Helsinki valmistelee parhaillaan ohjelmaa ulkomaalaisten asumisesta. Toimenpideohjelma muunkielisen väestön tasaisemmasta sijoittu

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Miksi Helsingin kaupunki on huolissaan siitä, ettei somaliperheet voi "asumisurallaan" edetä omistusasumiseen, kun eihän sellaiseen ole monella muullakaan mahdollisuutta? On paljon eri taustaisia ihmisiä, jotka eivät koskaan tule saamaan isoa lainaa omistusasuntoa varten. Osa ihmisistä on varsin tyytyväisiä vuokra-asumiseen.

Jos somalit eivät suhtaudu lainanottoon myönteisesti, miksi kaupungin tulee puuttua tähän perinteeseen? Eikös esim. muslimeille ole ns. omaa pankkia olemassa maailmalla, johon saa oman uskontonsamukaiset lainaehdot? Näin olen ainakin lukenut, että tälläinen pankki on olemassa. Vai eikö maassamme olevat somalit saa tälläisestäkään pankista lainaa vai eivätkö halua ottaa? Olemmeko puuttumassa johonkin, joka ei meille kuulu, kuten jonkun ihmisryhmän lainanottohalukkuuteen?

Avoimia kysymyksiä on paljon ja asiaa tulisi käsitellä hyvin laajasti ilman kukkahattuja tai rasistikortteja, aina siitä alkaen, miksi maassamme on perheitä, joihin kuuluu 10-20 henkilöä. Somalit ihmettelevät, miksi suomalainen laskee perheeseensä myös perheen koiran ja kissan, muttei serkkuja ja heidän siippojaan. Meille serkut ja siipat ovat SUKUA, eivät elätettävää perhettä. Tämä on ydinasia, johon tulee saada korjaus.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Helsingin kaupunki ostaa mamuille osaketaloista asuntoja. On se niin kiva kun itse joutuu raatamaan aamusta iltaa asuntolainan takia ja toiset saavat kaiken ilmaiseksi. Sitä kutsutaan positiiviseksi rasismiksi.

Mun sisko asui ennen kerrostalossa, josta kaupunki oli ostanut yhden asunnon, jota se vuokrasi ongelmaihmisille. Oli kyllä ihan järkkyä, että muut rapun asukkaat joutuivat sitten elämään niiden pipipäiden kanssa. Kerran ne polttivat sen asunnon (savuvahinkoja tuli myös muiden asuntoihin) ja jatkuvasti ne hullut riehuivat rapussa ja unohtivat avaimet kotiin ja huusivat sitten yökaudet häiriten muita asukkaita.

Eli jos on ostamassa asuntoa, niin kannattaa selvittää, ettei taloyhtiössä ole kaupungin omistamia asuntoja.
 

Yhteistyössä