I
Irene78
Vieras
Asutaan pienellä paikkakunnalla, n. 15 000 asukkaan kylässä. Netin kautta työkiireiden keskellä ihastuttiin. Pari kuukautta seurusteltiin ennen yhteiseen asuntoon muuttoa. Nyt asuttu 4 kuukautta yhdessä ja mielessä miehen jättäminen.
Alussa kaikki sujui mukavasti. Kummallakin oli työ ja kiirettä riitti. Oli kesän alku ja työnantaja päätti irtisanoa uusimmat työntekijät taloudellisista syistä. Minulta meni työpaikka. Jäin työttömäksi. Olisin saanut Jyväskylästä töitä, mutta jätin menemättä, koska mies oli sitä mieltä, että Jyväskylä on liian kaukana.
Pitkään hänen tarinoitaan uskoinkin siitä, että hän olisi valmis muualle muuttamaan ja autoa ajamaan ym. Todellisuus alkoikin sitten paljastua....
Selvisi, että avomieheni ei koskaan halua muuttaa pois tästä pienestä kylästä, vaikka hän voisi firman sisällä siirtyä isommalle paikkakunnalle, josta minäkin saisin helpommin töitä. Hänellä on sukulaiset ja sisko kilometrin päässä.
Hän ei osaa ajaa autoa, mutta ei myöskään halua, että myyn autoni, kun en saa maksettua lainaa eikä kuitenkaan halua osallistua auton maksuun tai hyväksy, että hakisin muualta töitä. Hän ei kuulema kestäisi sellaista. Hän ei siedä vanhempiani eikä tykkää siitä jos käyn kotonani. Hän kylläkin saa käydä koska vaan kotonaan. Hän esittelee vartaloaan aina salilla käynnin jälkeen minulle. Hän viipyy aamuisin vessassa tunnin, koska joka karva täytyy olla suorassa ja naama kuorinta-aineella kuorittu. Hän ei kykene keskeyttämään esim. tiskikoneen täyttämistä, jos jotain tärkeämpää tekemistä olisi. Hänellä ei ole kavereita. Hän ei halua edetä työssänsä. Autossa hän aina kampaa apukuskin paikalla hiuksensa peiliin katsoen ennen pysähtymistä. Hän haluaa olla rauhassa eikä minkäänlainen tekeminen viikonloppuna häntä kiinnosta. Baareissa olo ja kavereiden tapaaminen on hänestä räyhäämistä. Hän ei pidä vanhemmistani tai veljestäni. Hänellä on todella paljon naismaisia tapoja. Hänellä on kalju, jota hän ei kykene hyväksymään vaan kerta toisensa jälkeen on kaikenlaisia aineita siihen kokeiltava. Bleiserissä ja farkuissa olevat ihmiset ovat hänen mielestään tyhmiä, kun eivät osaa yhdistää farkkutakkia farkkuihin ja suoria housuja bleiseriin.
Hän ei ole musikaalinen eikä kykene kuuntelemaan kitaran soittoani. Hän on aamun virkku ja minä iltavirkku. Hän ihmettelee miksi olen väsynyt, kun valvon kahteentoista ja hän herättää minut 6 maissa viikonloppuisinkin. Lisäksi hän on tyhmä. Huomaan esim. tietyön edessä autolla ajaessa, jonka jälkeen pysähdyn autolla valoihin ja siinä vaiheessa hän osoittaa sormellaan eteenpäin, jään ihmettelemään mitä hän osoittaa, kysyn että mitä nyt ja hän sanoo, että mitähän tuolla tapahtuu, vaikka tietyömerkin näki aikaa sitten ja tietyö vieressä. Ärsyttävää. Siinä sitten selostan, että tietyö siellä on ja sen takia pysähdyttiin. Näitä ominaisuuksia enemmälti kirjoittelematta...
