Hankala veljen vaimo

[Toivoton pikkusisko]

Laitanpa viestini tänne parisuhteisiinkin, vaikka ei ole tismalleen siihen liittyvää..

Miten tulla toimeen hankalan ihmisen kanssa, jonka seurassa on pakko välillä olla? Kyseessä on veljeni vaimo. Hän on huonoitsetuntoinen ja täynnä selittämättömiä patoutumia, jotka välillä räjähtävät auki, ilman ulkopuolelta tullutta kipinää. Nämä ikävät tilanteet varjostavat jo säännöllisesti loma-aikoja, juhlapyhiä ja perhejuhlia. Usein raivo kohdistuu lopulta minuun, hänen miehensä siskoon. Olemme samaa ikäluokkaa, kolmekymppisiä. Onko hän mustasukkainen minun ja veljeni hyvistä väleistä? Meillä on normaali läheinen sisarussuhde, mutta asumme eri puolilla Suomea emmekä ole jatkuvasti yhteydessä. Itsekin olen naimisissa. Myös serkkumme, naispuolinen, on kertonut että veljen vaimo suhtautuu häneen negatiivisesti, kuin he kilpailisivat veljeni huomiosta.

Olen aina veljeni vaimolle ystävällinen, kuten koko perheemme. Hän viettää lomiaan perheemme kanssa mökillä, ulkomailla, ja on saanut osakseen paljon niin materiaalista kuin henkistäkin hyvää. Kiitollisuutta hän ei ole koskaan osoittanut, vaan päin vastoin onnistuu pilaamaan mukavan tunnelman koko porukalta kohtauksillaan. Alkoholilla on usein osuutta asiaan hänen puoleltaan, mutta seuraavana päivänäkään hän ei ole valmis myöntämään ylilyöntiä, vaan jatkaa murjotusta ja puhelakkoa päivä- tai viikkokausia. Siinä on usein koko suku varpaillaan ja veljeni häpeää vaimonsa puolesta.

Heillä on ihanat pienet lapset, joiden takia siedän tilannetta ja haluan pitää säännöllisesti yhteyttä. Mistä saan voimaa jaksaa jatkuvia hyökkäyksiä ja negatiivisuutta? Asenteeni on "toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos" mutta ihminen olen minäkin, enkä kestä loputtomiin kireää tunnelmaa ja varpaillaan kävelyä äkäisen henkilön ympärillä. Puhuminen ei auta, yrittänyt on koko perhe.. Ongelma vaikuttaa koko sukuun, mutta minä olen jostain syystä useimmiten raivon kohde. Ennen heidän lapsiensa tuloa ja avioliitoa toivoin salaa että veljeni ottaisi hatkat, mutta enää en tietenkään halua menettää yhteyttä pieniin veljenpoikiini.

 

[Perhearvojen puolesta]

Tuo kirjoituksesi veljenvaimo on erittäin hyvä esimerkki ihmisestä, joka peittelee jotain - eikä halua, että hänen salaisuutensa tulee ilmi.
Hankalalla epäasiallisella käytöksellään, hän hallitsee teitä kaikkia - jotkut äkseeraavat jopa perheen koiria ja kissoja, että huomio ei kiinnittyisi heihin itseensä. Asiallista vuorovaikutsuta ei tällaisten ihmisten kanssa synny - sillä se on mahdotonta, kun kaikessa saattaa tulla paljastetuksi tai on jotain ilmitulemisen pelkoa.
Mielestäni vika ei ole ollenkaan sinussa - eikä teissä muissa - mutta jotain hämärää täytyy olla veljen vaimon taustalla. Olisko näin?

 

[neitirouva]

Voisiko olla, että hän kokee olevansa jotenkin ulkopuolinen sukutapaamisissanne? Miten sun veljesi perheessä muuten menee? Ovatko onnellisia vai vain lasten takia yhdessä? Mun ystävälläni hieman samankaltainen tilanne, hänen miehensä suku ei vaan päästä "sisäänsä" häntä ja on siksi reagoinut kanssa suunnilleen noin kuvailemallasi tavalla ja noidankehä on valmis. Heillä tilanne on johtanut siihen, etteivät juuri ole miehen suvun kanssa tekemisissä. Sekin ikävä tilanne...

