ehka olen vain tavannut harvinaisen itsekeskeisen miehen... :(

Han on seksissa muutenkin etainen ja epaekspressiivinen... Ei oikein ota kontaktia minuun siten etta kokisin tilanteen intohimoisena ja ihanana. Han vain tuijottaa kroppaani ja panee. Tama vaikuttaa myos omiin seksihaluihini, minusta on tullut paljon estyneempi, eika seksi ole enaa hauskaa.

Jos han todella tarkoitti ettei muka _pysty_ parempaan (= omaa luontaista halua pitaa kultaansa hyvana) ei tassa minulle jaa paljon vaihtoehtoa edes.. Ikavaa jos koko suhde kaatuu tahan, mutta koen loukkaavana sen ettei hanta vain patkaakaan kiinnosta.

Mielestani nimittain tama asia olisi ratkaistavissa, jos han vain kokisi tarkeana huomioida minut talla alueella. Siita tassa kuitenkin pohjimmiltaan on kyse. Minulle tulisi hyva olo jo siita jos han edes yrittaisi esim nuolla minut orgasmiin tai vaikkapa hyvailla minua kasillaan, vaikkei se heti onnistuisikaan. Nyt minua jo jannittaa ne ihme naykkimiset... Seksissa kyse on vain hanesta, joka ainut kerta, ja seko on muka ainoa tapa miten han kykenee olemaan intiimisti?

Uhh, mita tassa pitaisi tehda?
 
Hyvä turhautunut, sinun ei pidä suostua tuollaiseen. Jos joku on "huono sängyssä" siinä mielessä, että on kokematon, potenssiongelmia tms, niin niiden asioiden suhteen hyvä kumppani on kärsivällinen. Mutta tuollainen, ettei mies HALUA ja VIITSI HUOMIOIDA sinua MITENKÄÄN, ei ole mitenkään puolustettavissa. Kerrot, että olet jo yrittänyt puhua asiasta miehen kanssa mutta tuloksetta. Sinun on vaan yritettävä uudelleen, koska tilanne ei korjaannu itsestään. Kerro hänelle tuo, mitä kerroit täällä palstalla: että tilanne on johtanut siihen, että sinulta on mennyt seksistä maku, ettet nauti ollenkaan, ja että hänen käytöksensä loukkaa sinua ja saa sinut tuntemaan, ettei hän välitä sinusta. Nuo ovat sen verran voimakkaita ja selkeitä sanoja, että luulisi niiden herättävän hänet.
Nykymiehen luulisi tietävän naisista sen verran, että hän tajuaisi naisen kaipaavan hellimistä, mutta ilmeisesti olet kohdannut yksilön, jolle se pitää selittää erikseen. Älä loukkaa poikaystävääsi, älä vertaa häntä muihin äläkä kerro, mitä muut ovat tehneet, mutta selitä, että hänen on huomioitava sinun nautintosi. Toista sitä kunnes hän tajuaa. Jos ei muuten mene perille, niin kieltäydy seksistä ja perustele sitä sillä, ettet sinä saa siitä mitään muuta kuin pahan mielen, koska niinhän se on. Jos tämäkään ei herätä miestä tai saa hänet suuttumaan tms, niin kannattanee miettiä uudestaan, onko mies sittenkään se oikea.
 
Lyhyesti.Opeta mies nuolemaan oikein.ei herranjumala jos näykitään näyki sen mollukan alapinnalta etuhampailla jos ei puhe pelaa. Kipua boy varmaan ymmärtää. :)

Kannattaisiko sellainen perinteinen juttu että kirjoitat seksikirjeen hänelle jossa kerrot mikä saa sinut himoitsemaan. Millaisia ylläreitä et kaipaa. ja etenkin tuo että nainen tyydytetään ensin sitten vasta uitetaan.Et yksinkertaisesti anna pesää ennenkuin saat sen eka orkun. Kun vaatimustaso kasvaa mieskin tekee töitä.Sinulla on vain mies joka ei arvosta helppoa seksiä ja siksi sinä jäät ilman.

