Hei virtahepo

[virtahepo]

"Hyvä äiti ymmärtää, että vauvalla/lapsella on tarpeensa, eikä näin ollen ole heti muutaman viikon jälkeen valittamassa väsysmystään ja mielenterveyttään, kun vauva sattuu yöllä heräämään usein syömään. Toki en nyt tässä puhu masentuneita äideistä, vaan niistä jolla muka mielenterveys ei kestä normaaleja vauvan vaatimuksia. "

Miksi ei sais valittaa väsymystään?? Jos herää yöllä vauvaa syöttämään vaikkapa nyt tunnin välein, niin minkä takia ei saa sanoa, että voi peeveli kun on vähän väsy nyt... Vai menikö mulla nyt pointti ihan ohitte??

Yleviä periaatteita, joita kohti voi pyrkiä Kukin omalla tavallaan ja asiat ratkaisten miten parhaaksi näkee...

No minä en ymmärrä sitä negatiivista suhtautumista äitiyteen. Monella, ehkäpä kaikilla on tiedossa etukäteen, että useat vauvat ovat vaativia ja ne heräilee öisin syömään ja tarvitsevat huomiota ja hoivaa lähestulkoon koko ajan, niin miten ihmeessä siitä sitten jaksaa olla valittamassa muille, kun vauva toimii edellä mainitulla tavalla. Toki voi olla väsynyt, mutta se on outoa, kun se perusasenne on sellainen, että näkee ne huonot puolet ja niistä kertoo eteenpäin, kun sen siaan voisi nähdä ne hyvät puolet jota vauva tuo tullessaan ja keskittyä niihin. Kummasti näyttää maailma paremmalta paikalta, kun jaksaa suhtautua asioihin postiivisesti ja etsiä huonoistakin jutuista aina jotain hyvää.

Onko hyvältä äidiltä kielletty kaikki negatiiviset tunteet? Niitä ei ilmaista? Ei saa purkaa kenellekkään väsymystä, pahaa mieltä yms.? Vaan pitää väkisin hymyillä ja etsiä niitä hyviä asioita? Omalla kohdallani tämä toimii niin, että kun saan valittaa "äiti on vähän väsynyt" esim. kaverille, niin sen jälkeen taas jaksaa kummasti hymyillä AIDOSTI. Kyllähän lapsikin tarvitsee sellaisen turvallisuuden tunteen, että myös negatiivisia tunteita saa tuntea ihan rauhassa, eikä kukaan suutu.

No tottakai saa näyttää niitä negatiivisiä tunteita ja pitääkin välillä päästä purkamaan pahaa mieltään. Mutta tarkoitin sellaista perussuhtaumista elämään, että haluatko elää positiivisella asenteella vai suhtaudutko aina kaikkeen ajatuksella, että pessimisti ei pety ja sitä rataa. Etsitkö aina kaikesta vaan ne huonot puolet ja silloin jää helposti hyvät asiat huomaamatta..

Ja vielä, minä ainenkin olen AIDOSTI perus positiivinen ihminen, joka tosin osaa olla tarvittaessa erittäin ilkeäkin..... En minkään sellaista tarkoittanut, että pitää esittää jotain muuta kun on.

Minäkin olen positiivinen ihminen, silti olen valittanut joskus väsymystä. Huomasin kyllä, että osaat olla "tarvittaessa" ilkeäkin, eri asia on, onko tuo ilkeily tarpeellista... Minäkin osaan olla ilkeä, mutta en HALUA olla... Koska koskaan ei tiedä, mitä se ilkeys saa aikaan ihmisessä johon se kohdistuu...

Hienoa, että olet positiivinen ihminen, eihän minun silloin olisi tarvinnut sinulle selittää tuota positiivista elämänasennetta.. No ilkeilin äsken, kun koen, että jotkut tahallaan ovat ymmärtämättä minua ja se, että jos minulle ilkeillään niin sanon sitten takaisin. Näinkin pitkän ketjun olen pystynyt olemaan rauhallinen ja ystävällinen, vaikka minua kohtaan monet eivät ole ymmärrystä antaneet, vaan onpa tullut haukkumisiakin. Paras lienee se, kun joku kommentoi, että virtahepo oikein oksettaa minua, tosin en edes lukenut ketjua läpi.. Outoa, että joku pitää minua oksettavana, vaikkei ole lukenut mitä minulla on sanottavaa. Joten ymmärrettävää, että jossain vaiheessa sanon takaisin.

 

[turhake]

Ole hyvä:flower:. Odottaisin sinultakin aikuismaista käytöstä ja ymmärrystä minun tekstejäni kohtaan, mutta et vain ole suostunut ymmärtämään. Minä olen tässä ketjussa perustellut mielipiteeni, enkä haukkunut, muutakuin äsken sanoin ilkeästi sinulle, anteeksi.. Ennempään olin kirjoittanut sinulle ihan kivasti ja jopa tunsin myötätuntoa sitä kohtaa, mitä olet joutunut kokemaan. Mikä siinä on, ettette pysty huomaamaan näitä hyviä asioita mitä kirjoitan, vaan lähes jokainen takertuu yhteen kohtaan ja alkaa vähättelemään minua? Sen pitäsi riittää, että nyt perustelen ja käyn hyvää keskustelua, ei enää tarvitsisi kaivella vanhoja ketjuja, jossa myös minulle ollaan oltu asiattomia. Kykenetkö sinä asialliseen keskusteluun ja olla vetämättä vanhoja juttuja tähän mukaan, sillä aihe kuitenkin on sama, keskustelutyyli vain muuttui.

No minä ainakin tartuin tuohon väsymyksestä valittamis-kohtaan ihan sen takia kun olin siitä reilusti eri mieltä. En jaksanut kommentoida niitä kohtia, joista olin/olen suurin piirtein samoilla linjoilla. Ja nyt muuten olen aika lailla samoilla linjoilla tuonkin kohdan kanssa Jäi vähän epämääräinen kuva siitä alkuperäisestä kohdasta, mutta selvennysten jälkeen

Sitä mieltä olen, että äitiydestä puhuttaessa täytyy edetä hyvin varovasti. Kun ei voi tietää toisten lähtökohtia eikä tilanteita. Itse olen yliherkkä imetyskeskustelujen kanssa... Olen välillä saanut tosi törkeitä kommentteja niin netissä kuin livenä, kun ihmiset eivät tiedä taustaa. Hyvin harva on meinaan purematta niellyt, jos on kuullut minun imettäneen kuopusta viidesti

Ymmärrystä tarvitaan aina puolin ja toisin...

 

[nöppönen]

Sitä mieltä olen, että äitiydestä puhuttaessa täytyy edetä hyvin varovasti. Kun ei voi tietää toisten lähtökohtia eikä tilanteita. Itse olen yliherkkä imetyskeskustelujen kanssa... Olen välillä saanut tosi törkeitä kommentteja niin netissä kuin livenä, kun ihmiset eivät tiedä taustaa. Hyvin harva on meinaan purematta niellyt, jos on kuullut minun imettäneen kuopusta viidesti

Ymmärrystä tarvitaan aina puolin ja toisin...

näin minäkin ajattelen. sen sijaan että puutuisi jatkuvasti muiden ratkaisuihin elämässään voisi puntaroida niitä omia valintoja ja koettaa nähdä laajemmin. joskus olisi hyvä edes yrittää asettua muiden saappaisiin. minä en tiedä miksi virtahepo kokee minun vähättelevän häntä, minusta on yksinomaan hienoa että jollain asiat sujuu ja pystyy nauttimaan joka hetki lapsistaan ja elämästään. kaikkihan sellaista haluaa, mutta aina se vaan ei mene niin. enkä minä huvittuneesti puhunut aiemmin virtahevon kriteereistä hyvään äitiyteen vaan ylipäänsä siitä että kuitenkin niin pienistä asioista saadaa näin iso känä..