 

[Toivoton pikkusisko]

Veljeni parisuhteen voinnista en tarkemmin tiedä. Ulkopuolisena satunnaisena tarkkailijana arvioisin, etteivät he tällä hetkellä oikein ehdi parisuhdettaan hoitaa, vaan keskipisteenä ovat lapset. On lastenhoitojärjestelyjä ja kaikkea arjen säätämistä, eikä enää pääsekään kaikkiin illanviettoihin tai juhliin mukaan ja sekös heitä välillä harmittaa. Molempia. No sitähän se on kun lapsia hankkii.

Sukuumme veljen vaimo on otettu avosylin vastaan, hän on saanut saman lämpimän kohtelun kuin kuka tahansa muukin perheeseen tullut. He myös viettävät aikaa meidän kanssamme aika paljon. Tämä vaimo on kyllä totaalisen erilaisista oloista kotoisin kuin mitä meidän perheemme on, mutta luulisi 6 vuoden aikana jo löytäneen paikkansa? Kaikkeen hänet on kutsuttu ja pyydetty aina mukaan, ja yleensä on näyttänyt viihtyvänkin. Kaiken myös ottaa vastaan mitä saa. En tiedä piileekö hänessä pieni gold digger, mutta en jaksa uskoa että tänä päivänä kukaan menisi rahan ja materian takia avioliittoon ja perhettä perustaisi, jos ei olisi rakkautta? Vai olenko naiivi?

Positiivisia tunteita tämä vaimo ei hirveästi näytä, ainakaan julkisesti. Meidän suvussa halataan ja sanotaan ääneen, että on ollut ikävä tms. Sekin ehkä aiheuttaa hänessä jotain kitkeryyttä, kun ei itse uskalla tai osaa osoittaa tuntevansa rakkautta, ystävällisyyttä, iloa. Oma miehenikin alussa vieroksui tätä meidän perheen tyyliä. Mutta hänkin tajusi pian miten kivalta itse asiassa tuntuu, kun jakaa hyviä fiiliksiä muiden kanssa ja tuntee itsekin olevansa pidetty ja kaivattu. Veljen vaimo kyllä haraa kaikin voimin vastaan. Jos häntä menee joku halaamaan, niin seisoo vain jäykkänä kädet levällään tyyliin "lopeta jo".

 

[kälyn aatoksia]

Vastailin jo Ihmissuhteet-palstalla samaan aiheeseen ja luin kiinnostuksella lisää kälystäsi, joten yhä enemmän arvelen että teillä on vain ongelmia sovitella erilaiset ihmiset keskenään ja olisi järkevää lopettaa tunkemasta kälyä muottiin jonne hän ei halua mennä. Sinunkin on helpompi olla, jos annat hänen olla mikä on kaikkine kielteisine piirteineen.

Esimerkkinä erilaisuudesta on veljeni, joka myös ihastui vaimonsa sukuun jossa halataan ja tehdään kaiken aikaa kaikkea yhdessä. Se sopi hänelle oikein hyvin ja hyvä juttu, mutta minä en pidä sellaisesta ja sen vuoksi en lähtenyt oman mieheni suvun iloisuuteen ja halauksiin mukaan koska en vain yksinkertaisesti koe sitä tärkeäksi. On ollut todella vaikeaa olla loukkaamatta mieheni sukulaisten "lämpöä ja iloisuutta", joka minulle on tympeää ja tietyllä lailla tungettelevaakin. Kuten hyvin kuvailit kälyäsi kädet jäykkänä levällään halauksien jälkeen olen minäkin samanlainen epäsosiaalinen torvelo, mutta olen hyvin selvillä etten halua halauksia ja koetan vain mieheni vuoksi sietää sen mikä on pakko. Olisi joskus tosi hienoa, että he kuuntelisivat mitä minulla on asiaa ja mitä minä tahdon. Tulisi edes joku, joka kättelisi reippaasti mistä minä puolestani pidän tosi paljon. Ja voisin edes jonkun kanssa vaihdella ajatuksiani lukemistani kirjoista, kertoa kirjoitusharrastuksestani sekä näyttää sitä mikä minulle on tärkeää