Ollessasi seksissä etkö voi hommata vaikka paperia viereen jossa ensimmäiset voi helposti pyyhkäistä näin sinne suihkuun ei ole kiire. Ja jos mies ei tämänkään jälkeen jää viereen aktin jälkeen niin pistä opettelemaan vaativien sinkkujen ilostuttamista. Uhkailla voit ainakin tällä lopputuloksella.

Jos hän rakastaa on hän halukas oppimaan ja se näissäkin jutuissaon se tärkein asia.

Se että hän alkaa painostamaan että ahdistuu sinunkin pyynnöistä. Niin haloo.

Mies voi sitten olla kokonaan ilman jos ei tuota vähäänkään yllä. Normaaleja seksikumppaneitakin löytyy. Taatusti.
 
Minulla on ollut yksi seurustelusuhde, jossa seksi oli kertakaikkiaan huonoa. Ei auttanut eleet, ei puheet, vaikka mies oli miten älykäs ja koulutettu.

Joten pistin kiertoon. Minä olen fyysinen olento ja haluan elää myös ruumiillani. Etsiköön sinunkin miehesi sellaisen panopuun, joka ei välitä, saako orgasmia ja antaa näykkiä itseään miten vaan. Miehesi on ääliö. Jos ei ole kerrasta tajunnut, niin ei tajua toisestakaan. Yleensä miehet ovat HYVIN kiinnostuneita siitä, mistä tietty nainen pitää ja toteuttavat naisen toiveita - sehän on hyvin seksikästä, kun osaa kertoa, mistä pitää ja mistä ei.
 
Tulee mieleen, onko suhteenne muuten hyvä suhde. Jotenkin vaikea uskoa, että mies muuten käyttäytyisi sinua kohtaan arvostavasti, on kiinnostunut ajatuksistasi, haluaa tehdä kanssasi asioita yhdessä ja muutenkin kokee sinut tasavertaisena kumppanina ja että tämä olisi ainoa asia joka toisi särön koko suhteeseen.
Voiko välillänne olla kumppanuutta? Entä keskinäistä kunnioitusta?

Tuo näykkimisjuttu on peräisin pornosta. Onkin välillä karmeaa, millaisia vinkkejä pornoa katsomalla saa. Voisit ehkä pitää miehelle anatomialuennon ja kertoa, että klitoriksessa on moninkertaisesti enemmän hermopisteitä kuin peniksen herkimmässä kohdassa, näykkiminen ei siis vaan toimi..
 
Juu minullakin kokemusta miehestä, joka on äärimmäisen huono sängyssä. Sillä erotuksella, että tätä ei kiinnostanut lähestyä alapäätäni millään tavoin, mietin jopa voisiko olla homo? ei kiinnosta halata, pussata, kosketella... Päälle vain, hetken rynkytys ja se sitten siitä... Yritin hienovaraisesti vihjailla, josko voisi yrittää jotain, että olisi kivaa minullakin.

Ei onnistunut vinkkailu hyvällä, ei pahalla. Sitten kieltäydyin seksistä kokonaan ja olin kuulemma pihtari! :D Edellisen kanssa oli mahtavaa seksiä, joten ei vika minussakaan kaiketi ole... Mutta jos toinen ei ole valmis tekemään mitään!?

En ole hennonut kertoa, että kun ekan kerran sekstailimme, itkuni ei johtunut "tunnemyrskystä" vaan pettymyksestä! Kiertoon on juuri lähdössä tämä, kuka haluaa? :D
 
No minä ja muutkin sanovat, että ON YRITETTY opettaa. Jos ei opi vähästä, niin kiertoon. Tervemenoa. Löytäkööt toisensa ihmiset, jotka eivät haluakaan kuin sitä rynkytystä peiton alla pari minuuttia kerran viikossa.
 
No minä ja muutkin sanovat, että ON YRITETTY opettaa. Jos ei opi vähästä, niin kiertoon. Tervemenoa. Löytäkööt toisensa ihmiset, jotka eivät haluakaan kuin sitä rynkytystä peiton alla pari minuuttia kerran viikossa.


Tasta opetuspointista.

Miten mina voin opettaa hanta, jos hanen asenteensa on: "en pysty muuhun, enka voi tehda asioita kuin omalla tavallani".