 

[cirtahepo]

Ole hyvä:flower:. Odottaisin sinultakin aikuismaista käytöstä ja ymmärrystä minun tekstejäni kohtaan, mutta et vain ole suostunut ymmärtämään. Minä olen tässä ketjussa perustellut mielipiteeni, enkä haukkunut, muutakuin äsken sanoin ilkeästi sinulle, anteeksi.. Ennempään olin kirjoittanut sinulle ihan kivasti ja jopa tunsin myötätuntoa sitä kohtaa, mitä olet joutunut kokemaan. Mikä siinä on, ettette pysty huomaamaan näitä hyviä asioita mitä kirjoitan, vaan lähes jokainen takertuu yhteen kohtaan ja alkaa vähättelemään minua? Sen pitäsi riittää, että nyt perustelen ja käyn hyvää keskustelua, ei enää tarvitsisi kaivella vanhoja ketjuja, jossa myös minulle ollaan oltu asiattomia. Kykenetkö sinä asialliseen keskusteluun ja olla vetämättä vanhoja juttuja tähän mukaan, sillä aihe kuitenkin on sama, keskustelutyyli vain muuttui.

No minä ainakin tartuin tuohon väsymyksestä valittamis-kohtaan ihan sen takia kun olin siitä reilusti eri mieltä. En jaksanut kommentoida niitä kohtia, joista olin/olen suurin piirtein samoilla linjoilla. Ja nyt muuten olen aika lailla samoilla linjoilla tuonkin kohdan kanssa Jäi vähän epämääräinen kuva siitä alkuperäisestä kohdasta, mutta selvennysten jälkeen

Sitä mieltä olen, että äitiydestä puhuttaessa täytyy edetä hyvin varovasti. Kun ei voi tietää toisten lähtökohtia eikä tilanteita. Itse olen yliherkkä imetyskeskustelujen kanssa... Olen välillä saanut tosi törkeitä kommentteja niin netissä kuin livenä, kun ihmiset eivät tiedä taustaa. Hyvin harva on meinaan purematta niellyt, jos on kuullut minun imettäneen kuopusta viidesti

Ymmärrystä tarvitaan aina puolin ja toisin...

Ymmärrystä toki tarvitaan. Netissä on välillä vaan hankala ilmaista iteseään ja väärinymmärryksiä tapahtuu helposti. Välillä on hankalaa muotoilla joku asia niin, että jokainen ymmärtää. Minulla ei ole oikeasti mitään tarvetta tulla tänne ketään haukkumaan, vaikka välillä saatankin sanoa tökerösti. Anteeksi yleensä muistan pyytää, jos pahasti sanon. Onhan se tietysti vaikeaa, kun toiset ovat herkempiä kuin toiset, niin ei aina osaa varutua siihen, että joku voisi ottaa itseensä ja loukkantua minun mielipiteistä.

 

[virtahepo]

Sitä mieltä olen, että äitiydestä puhuttaessa täytyy edetä hyvin varovasti. Kun ei voi tietää toisten lähtökohtia eikä tilanteita. Itse olen yliherkkä imetyskeskustelujen kanssa... Olen välillä saanut tosi törkeitä kommentteja niin netissä kuin livenä, kun ihmiset eivät tiedä taustaa. Hyvin harva on meinaan purematta niellyt, jos on kuullut minun imettäneen kuopusta viidesti

Ymmärrystä tarvitaan aina puolin ja toisin...

näin minäkin ajattelen. sen sijaan että puutuisi jatkuvasti muiden ratkaisuihin elämässään voisi puntaroida niitä omia valintoja ja koettaa nähdä laajemmin. joskus olisi hyvä edes yrittää asettua muiden saappaisiin. minä en tiedä miksi virtahepo kokee minun vähättelevän häntä, minusta on yksinomaan hienoa että jollain asiat sujuu ja pystyy nauttimaan joka hetki lapsistaan ja elämästään. kaikkihan sellaista haluaa, mutta aina se vaan ei mene niin. enkä minä huvittuneesti puhunut aiemmin virtahevon kriteereistä hyvään äitiyteen vaan ylipäänsä siitä että kuitenkin niin pienistä asioista saadaa näin iso känä..

Luulen, että me ollaan kovin erilaisia ja meillä molemmilla on omanlainen tapa ilmaista itseään ja meidän tavat eivät kohtaa, joten ymmärrämme toisemme väärin.

 

[nöppönen]

Sitä mieltä olen, että äitiydestä puhuttaessa täytyy edetä hyvin varovasti. Kun ei voi tietää toisten lähtökohtia eikä tilanteita. Itse olen yliherkkä imetyskeskustelujen kanssa... Olen välillä saanut tosi törkeitä kommentteja niin netissä kuin livenä, kun ihmiset eivät tiedä taustaa. Hyvin harva on meinaan purematta niellyt, jos on kuullut minun imettäneen kuopusta viidesti

Ymmärrystä tarvitaan aina puolin ja toisin...

näin minäkin ajattelen. sen sijaan että puutuisi jatkuvasti muiden ratkaisuihin elämässään voisi puntaroida niitä omia valintoja ja koettaa nähdä laajemmin. joskus olisi hyvä edes yrittää asettua muiden saappaisiin. minä en tiedä miksi virtahepo kokee minun vähättelevän häntä, minusta on yksinomaan hienoa että jollain asiat sujuu ja pystyy nauttimaan joka hetki lapsistaan ja elämästään. kaikkihan sellaista haluaa, mutta aina se vaan ei mene niin. enkä minä huvittuneesti puhunut aiemmin virtahevon kriteereistä hyvään äitiyteen vaan ylipäänsä siitä että kuitenkin niin pienistä asioista saadaa näin iso känä..

Luulen, että me ollaan kovin erilaisia ja meillä molemmilla on omanlainen tapa ilmaista itseään ja meidän tavat eivät kohtaa, joten ymmärrämme toisemme väärin.

hyvin todennäköisesti on näin. mä en koe menneeni missään kohti vaan sellasiin asiattomuuksiin kuin sinä äsken, oikeasti se oli todella loukkavaa. enkä ole edes kertaakaan haukkunut sinua. ei sitä vaan aina osaa pukea kirjoituksen muotoon sitä mitä oikeasti haluaisi sanoa.

 

[virtahepo]

Sitä mieltä olen, että äitiydestä puhuttaessa täytyy edetä hyvin varovasti. Kun ei voi tietää toisten lähtökohtia eikä tilanteita. Itse olen yliherkkä imetyskeskustelujen kanssa... Olen välillä saanut tosi törkeitä kommentteja niin netissä kuin livenä, kun ihmiset eivät tiedä taustaa. Hyvin harva on meinaan purematta niellyt, jos on kuullut minun imettäneen kuopusta viidesti

Ymmärrystä tarvitaan aina puolin ja toisin...

näin minäkin ajattelen. sen sijaan että puutuisi jatkuvasti muiden ratkaisuihin elämässään voisi puntaroida niitä omia valintoja ja koettaa nähdä laajemmin. joskus olisi hyvä edes yrittää asettua muiden saappaisiin. minä en tiedä miksi virtahepo kokee minun vähättelevän häntä, minusta on yksinomaan hienoa että jollain asiat sujuu ja pystyy nauttimaan joka hetki lapsistaan ja elämästään. kaikkihan sellaista haluaa, mutta aina se vaan ei mene niin. enkä minä huvittuneesti puhunut aiemmin virtahevon kriteereistä hyvään äitiyteen vaan ylipäänsä siitä että kuitenkin niin pienistä asioista saadaa näin iso känä..