 

[turun tyttö]

Lapset ovat vähäsen aikaa pieniä ja tottakait ne lapset ovat keskipisteenä, lapset eivät tule toimeen ilman vanhempiaan. Jos vanhemmat haluavat mennä joskus viihteelle ja hoitaa omaa suhdettaan. Niin hoitajia löytyy varmasti, en tarkoita sukulaisten hoidettaviksi,ystävät..mannerheimin lastensuojelu liitolla on hoitaja palvelu jne.

Kukaan ulkopuolinen ei voi mennä sanomaan, onko rakkautta vai ei, eri asia on jos asuu heidän kanssaan. Jokaisella avioparilla on omat tapansa.
Eivät kaikki halua halata ja toitottaa maailmalle rakkauttaan. Ovat pidättyväisempiä ja rauhallisia.

Itse olen puhelias ehkä liikaakin, pusuttelen, nauran railakkaasti,velmuilen,halaan ja pikkusiskoni rauhallinen,ei halaa spontaanisti,hän on järkevä sanomisissaan. Rakas pikkusisko. Kaikki eivät pidä koskettelusta, vaikka eivät tarkoita mitään pahaa.

Ei kannattaisi kytätä mitä veljesi vaimo sanoo tai jättää tekemättä, hänestä tulee arempi näyttämää tunteitaan. Anna hänen olla oma itsensä. Jos nuoripari viettää kanssanne paljon aikaa, vastaus on jo siinä.

 

[Toivoton pikkusisko]

Kiitoksia vastauksistanne ja näkökulmistanne! Toivottavasti veljen vaimo ei koe perheemme sosiaalisuutta ja läheisyyttä tunkeilemiseksi tai tympeäksi, mutta tosiaan näinkin voi olla. Toisen pään sisältöä ei voi koskaan tietää.

Olen itse koittanut olla tyynen viileä, etäisen ystävällinen, välinpitämätön, milloin mitäkin tämän naisen seurassa. Seurauksena vain mykkäkoulua ja käsinkosketeltavan jäätävää tunnelmaa ja "jos katseet voisivat tappaa" -ilmeitä. Toivoisin vain, että hän pystyisi edes sivistyneeseen käytökseen, vaikka minua kuinka vihaisi. Aikuisia ihmisiä tässä kuitenkin ollaan.

 

[no]

ilmeisesti hän on tottunut erilaiseen käyttäytymiseen ja pitää sukuanne ns. parempina ihmisinä. Se todennäköisesti ärsyttää häntä. Ehkä ei kannattaisi kaupata sukuanne hänelle, vaan antaa hänelle oma vapautensa ja hyväksyä hänet sellaisenaan. Vaikea sanoa mikä hänet saa ärsyyntymään, mutta se voi olla aivan pieninkin asia tavoissanne. Jospa ensihalaaminen on jo vastenmielistä? Tai sitten joku teistä on hänelle punainen vaate?

 

[Toivoton pikkusisko]

Se punainen vaate hänelle olen MINÄ, kuten on jo ilmi tullut. Selkeää syytä tälle ei ole. Olen avarakatseinen, mutta on todella vaikeaa vain yrittää hyväksyä joku sellaisena kuin hän on, jos tämä henkilö sattuu olemaan ilkeä, hankala, ja huonokäytöksinen. Kyllä on ymmärrys loppunut useammankin kerran.

Ei suvussamme siis mitenkään joka minuutti olla halaamassa, ei edes välttämättä tavatessamme. Se vaan ei ole mitenkään epänormaalia meillä kuten ei muutkaan tunteiden osoitukset. Kaiken nämä uuteen sukuun sopeutumisen vaikeudet ymmärrän kyllä ja tiedän ettei veljen vaimolla ole ainakaan aluksi ollut helppoa olla erilaisessa porukassa, vaikka olisi miten tervetullut. Mutta kun asia purkautuu niin, että saadaan raivareita mitättömistä asioista ja syypää on aina allekirjoittanut, niin onhan se outoa.