Olenko tulossa hulluksi vai onko normaalia sietää kaikkea tätä loppuelämän ajan tällä pienellä paikkakunnalla kuolemaa odottaen, kun voisin saada töitä, lainat maksettua ja mukavan elämän ilman, että joudun kysymään saanko käydä vanhempieni luona?
Alussa kaikki sujui mukavasti. Kummallakin oli työ ja kiirettä riitti. Oli kesän alku ja työnantaja päätti irtisanoa uusimmat työntekijät taloudellisista syistä. Minulta meni työpaikka. Jäin työttömäksi. Olisin saanut Jyväskylästä töitä, mutta jätin menemättä, koska mies oli sitä mieltä, että Jyväskylä on liian kaukana.
Pitkään hänen tarinoitaan uskoinkin siitä, että hän olisi valmis muualle muuttamaan ja autoa ajamaan ym. Todellisuus alkoikin sitten paljastua....
Selvisi, että avomieheni ei koskaan halua muuttaa pois tästä pienestä kylästä, vaikka hän voisi firman sisällä siirtyä isommalle paikkakunnalle, josta minäkin saisin helpommin töitä. Hänellä on sukulaiset ja sisko kilometrin päässä.
Hän ei osaa ajaa autoa, mutta ei myöskään halua, että myyn autoni, kun en saa maksettua lainaa eikä kuitenkaan halua osallistua auton maksuun tai hyväksy, että hakisin muualta töitä. Hän ei kuulema kestäisi sellaista. Hän ei siedä vanhempiani eikä tykkää siitä jos käyn kotonani. Hän kylläkin saa käydä koska vaan kotonaan. Hän esittelee vartaloaan aina salilla käynnin jälkeen minulle. Hän viipyy aamuisin vessassa tunnin, koska joka karva täytyy olla suorassa ja naama kuorinta-aineella kuorittu. Hän ei kykene keskeyttämään esim. tiskikoneen täyttämistä, jos jotain tärkeämpää tekemistä olisi. Hänellä ei ole kavereita. Hän ei halua edetä työssänsä. Autossa hän aina kampaa apukuskin paikalla hiuksensa peiliin katsoen ennen pysähtymistä. Hän haluaa olla rauhassa eikä minkäänlainen tekeminen viikonloppuna häntä kiinnosta. Baareissa olo ja kavereiden tapaaminen on hänestä räyhäämistä. Hän ei pidä vanhemmistani tai veljestäni. Hänellä on todella paljon naismaisia tapoja. Hänellä on kalju, jota hän ei kykene hyväksymään vaan kerta toisensa jälkeen on kaikenlaisia aineita siihen kokeiltava. Bleiserissä ja farkuissa olevat ihmiset ovat hänen mielestään tyhmiä, kun eivät osaa yhdistää farkkutakkia farkkuihin ja suoria housuja bleiseriin.
Hän ei ole musikaalinen eikä kykene kuuntelemaan kitaran soittoani. Hän on aamun virkku ja minä iltavirkku. Hän ihmettelee miksi olen väsynyt, kun valvon kahteentoista ja hän herättää minut 6 maissa viikonloppuisinkin. Lisäksi hän on tyhmä. Huomaan esim. tietyön edessä autolla ajaessa, jonka jälkeen pysähdyn autolla valoihin ja siinä vaiheessa hän osoittaa sormellaan eteenpäin, jään ihmettelemään mitä hän osoittaa, kysyn että mitä nyt ja hän sanoo, että mitähän tuolla tapahtuu, vaikka tietyömerkin näki aikaa sitten ja tietyö vieressä. Ärsyttävää. Siinä sitten selostan, että tietyö siellä on ja sen takia pysähdyttiin. Näitä ominaisuuksia enemmälti kirjoittelematta...Olenko tulossa hulluksi vai onko normaalia sietää kaikkea tätä loppuelämän ajan tällä pienellä paikkakunnalla kuolemaa odottaen, kun voisin saada töitä, lainat maksettua ja mukavan elämän ilman, että joudun kysymään saanko käydä vanhempieni luona?