Luulen, että me ollaan kovin erilaisia ja meillä molemmilla on omanlainen tapa ilmaista itseään ja meidän tavat eivät kohtaa, joten ymmärrämme toisemme väärin.

hyvin todennäköisesti on näin. mä en koe menneeni missään kohti vaan sellasiin asiattomuuksiin kuin sinä äsken, oikeasti se oli todella loukkavaa. enkä ole edes kertaakaan haukkunut sinua. ei sitä vaan aina osaa pukea kirjoituksen muotoon sitä mitä oikeasti haluaisi sanoa.

Anteeksi, loukkasin tahallani, kun minua kovin ärsytti, kun et tuntunut tajuavan, että en minä täällä ketään halua tuomita vaan käydä keskustelua. Se tuntuu minusta hieman loukkaavalta, kun monikaan ei halua minua ymmärtää, vaikka kuinka yrittäsin asiallisesti keskustella. En tietenkään oleta, että muiden pitäisi olla samoilla linjoilla äitiydestä, vaan se, että tajuaisitte myös tällaisen suhtautumisen äitiyteen kuin minulla on. Vielä kerran, olen pahoillani siitä kommentista.

 

[Cara-]

virtahepo: olen lukenut aika paljon sun tekstejäs eri alotuksista ja en vain ymmärrä sitä että minkä takia sun pitää syyllistää..? Mun mielestä on tosi hienoa kun olet onnistunut imetyksessä ym ym., mutta kun se ei kerran ole kaikilta mahdollista niin minkä takia ruveta syyllistämään. Lyödä jo lyötyä! Ja MINUN mielestäni on niin monta hyvää äitiä kun on onnellista lastakin! Ei äitiyteen voi asettaa mitään kriteerejä, silloin siitä tulee pakonomaista suorittamista. Silloin myös se lapsen kuuntelu usein tuppaa unohtumaan.

 

[virtahepo]

virtahepo: olen lukenut aika paljon sun tekstejäs eri alotuksista ja en vain ymmärrä sitä että minkä takia sun pitää syyllistää..? Mun mielestä on tosi hienoa kun olet onnistunut imetyksessä ym ym., mutta kun se ei kerran ole kaikilta mahdollista niin minkä takia ruveta syyllistämään. Lyödä jo lyötyä! Ja MINUN mielestäni on niin monta hyvää äitiä kun on onnellista lastakin! Ei äitiyteen voi asettaa mitään kriteerejä, silloin siitä tulee pakonomaista suorittamista. Silloin myös se lapsen kuuntelu usein tuppaa unohtumaan.

Tuota, luitko koko tämän ketjun ja yhä olet sitä mieltä, että olen täällä syyllistämässä? Harmi jos näin on, sillä haluan keskustella aiheesta ja pyrin jättämään syyllistyksen pois. Joskus muistan jostain lukeneeni, että oikeastaan toinen ihminen ei voi saada toista syyllistymään, ellei tällä toisella ole tavallaan itselläkin pientä epävarmuutta ja syyllisyyden tuntoa itsessään, että jos syyllisyys kalvaa, niin ei se johdu vain minun kirjoituksistani. Voihan minulla itselleni olla vaikka mitä kriteerejä, mitä koen tarvitsevani ollakseni hyvä äiti. Pointti lienee, että kriteerit eivät ole muita varten asetettuja, vaan tämän pikkuruisen virtahevon omia kriteerejä sitä omaa äitiyttä kohtaan. Äitiys ei ole minulle suorittamista, vaan joku uskomattoman ihana juttu, josta jaksan olla päivittäin kiitollinen. Ihanaa, että saan olla äiti. Ja tuosta vielä, että kun minulla on tavoitteita elikkäs kriteerejä itseäni kohtaan, niin se saa minut yrittämään entistä kovemmin olla hyvä äiti lapselleni. Jos vaan ajattelen, että no joo, voin olla minkälainen tahansa, niin en varmasti olisi samanlainen kuin nyt, vaan jättäsin pois jotain omasta persoonastani ollen vaisumpi äitinä.

 

[Cara-]

virtahepo: olen lukenut aika paljon sun tekstejäs eri alotuksista ja en vain ymmärrä sitä että minkä takia sun pitää syyllistää..? Mun mielestä on tosi hienoa kun olet onnistunut imetyksessä ym ym., mutta kun se ei kerran ole kaikilta mahdollista niin minkä takia ruveta syyllistämään. Lyödä jo lyötyä! Ja MINUN mielestäni on niin monta hyvää äitiä kun on onnellista lastakin! Ei äitiyteen voi asettaa mitään kriteerejä, silloin siitä tulee pakonomaista suorittamista. Silloin myös se lapsen kuuntelu usein tuppaa unohtumaan.

Tuota, luitko koko tämän ketjun ja yhä olet sitä mieltä, että olen täällä syyllistämässä? Harmi jos näin on, sillä haluan keskustella aiheesta ja pyrin jättämään syyllistyksen pois. Joskus muistan jostain lukeneeni, että oikeastaan toinen ihminen ei voi saada toista syyllistymään, ellei tällä toisella ole tavallaan itselläkin pientä epävarmuutta ja syyllisyyden tuntoa itsessään, että jos syyllisyys kalvaa, niin ei se johdu vain minun kirjoituksistani. Voihan minulla itselleni olla vaikka mitä kriteerejä, mitä koen tarvitsevani ollakseni hyvä äiti. Pointti lienee, että kriteerit eivät ole muita varten asetettuja, vaan tämän pikkuruisen virtahevon omia kriteerejä sitä omaa äitiyttä kohtaan. Äitiys ei ole minulle suorittamista, vaan joku uskomattoman ihana juttu, josta jaksan olla päivittäin kiitollinen. Ihanaa, että saan olla äiti. Ja tuosta vielä, että kun minulla on tavoitteita elikkäs kriteerejä itseäni kohtaan, niin se saa minut yrittämään entistä kovemmin olla hyvä äiti lapselleni. Jos vaan ajattelen, että no joo, voin olla minkälainen tahansa, niin en varmasti olisi samanlainen kuin nyt, vaan jättäsin pois jotain omasta persoonastani ollen vaisumpi äitinä.

tuossa se juttu juuri onkin.. Asioiden epäonnistuminen kalvaa usein äitejä syvällä sisimmässä, mutta he ovat pystyneet jättämään sen ainakin osittain taakseen kunnes joku tulee taas muistuttamaan että hänen mielestään hyvät äidit ovat plaa plaa plaa.. Sen jälkeen sitä rupeaa taas uudestaan läpi käymään niitä samoja asioita joista oli jo saattanut päästä yli ja miettimään olenko sittenkään hyvä äiti lapselleni.

Itselleni ainakin taas nousi imetysasiat pintaan ja kalvava syyllisyys imetyksen epäonnistumisesta tuli taas esille. Mietin että olisinko voinut tehdä jotain toisin ja kuinka tämä tulee nyt vaikuttamaan lapseni tulevaisuuteen.

 

[virtahepo]

virtahepo: olen lukenut aika paljon sun tekstejäs eri alotuksista ja en vain ymmärrä sitä että minkä takia sun pitää syyllistää..? Mun mielestä on tosi hienoa kun olet onnistunut imetyksessä ym ym., mutta kun se ei kerran ole kaikilta mahdollista niin minkä takia ruveta syyllistämään. Lyödä jo lyötyä! Ja MINUN mielestäni on niin monta hyvää äitiä kun on onnellista lastakin! Ei äitiyteen voi asettaa mitään kriteerejä, silloin siitä tulee pakonomaista suorittamista. Silloin myös se lapsen kuuntelu usein tuppaa unohtumaan.