 

[Ratkaisu]

Se punainen vaate hänelle olen MINÄ

Suosi tästedes sinistä, siinä se!

 

[Miksei veljesi puutu vaimonsa kaytokseen?]

Se punainen vaate hänelle olen MINÄ, kuten on jo ilmi tullut. Selkeää syytä tälle ei ole. Olen avarakatseinen, mutta on todella vaikeaa vain yrittää hyväksyä joku sellaisena kuin hän on, jos tämä henkilö sattuu olemaan ilkeä, hankala, ja huonokäytöksinen. Kyllä on ymmärrys loppunut useammankin kerran.

Ei suvussamme siis mitenkään joka minuutti olla halaamassa, ei edes välttämättä tavatessamme. Se vaan ei ole mitenkään epänormaalia meillä kuten ei muutkaan tunteiden osoitukset. Kaiken nämä uuteen sukuun sopeutumisen vaikeudet ymmärrän kyllä ja tiedän ettei veljen vaimolla ole ainakaan aluksi ollut helppoa olla erilaisessa porukassa, vaikka olisi miten tervetullut. Mutta kun asia purkautuu niin, että saadaan raivareita mitättömistä asioista ja syypää on aina allekirjoittanut, niin onhan se outoa.

Peruslahtokohta on aina se etta huonoa ja itsekasta kaytosta ei kenenkaan tarvitse sietaa. Jos kalysi tuntisi olonsa epamukavaksi perheenne kanssa, miksi han sitten ensin ottaisi avosylin kaiken vieraanvaraisuuden vastaan, ja sen jalkeen kiukuttelisi, murjottaisi ja tieten tahtoen pilaisi ilmapiirin? Enemminkin kuvittelisi etta han alkaisi valtella sosiaalisia tilanteita perhepiirissanne. En usko etta tassa on kalyn epamukavasta olosta kyse ollenkaan. Epailen etta kalysi on henkisesti epavakaa ja ottanut perheesi ja sinut hampaisiinsa syntipukeiksi jostain hanen omassa paassaan myllertavasta epaoikeudenmukaisuudesta. Han ei halua eika hanta kiinnosta tippaakaan kayttaytya sivistyneesti miehensa perhetta kohtaan. Luultavasti hanen logiikkansa mukaan ette ansaitse sita.

Sanoit etta olette kaikki yrittaneet puhua kalyllenne, laihoin tuloksin. Minun mielestani on ensisijaisesti veljesi tehtava asettaa vaimolleen rajat siita miten vaimo saa hanen perhettaan kohdella ilman vakavia seurauksia. Jos vaimo latelee loukkausia ja raivoaa miehen lahisukulaisille ilman mitaan jarkevaa syyta, on miehen asia puuttua siihen tiukasti ja pistaa rakkaittensa loukkaamiselle loppu. Olen yllattynyt ettei veljesi ole jo tata jamakasti tehnyt kauan sitten. Hyssyttely ei auta asiaa lainkaan.

Jos veljesi ei halua asettaa vaimoaan valinnan eteen, perheellasi on vapaus jattaa veljesi ja hanen vaimonsa kutsumatta yhteisiin juhliin tulevaisuudessa ja kertoa heille syy. Vaihtoehtona on etta heidat kutsutaan, mutta raivarin tullessa heita pyydetaan kohteliaasti mutta tiukasti poistumaan. Jos tama ei ole realistista (ja kertomastasi paatellen perheesi on lahinna lepyttelijatyyppeja jotka haluaisivat etta kaikilla olisi aina kivaa) sinulla itsellasi on taysi vapaus kieltaytya kohteliaasti kaikista tilaisuuksista joihin veljesi ja vaimonsa on kutsuttu - veljellesi voit kertoa syyn kahdenkesken. Tassa vaiheessa en enaa pahemmin hatailisi suhteiden pilaamisesta kalyn kanssa. Ne suhteet ovat jo auttamatta tulehtuneet ja syy ei todennakoisesti ole sinun.

