E
Ellen
Vieras
Moi!
Pohdin tässä yhtä asiaa ja kaipaisin kommenttejanne siihen.
Tapasin mahtavan hienon miehen kavereiden järjestämissä juhlissa 1,5 kk sitten. Viihdyimme hyvin yhdessä ja juttelimme lähestulkoon koko illan - ja sovimme näkevämme seuraavana päivänä oikeiden treffien merkeissä. Siitä lähtien olemme tapailleet toisiamme lähes päivittäin ja nyt olemme umpirakastuneita ja seurustelemme.
Itse koin sen bileissä tapaamisen voimakkaana ihastumisena: tajusin, että tässä on nyt mies jonka kanssa voisi olla mahdollisuuksia olla onnellinen tulevaisuudessakin. Koska olemme edenneet niin, että mies on lähes joka kerran tehnyt aloitteen (pitänyt kädestä, suudellut, kutsunut hellittelynimellä, antanut lahjoja, tunnustanut rakastuneensa, ehdottanut seurustelua jne.), niin jotenkin kuvittelin hänen ihastuneen/ rakastuneen lähes ensi silmäyksellä. Nyt sitten kävikin ilmi, että mies on kyllä aiemmin ihastunut johonkin entiseen heilaansa lähestulkoon "ensisilmäyksellä", mutta minuun hän on rakastunut nimenomaan tapailemalla ja oppimalla tuntemaan minut - vaikka olen hänen mielestään ihan kaunis ja viehättävä.
Jollain tapaa tämä asia ihan pikkuisen kirvelee mieltäni - tai tunnen pienenpienen pistoksen jossain sisälläni (miksi minuun ei voinut rakastua hurjasti...?)... Miehen mukaan näin on hyvä, koska ehdimme rauhassa tutustua ennen suuria tunteita ja olo on siksi varma ja rauhallinen. Tämä ei siis varsinaisesti ole mikään ongelma, mutta mitä mieltä olette tällaisesta (kokemuksia?) ja miten minun pitäisi tähän suhtautua?
Pohdin tässä yhtä asiaa ja kaipaisin kommenttejanne siihen.
Tapasin mahtavan hienon miehen kavereiden järjestämissä juhlissa 1,5 kk sitten. Viihdyimme hyvin yhdessä ja juttelimme lähestulkoon koko illan - ja sovimme näkevämme seuraavana päivänä oikeiden treffien merkeissä. Siitä lähtien olemme tapailleet toisiamme lähes päivittäin ja nyt olemme umpirakastuneita ja seurustelemme.
Itse koin sen bileissä tapaamisen voimakkaana ihastumisena: tajusin, että tässä on nyt mies jonka kanssa voisi olla mahdollisuuksia olla onnellinen tulevaisuudessakin. Koska olemme edenneet niin, että mies on lähes joka kerran tehnyt aloitteen (pitänyt kädestä, suudellut, kutsunut hellittelynimellä, antanut lahjoja, tunnustanut rakastuneensa, ehdottanut seurustelua jne.), niin jotenkin kuvittelin hänen ihastuneen/ rakastuneen lähes ensi silmäyksellä. Nyt sitten kävikin ilmi, että mies on kyllä aiemmin ihastunut johonkin entiseen heilaansa lähestulkoon "ensisilmäyksellä", mutta minuun hän on rakastunut nimenomaan tapailemalla ja oppimalla tuntemaan minut - vaikka olen hänen mielestään ihan kaunis ja viehättävä.
Jollain tapaa tämä asia ihan pikkuisen kirvelee mieltäni - tai tunnen pienenpienen pistoksen jossain sisälläni (miksi minuun ei voinut rakastua hurjasti...?)... Miehen mukaan näin on hyvä, koska ehdimme rauhassa tutustua ennen suuria tunteita ja olo on siksi varma ja rauhallinen. Tämä ei siis varsinaisesti ole mikään ongelma, mutta mitä mieltä olette tällaisesta (kokemuksia?) ja miten minun pitäisi tähän suhtautua?
Nykyinen mieheni (kohta 9 vuotta yhdessä) ei aluksi herättänyt minussa mitään suurta tunteen paloa, mutta kun opin tuntemaan hänet paremmin tajusin, että hän on ihan mahtava tyyppi, kiltti ja hellä. Tunteeni kasvoivat hyvin vaivihkaa, ja seurustelumma aluksi olin hyvin epävarma siitä että ovatko tunteeni aitoja ja riittävän syviä, aiemmat suhteeni kun olivat perustuneet voimakkaisiin tunteisiin. Mutta mutta! Rakkauteni häneen on kasvanut vuosi vuodelta ja tuntuu että rakastan häntä joka päivä enemmän 