Tuota, luitko koko tämän ketjun ja yhä olet sitä mieltä, että olen täällä syyllistämässä? Harmi jos näin on, sillä haluan keskustella aiheesta ja pyrin jättämään syyllistyksen pois. Joskus muistan jostain lukeneeni, että oikeastaan toinen ihminen ei voi saada toista syyllistymään, ellei tällä toisella ole tavallaan itselläkin pientä epävarmuutta ja syyllisyyden tuntoa itsessään, että jos syyllisyys kalvaa, niin ei se johdu vain minun kirjoituksistani. Voihan minulla itselleni olla vaikka mitä kriteerejä, mitä koen tarvitsevani ollakseni hyvä äiti. Pointti lienee, että kriteerit eivät ole muita varten asetettuja, vaan tämän pikkuruisen virtahevon omia kriteerejä sitä omaa äitiyttä kohtaan. Äitiys ei ole minulle suorittamista, vaan joku uskomattoman ihana juttu, josta jaksan olla päivittäin kiitollinen. Ihanaa, että saan olla äiti. Ja tuosta vielä, että kun minulla on tavoitteita elikkäs kriteerejä itseäni kohtaan, niin se saa minut yrittämään entistä kovemmin olla hyvä äiti lapselleni. Jos vaan ajattelen, että no joo, voin olla minkälainen tahansa, niin en varmasti olisi samanlainen kuin nyt, vaan jättäsin pois jotain omasta persoonastani ollen vaisumpi äitinä.

tuossa se juttu juuri onkin.. Asioiden epäonnistuminen kalvaa usein äitejä syvällä sisimmässä, mutta he ovat pystyneet jättämään sen ainakin osittain taakseen kunnes joku tulee taas muistuttamaan että hänen mielestään hyvät äidit ovat plaa plaa plaa.. Sen jälkeen sitä rupeaa taas uudestaan läpi käymään niitä samoja asioita joista oli jo saattanut päästä yli ja miettimään olenko sittenkään hyvä äiti lapselleni.

Itselleni ainakin taas nousi imetysasiat pintaan ja kalvava syyllisyys imetyksen epäonnistumisesta tuli taas esille. Mietin että olisinko voinut tehdä jotain toisin ja kuinka tämä tulee nyt vaikuttamaan lapseni tulevaisuuteen.

Toisaalta, osittain tarkoitukseni on myös herättää niitä ajatuksia, että miten kukakin on toiminut, tekikö jotain väärin ym. Minusta sen pohtiminen voi olla hyväkin, voi tulla lopputulokseen, että varmasti tein kaikkeni ja sillä hyvä. Ja taas toisaalta, jos meinasi vielä lapsen saada, ni on hyvä, että on etukäteen pohdittuna, että mikä meni esikoisen kohdalla pieleen ja mitä vosin nyt tehdä toisin, jotta tällä kertaa onnistuisin. Luulen, että imetyskin on sellainen asia, josta tulet äitinä kuulemaan koko elämäsi ajan, sille vain ei voi mitään, mutta imetys on monesti äitien puheenaiheena. No sinun vain täytyy selvittää itsellesi, että on ihan ok, että imetyksesi meni miten meni, etkä enää tunne tarvetta kokea asiasta huonommuutta, vaikka joku niin sanoisikin.

 

[nöppönen]

mulle on vaan jäänyt jostain syystä kuva et vaikka virtahevolle on selitetty ratkaisun takana olevat tekijät niin se ei tunnu olevan ikinä oikein tai riittävää. mä en itse asiassa muissa ketjuissa ole itse virtahevon kanssa keskustellut kuin tässä mut muita ketjuja lukeneena jäi vaan aina sellainen olo. miksi ne omat periaatteet ja äitiyden kriteerit pitää heijastaa muiden valintoihin? ja tämä siis koskee kaikkia.. kuitenkin jokainen (ainakin suurin osa) ymmärtää että oma tapa ei välttämättä sovi muille ja on turhaa alkaa mollamaan toisen äitiyttä. mutta tässäkin on niin tärkeää se sanojensa asettelu oikein ettei sitä ymmärretä väärin.

 

[vieras]

Ootko sä virtahepo koskaan kuullut riittävästä äitiydestä?
Minä voin myöntää puutteeni ja tähän todeta etten ole superäiti. Imetin vain pari kuukautta ja pulliakin leivon hyvin harvoin. Ihminen ei vaan voi toimia yli omien voimavarojen. Jos ihminen ei koskaan ole ollut pullan leipuri ja pölyrätti, siitä tuskin tulee sellaista vauvan synnyttyä. Se riittää että vauvan perustarpeet on tyydytetty ja vauva/lapsi saa rakkautta ja hellyyttä osakseen. Kaikkeen ei tarvitse äidinkään revetä, äidinkin hyvinvointi merkitsee ja jos joku äiti ei sovi äidin perinteisimpään rooliin, ei ihminen pysty hetkessä siihen mukautua eikä tarvitse. Meitä on moneksi. Maailmassa on paljon pahempiakin asioita kuin imettämättä jättäminen, tuhlaisit virtahepo energias niiden hoitamiseen.

 

[Rieputarallaa]

Oikeasti taitaa olla kuitenkin niin, että aika moni esikoistaan odottava äiti ei osaa edes kuvitella, KUINKA paljon vauva lopulta sitoo ja vaatii. Toisilta oman elämän sovittaminen vauvan rytmiin ja tarpeisiin käy helpommin, toisille se on vaikeampaa. Sillä ei ole mitään tekemistä lapsen rakastamisen tai hoidon laadun kanssa.

Minusta keneltäkään ei voi vaatia kokopäivätoimista onnellisuutta vauvan syntymän jälkeen. Kaikenlaiset tunteet väesymystä ja turhautumista myöten ovat sallittuja. Itse näen ainakin niin, että vauvan hyvinvoinnille ja kehitykselle on tärkeää oppia tunnistamaan monenlaisia mielialoja ja tunteita. Ei äidin tarvitse olla teflonia - aito ja tunteva ihmisyys ja läsnäolo riittävät.

 

[virtahepo]

mulle on vaan jäänyt jostain syystä kuva et vaikka virtahevolle on selitetty ratkaisun takana olevat tekijät niin se ei tunnu olevan ikinä oikein tai riittävää. mä en itse asiassa muissa ketjuissa ole itse virtahevon kanssa keskustellut kuin tässä mut muita ketjuja lukeneena jäi vaan aina sellainen olo. miksi ne omat periaatteet ja äitiyden kriteerit pitää heijastaa muiden valintoihin? ja tämä siis koskee kaikkia.. kuitenkin jokainen (ainakin suurin osa) ymmärtää että oma tapa ei välttämättä sovi muille ja on turhaa alkaa mollamaan toisen äitiyttä. mutta tässäkin on niin tärkeää se sanojensa asettelu oikein ettei sitä ymmärretä väärin.