 

[hetteikössä]

Jos veljesi vaimo on aina ollut tympeä käytökseltään, niin voi vain ihmetellä, että miksi ihmeessä veljesi sitten on päättänyt valita hänet lastensa äidiksi. Koska hän kuitenkin on niin tehnyt, niin minusta sinun ei tarvitse yrittää olla hänen kaverinsa millään tavoin.

Itse ainakin ottaisin asian puheeksi veljen kanssa ja kävisin asian läpi hänen kanssaan. Jos suku on naisen mielestä aivan kammottavaa, niin miksi ihmeessä hän sitten ylipäätään tulee itseään kiduttamaan? Kysypä veljeltäsi, onko hän yhtä karmiva käytökseltään kotona, omien sukulaistensa ja ystäviensä luona jne. Jos taas naisella ei ole ystäviä jne, niin miettisin kyllä kahdesti, että millaista on suunnitella loppuelämäänsä kumppanin kanssa, joka ei kykene asialliseen kanssakäymiseen ihmisten kanssa.

Vaikka veljesi päätyisi ottamaan eron, niin näethän toki sen jälkeenkin veljesi lapsia, sillä erotapauksissa lapset päätyvät yhteishuoltajuuteen, koska se on lasten etu. Jos siis lapset olisivat isänsä luona esim. joka toinen viikko, niin silloinhan sinäkin näkisit lapsia lähes normaaliin tapaan.

 

[Samanlaisia kokemuksia]

Hei! Olen hiukan samantyyppisessä tilanteessa. Veljelläni ja hänen vaimollaan ei tosin ole yhteisiä lapsia. Olen ratkaissut ongelman olemalla etäinen ja kohtelias. ja ehdottoman hyväkäytökseninen. Se on ollut helppoa jo senkin vuoksi, että asun kaukana. Perhejuhlia on vähän, joten on helppo vältellä. Veljelleni lähetän säpoja ja puhumme silloin tällöin puhelimessa. Uskon, että heillä on hyvä parisuhde, sillä veljeni vaikuttaa onnelliselta. Mielestäni se on se tärkein juttu. Hänen vuokseen siedän epämukavuutta hänen vaimonsa taholta, muuten en antaisi "talloa" itseäni ivallisella ja alentuvalla käytöksellä. En pidä tästä naisesta yhtään piirua, mutta kohteliasisuus velvoittaa. Mielessäni olen kyllä kuvitellut kierittäväni häntä lantakasassa.... Se muuten auttaa!

 

[joo-o]

Onpa hyvä, että jotkut naisetkin tajuavat, että jotkut naiset eivät ole fiksua seuraa; sitä vain toivoisi, että kaikki miehet ymmärtäisivät milloin sisältä alkaa tuntua pahalta ja siirtäisivät ulkoruokintaan sinne kuuluvat.

 

[Antiaptiasta]

Yleensä tuollaiset tunteet ovat molemminpuolisia. Kumpikaan ei pidä toisesta, kummankin mielestä TOISESSA on vikoja ja itsessä ei tietenkään. Se TOINEN on vaan niin kummallinen ja hankala....

Ehkäpä onkin niin, että kumpikin näkee toisessa joitain omia puutteitaan ja heikkouksiaan, eikä voi sitä sietää?

 

[Katso peiliin.]

Ehkä hän ei vain pidä sinusta? Tärkeintäon, että hänpitää veljestäsi. Slevästi myös veljesi pitää hänestä. Ei hänen tarvitse pitää sinusta.

Ensimmäisen viestisi viimeinen lause on mielestäni merkityksellinen: "Ennen heidän lapsiensa tuloa ja avioliitoa toivoin salaa että veljeni ottaisi hatkat, mutta enää en tietenkään halua menettää yhteyttä pieniin veljenpoikiini."

Itse ainakin inhoan ihmisiä, jotka hymyilevät päin naamaa ja selän takana puhuvat pahaa. Pidän rehellisyydestä. Hän on varmasti aistinut ettet alunperinkään pidä hänestä. Miksi hänen pitäisi sitten esittää että pitää sinusta ja vettä sukunne halailushowta, varsinkin jos se ei ole hänen tapaistaan.

