henkisesti paha olo-mistä sielunhoitoa?

[ahdistus]

Tää on aivan kamala tilanne. Taas on ollut tosi paha olo, olen täysin yksin.
Ei ole ketään kelle puhua, kukaan ei ole kanssani..tuntuu kuin kurstuisin ja kuolisin.
Itse asiassa olin keskustelupaikassani ja siellä puhuttiin mitä puhuttiin.
Mutta mun paha olo vaan jatkuu-jo vuosia.
Onko missään paikassa sielunhoitoa, jossain kirkossa?
Omalle diakonissalle en mene, koska kävin keväällä ja siinä tuli tinkaamista jälkikäteen kun se oli piilottanut mun papereita...
Julkiselle puolelle en uskalla mennä.
Jos vaan saisin sitä pahaa oloa purettua, se helpottas..

 

[quu]

katsoppa hei kirkon sivut evl.fi.kirkolla on myös nettipappi.

 

[kyllä kai]

ainakin jossain vaiheessa tiedän että Turun tuomiokirkossa oli tiettynä aikoina päivystävä pappi, odottamassa jos joku halusi jutella. sielunhoito on osa heidän työtään! soita ja kysy, tai vedä hihasta jumalanpalveluksen jälkeen?

 

[vieras]

Mä lähetin itse sähköpostia yhdelle naispapille ja sovittiin tapaaminen. Ensin itkin vaan kamalasti, mutta vähitellen rauhoituin ja saatiin asiat puhutuksi. Minua kyllä auttoi!

 

[Ooo]

Mikset uskalla mennä julkiselle puolelle? Psykologit (terveyskeskus, perheneuvolat), mielenterveystoimistot? Ja tosiaan miksei pappia, jos sellaista hengellistäkin puolta asiaan kaipaat... Sähköposti voi olla hyvä ja helppo tapa tehdä ensimmäinen kontakti.

 

[LisaMarie]

Hengelliselle pohjalle perustuvat 12 askeleen vertaistukiryhmät (ei siis uskonnolliset, vaan hengelliset). Niitä löytyy lähes joka tarpeeseen ja al-anon ja aal-ryhmät ottavat mukaan myös muita kuin alkoholistien lapsia/läheisiä pyydettäessä, jos kuitenkaan itselle oikeaa ei löydy.

 

[ap]

Mikset uskalla mennä julkiselle puolelle? Psykologit (terveyskeskus, perheneuvolat), mielenterveystoimistot? Ja tosiaan miksei pappia, jos sellaista hengellistäkin puolta asiaan kaipaat... Sähköposti voi olla hyvä ja helppo tapa tehdä ensimmäinen kontakti.

Siksi koska silloin kaikki laitetaan kirjoihin ja kansiin, en halua että tietoja on papereilla ja periaatteessa ls voi vaikka päästä papereihin käsiksi.
Olen yh. Lapseni ollessa vauva, sain käsityksen että papereitani oli luettu!!
Siis jo 90-luvulta.
Tuntuu väärältä ettei voi hakea apua kun olis tarkoitus että ihminen kuntoutuis.
Ne pahat jutut ei vaan aukea tuolla missä käyn, oon miettinyt että eikö täällä maailmassa ole ketään joka olis tukena?
Täytyy katsoa sitä nettipappisivustoa.
Yksikin ihminen voi tosiaan auttaa, sellainen joka on läsnä.

 

[Ooo]

Papereihin ei pääse noin vain. Ls pääsee toki, jos on vahva syy epäillä jotain. Mutta kellään lääkärillä tai sossulla ei ole aikaa huvikseen lueskella ihmisten papereita työn ohessa. Ja sinulla on oikeus nähdä kaikki itseäsi koskevat rekisteröidyt tiedot koska vain. Myös ne vanhat.

 

[LisaMarie]

Yksikin ihminen voi tosiaan auttaa, sellainen joka on läsnä.