Ai siis minulle ei ole riitäviä teidän syyt omiin ratkaisuunne. En edes ymmärrä, että miksi näin pitäisi edes olla. Miksi minun pitäisi miettiä, että jaa, tuolla yhdellä nimimerkillä on tälläisiä syitä omien ratkaisujen takana, että onko ne sitten tarpeeksi hyviä syitä siihen, että on toiminut tietyllä tavalla. Ymmärrän kyllä, että on monia syitä miksi tekee jokun jutun niin taikka näin, mutta ei minun tehtävä ole miettiä, että onko ne syyt riittäviä. Ja siis oikeastaa mihin riittäviä, minun itselle asettamiin hyvän äidin kriteereihinkö vai mihin...? Ja juu, onhan niitä oikeita syitä sekä tekosyitä, jolla puolustelee omia tekojaan, kun käy syyllisyys kalvamaan. Ja sitäkö Nöppönen kaipaat, että sanon sulle tai jollekkin muulle, että ymmärrän sinua, että miksi toimit tilanteessasi näin? Minä voin ymmärtää, vaikken sitä ilmaisisikaan niin, että oi voi, paljon haleja ja jaksuja sulle, että kyllä minä sinua nyt ymmärrän, pärjäile elämässäsi, olet vallan loistava äiti.. En vain ole sellainen symppisihminen, joka asiat äskeisellä tavalla kirjoitettuna ilmaisisi, mutta missään kohti en ole sinulle sanonut, että syysi esim. kuopuksesi hoitoon viemiseen ei olisi riittävä. Ai miksikö pitää heijastaa omat periaatteet ja kriteerit muiden valintoihin.. No siksi koska minä ajattelin äitiyttä omalta kantilta, pohdin ja ihmettelen miksi joku toinen tekee eri tavoin kuin minä ja onko sen toisen äidin tekemä asia kenties järjevämpi kuin minun tekemä vaiko onkohan sillä toisella äidillä jotain opittavaa esim. minun periaatteistani ja saada äidit pohtimaan valintojaan. Jankataas vielä, tässä ketjussa on käyty asiallista keskustelua äitiydestä, eikä mitään mollaamista. Jos jotkut herkkänahkaiset kokevat minun kirjoitukseni mollaamisena, niin ei voi yhtään mitään, silloin taitaa olla liian herkkä lukemaan palstaa, jossa monenlaiset mielipiteet käyvät kiivastakin keskustelua.

 

[virtahepo]

Ootko sä virtahepo koskaan kuullut riittävästä äitiydestä?
Minä voin myöntää puutteeni ja tähän todeta etten ole superäiti. Imetin vain pari kuukautta ja pulliakin leivon hyvin harvoin. Ihminen ei vaan voi toimia yli omien voimavarojen. Jos ihminen ei koskaan ole ollut pullan leipuri ja pölyrätti, siitä tuskin tulee sellaista vauvan synnyttyä. Se riittää että vauvan perustarpeet on tyydytetty ja vauva/lapsi saa rakkautta ja hellyyttä osakseen. Kaikkeen ei tarvitse äidinkään revetä, äidinkin hyvinvointi merkitsee ja jos joku äiti ei sovi äidin perinteisimpään rooliin, ei ihminen pysty hetkessä siihen mukautua eikä tarvitse. Meitä on moneksi. Maailmassa on paljon pahempiakin asioita kuin imettämättä jättäminen, tuhlaisit virtahepo energias niiden hoitamiseen.

En ole kuullut riittävästä äitiydestä, mutta sinä varmaan mielelläsi valaiset minua ja kerrot, että mitä tämä riittävä äitiys mahtaa tarkoittaa..?
On minullakin puutteita, enkä muuta ole väittänytkään. Mutta hyvä äiti olen, ainenkin omien kriteerien mukaan, olenhan asettanut itselleni ne sellaisiksi että pystyn niihin. Eikä äidistä tarvise tulla mitään pullantuoksuista leipurimammaa tai alati kotiaan siistinä pitävää äitiä. Ei siis ainenkaa minun mielestä tarvitse tuollaiseen kyetä. Itse vain satun pitämään leipomisesta, joten leivon usein herkkuja, mutta sotkut jätän mielelläni muille siivottavaksi. Siivous ei todellakaan ole intohimoni ja sotkuisuus ei minua haittaa, eikä se oikeastaan liity juurikaan äitinä olemiseen mielestäni.
Tottakai lähtökohtana on, että lasta/vauvaa rakastetaan, annetaan hellyyttä sekä tyydytään kaikki perustarpeet, mutta miksi tyytyä siihen..? Miksi ei saisi nostaa tavoitteita korkeammalla, miettiä yksityiskohtaisemmin hyvää äitiyttä ja miksi ei voisi pyrkiä tiedostaen olemaan äitinä vieläkin parempi?
Juu, tottakai äidin hyvinvointi on tärkeää, mutta minua ihmetyttää, että kovin helposti monen äidin hyvinvointi järkkyy, kun hoitaa lapsensa perustarpeita, kuten yösyötöt. Ja kyllä minä voin hyvin silloin, kun tiedän vauvani olevan onnellinen. Tässä lieneekin se ero, sillä jotkut ajattelee tämän päinvastaisesti, että kun äiti voi hyvin, niin voi vauvakin. Itse siis ensin ajattelen vauvan etua, jos vauva voi hyvin, niin saan itselleni siitä hyvän olon, kuinka olenkaan onnistunut tähän astisessa äitiydessäni.
Maailmassa on paljon pahoja asioita ja aina löytyy jotain pahempaa kuin se mihin energiaansa sillä hetkellä tuhlaa. Missä menee sitten se raja, että mitä saisi näin kirjoituksellaan pohtia? Mikä olisikaan se maailman pahin asia, jota vatvoisimme..? Mielestäni imetys on erittäin tärkeä asia, aivan varmasti keskustelun ja energian tuhlaamisen arvoinen. Ja minkä pahan asian hoitamiseen minun sitten pitäisi energiaani käyttää? Mielummin kyllä tuhlaan aikaani kaiken ihanan parissa, kuten vaikkapa keskustelemalla niinkin tärkeästä aiheesta kuin hyvä äitiys.

 

[virtahepo]

Oikeasti taitaa olla kuitenkin niin, että aika moni esikoistaan odottava äiti ei osaa edes kuvitella, KUINKA paljon vauva lopulta sitoo ja vaatii. Toisilta oman elämän sovittaminen vauvan rytmiin ja tarpeisiin käy helpommin, toisille se on vaikeampaa. Sillä ei ole mitään tekemistä lapsen rakastamisen tai hoidon laadun kanssa.

Minusta keneltäkään ei voi vaatia kokopäivätoimista onnellisuutta vauvan syntymän jälkeen. Kaikenlaiset tunteet väesymystä ja turhautumista myöten ovat sallittuja. Itse näen ainakin niin, että vauvan hyvinvoinnille ja kehitykselle on tärkeää oppia tunnistamaan monenlaisia mielialoja ja tunteita. Ei äidin tarvitse olla teflonia - aito ja tunteva ihmisyys ja läsnäolo riittävät.

Minulla ainenkin oli tämä asia ihan päinvastaisesti. Olin kuvitellut, että kun vauva syntyy, että mitään ei voida enää tehdä ja missään ei voida käydä. Olikin oikein ihanaa tajuta, että juuri mikään ei muuttunut, vaikka toisaalta jotain muuttukin, meistä tuli perhe. Mutta aivan samoin vietimme iltoja/viikonloppuja rauhallisesti kotona ollen ennen vauvan syntymää ja sen jälkeen. Kaupoilla/shoppaamassa käyntikin sujuu aivan samoin vauvan kanssa. Myös kyläilemään pystyi menemään vauva mukana. Helpolta minusta on tuntunut vauvan kanssa oleminen ja hän on tuonut elämäämme vain entistä enemmän poitiivisia asioita, elämänilo lisääntyi.
Ei tietenkään kukaan voi olla aina onnellinen ja totisesti tunteensa on hyvä näyttää. Jos ei niitä pahoja mielialoja koskaan olisi, niin ei toki nauttisi niistä hyvistä hetkistäkään niin aidosti. Eli pitää olla hiukan huonoa, että osaa arvostaa hyvää. Vaikka tunteensa on hyvä näyttää, niin tietysti voi pyrkiä positiiviseen ajatteluun ja nähdä niitä hyviä asioita siellä huonojen joukossa.