En muutenkaan ymmärrä miksi toivoit että veljesi eroaisi, jos sinä et pidä hänen vaimostaan? Etkö voisi ajatella niin, että olet onnellinen veljesi puolesta, häne on vaimonsa valinnut, eikä sinulla ole mitään "oikeutta" valittaa hänen päätöksestään. Minä ainakin ymmärrän viestiesi perusteella hyvinkin hänen negatiivista eli vilpitöntä käytöstään. Vai olisiko parempi että hän Naantalin aurinkona halailisi ja esittäisi ystävääsi, kun selvästi aistii ettet pidä hänestä?

 

[turun tyttö]

Monesti, vihanpito pienikin lähtee jostain väärinymmärryksestä tai, se sanoi sinusta jotain tyyliin. Nämä luottamukselliset tiedonannot joidenkin sanomisista, vain lisää harmia molemmille. Kunnes asiat ja tapahtumat kasaantuvat vihamieliseksi mulkoiluksi.

Juoruilijat vain pelaavat omaan pussiinsa ja katsovat sivusta, miten tilanteet kehittyvät.
Pohjoisessa on sanonta näille ihmissuhde sekoittajille, saikkaaja.

Vihanpito ja kyräily, vain syö molempia henkisesti ja myöskin ympäristö kärsii.

Vanhempi rouva joskus taannoin sanoi, että riidanhaluiset haluavat haastaa riitaa, koska se antaa heille väylän purkaa pahaa oloaan. Niinpä huoleton suhtautuminen on opeteltava, muutoin saa aina tapella. Toivon todella, olkoonkin syyt mitkä hyvänsä, laiha sopu parempi, kuin lihava riita.
.
.
Vaikka itse olen seurallinen, niin en jaksaisi seurustella jatkuvasti tuttujen tai sukulaisten kanssa.
Haluan olla välillä rauhassa, vanhemmiten enemmän ja puuhastella kotona perheen parissa tavallisia kotijuttuja. Jatkuva kyläily kasaannuttaa perheenäidin arkea, pyykit, siivous jne. ovat odottamassa kun menee kotiin. Koti on vieläkin se monen naisten valtakunta, vaikka mies ehkä auttaisi. Tilastollisesti kotityöt vieläkin ovat naisille luontainen luontaisetu, halusi tai ei.
Viikonloppuisin olisi aikaa siivota ja vähäsen levätä, olla kotona.

Mieheni on tottunut kahdeksanlapsisen perheen hulinaan ja itselläni vain yksi sisar.
Joten arvata saattaa kummalla on enemmän kaipuuta "väkijoukkoon". Itse huomaan tulevani ärtyneeksi, kun omaa rauhaa ei ole ja pitää koko ajan huomoida jotain tai jotakin. Ja tekemättömät työt painavat päälle.
Kylässä ei voi heittäytyä spontaanisti sohvalle pötköttämään, lepuuttaa jalkoja ja selkää.

 

[Helppo sanoa jos ei ole joutunut itse kokemaan]

Normaali-ihmisille sattuu tuollaisia antipatia-tilanteita silloin talloin. Jonkun kanssa ei vain kertakaikkiaan suju. Mutta on olemassa myos naita oikeasti vaikeita ihmisia, joiden olemassaoloon tavallinen sympaattinen ihminen ei edes usko ennenkuin joutuu itse kokemaan selittamatonta ilkeytta ja huonoa kohtelua jota mikaan jarkikonsti ei vain saa loppumaan.

