Hei vastatkaa tähän - rehellisesti

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kyssäri
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="minä";22364394]Yleensä monilla tilanne ratkeaa niin, että äidillä on vuosilomaa tuon isäkuukauden ajan. Mutta meillä esim. olen kyllä palannut töihin, koska lomalle on ollut käyttöä myöhemminkin.

Onnittelut kuitenkin teille, kun teillä on varaa pitää pitkä hoitovapaat. Meidän perheen talous ei olisi niitäkään kestänyt ja olenkin ollut hoitovapaalla vain muutamia kuukausia.[/QUOTE]

Juu hoitovapaan pitäminen onnistuu tiukalla taloudenpidolla. vaikka kotihoidontuki on pieni niin se on ratkaisevat tekijä että voin jäädä hoitovapaalle. Sen turvin pärjätään.

Olin jo isompien lasten kanssa 5 vuotta kotona ja siitä siis suurimman osan kotihoidontuella. Nyt ehdin olla puolisen vuotta töissä ennen uutta äitiyslomaa (mulla vakipaikka)ja nyt oon äitiyslomalla siis ja aion jäädä hoitovapaalle kunnes lapsi 2v ja sit isä jää vuodeksi kotiin vielä ja mä meen töihin. Mulla OLI säästöjä silloin ku eka kerran jäin hoitovapaalle ja niiden säästöjen turvin pärjättiin noin pitkään. Nyt ei säästöjä valitettavasti ole kun jouduimme ostaa viime keväänä uuden auton, koska meidän vanhaan ei olisi mahtunu kolmea lasten turvaistuinta. Ja meistä oli järkevämpää ostaa se auto säästöillä kuin jättää säästöt tilille ja maksella vuosia autolainaa. Siksi meillä ei juuri nyt oo säästöjä, joiden turvin voitais pärjätä pelkällä isyysrahalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ekan äiti;22364417:
Mikset ap voisi pitää kertynyttä vuosilomaasi (ymmärsin että sulla vakityö) tuona aikana esim. sen 15 päivää. Jos oot lomalla+töissä yhteensä kuukauden niin saat kuukauden palkan. Minkälainen sun työ on? Onnistusko sun tehdä esim. puolikasta työaikaa jolloin saisitte vähän enemmän rahaa? Tässä tapauksessa saat tietenkin vain puolikkaan kuukauden palkan, paitsi jos aloitatkin puolikkaan vasta loman jälkeen =) Ja muistathan että lasketutat veroprosentin uusiksi jos/kun töissä käyt.

Meillä isä piti isäkuukauden, oli silloin tuon kuukauden mittainen, nykysinhän se on 6vkoa. Olin sen aikaa kuukauden "töissä" ja vuosilomalla. Isäkuukauden jälkeen jäin vielä vähäksi aikaa hoitovapaalle.

oon hoitoalalla töissä ja työnantajana kaupunki. en tiedä onnistuuko puolikkaan tekeminen.
 
[QUOTE="Ulpu";22364485]Ei se mielestäni ole hirveän yleistä että isä ja äiti on kotona yhtäaikaa. Uskoisin että nyt sattui vastaamaan sellaiset, joilla on ollut / on siihen varaa.[/QUOTE]

tai sit vastaajista kaikki ei ollu rehellisiä vaikka pyysin.
 
Alkuperäinen kirjoittaja öh;22364271:
Tuota noin, meilläkin lainan lyhennys on kuukaudessa alle 500 ja asutaan omakotitalossa, laina aika taitaa olla nyt vähän reilu 20 vuotta (en muista tarkalleen, ukko kilpailuttaa säännöllisesti lainan ja korot ja laina aika pienenivät viimeksi aika mukavasti). Tiesitkö ettei asumiseen saisi käyttää tuloistaan vain noin 1/3? Me ostettiin edukas talo jossa laina aika on kohtuullisen pitkä, koska olen ollut tässä välissä neljä vuotta opiskelijana ja miehen tuloilla pelkästään elelty. Nyt voitais nostaa kk erää, muttei vielä viitsitä kun teemme nyt remonttia ja vuoden vaihteen jälkeen jään äitiyslomalle...

Ilmeisesti asutte jossain huitsin nevadassa. Pääkaupunkiseudulla ei juuri alle parinsadan tuhannen lainoja osteta asuntoa, ja jos tuollaista lainaa maksaa takaisin alle 500 kuussa, niin lainaa makseltaisiin kyllä vielä eläkeiässä. Tämä tarkoittaisi myös sitä, että korkojen kautta asunnon hinta maksettaisiin todellisuudessa noin neljä viisi kertaa. Ei kovin fiksulta kuulosta.
 
Suomessa saa taloja halvemmallakin kun 200 000€... ;)

Ja alkuperäiseen vastaten, kyllä, voitais tehdä niin et oon kotona ja isä isäkuukaudella.

Niin varmasti saa jostain peräkylältä, jossa ei sitten olekaan tarjolla kun joku huonopalkkainen työ miehelle ja kotona hoitovapaalla olemista naiselle... sitten siellä korvessa ihmetellään, että mitenkä ne rahat eivät riitä isyyskuukauden pitämiseen.
 
Niin varmasti saa jostain peräkylältä, jossa ei sitten olekaan tarjolla kun joku huonopalkkainen työ miehelle ja kotona hoitovapaalla olemista naiselle... sitten siellä korvessa ihmetellään, että mitenkä ne rahat eivät riitä isyyskuukauden pitämiseen.