 

[äiti minäkin]

Oikeasti taitaa olla kuitenkin niin, että aika moni esikoistaan odottava äiti ei osaa edes kuvitella, KUINKA paljon vauva lopulta sitoo ja vaatii. Toisilta oman elämän sovittaminen vauvan rytmiin ja tarpeisiin käy helpommin, toisille se on vaikeampaa. Sillä ei ole mitään tekemistä lapsen rakastamisen tai hoidon laadun kanssa.

Minusta keneltäkään ei voi vaatia kokopäivätoimista onnellisuutta vauvan syntymän jälkeen. Kaikenlaiset tunteet väesymystä ja turhautumista myöten ovat sallittuja. Itse näen ainakin niin, että vauvan hyvinvoinnille ja kehitykselle on tärkeää oppia tunnistamaan monenlaisia mielialoja ja tunteita. Ei äidin tarvitse olla teflonia - aito ja tunteva ihmisyys ja läsnäolo riittävät.

Minulla ainenkin oli tämä asia ihan päinvastaisesti. Olin kuvitellut, että kun vauva syntyy, että mitään ei voida enää tehdä ja missään ei voida käydä. Olikin oikein ihanaa tajuta, että juuri mikään ei muuttunut, vaikka toisaalta jotain muuttukin, meistä tuli perhe. Mutta aivan samoin vietimme iltoja/viikonloppuja rauhallisesti kotona ollen ennen vauvan syntymää ja sen jälkeen. Kaupoilla/shoppaamassa käyntikin sujuu aivan samoin vauvan kanssa. Myös kyläilemään pystyi menemään vauva mukana. Helpolta minusta on tuntunut vauvan kanssa oleminen ja hän on tuonut elämäämme vain entistä enemmän poitiivisia asioita, elämänilo lisääntyi.
Ei tietenkään kukaan voi olla aina onnellinen ja totisesti tunteensa on hyvä näyttää. Jos ei niitä pahoja mielialoja koskaan olisi, niin ei toki nauttisi niistä hyvistä hetkistäkään niin aidosti. Eli pitää olla hiukan huonoa, että osaa arvostaa hyvää. Vaikka tunteensa on hyvä näyttää, niin tietysti voi pyrkiä positiiviseen ajatteluun ja nähdä niitä hyviä asioita siellä huonojen joukossa.

Millainen on äiti, joka istuu tähän aikaa koneella, keskellä yötä???

 

[Rieputarallaa]

Oikeasti taitaa olla kuitenkin niin, että aika moni esikoistaan odottava äiti ei osaa edes kuvitella, KUINKA paljon vauva lopulta sitoo ja vaatii. Toisilta oman elämän sovittaminen vauvan rytmiin ja tarpeisiin käy helpommin, toisille se on vaikeampaa. Sillä ei ole mitään tekemistä lapsen rakastamisen tai hoidon laadun kanssa.

Minusta keneltäkään ei voi vaatia kokopäivätoimista onnellisuutta vauvan syntymän jälkeen. Kaikenlaiset tunteet väesymystä ja turhautumista myöten ovat sallittuja. Itse näen ainakin niin, että vauvan hyvinvoinnille ja kehitykselle on tärkeää oppia tunnistamaan monenlaisia mielialoja ja tunteita. Ei äidin tarvitse olla teflonia - aito ja tunteva ihmisyys ja läsnäolo riittävät.

Minulla ainenkin oli tämä asia ihan päinvastaisesti. Olin kuvitellut, että kun vauva syntyy, että mitään ei voida enää tehdä ja missään ei voida käydä. Olikin oikein ihanaa tajuta, että juuri mikään ei muuttunut, vaikka toisaalta jotain muuttukin, meistä tuli perhe. Mutta aivan samoin vietimme iltoja/viikonloppuja rauhallisesti kotona ollen ennen vauvan syntymää ja sen jälkeen. Kaupoilla/shoppaamassa käyntikin sujuu aivan samoin vauvan kanssa. Myös kyläilemään pystyi menemään vauva mukana. Helpolta minusta on tuntunut vauvan kanssa oleminen ja hän on tuonut elämäämme vain entistä enemmän poitiivisia asioita, elämänilo lisääntyi.
Ei tietenkään kukaan voi olla aina onnellinen ja totisesti tunteensa on hyvä näyttää. Jos ei niitä pahoja mielialoja koskaan olisi, niin ei toki nauttisi niistä hyvistä hetkistäkään niin aidosti. Eli pitää olla hiukan huonoa, että osaa arvostaa hyvää. Vaikka tunteensa on hyvä näyttää, niin tietysti voi pyrkiä positiiviseen ajatteluun ja nähdä niitä hyviä asioita siellä huonojen joukossa.

Entä pystytkö asettumaan muiden asemaan, ymmärtämään toisenlaisia mielialoja, vaikka SINULLE kaikki onkin sattunut olemaan helppoa ja ihanaa?

 

[Rieputarallaa]

Ootko sä virtahepo koskaan kuullut riittävästä äitiydestä?
Minä voin myöntää puutteeni ja tähän todeta etten ole superäiti. Imetin vain pari kuukautta ja pulliakin leivon hyvin harvoin. Ihminen ei vaan voi toimia yli omien voimavarojen. Jos ihminen ei koskaan ole ollut pullan leipuri ja pölyrätti, siitä tuskin tulee sellaista vauvan synnyttyä. Se riittää että vauvan perustarpeet on tyydytetty ja vauva/lapsi saa rakkautta ja hellyyttä osakseen. Kaikkeen ei tarvitse äidinkään revetä, äidinkin hyvinvointi merkitsee ja jos joku äiti ei sovi äidin perinteisimpään rooliin, ei ihminen pysty hetkessä siihen mukautua eikä tarvitse. Meitä on moneksi. Maailmassa on paljon pahempiakin asioita kuin imettämättä jättäminen, tuhlaisit virtahepo energias niiden hoitamiseen.

En ole kuullut riittävästä äitiydestä, mutta sinä varmaan mielelläsi valaiset minua ja kerrot, että mitä tämä riittävä äitiys mahtaa tarkoittaa..?
On minullakin puutteita, enkä muuta ole väittänytkään. Mutta hyvä äiti olen, ainenkin omien kriteerien mukaan, olenhan asettanut itselleni ne sellaisiksi että pystyn niihin. Eikä äidistä tarvise tulla mitään pullantuoksuista leipurimammaa tai alati kotiaan siistinä pitävää äitiä. Ei siis ainenkaa minun mielestä tarvitse tuollaiseen kyetä. Itse vain satun pitämään leipomisesta, joten leivon usein herkkuja, mutta sotkut jätän mielelläni muille siivottavaksi. Siivous ei todellakaan ole intohimoni ja sotkuisuus ei minua haittaa, eikä se oikeastaan liity juurikaan äitinä olemiseen mielestäni.
Tottakai lähtökohtana on, että lasta/vauvaa rakastetaan, annetaan hellyyttä sekä tyydytään kaikki perustarpeet, mutta miksi tyytyä siihen..? Miksi ei saisi nostaa tavoitteita korkeammalla, miettiä yksityiskohtaisemmin hyvää äitiyttä ja miksi ei voisi pyrkiä tiedostaen olemaan äitinä vieläkin parempi?
Juu, tottakai äidin hyvinvointi on tärkeää, mutta minua ihmetyttää, että kovin helposti monen äidin hyvinvointi järkkyy, kun hoitaa lapsensa perustarpeita, kuten yösyötöt. Ja kyllä minä voin hyvin silloin, kun tiedän vauvani olevan onnellinen. Tässä lieneekin se ero, sillä jotkut ajattelee tämän päinvastaisesti, että kun äiti voi hyvin, niin voi vauvakin. Itse siis ensin ajattelen vauvan etua, jos vauva voi hyvin, niin saan itselleni siitä hyvän olon, kuinka olenkaan onnistunut tähän astisessa äitiydessäni.
Maailmassa on paljon pahoja asioita ja aina löytyy jotain pahempaa kuin se mihin energiaansa sillä hetkellä tuhlaa. Missä menee sitten se raja, että mitä saisi näin kirjoituksellaan pohtia? Mikä olisikaan se maailman pahin asia, jota vatvoisimme..? Mielestäni imetys on erittäin tärkeä asia, aivan varmasti keskustelun ja energian tuhlaamisen arvoinen. Ja minkä pahan asian hoitamiseen minun sitten pitäisi energiaani käyttää? Mielummin kyllä tuhlaan aikaani kaiken ihanan parissa, kuten vaikkapa keskustelemalla niinkin tärkeästä aiheesta kuin hyvä äitiys.