Tilanteen tekee hankalaksi myos se, etta ulkopuolisten ensimmainen reaktio on luonnollisesti yrittaa olla reilu molemmille osapuolille ja syyttaa myos "uhria" osaltaan pattitilanteen luomisesta. Onhan hanen nyt jotain pahaa taytynyt tehda kiusaajalleen jos joku kohtelee hanta kovin ynseasti. Tata taysin ymmarrettavaa reaktiota nama hankalat ihmiset hyodyntavat taysilla. Usein he myos yrittavat pilata uhrin ja muiden ihmisten valit, ja valitettavan usein onnistuvatkin. Tiedan muutamia tapauksia jossa perheenjasenten valit ovat rikkoutuneet vuosiksi, kunnes joku lopulta selvittaa faktat ja kaikille selviaa etta valehtelemalla ja manipuloimalla yksi ihminen on saanut perheenjasenet uskomaan pahinta toisistaan.

 

[Perhearvojen puolesta]

Olen miettinyt tuota alkuperäistä ongelmaasi; kun et tule toimeen veljesi vaimon kanssa. On nimittäin ihan tieteellisesti jo todistettu sekin seikka, että liian samankaltaiset ihmiset eivät voi sietää toisiaan -ainakin työelämässä tuo on jo tutkittua tietoa

 

[Markku232]

Kuulostaa omien kokemuksieni perusteella siltä, että saatat olla mahdollisesti tehnyt tai sanonut jotain sinun ja veljesi vaimon suhteen alussa, joka on hänelle jäänyt hampaankoloon. Se voi olla jotain, joka on ymmärretty väärin tai liian kovana, vitsi joka on otettu loukkauksena jne. Voi olla, että veljesi vaimo on oman historiansa kautta tavallista herkempi joillekin asioille ja näkee ne helpommin hyökkäyksinä tai solvauksina.

Itse ehdottaisin, että keskustelet hänen kanssaan kahden kesken ja kysyt häneltä, että oletko suututtanut hänet jollain tavoin koska olet pitempään aistinut hänestä eräänlaista vihamielisyyttä sinua kohtaan. Älä puhu alentavasti tai syytä häntä sen enempää mistää, koska muuten hän todennäköisesti pakenee muuriensa taakse. Jos mitenkään mahdollista, ota asia puheeksi vain kun olette kummatkin selvin päin (eikä myöskään kankkusessa), ja kun hän on mahdollisimman hyvällä tuulella muutenkin.

Tsemppiä!

 

[jospanäin]

Hänkö ei ole osoittanut kiitollisuutta? Siis te olette rikkaampia, parempia käyttäytymään, iloisempia ja sydämellisempiä jne? Ja käytöksenne on alentuvaa? Ette ehkä huomaa sitä itse? Ylenkatse aiheuttaa kaunaa ja vihaa, mikä purkautuu hallitsemattomana käytöksenä. Jos tämä kälysi ei osaa työstää ja purkaa pahaa oloaan kuin kiukkuun sinua kohtaan?

 

[Avustuksista voi aina kieltaytya]

No minulla on omakohtaisia kokemuksia rikkaammista sukulaisista mieheni puolelta, jotka aikoinaan avustivat meita monin tavoin rahallisesti ja muutenkin, kutsumalla mokille lomailemaan, kustantamalla teatterilippuja joihin meilla ei ollut varaa, yms. yms. Ja kylla mina olin kiitollinen ja sanoin sen moneen kertaan. Ei olisi tullut pieneen mieleenkaan ensin viettaa viikkoa heidan mokillaan ja sitten rahjata koko perheelle kannipaissani ja mokottaa viikkokausia. Se olisi ollut uskomattoman torkeaa kaytosta!

Jos kokee avustuksien tarjoamisen noyryytyksena, on hyva muistaa etta niista voi aina kohteliaasti kiittaen kieltaytya. Mina ainakin olen silla kannalla etta tallaiset palvelukset tehdaan yleensa ihan hyvasta sydamesta eika niissa ole taka-ajatuksia mistaan rahalla noyryyttamisesta. Jos on syyta epailla etta nain on, on parempi sitten olla vastaanottamatta ilmaisia etuja.

 

[Osa-aikaduunari]

Hänkö ei ole osoittanut kiitollisuutta? Siis te olette rikkaampia, parempia käyttäytymään, iloisempia ja sydämellisempiä jne?

