Jos olet nykyajan vaikutteiden vuoksi saanut idean alkaa homoksi koska se on trendikästä.
Vaikeahan sitä on todistaa, että nykyään trendin vuoksi sukupuolta vaihdetaan tai keksitään tulla homoseksuaaliksi, mutta kyllä tätä tapahtuu, massoittain. Valitettavasti jo hedelmättömät/leikatut/hirmoonihoidetut tulevat julkisuuteen rohkeasti kertomaan, että tekivöt virheen. Pientä tämä rohkeiden katujien määrä vielä on, mutta käyrä on kasvava koska tämä vaarallinen trendi jyllää edelleen.
Miksi hiivatissa ylipäätään pitää lokeroitua. Malttaisivat odotella rauhassa aikuiseksi ja pohtisivat rauhassa. Eihän se nyt ole mitenkään normaalia edes ajatella, että tämä yht’äkkinen sukupuolenvaihtorumba tai homohumppa olisi aina ollut olemassa (aina on ollut homoja jaadi jaadi jaa) että ihmiset vain odottivat vapaampia aikoja ja tulivat esiin. Höpö höpö!
Vaarallinen ja sairas trendi tämä on joka myös vaarantaa aitojen homojen ja transsujen asemaa!