Yösyötöistä. En tiedä yhtään äitiä, joka ei olisi hoitanut oikeasti pienen lapsensa yösyöttöjä, ihan mielellään siis. Se kuuluu asiaan. Mutta yli puolivuotias, kiinteitä aterioita syövä lapsi, ei tutkimusten mukaan TARVITSE enää yöllä ruokaa, vaan hänet on aika opettaa nukkumaan kokonaisia öitä. Riittävä uni taas on lapsen kehityksen kannalta aivan oleellinen asia.

Sinä, virtahepo, kerroit, että vuoden ikäinen lapsesi syö edelleen yöllä rintaa. Kerroit myös jotenkin tähän tapaan, että hän ei ole kovin suurella ruokahalulla varustettu päivisin, ja kasvaa hitaanlaisesti. OK, kaikki lapset kasvavat eri tahtiin, ja jokaisella on omanlaisensa ruokahalu - mutta oletko tullut ajatelleeksi, että antamalla lapsellesi vieläkin öisin rintaa, teet hänelle eräänlaisen karhunpalveluksen? Jos lapsi ei söisi yöllä (ja täyttäisi vatsaansa silloin), hänelle maistuisi ruoka paremmin päivällä. Tämä taas edesauttaisi kasvua, sillä äidinmaitohan ei riitä täyttämään tuonikäisen lapsen energiantarvetta.

Mielelläni kuulisin kommenttisi tähän ajatukseen.

Muuten, miksi ihmeessä valvot kolmen - neljän välillä yöllä ja surffailet netissä? Nimimerkillä utelias .

 

[ZäDäM]

Ja jonain päivänä elämä vetäsee maton jalkojen alta niin, ettei millään aikasemmalla postiivisella kokemuksella tai hyvillä päätösillä/mietteillä ole paskankaan merkitystä.

 

[Rieputarallaa]

Olenko riittävä vanhempana?

Kun jokin asia on oikein tärkeä ja sen tahtoo tehdä parhaalla mahdollisella tavalla, saattaa käydä niin, että rimakauhu yllättää. Huolestuu siitä, että ei osaa eikä selviä koitoksesta. Monenlaisiin asioihin voi valmentautua ja harjaannuttaa itseään. Lopputulos on sitten hyvin harjoitelluista osasuorituksista muodostuva täydellinen kokonaisuus. Vanhemmuus on erilainen asia, siinä ei voi onnistua täydellisesti.

Vanhemmuus pitää kyllä sisällään osa-alueita, joissa voi ja kannattaa kehittää itseään, koko perheen edun nimissä. On esim. hyvä tietää lapsen kehitysvaiheista, jotta voi paremmin ymmärtää pikku tuittuilijaa uhmaiässä ja isompaa lasta teinimyrskyssä tai ettei aseta lapselleen liian varhain liian isoja vaatimuksia. Ja on hyvä ymmärtää, mitä lapsi tarvitsee vanhemmaltaan. Että vanhemmuus on sillä tavalla vastuullinen asia, että lapsen hyvinvointi on pitkälti äidin ja isän hoivan varassa.

Sekin on tärkeää sisäistää, että vanhemman on pidettävä myös puolensa, huolehdittava itsestään ja jaksamisestaan. Mutta vanhemmuudessa liika tieto ja liika yrittäminen voivat tehdä siitä suorittavaa ja rasittavaa.

Vanhempi voi suhtautua vanhemmuuteen hyvin vakavasti ja kokea vastuun painavan harteillaan. Sellaiset kysymykset voivat risteillä mielessä, kuten "Vietänkö riittävästi aikaa lapseni kanssa ja teenkö hänen kanssaan tarpeeksi asioita? Olenko riittävän hyvä äiti tai isä? Aiheutanko ongelmia lapselleni jaksamattomuudellani ja kiukkuisuudellani?"

Kysymykset ovat tärkeitä. Niiden olemassaolo kertoo siitä, lapsi on vanhemmalle tärkeä, todellinen toinen ihminen omine tarpeineen. Vanhempi ei pidä lastaan itsestäänselvyytenä, oman minänsä osana tai jatkeena. Vanhemman mieli on silloin jo ottanut pitkän askeleen lapsesta huolehtimiseen, lapsuuden suojeluun.

Jos nämä kysymykset kokonaan puuttuvat tai eivät kiinnosta vanhempaa ollenkaan, kannattaa ehkä vähän huolestua. Mutta toisaalta, jos omaa riittävyyttä mittaavat kysymykset ahdistavat ja valtaavat mielen jatkuvasti, kannattaa tilannetta tarkastella lisää.

Mikä on riittävää? Ihmisten elämäntilanteet vaihtelevat paljon. Harva aikuinen voi viettää niin paljon aikaa lapsensa kanssa kuin haluaisi. Yleisin syy ajan riittämättömyyteen on perheen välttämättömän toimeentulon hankkiminen. Työtä on tehtävä, ja kiire voi olla läsnä myös kotona.

Toinen syy, joka vie lapselta vanhemman sivuun, on jokin ongelma tai suuri asia, jonka kanssa vanhemman mieli työskentelee. Ihmissuhderistiriidat vievät paljon energiaa. Samoin huoli omasta tai läheisen terveydestä, toimeentulosta, jaksamisesta. Silloin ei meinaa jaksaa tai muistaa olla aina riittävästi läsnä.

Haastavissa elämäntilanteissa lapsen kanssa yhdessä jaettu aika saa tavallistakin suuremman merkityksen. Kun ollaan yhdessä, kannattaa olla saman asian, yhteisten kokemusten ja tunteiden äärellä. Aikuinen pystyy, kun vaan päättää ja tahtoo, komentamaan häiritsevät muut ajatukset hetkellisesti pois ja keskittymään lapsen kanssa jakamiseen. Kun tähän pyrkii mahdollisimman usein, se on riittävää.

Vanhemman voi olla vaikeaa luottaa omiin ratkaisuihinsa ja tapaansa hoivata lastaan. Vanhemmuus kaipaa rohkeutta ja pientä kapinamieltä, vähintäänkin ajoittaista tottelemattomuutta.

Lastenkasvatusoppaat ja aikakausilehdet ovat täynnä hyvää tarkoittavia kasvatusvinkkejä ja määritelmiä siitä, mikä on lapselle eduksi, mikä taas haittaa hänen kehitystään. Ohjeet lisäävät riittämättömyyden tunnetta. Ihan kaikkia neuvoja ja asiantuntijaviisauksia ei kannata suodattamatta imeä itseensä ja noudattaa. Niitä kun ei ole räätälöity juuri oman perheen tilanteeseen. Äiti ja isä tuntevat itsensä ja lapsensa parhaiten ja voivat valita ohjeista ne, jotka luontevimmin heille sopivat.


Lähde: http://vanhemmat.mll.fi/mina_vanhempana/vanhemmuuteen_kasvu.php

 

[Hophopdabadaba]

En ole lukenut koko ketjua mutta sen perusteella mitä olen lukenut laitan oman mielipiteeni..

