T
Turhautunut
Vieras
Tama kuuluisi ehka seksi- osioon, mutta liittyy parisuhteeseen enemman kuin muuhun ja toivon taalta saavani asiallisempia vastauksia.
Olen tapaillut poikaystavaani muutaman kuukauden ajan, ja vaikka seksi on ollut itselleni suht pettymys alusta alkaen, olen jatkanut koska muutoin valitan hanesta ja koen etta tassa voisi olla tosi kyseessa. Olen toivonut etta tilanne parantuisi luonnostaan, ja vaikka seksi joskus onkin ihan hyvaa (= hyva tunnelataus ja fiilis itse aktissa) niin kokonaisuudessaan asia hammentaa minua silti suuresti.
En ole kertaakaan saanut orgasmia hanen kanssaan. Han _erittain_ harvoin nuolee minua, mutta silloinkaan se ei tunnu hyvalta, koska hanella on outo tapa naykkaista klitorista valilla, mika tuntuu ikavalta/ sattuu joten en voi rentoutua nauttimaan, han myos tekee sita liian lyhyen hetken eika nayta osaavan lukea eleistani minkalainen tekniikka saisi minut nauttimaan.
Han ei harrasta minkaanlaista esileikkia, vaan tyyliin housut pois ja sisalle (joskus tama on ok, koska olen itse halukas), han ei ole ikina saanut minua tulemaan itse yhdynnassa, joten periaatteesa han vain panee minua jonkun aikaa, tulee, ja juoksee suihkuun ja mina jaan makaamaan tyydyttamattomana ja surkeana sangylle. Kerta toisensa jalkeen. Han ei hyvaile kehoani tai edes esileikissa hyvaile alapaatani.
Aiemmissa suhteissa olen saanut helposti orgasmin suuseksissa, ja exani ovat _rakastaneet_ nuolla minulle orkkuja, hyvailla kasillaan, lisaksi olen saanut itse yhdynnassakin orgasmeja... Mika on sita ns normaalia seksia mielestani!
Olen ottanut asian varovasti joskus esillekin, mutta han vain sanoo ettei _pysty_ muuhun, ja etta hanella menee fiilis jos hanen pitaa miettia mita mina haluaisin yms. Hanta myos nayttaisi jotenkin ahdistavan huomioida toinen omilla teoillaan. En ymmarra miten toiselle nautinnon tuottaminen muka olisi kurjaa!
Ymmarrettavasti minulle tulee fiilis ettei han valita minusta juurikaan, kun ei oikeastaan edes halua yrittaa etta minákin edes joskus tulisin tai muutoin huomioida minua sangyssa, mutta han aina vakuuttaa ettei siita ole kyse. Ehka olen vain tavannut harvinaisen itsekeskeisen miehen...
Han on seksissa muutenkin etainen ja epaekspressiivinen... Ei oikein ota kontaktia minuun siten etta kokisin tilanteen intohimoisena ja ihanana. Han vain tuijottaa kroppaani ja panee. Tama vaikuttaa myos omiin seksihaluihini, minusta on tullut paljon estyneempi, eika seksi ole enaa hauskaa.
Jos han todella tarkoitti ettei muka _pysty_ parempaan (= omaa luontaista halua pitaa kultaansa hyvana) ei tassa minulle jaa paljon vaihtoehtoa edes.. Ikavaa jos koko suhde kaatuu tahan, mutta koen loukkaavana sen ettei hanta vain patkaakaan kiinnosta.
Mielestani nimittain tama asia olisi ratkaistavissa, jos han vain kokisi tarkeana huomioida minut talla alueella. Siita tassa kuitenkin pohjimmiltaan on kyse. Minulle tulisi hyva olo jo siita jos han edes yrittaisi esim nuolla minut orgasmiin tai vaikkapa hyvailla minua kasillaan, vaikkei se heti onnistuisikaan. Nyt minua jo jannittaa ne ihme naykkimiset... Seksissa kyse on vain hanesta, joka ainut kerta, ja seko on muka ainoa tapa miten han kykenee olemaan intiimisti?
Uhh, mita tassa pitaisi tehda?