Kylla se mies on jo huomannut ja tietoinen etta tama ei ihan vastaa odotuksiani seksista, ja han on vielapa hyvin alykas ihminen, joten han ei van HALUA oppia. Lisaki en edes pyyda mitaan ihme suorituksia, han ei varmaan siltikaan edes osaisi nuolla minua juuri oikein, mutta minulle riittaisi se, etta han osoittaisi etten vaon makaa siina hanen panopuunaan, etta han haluaa myos minun nauttivan ja saavan EDES JOSKUS orgasmin.

Olen joskus varovasti vienyt hanen katensa jalkojeni valiin kuin vihjeena, tai pyytanyt josko han voisi pitaa minuakin hyvana, han KIELTAYTYY. Kaiken pitaa tapahtua juuri silloin ja juuri siten kun hanta huvittaa. Ikava vain ettei hanta ikina huvita saada minuakin nauttimaan.

Tulee mieleen mitahan ongelmia hanella on suhteessa naisiin, kun _kaikki_ aiemmat mieheni kylla kokevat normaalisti tarkeaksi sen etta partnerikin tykkaa, mutta tamapa ei tee mitaan muuta kuin tyydyttaa omat halunsa.
 
Viimeksi muokattu:
Täytyy vaan ihmetellä, kylläpä on harvinaisen outo mies.

Eikö hän osaa tai halua kertoa miksi hän ei tahdo antaa tyydytystä teille, tai ei anna hyväilyjäkään?

Kertokaa hänelle seksin olevan vielä parempaa hänestäkin, kun molemmat saatte tyydytyksen.
 
Tasta opetuspointista.

Miten mina voin opettaa hanta, jos hanen asenteensa on: "en pysty muuhun, enka voi tehda asioita kuin omalla tavallani".
Voittehan tekin sanoa, että ette tekään pysty noudattamaan hänen tapoja.
Ei silloin ole velvollisuutta, jos ei haluta.
Täytyy miehen pystyä tekemään jonkinlaisia kompromisseja.

Onko hän suomalainen mies, kysyn koska ään pisteet puuttuvat kirjoituksistanne?
 
Viimeksi muokattu:
Jos sänkyhommat ei toimi ja mies ei halua opetella ottamaan toista huomioon niin kannattaako jatkaa. Seksi on kuitenkin tärkeä osa parisuhdetta ja tätä menoa päädyt pettämään ja sekään ei ole rentoa.
 
Äläpä yritä sanoa enää varovasti. Sano tyynen rauhallisesti, suoraan, selkeästi, karjaisten... Ei tarvitse loukata sanoessaan silti selkeästi ja tosiasiat todeten, mutta ei tuossa voi enää varoa! Ilmoita selvästi se, että tämä asia on nyt asia, joka estää suhteen jatkumisen ja sen on nyt vaan muututtava, jos hän haluaa jatkaa seurustelua. Uusi asenne on opittava ja piste. Ilmoita, että on ihan sama, säilyykö asian takia hänen fiiliksensä vai ei, koska sinulle sitä fiilistä ei ole edes tullut. Liitto on nimittäin kahden kauppa, joka asiassa. Fifty fifty.
 
Minä pistäisin kiertoon. En jaksaisi vääntää rautalankaa. Kyllä hyvään suhteeseen kuuluu hyvä seksi, ja se että nimenomaan haluaa ottaa sen toisen huomioon.

Ihan uteliaisuudesta, minkä ikäisiä olette?
 
Miten mina voin opettaa hanta, jos hanen asenteensa on: "en pysty muuhun, enka voi tehda asioita kuin omalla tavallani".

Kokeile tosiaan sitä, että sanot että sinäkään et pysyt etkä voi tehdä asioita kuin omalla tavallasi (=voit harrastaa seksiä vain jos mies nuolee kunnolla ja sinä saat orgasmin). Joko miehelle tulee intoa opetella tai sitten suhde loppuu siihen. Ei kannata opettaa miestä siihen että sinä joustat ja tyydyt huonoon seksiin, eikä miehen tarvitse joustaa tai tehdä muutenkaan mitään.
 
