V
Väskä
Vieras
kyllähän mä luulen tietäväni, mitä on henkinen väkivalta, mutta sille tulee sokeaksi omassa parisuhteessa.
Miehen mielestä mä olen tietysti kohtuuton kun pyydän ja joskus käskenkin tekemään mitä milloinkin kotona. Kyllähän se tekeekin kotitöitä, mutta tiskipöydän siivous, tiskikoneen pyörittäminen, roekien vienti ja imurointi parin viikon välein ei ihan vastaa mun käsitystä siitä, mitä kaikkea kotona pitäis tehdä. Ok, se huoltaa autot, mutta niitä hommia on kuitenkin aika paljon vähemmän kuin kotitöitä ja lastenhoitoa.
Talossa olis hommia, kun on pihat, osa huoneista ym. ym. tekemättä, mutta ei se ota koskaan asioita puheeksi. Mun ne pitää ottaa ja sit tulee hirveä riita, kun mä vaadin koko ajan jotain, kun haluan tietää, mitä se esim. on ajatellut minkäkin työn aikatauluista ym. Viime viikonlopun mies oli pe-su kalassa, sitä edellisenä viikonloppuna kahtena päivänä, toisena aamusta iltaan ja toisena päivänä useita tunteja. Mutta hän on kuin vankilassa, kuulemma, kun ei koskaan pääse minnekään.
Haukkuu mua sitten suuttuessaan milloin mitenkin, välillä olen kelvoton äidiksi, välillä mielisairas ja ainakaan mulla ei ole mitään omaa elämää ja olen epäsosiaalinen. Oikeasti mulla on monta hyvää ystävää ja olen pidetty töissäkin, mutta vietän mielelläni aikaa perheen kanssa ja kavereiden kanssa tavataan yleensä lasten kanssa. Mies ei miellä tällaista kai sitten minkäänlaiseksi sosiaalisuudeksi vaan katsoo oikeudekseen haukkua mua siitäkin, etten käy "missään" yksin.
Mustasukkaista sorttia ei sinänsä ole, mutta jos olen esim. Facebookissa, hän arvostelee sitäkin ja muistaa mainostaa, kuinka hän käy siellä muutaman kuukauden välein (itse en ymmärrä, miksi on siellä, jos ei sitä käytä, mutta en ole siitä maininnut). Jos katson TV:stä esim. Maajussille morsianta tms. hän haukkuu sen, kuinka voin katsoa sellaista paskaa. Hän sentään katsoo vain ajankohtaisohjelmia, luonto-ohjelmia ja urheilua.
Ateisti hän myös on ja nälvii joskus siitäkin, kun olen vienyt lastani seurakunnan kerhoon tai käyn joulukirkossa. Tai ylipäänsä puhuu halveksien uskonnosta, vaikka olen ihan tavallinen kirkkoon kuuluva kansalainen.
Tänään viimeksi mm. kun hän sanoi ilkeästi, ettei mulla ole ikinä mitään menoja, kysyin, että miksi hän puhuu mulle taas noin, hän sanoi vain, että "pitäähän vaikeistakin asioista voida puhua" ja lähti ovesta ulos.
Onko tällanen henkistä väkivaltaa vai tavallista parisuhteeseen "kuuluvaa" sanailua? Ainakin tuntuu helvetin pahalta elää tollasen ihmisen kanssa.
Miehen mielestä mä olen tietysti kohtuuton kun pyydän ja joskus käskenkin tekemään mitä milloinkin kotona. Kyllähän se tekeekin kotitöitä, mutta tiskipöydän siivous, tiskikoneen pyörittäminen, roekien vienti ja imurointi parin viikon välein ei ihan vastaa mun käsitystä siitä, mitä kaikkea kotona pitäis tehdä. Ok, se huoltaa autot, mutta niitä hommia on kuitenkin aika paljon vähemmän kuin kotitöitä ja lastenhoitoa.
Talossa olis hommia, kun on pihat, osa huoneista ym. ym. tekemättä, mutta ei se ota koskaan asioita puheeksi. Mun ne pitää ottaa ja sit tulee hirveä riita, kun mä vaadin koko ajan jotain, kun haluan tietää, mitä se esim. on ajatellut minkäkin työn aikatauluista ym. Viime viikonlopun mies oli pe-su kalassa, sitä edellisenä viikonloppuna kahtena päivänä, toisena aamusta iltaan ja toisena päivänä useita tunteja. Mutta hän on kuin vankilassa, kuulemma, kun ei koskaan pääse minnekään.
Haukkuu mua sitten suuttuessaan milloin mitenkin, välillä olen kelvoton äidiksi, välillä mielisairas ja ainakaan mulla ei ole mitään omaa elämää ja olen epäsosiaalinen. Oikeasti mulla on monta hyvää ystävää ja olen pidetty töissäkin, mutta vietän mielelläni aikaa perheen kanssa ja kavereiden kanssa tavataan yleensä lasten kanssa. Mies ei miellä tällaista kai sitten minkäänlaiseksi sosiaalisuudeksi vaan katsoo oikeudekseen haukkua mua siitäkin, etten käy "missään" yksin.
Mustasukkaista sorttia ei sinänsä ole, mutta jos olen esim. Facebookissa, hän arvostelee sitäkin ja muistaa mainostaa, kuinka hän käy siellä muutaman kuukauden välein (itse en ymmärrä, miksi on siellä, jos ei sitä käytä, mutta en ole siitä maininnut). Jos katson TV:stä esim. Maajussille morsianta tms. hän haukkuu sen, kuinka voin katsoa sellaista paskaa. Hän sentään katsoo vain ajankohtaisohjelmia, luonto-ohjelmia ja urheilua.
Ateisti hän myös on ja nälvii joskus siitäkin, kun olen vienyt lastani seurakunnan kerhoon tai käyn joulukirkossa. Tai ylipäänsä puhuu halveksien uskonnosta, vaikka olen ihan tavallinen kirkkoon kuuluva kansalainen.
Tänään viimeksi mm. kun hän sanoi ilkeästi, ettei mulla ole ikinä mitään menoja, kysyin, että miksi hän puhuu mulle taas noin, hän sanoi vain, että "pitäähän vaikeistakin asioista voida puhua" ja lähti ovesta ulos.
Onko tällanen henkistä väkivaltaa vai tavallista parisuhteeseen "kuuluvaa" sanailua? Ainakin tuntuu helvetin pahalta elää tollasen ihmisen kanssa.