Hukassa 4-vuotiaan kasvatuksen kanssa... :( Vinkkejä kehiin kiitos!

[huono äiti]

Meillä on kaksi lasta. 4,5v. tyttö sekä 3v. poika. Tyttö on ihan pienestä saakka ollut todella temperamenttinen tapaus, kun taas poika on enemmänkin rauhallinen tarkkailija (eipä tuon likan kanssa kyllä paljoa muuhun jää tilaakaan). Olen itse ollut lapsena todella riehakas ja uhmakas ja ajattelin aina, ettei äitini osannut suhtautua siihen oikein. Yleensä tunsin, ettei minua rakasteta. En halua tyttärelleni samaa oloa, mutta juuri nyt tuntuu että EN OSAA SUHTAUTUA OIKEIN!

En usko, että 4-vuotias voisi olla tahallaa ilkeä, mutta jos en tietäisi paremmin niin.... Tyttö kiusaa veljeään ihan joka sekunti (enkä paljoa liioittele). Tönii, muksii, vie leluja käsistä. Jos ei veljeä niin sitten tekee jotain muuta jonka aivan varmasti tietää olevan kiellettyä. Viime aikojen tempauksia ovat mm.vessapaperirullan heitto vessanpönttöön, shampoon valuttaminen alas viemäristä, valokuva-albumin repiminen, kela-kortin taitto kahtia... Siis ihan mitä tahansa nyt vaan voi keksiä!

Jäähypenkki tytöllä toimi ennen, mutta nyt ei tunnu tepsivän mikään, ei edes keskustelu. Olen yrittänyt viettää enemmän aikaa tytön kanssa kaksin, koska huomaan että osa tempauksista on vain huomion hakua, mutta mikään ei tunnu riittävän. On ihan painajaista lähteä tytön kanssa minneen julkiselle paikalle, koska tyttö vetää oikein shown päälle ja kiljuu ja huutaa jossain bussissa ihan huvikseen ja esimerkiksi viime neuvolassa löi minua kirjalla! Tuntuu että olen ihan epäonnistunut tytön kasvatuksessa.

Rakasta tyttöä kovasti ja halua että hän myös tietää sen, eikä tunne oloaan hyljeksityksi (oikein alkaa itkettää kun tätä kirjoitan). Viime aikoina on vain tuntunut, että oma väsymykseni tilanteeseen saa aikaan sen että tyttö tekee mitä tahtoo, minä suutun ja hetken päästä sama juttu uusiksi jostain toisesta asiasta. Onko tämä enää ihan normaalia? Mitä voin tehdä jotta saataisiin edes jonkinlainen tasapainoinen arki elämäämme?

 

[a.p.]

Ei keneltäkään löydy vinkkivitosia?

 

[Mep]

Uhmallehan tuo kuulostaa. Meillä nyt 6v. poika ja ihan vaiheissa on edetty uhmien kanssa. Juuri kun luuli sen helpottaneen, alkoi uusi kausi jolloin teki kaikkea tyhmää myös...renkutti valokatkaisijoita yms.

Laitettiin vaan nurkkaan jäähylle aina kun toisesta kiellosta huolimatta jatkoi pahantekoa. N: vuosi sitten saattoi lempilelut lähteä pois pariksi päiväksi.

Ei kai noissa muu auta kun JOHDONMUKAISUUS vaikka itsea väsyttäisi tai luulisi, ettei tuo auta....
Kysypä neuvolastakin vinkkejä?

 

[kärsivällisyyttä..]

meillä auttoi samanlaiseen poikaan aika.
neuvolasta ja tarhasta komennettiin psykologille ja tutkimuksiin, ei menty ja nyt poika on fiksu ja rauhallinen melkein aina. toki on välillä temperamenttia, sehän on luonnekysymys, mutta käytös on ihan normaalia.
4-5 v:nä oli ongelmia, juuri samanlaisia, mistä kerroit. eräänä päivänä huomasin,e ttä eipäs niitä enää olekaan!
poika nyt 5v 7kk. tsemppiä! luota itseesi ja ole johdonmukainen komennoissa ja rajoissa.

 

[a.p.]

Eikai se auta sitten kuin toivoa että olisi ohi menevää ja hengittää syvään ennen kuin korottaa ääntään... Jotenkaan tämä ei itsestä tunnu ihan perusuhmalle kun neidin kanssa on saanut joka asiasta tapella suurinpiirtein puoli vuotiaasta asti... :xmas: Valitettavasti meidän neuvolan täti ei ole ihan tältä planeetalta, eikä ole osannut esittää mitään hyviä ideoita asian suhteen.

 

["Jonna"]

Onko tytöllä tarpeeksi toimintaa/virikkeitä päivissä? Ovatko lapset kotihoidossa vai päiväkodissa? Nämä ovat aika tärkeää tietää ennen kuin voi antaa vinkkejä. Oma esikoiseni ainakin alkaa heti purkamaan omaa turhautumistaan pikkuveljeen ja minuun jos aika käy pitkäksi ja on tylsää.