Niitä löydät vertaistukiryhmistä.
Läheiriippuvuus, kotivammaisuus, kanssasairastuminen...miksi sitä tilaa sitten kutsutaankin (jostain syystä paha olosi kuulostaa siltä) on asia, jossa virallinen lääketide ei juuri voi auttaa. Siinä kun ei oireiden hoito toimi. Esim. Paloheimon kirjassa Suomalaisen lapsuuden haavat, Miten sinua kohdeltiin? käsitellään tätä ongelmaa.
Lheisriippuvaisille järjestetään myös hoitoa, mutta ne ovat toistaiseksi vertaistukiryhmien ulkopuolela melko kalliita, eikä niihin juuri saa maksusitoumuksia.
Mä en kyllä ymmärrä tuota pelkoa siitä, että jotain kirjataan ylös. Apua on helpompi saada, mitä enemmän on näyttöä siitä, että sitä on haettu jo pitkään. Kuhn apua ei saa, jos ei ole näyttöä siitä että on tavertta ja yksi satunnainen kerta ei ole tarvetta.

 

[ap]

Papereihin ei pääse noin vain. Ls pääsee toki, jos on vahva syy epäillä jotain. Mutta kellään lääkärillä tai sossulla ei ole aikaa huvikseen lueskella ihmisten papereita työn ohessa. Ja sinulla on oikeus nähdä kaikki itseäsi koskevat rekisteröidyt tiedot koska vain. Myös ne vanhat.

Ei pääse, mutta ls-lain nojalla voidaan päästä jos joku sais päähänsä sen asian. Oirehtiminen aika vahvaa johtuen niistä jutuista mitä oon kokenut ja sikäli ymmärrettävää että näin on.
Tuntuu vaan että pitää odottaa vielä vuosia ennen kuin voin "revetä", siis kun lapsi tulee 18-vuotiaaksi.
Tai sitten menen yksityiselle.
Olen vaan nähnyt uutisissakin että yleisimmät syyt ovat mielenterveysongelmat ja tietysti päihteiden käyttö kun puhutaan lastensuojelusta...siksi en uskalla.

 

[äiti]

Vapaakirkosta tai helluntaiseurakunnasta läydät puheapuja, ev.lut.kirkko on niin huonovointinen itsekin että sieltä ei apua kenellekään löydy.

 

[Ooo]

Mutta myös lastensuojelusta saa apua. > Eli muutakin kuin huostaanoton. Ehkä maksusitoomuksen kunnolliseen terapiaan, kotiapua siksi aikaa, että pystyt siellä käymään jne. Ei ls ole pelkkä paha!

 

[ap]

Yksikin ihminen voi tosiaan auttaa, sellainen joka on läsnä.

Niitä löydät vertaistukiryhmistä.
Läheiriippuvuus, kotivammaisuus, kanssasairastuminen...miksi sitä tilaa sitten kutsutaankin (jostain syystä paha olosi kuulostaa siltä) on asia, jossa virallinen lääketide ei juuri voi auttaa. Siinä kun ei oireiden hoito toimi. Esim. Paloheimon kirjassa Suomalaisen lapsuuden haavat, Miten sinua kohdeltiin? käsitellään tätä ongelmaa.
Lheisriippuvaisille järjestetään myös hoitoa, mutta ne ovat toistaiseksi vertaistukiryhmien ulkopuolela melko kalliita, eikä niihin juuri saa maksusitoumuksia.
Mä en kyllä ymmärrä tuota pelkoa siitä, että jotain kirjataan ylös. Apua on helpompi saada, mitä enemmän on näyttöä siitä, että sitä on haettu jo pitkään. Kuhn apua ei saa, jos ei ole näyttöä siitä että on tavertta ja yksi satunnainen kerta ei ole tarvetta.

No, kotivammaisuus ja paha väkivalta pienenä, syitä kyllä on. Oon lukenut Paloheimon kirjoja, aika tuttua asiaa. En tiedä, pitäis olla "takuu" että saa mennä hoitoon ja että ei olis vaaraa lastensuojelusta. Lapsi voi hyvin ja koskaan en ole jättänyt lasta huonolle hoidolle. Nämä on sisäisiä tuntemuksia jotka jyllää.

 

[LisaMarie]

No, kotivammaisuus ja paha väkivalta pienenä, syitä kyllä on. Oon lukenut Paloheimon kirjoja, aika tuttua asiaa. En tiedä, pitäis olla "takuu" että saa mennä hoitoon ja että ei olis vaaraa lastensuojelusta. Lapsi voi hyvin ja koskaan en ole jättänyt lasta huonolle hoidolle. Nämä on sisäisiä tuntemuksia jotka jyllää.