Minulle tuli tämä myös ensimmäisenä mieleen... Rivien välistä olin lukevinani, että veljen vaimon odotetaan olevan erityisen kiitollinen siitä, että on saanut ympärilleen moitteettomasti käyttäytyvän ja varakkaan suvun. Samoin ketjun aloittaja epäilee, että veljen vaimon todellisena motiivina olisi raha. Mielestäni tämä on loukkaus veljen vaimoa, mutta myös itse veljeä kohtaan!

Mutta siis, kyllä veljen vaimokin käyttäytyy huonosti, jos hän todellakin saa raivareita tai pitää mykkäkoulua suvun läsnäollessa. Jos puolison sukulaisten seurassa on paha olla, niin miksi viettää useita päiviä heidän kanssaan? Mielestäni edes lasten takia ei tarvitse sietää ihmisiä, joista ei pidä (tosin siitähän tässä tapauksessa ei välttämättä ole kyse, vaan veljen vaimolla voi olla muitakin ongelmia). Sanoisin, että parantamisen varaa on kummankin osapuolen asenteissa!

 

[Helppo sanoa jos ei ole joutunut itse kokemaan]

Hänkö ei ole osoittanut kiitollisuutta? Siis te olette rikkaampia, parempia käyttäytymään, iloisempia ja sydämellisempiä jne?

Minulle tuli tämä myös ensimmäisenä mieleen... Rivien välistä olin lukevinani, että veljen vaimon odotetaan olevan erityisen kiitollinen siitä, että on saanut ympärilleen moitteettomasti käyttäytyvän ja varakkaan suvun. Samoin ketjun aloittaja epäilee, että veljen vaimon todellisena motiivina olisi raha. Mielestäni tämä on loukkaus veljen vaimoa, mutta myös itse veljeä kohtaan!

Mutta siis, kyllä veljen vaimokin käyttäytyy huonosti, jos hän todellakin saa raivareita tai pitää mykkäkoulua suvun läsnäollessa. Jos puolison sukulaisten seurassa on paha olla, niin miksi viettää useita päiviä heidän kanssaan? Mielestäni edes lasten takia ei tarvitse sietää ihmisiä, joista ei pidä (tosin siitähän tässä tapauksessa ei välttämättä ole kyse, vaan veljen vaimolla voi olla muitakin ongelmia). Sanoisin, että parantamisen varaa on kummankin osapuolen asenteissa!

Kuten jo mainitsin, tassa malliesimerkki miten normaali empaattinen myotaelava ihminen suhtautuu tilanteeseen kun vaikea ihminen ottaa jonkun hampaisiinsa ja pompottaa: otaksutaan etta kummassakin on pakko olla jotain vikaa ja yritetaan olla reiluja.

Normaali hyvakaytoksinen ihminen joka tuntee olonsa noyryytetyksi ja epamiellyttavaksi puolison perheessa voi ilmaista sen muilla tavoin kuin humalassa suuna paana raivoamalla ja mykkakoululla. Miksi suotta kiusata itseaan ja muita, kutsuista ja palveluksista voi myos aina kieltaytya.

 

[Se ressukka]

Mitä tehdä kun veljen vaimo + veljeni yrittää elää minun ja mieheni elämää? Ovat tehneet kaiken heti perässä; - ja tarkoitan heti perässä: menimme naimisiin niin he menivät 3 kuukautta meidän jälkeen naimisiin. meidän haaveena oli rakentaa oma talo ja arvata saatta kun aloitimme rakentamaan he ilmoittivat, että ovat ostaneet tontin ja aloittavat rakennuttamaan taloa (jälleen 3 kuukautta meidän jälkeen ja tietenkin niin ettei omia käsiä tarvitse liata kuten me "raukat" teemme). Ja nyt kun olemme puhuneet perheenlisäyksestä, - ilmoitti veljeni vaimo olevan raskaana. Emme mieheni kanssa tiedä kuinka koko asiaan suhtautuisimme. Olemme rakentaneet oman elämämme monien vuosien aikana kovalla työllä ja he ovat tehneet tämän kaiken vuoden sisällä! - Mitä tehdä ja kuinka suhtauta...