 

["vieras"]

oikeasti sisarukset eivät aina vain rakasta toisiaan. Kaksi suht samanikäistä lasta on kyllä perhedynamiikassa aika haastavaa. Yksi tai kolme on usein helpompaa. Mutta eihän tuohon ap:n tilanteeseen mikään "hanki lisää lapsia"-neuvotkaan auta. Enemmän haastavaa tekemistä nelivuotiaalle. Mutta enemmän kuin vaativa ja saava nelivuotias minua tässä kuviossa huolestuttaa tyytyvä pikkusisarus...

 

["Piika-äiti"]

Meillä 2 v 5 kk teki tuollaista kun pikkusisko syntyi.Mutta uhmaltahan tuo kuullostaa.

En tiedä auttaako tämä lasta kuin välillisesti, mutta pidä huoli omasta jaksamisestasi ja yritä löytää lapselle hoitajia ja itsellesi mukavaa tekemistä.

Onko hän kaikille yhtä vaikea vaiko vain sinulle? Tunnen tytön, joka tuossa vaiheessa oli vain ja ainoastaan äidilleen vaikea. Kaikkien muiden kanssa hän oli sangen reipas, pärjäävä ja asiallinen, mutta heti kun äidin ääni kuului hän asettui niille sijoilleen ja alkoi kiukun ja uhman, ihan sama mistä syystä. Heitä auttoi tytölle tärkeän isoäidin pitämä aika tiukkakin puhuttelu siitä, että edes äitiä ei saa kohdella noin.

 

[Huono äiti myös]

Meillä myös 4v esikoistyttö, jonka kasvatuksen suhteen alan olla epätoivoinen Tyttö ollut koko ikänä temperamenttinen ja voimakastahtoinen ja tilanne on vain pahentunut puoli vuotta sitten pikkusisaren syntymän jälkeen.

Jäähypenkki on tytölle tuttu paikka - ja jo aika tehoton. Johdonmukaisuus olisi valttia, mutta ei sitä aina jaksa. Joskus jaksan selvitellä asioita rauhallisesti, joskus hermostun, josku annan periksi

Tosiaan on meilläkin aina pieni pelko persiessä kun johonkin lähdetään, että miten tyttö käyttäytyy. Joskus menee ihan ok, joskus ei usko mitään ja käytös huonoa.

En edes tässä jaksa ja muista kirjoittaa kaikkea tytön hankalasta käytöksestä, mutta uuvuttavaa se on

Vähän lohduttaa, että kohtalotovereita on..

 

["Xxxx"]

Uhmaahan se, meilläkin haastava 4vee, muttei nyt mitään tyhmiä tee. Kielloista suuttuu tms ja voi käyttäytyä huonosti muttei nyt tuommoisia tee mitä kirjoitit. Ehkä joku psykologi vois hetken tarkkailla oisko niillä vinkkejä.

 

["yks"]

Ilmottaudun myös epäonnistuneiden kasvattajien joukkoon. Meillä myös nelivuotias tyttö, joka on voimakastahtoinen ja topakka. Luonteeltaan on aurinkoinen ja iloinen, hyvin muiden lasten kanssa toimeentuleva. Ei lyö, töni, pure, siitä olen kiitollinen!

Mutta käytös sitten muuten... Käyttäytyy kuin päätön kana, jos vähänkään innostuu. Ei auta yhtään mikään! En edes ota sitä mukaan kaupoille enää, oma hermo ei kestä. Ja inhottavinta tässä on se, että päiväkodistakin on alkanut yhden hoitotätin osalta tulemaan kritiikkiä siitä, kuinka pitelemätön välistä tyttäremme on. Villitsee muita ja he eivät saa sitä aina rauhoittumaan.

 

["vieras"]

Jos se on kotihoidossa, niin laita osa-aikaiseen päivähoitoon. tämä siis ap:lle.

 

["Murunen"]

Kuulostaa tosi tutulta, meillä pian 4v. tyttö ja 2 vuotta nuorempi pikkusisko. Itse olen epäillyt adhd:tä. Neuvolassa on käyty puolen vuoden välein ja joka kerta olen kaikista arjen kompastuksista puhunut. Saatiinkin sitten perheneuvolaan lähete ja ollaan siellä muutaman kerran käyty ja tytölle on tehty testejä. Nyt sitten jatkuu käynnit vielä tytön puheterapiana ja minä käyn samaan aikaan psykologin kanssa läpi meidän arkea. Meidän tytölle suositeltiin päiväkotia muutamana päivänä viikossa, pienempää hoidan sitten kotona. Aluksi ajatus tuntui pahalta, mutta nyt ajatusta sulateltuani ratkaisu tulee varmasti olemaan hyvä kaikille osapuolille. Tyttö itse saa päiväkodissa kavereita ja paljon virikkeitä ja tekemistä, pikkusisko omaa rauhaa ja minä myös "hermolepoa" ja aikaa pienemmälle. Nyt vaan odotetaan päiväkotipaikkaa. Ehkä se katkaisee meillä tuota "negatiivisuuden" kierrettä.