Mä näen kyllä asian ihan toisinpäin ja ihan kokemuksenkin perusteella; kun hakee apua, se on lastentuojelutilanteessa etu. jos on sinnitellyt ja salailut asiaa, sitä voidaan kayttää vastaan.
Mutta kun meillä tunnevammaisilla ihmisillä on yksi peruoletus: kaikki ovat vihamielisiä ja me yksin pahaa maailmaa vastaan.
jos haluat ja kaa ajatuksiasi toisen tunnevammaisen kanssa, voit toki laittaa yksityisviestiäkin.
kehotan kuitenkin rohkeasti hakeutumaan vertaistukiryhmiin. On ihmeen vapauttavaa, kun ympärillä on monta ihmistä, joilla on sama tunnemaailma.

 

[ap]

Vapaakirkosta tai helluntaiseurakunnasta läydät puheapuja, ev.lut.kirkko on niin huonovointinen itsekin että sieltä ei apua kenellekään löydy.

Joo, ehkä menen vielä katsomaan mainitsemiasi paikkoja, luin juuri yhdestä kirjasta kuinka yksi ihminen oli seurakunnasta saanut tukihenkilön.
Jotenkin tiedän että jossain voisi olla ihminen joka auttaa.
Yksinäisyydessäni en parane. Eräs ystävä on, mutta en uskalla puhua hänelle.
On vaan tunne välillä että ihan väkisin se paha olo meinaa tulla "läpi".

 

[ap]

Mutta myös lastensuojelusta saa apua. > Eli muutakin kuin huostaanoton. Ehkä maksusitoomuksen kunnolliseen terapiaan, kotiapua siksi aikaa, että pystyt siellä käymään jne. Ei ls ole pelkkä paha!

En tarvitse kotiapua koska lapseni on jo sen verran iso.
Varmasti kunnalisella puolellakin olis hyviä, sopivia ihmisiä, hoitamaan
tällasta traumatisoitunutta ihmistä, mutta näin on etten uskalla mennä.

 

[ap]

No, kotivammaisuus ja paha väkivalta pienenä, syitä kyllä on. Oon lukenut Paloheimon kirjoja, aika tuttua asiaa. En tiedä, pitäis olla "takuu" että saa mennä hoitoon ja että ei olis vaaraa lastensuojelusta. Lapsi voi hyvin ja koskaan en ole jättänyt lasta huonolle hoidolle. Nämä on sisäisiä tuntemuksia jotka jyllää.

Mä näen kyllä asian ihan toisinpäin ja ihan kokemuksenkin perusteella; kun hakee apua, se on lastentuojelutilanteessa etu. jos on sinnitellyt ja salailut asiaa, sitä voidaan kayttää vastaan.
Mutta kun meillä tunnevammaisilla ihmisillä on yksi peruoletus: kaikki ovat vihamielisiä ja me yksin pahaa maailmaa vastaan.
jos haluat ja kaa ajatuksiasi toisen tunnevammaisen kanssa, voit toki laittaa yksityisviestiäkin.
kehotan kuitenkin rohkeasti hakeutumaan vertaistukiryhmiin. On ihmeen vapauttavaa, kun ympärillä on monta ihmistä, joilla on sama tunnemaailma.

Niinhän se on, sitä ottaa itseensä asiat ja osittain elää lapsuutta uudelleen ja pelkää että joku tekee pahaa... täytynee etsiä niitä ryhmiä taas.

 

[LisaMarie]

Tuntuu vaan että pitää odottaa vielä vuosia ennen kuin voin "revetä", siis kun lapsi tulee 18-vuotiaaksi.
Tai sitten menen yksityiselle.
Olen vaan nähnyt uutisissakin että yleisimmät syyt ovat mielenterveysongelmat ja tietysti päihteiden käyttö kun puhutaan lastensuojelusta...siksi en uskalla.