Esikoisen kanssa on helppoa elää vauvan tarpeiden mukaan 24/7. Itsekin tein niin. todellisuus iskee viimeistään kun toinen syntyy...

 

[vieras]

Ootko sä virtahepo koskaan kuullut riittävästä äitiydestä?
Minä voin myöntää puutteeni ja tähän todeta etten ole superäiti. Imetin vain pari kuukautta ja pulliakin leivon hyvin harvoin. Ihminen ei vaan voi toimia yli omien voimavarojen. Jos ihminen ei koskaan ole ollut pullan leipuri ja pölyrätti, siitä tuskin tulee sellaista vauvan synnyttyä. Se riittää että vauvan perustarpeet on tyydytetty ja vauva/lapsi saa rakkautta ja hellyyttä osakseen. Kaikkeen ei tarvitse äidinkään revetä, äidinkin hyvinvointi merkitsee ja jos joku äiti ei sovi äidin perinteisimpään rooliin, ei ihminen pysty hetkessä siihen mukautua eikä tarvitse. Meitä on moneksi. Maailmassa on paljon pahempiakin asioita kuin imettämättä jättäminen, tuhlaisit virtahepo energias niiden hoitamiseen.

En ole kuullut riittävästä äitiydestä, mutta sinä varmaan mielelläsi valaiset minua ja kerrot, että mitä tämä riittävä äitiys mahtaa tarkoittaa..?
On minullakin puutteita, enkä muuta ole väittänytkään. Mutta hyvä äiti olen, ainenkin omien kriteerien mukaan, olenhan asettanut itselleni ne sellaisiksi että pystyn niihin. Eikä äidistä tarvise tulla mitään pullantuoksuista leipurimammaa tai alati kotiaan siistinä pitävää äitiä. Ei siis ainenkaa minun mielestä tarvitse tuollaiseen kyetä. Itse vain satun pitämään leipomisesta, joten leivon usein herkkuja, mutta sotkut jätän mielelläni muille siivottavaksi. Siivous ei todellakaan ole intohimoni ja sotkuisuus ei minua haittaa, eikä se oikeastaan liity juurikaan äitinä olemiseen mielestäni.
Tottakai lähtökohtana on, että lasta/vauvaa rakastetaan, annetaan hellyyttä sekä tyydytään kaikki perustarpeet, mutta miksi tyytyä siihen..? Miksi ei saisi nostaa tavoitteita korkeammalla, miettiä yksityiskohtaisemmin hyvää äitiyttä ja miksi ei voisi pyrkiä tiedostaen olemaan äitinä vieläkin parempi?
Juu, tottakai äidin hyvinvointi on tärkeää, mutta minua ihmetyttää, että kovin helposti monen äidin hyvinvointi järkkyy, kun hoitaa lapsensa perustarpeita, kuten yösyötöt. Ja kyllä minä voin hyvin silloin, kun tiedän vauvani olevan onnellinen. Tässä lieneekin se ero, sillä jotkut ajattelee tämän päinvastaisesti, että kun äiti voi hyvin, niin voi vauvakin. Itse siis ensin ajattelen vauvan etua, jos vauva voi hyvin, niin saan itselleni siitä hyvän olon, kuinka olenkaan onnistunut tähän astisessa äitiydessäni.
Maailmassa on paljon pahoja asioita ja aina löytyy jotain pahempaa kuin se mihin energiaansa sillä hetkellä tuhlaa. Missä menee sitten se raja, että mitä saisi näin kirjoituksellaan pohtia? Mikä olisikaan se maailman pahin asia, jota vatvoisimme..? Mielestäni imetys on erittäin tärkeä asia, aivan varmasti keskustelun ja energian tuhlaamisen arvoinen. Ja minkä pahan asian hoitamiseen minun sitten pitäisi energiaani käyttää? Mielummin kyllä tuhlaan aikaani kaiken ihanan parissa, kuten vaikkapa keskustelemalla niinkin tärkeästä aiheesta kuin hyvä äitiys.

En tekstissäni puhunutkaan yösyötöistä, nehän kuuluu vauvan perustarpeiden tyydyttämiseen. Mutta mun mielestä ja uskon että monien vauvojenkin mielestä on ihan sama mistä sen yömaitonsa saa. Jos imetys vie äidin voimat ja äitistä tulee voimaton ja masentunut, niin musta on syytä punnita imetyksen ja pulloruokinnan väliltä. Meitä on moneksi, meillä on erilaiset voimavarat, toinen väsyy siitä mistä toinen nauttii. Synnytyksenjälkeinen masennus on yleistä. Eikä ihme, kun lähtökohtiasesti ei enää riitä että äiti tyydyttää lapsen perustarpeet (masu täyteen, unta, syliä, hellyyttä, puhtaus, hoivaa) vaan äidin pitäisi jaksaa suoriutua yli omien voimavarojensa.

 

[virtahepo]

Oikeasti taitaa olla kuitenkin niin, että aika moni esikoistaan odottava äiti ei osaa edes kuvitella, KUINKA paljon vauva lopulta sitoo ja vaatii. Toisilta oman elämän sovittaminen vauvan rytmiin ja tarpeisiin käy helpommin, toisille se on vaikeampaa. Sillä ei ole mitään tekemistä lapsen rakastamisen tai hoidon laadun kanssa.

Minusta keneltäkään ei voi vaatia kokopäivätoimista onnellisuutta vauvan syntymän jälkeen. Kaikenlaiset tunteet väesymystä ja turhautumista myöten ovat sallittuja. Itse näen ainakin niin, että vauvan hyvinvoinnille ja kehitykselle on tärkeää oppia tunnistamaan monenlaisia mielialoja ja tunteita. Ei äidin tarvitse olla teflonia - aito ja tunteva ihmisyys ja läsnäolo riittävät.

Minulla ainenkin oli tämä asia ihan päinvastaisesti. Olin kuvitellut, että kun vauva syntyy, että mitään ei voida enää tehdä ja missään ei voida käydä. Olikin oikein ihanaa tajuta, että juuri mikään ei muuttunut, vaikka toisaalta jotain muuttukin, meistä tuli perhe. Mutta aivan samoin vietimme iltoja/viikonloppuja rauhallisesti kotona ollen ennen vauvan syntymää ja sen jälkeen. Kaupoilla/shoppaamassa käyntikin sujuu aivan samoin vauvan kanssa. Myös kyläilemään pystyi menemään vauva mukana. Helpolta minusta on tuntunut vauvan kanssa oleminen ja hän on tuonut elämäämme vain entistä enemmän poitiivisia asioita, elämänilo lisääntyi.
Ei tietenkään kukaan voi olla aina onnellinen ja totisesti tunteensa on hyvä näyttää. Jos ei niitä pahoja mielialoja koskaan olisi, niin ei toki nauttisi niistä hyvistä hetkistäkään niin aidosti. Eli pitää olla hiukan huonoa, että osaa arvostaa hyvää. Vaikka tunteensa on hyvä näyttää, niin tietysti voi pyrkiä positiiviseen ajatteluun ja nähdä niitä hyviä asioita siellä huonojen joukossa.

Millainen on äiti, joka istuu tähän aikaa koneella, keskellä yötä???

Sellainen äti, jolla on univaikeuksia. En saa aina öisin unta, joten en viitsi sänkyssä turhaan pyöriä vaan olen mielummin vaikka tässä koneella kirjoittamassa. Tulee nukuttua välillä päikkäreitä ja saan aamusin nukkua yleensä aika pitkään, joten voin yöllä valvoa. Olen myöskin aina ollut yöihminen ja silloin minulla inspiraatio asioihin huipusssaan. ei se ole keneltäkään mitään pois, jos öisin valvon..