Harmittaa... (turhis)

[vieras]

Mulla oli niin idyllinen kuva siitä kuinka ensimmäisen kerran mennään tutkimaan/opettelemaan esikoisen kanssa pyörällä ajoa. Kuvittelin kuinka yhdessä (äiti, isä, mummu ja poika) tutkimme pyörää ja sitten hieman kokeilemme ajamista ja kaikki olisi ah, niin ihanaa...

No lopputulos oli, että mies tiuski ja äyski, kun viirien asennus, etc. ei onnistunut. Mummu haki estelyistäni huolimatta potkumopon sisältä ja lähti pojan kanssa saman tien leikkimään muualle. Kun pyörä sitten lopulta saadaan kuntoon, niin mummu on hävinnyt pojan kanssa kilsan päähän, minä juoksen heitä etsien pyörä kainalossa ja poika on jo ihan väsynyt potkittuaan pitkät matkat potkumopollansa. Sitä sitten harmittelin miehelle, niin sain kuulla kuinka oli oma vikani, kun mummun kerran meille olen kutsunut.

Nyt sitten harmittaa, kun tuntuu että minä yritän aina ottaa toiset huomioon, mutta kun mulle olisi joku asia tärkeä, niin eipä se muita pahemmin kiinnosta. Eli toisin sanoen ryven täällä syvässä itsesäälissä...

 

[minä]

Sellaista se on, ei aina mene asiat suunnitelmien mukaan.

 

[vieras]

Suosittelen, että ihan oikeasti haistatat paskat koko porukalle ja kerrot, miltä susta tuntuu! Älä ole kiltti tyttö!!!

 

[realisti]

Sillä kertaa kun pyörää säätää ja laittaa ekaa kertaa, on turha kuvitella mitään idyllisiä hetkiä. Lapselle on parasta keksiä jotain muuta homma siksi aikaa, kuitenkin lähelle, että pääsee välillä kokeilemaan, että kaikki viritykset on kunnossa. Varsinainen pyörään tutustuminen kannattaa tehdä seuraavalla kerralla.

Kai siinä pyörässä on sentään työntötanko? Jos ei, niin suosittelen hankkimaan. Sillä saa estettyä karkumatkat ja saa työnnettyä väsyneen vekaran kotiin, paitsi, jos sattuu olemaan vastarannankiiski, joka ei tee muuta kuin polkee jarrua.