Viimeksi muokattu:
Täältä löytyy ratkaisu. Otat minut rakastajaksi niin saat taatusti hyvää seksiä 100% luottamuksella. Satisfaction guaranteed!! Ja tuhnua kotimikromunaakin jaksaa taas katsella.... Laita sähköpostiosoitteesi kehiin niin yhdytään. Nimimerkki, jo satoja tyydytettyjä naisasiakkaita!
 
Jos han ei olisi juuri han, olisin jo juossut karkuun tallaista egoistista ankeaa rakastajaa jo aikapaivaa sitten:( Kuka edes naykkii ns puraisee naisensa herkkaa paikkaa suuseksissa eli pilaa senkin hetken minka pointti olisi etta nainen nauttii?!? Han ei jostakin syysta halua etta nautin.

Todella ikavaa etta tama suhde kaatuu tahan, silla tiedan etta han loukkaantuu ja peraantyy jos otan asian esille. Han ei sieda kritiikkia eika halua etta toiset kertovat hanelle mita tehda :(

Mutta jos olisinkin surullinen etta hyva suhde kaatuisi ikavaan seksiin, niin ainakin tiedan etta han olisi kaukana "siita oikeasta" miehesta, jos ei sen vertaa piittaa toisen tunteista ja tarpeista (ja oikeastaan, oikeuksista) etta kuuntelisi minua ja korjaisi taman asian, silla siina ei edes muuta vaadita kuin halua normaaliin intiimiin ja tasa-arvoiseen kohtaamiseen.
 
Mutta jos olisinkin surullinen etta hyva suhde kaatuisi ikavaan seksiin, niin ainakin tiedan etta han olisi kaukana "siita oikeasta" miehesta, jos ei sen vertaa piittaa toisen tunteista ja tarpeista (ja oikeastaan, oikeuksista) etta kuuntelisi minua ja korjaisi taman asian, silla siina ei edes muuta vaadita kuin halua normaaliin intiimiin ja tasa-arvoiseen kohtaamiseen.

Juurikin näin. Jos tuo toistuu kautta linjan ja hän ei haluakaan nähdä muuta mahdollisuutta, niin vaikeaa tulee olemaan.
 
Viimeksi muokattu:
Han ei jostakin syysta halua etta nautin.

Todella ikavaa etta tama suhde kaatuu tahan, silla tiedan etta han loukkaantuu ja peraantyy jos otan asian esille. Han ei sieda kritiikkia eika halua etta toiset kertovat hanelle mita tehda :(

Kyllä se kaatuu tuohon, ennemmin tai myöhemmin. Miehen asenne on selkeästi (ainakin seksiä kohtaan) täysin kieroutunut. Jos/kun hänellä ei myöskään ole halua muuttaa käytöstään, ei hän sitä muuta. Kuvitteletko, että joku päivä hän herää ja tajuaa että hei, minähän haluan että naisellanikin on kivaa seksiä? Pah, ei todellakaan. Joko hän jatkaa samaa linjaa, tai pakotettuna suostuu tyydyttämään sinua. Olisiko se sinusta hyvää seksiä, jos toinen tekee sen vastentahtoisesti?

Usko pois, tuolta mieheltä et tule hyvää seksiä saamaan, ikinä. Joko hyväksyt sen tai pistät suhteen poikki. Sinuna valitsisin jälkimmäisen, sillä en usko että pystyt elämään loppuikääsi seksuaalisesti täysin turhassa suhteessa. Ja ei se eroaminen siitä ajan mittaan ainakaan helpommaksi muutu. Sitäpaitsi eläminen sellaisen ihmisen kanssa joka ei siedä mitään kritiikkiä eikä ole valmis joustamaan missään on helvetillistä. Olet rakastunut rakastumiseen, et tuohon ihmiseen.
 
Viimeksi muokattu:

Similar threads

S
Viestiä
5
Luettu
2K
N
T
Viestiä
25
Luettu
3K
N
E
Viestiä
20
Luettu
458
Perhe-elämä
Arviointivirhe miessuhteessa
A
N
Viestiä
0
Luettu
465
Perhe-elämä
Normaalius/Perversio
N

Yhteistyössä