Niin...mielenterveysongelma on syy, jos sitä ei tunnusteta tai hoideta, ei muuten!
Mutta hyvänen aika, tuo on vaarallinen ajatus, että voit hakea apua vasta kun lapsesi on täysi-ikäinen. Niin raakaa kun se onkin, tiedät itsekin, että siirrät oman pahan olosi lapseen ja hänkin tuhoutuu, jos ette ajoissa saa apua.
Siksihän tuo kotivammaisuus kaikissa muodoissaan on niin raaka juttu, että se periytyy, jos joku ei osaa tietoisesti katkaista kehää!
Itse olen tämmöisen periytyvyyd4en tulosta. isoisäni joivat, kumpikaan vanhemmista ei, mutta olen tunne-elämältäni täysin alkoholistiperheen lapsi. vanhemmillani ei ollut käsitystä normaalista elämästä, eivätkä hemyöskään pystyneet olemaan lapsille läsnä.
Myös mieheni on esimerkki tälläisestä; hänen isänsä on raitistunut jo hänen ollessaan hyvin nuori, kuitenkaan tunnevammoja ei osattu korjata. Isän juomisesta aiheutuneesta tuskasta ei saanut puhua ääneen, perheen tunne-elämä on alkoholistinen vielä 35 vuoden kuivuuden jälkeen. Jonkun on uskallettava ääneen tunnustaa nuo asiat ja ryhtyä tietiosesti toimeen niiden korjaamiseksi, muuten tilanne vaan pahenee!

 

[ap]

Tuntuu vaan että pitää odottaa vielä vuosia ennen kuin voin "revetä", siis kun lapsi tulee 18-vuotiaaksi.
Tai sitten menen yksityiselle.
Olen vaan nähnyt uutisissakin että yleisimmät syyt ovat mielenterveysongelmat ja tietysti päihteiden käyttö kun puhutaan lastensuojelusta...siksi en uskalla.

Niin...mielenterveysongelma on syy, jos sitä ei tunnusteta tai hoideta, ei muuten!
Mutta hyvänen aika, tuo on vaarallinen ajatus, että voit hakea apua vasta kun lapsesi on täysi-ikäinen. Niin raakaa kun se onkin, tiedät itsekin, että siirrät oman pahan olosi lapseen ja hänkin tuhoutuu, jos ette ajoissa saa apua.
Siksihän tuo kotivammaisuus kaikissa muodoissaan on niin raaka juttu, että se periytyy, jos joku ei osaa tietoisesti katkaista kehää!
Itse olen tämmöisen periytyvyyd4en tulosta. isoisäni joivat, kumpikaan vanhemmista ei, mutta olen tunne-elämältäni täysin alkoholistiperheen lapsi. vanhemmillani ei ollut käsitystä normaalista elämästä, eivätkä hemyöskään pystyneet olemaan lapsille läsnä.
Myös mieheni on esimerkki tälläisestä; hänen isänsä on raitistunut jo hänen ollessaan hyvin nuori, kuitenkaan tunnevammoja ei osattu korjata. Isän juomisesta aiheutuneesta tuskasta ei saanut puhua ääneen, perheen tunne-elämä on alkoholistinen vielä 35 vuoden kuivuuden jälkeen. Jonkun on uskallettava ääneen tunnustaa nuo asiat ja ryhtyä tietiosesti toimeen niiden korjaamiseksi, muuten tilanne vaan pahenee!

Joo, se on kamala ajatus ettei uskalla hakea apua. Mulla on vielä mahdollisuus Kelan terapiaa ja sellaiseen toisenlaiseen joka voisi auttaa
traumoissa. Ensin mun pitäs mennä psykiatrille jne.
Pakkohan sitä on vielä yrittää, en vielä luovuta. Mulla ei ole alkoholismia ollut kotona, mutta ymmärrän kyllä, koska naapurissani oli sitä ongelmaa(siis lapsuusajan naapurissa).
En ole siirtänyt pahaa oloa lapseen, lapseni on saanut turvaa ja rakkautta enkä ole alistanut enkä ole ollut väkivaltainen.
Tietoisesti olen panostanut tähän ettei ketju jatku.
Oma elämä on vaan pysähtynyt ja jämähtänyt näiden juttujeni vuoksi.
Ja olo on kokonaisvaltaista, kaikki on myös kehossa, noi jutut.
Pitäs varmaan ottaa oma intuitio käyttöön tässä asiassa että mitä tehdä ja miten tästä eteenpäin.
Mun "terapia" ei tunnu auttavan, se täytynee tunnustaa.