Heh, oikeestikko porukka kuvittelee et kehäkolmosen ulkopuolella ei ole mitään muuta kun peräkyliä?Ei siinä, eläkää siinä illuusiossa.. :laugh:
 
Asun perähikiän takana korvessa ja vielä vähän kauempana. Meillä ei tosiaan isä kuukautta pidetty rahan takia. Toimeen tullaan juuri ja juuri. Lainan lyhennyt isohkosta omakotitalosta 650e/kk. Vaatteet pääosin ostan kirpparilta ja halpaa koti ruokaa tehdään. Onneksi isi piti lomat kaikki (kesä, talvi ja isyysloman) putkeen lasten syntymän jälkeen ja oli kotona 2kk :) Kiva että joillain on rahaa laittaa säästöön, meillä menee kaikki laskuihin ja perheen elättämiseen.
 
Heh, oikeestikko porukka kuvittelee et kehäkolmosen ulkopuolella ei ole mitään muuta kun peräkyliä?Ei siinä, eläkää siinä illuusiossa.. :laugh:

Ei minun tarvitse kuvitella, olen ottanut asioista selvää. Olemme pidemmän aikaa miettineet muuttoa pois Helsingistä, ja näin ollen varsin aktiivisesti seuranneet työpaikkailmoituksia. Joten voin ihan kokemuksen perusteella sanoa, että muualta suomesta on kyllä melko mahdotonta löytää ainakaan omalta alaltani mielekästä työtä, sama mieheni kohdalla. Eli kyse ei ole mistään illuusioista, vaan kylmästä tosiasiasta.
 
Ei olla tehty noin, mutta varaa olisi. (Meillä mies on ollut pidempäänkin kotona, jolloin minä olen tietty ollut töissä.)

Kyse ei ole siitä, että järjestelyä varten pitäisi olla suurituloinen. Kyse on siitä, että mielestäni normaaliin taloudenpitoon kuuluu, että tilillä on aina hätävarana muutaman kuukauden nettotuloja vastaava summa.
 
Ei minun tarvitse kuvitella, olen ottanut asioista selvää. Olemme pidemmän aikaa miettineet muuttoa pois Helsingistä, ja näin ollen varsin aktiivisesti seuranneet työpaikkailmoituksia. Joten voin ihan kokemuksen perusteella sanoa, että muualta suomesta on kyllä melko mahdotonta löytää ainakaan omalta alaltani mielekästä työtä, sama mieheni kohdalla. Eli kyse ei ole mistään illuusioista, vaan kylmästä tosiasiasta.

niinpä. kyllä mekin muutettais jonnekki perähikiälle jos sieltä kumpiki sais vakituisen työn...
 
oon hoitoalalla töissä ja työnantajana kaupunki. en tiedä onnistuuko puolikkaan tekeminen.

Työehtosopimus on kv-tes teillä eikö?
No sit ei puolikas onnistu, jos sulla on toimi, mut 30 tuntinen onnistuu. Ja jos sulla vielä kolmivuorotyö, kuten mulla, niin saat helposti enemmänkin vapaata kun teet esim. sunnuntaina tuplavuoron ja yövuoroja vähän enemmän. Tuossa työssäoloaikana eli esim. kuukausi vuosilomalla sulle kertyy myös lomapäiviä eli sit kun palaat töihin niin on vähän enemmän lomaakin. Kannattaa ottaa selvää et onnistusko ellet sitten ehdottomasti halua olla kotona. Työttömäksi työnhakijaksikaan et voi hakeutua, koska sulla on vakityöpaikka. Tuolloin kyllä teidän tilanteessa taitaa se isäkuukausi jäädä pitämättä. Harmi, meillä ainakin isä nautti suunnattomasti kun sai olla kotona.
Ja vastaus vielä kysymykseesi: en tiedä yhtään ainutta perhettä jossa äiti olisi jäänyt isäkuukauden ajaksi kotiin mikäli äidillä siis on työpaikka jonne palata/mennä. Tiedän että moni on kyllä isäkuukauden jättänyt pitämättä.
 
Mitä ihmettä??? En usko. Miten monta vuosisataa muka meinasit lyhentää lainaa, jos lyhennys kuussa reilusti alle 500??? Heh heh.

Tuo tuhat euroahan menee normaalisti minimissään lyhennyksiin, ja sen päälle tulee vielä yhtiövastike, jos siis asuu omassa asunnossa.
Aloittajan kysymykseen; niin kyllä tuo kuukausi onnistuisi säästöjen turvin. Sen pidempi aika menisi jo liian tiukille, mutta kuukausi siis onnistuisi.

Joo, tai sit asuu jossain Perälässä. Meillä on aluella halvin kokoonsa nähden kämppä joka suurinpiirtein kattaa sen mitä tarvitsemme perheen kokoon nähden minimissä, jotta isot ja pienet lapset saa omat tilansa ja maksamme 20v laina-ajalla 850e/kk ja vastike vesineen vajaa 300e + vaihtelevat kulut yhtiön rempoista, joita koitetaan maksaa könttänä pois korontarkistuspäivänä. Ja on pitäny koko summa ottaa lainalla, ku ei oikeen näillä palkoilla ja nuorena oo ilman perintöjä jäänyt näppiin mitään -vaikkei mitään ihmeellistä oo tehnykkään eläessään..

Eihän tuo ole edes toisen kk:n palkkaa, mutta sitten on muutakin menoa.. en tiiä oisko meillä varaa kuukautta elää niin et tulis vaan toisen "tulot", sen näkee kai joskus. Muksu jos tulloo, se kyl ajotetaan silleen että voi sitten käyttää kesälomaa alkuun tai loppuun :)
 

Yhteistyössä