Huoh... Pakko purkaa turhautumista.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Mun ärsytyksen kohde on mieheni joka on myös lastemme isä.

Heti kättelyssä mun täytyy sanoa että tällä hetkellä oma vireystilani ei ole paras mahdollinen ja siitä tämä turhautuminen ja ärsyyntyminen hyvin pitkälti johtuu. Mies ei ole mikään kusipää, mutta tällä hetkellä tuntuu siltä, että voisi hän enemmänkin ottaa perheensä (=minut ja lapset) huomioon ja ajatella välillä myös sitä, miten minä jaksan.

Kuvio on tällainen: Mies käy töissä, minä lasten (2 kpl, taaperoita) kanssa kotosalla. Ollaan sovittu että minä hoidan suurimman osan kotitöistä, mutta ettei mies ihan kokonaan ulkoista itseään niistä ja tekee ainakin jotain. Tämä on ollut alunperin mun ideani, eikä tässä mitään ongelmaa olisikaan, ellei ajoittain tuntuisi siltä että mies kuvittelee asuvansa hotellissa ja asioiden tapahtuvan itsestään.

Jos mies saa idean ruuanlaitosta, niin varmasti jälkisotkut jää mun siivottavaksi. Tämä sama kuvio joka asian suhteen; jälkisotkut jää mulle ihan joka kerta. Mies ei siivoa jälkiään, ei vaikka olen asiasta maininnut. Nätisti, rakentavaan sävyyn, tyylillä "Rakas, voisitko ensi kerralla...?" ja viimeisimmällä kerralla piti sitten ärähtää. Lopputulos on kuitenkin sama, eikä mun pyynnöistäni ole ollut apua. Jos mä annan sotkujen olla, niin siihen ne jäävät tai sitten mies ärisee mulle siitä, että meillä on sotkuista.

Mies toivoo myös, että meillä on puhdasta. Tykkään toki itsekin kun koti on siisti ja siivoilen ihan mielelläni. Mutta jos joku asia jää tekemättä, niin mies huomauttaa asiasta mulle. Miehen mielestä täällä pitäisi imuroida päivittäin, ja hänen mielestään joka päivä on jonkunlainen rako, että imuroimaan pystyy. Eikä siinä mitään, kyllä täällä oikeasti saakin imuroida joka päivä, vitsi piilee vain siinä että taaperot roikkuvat konkreettisesti mussa kiinni kaiken aikaa, ja asioiden tekeminen käy järkyttävän hankalaksi. Mies, kotona ollessaankaan, ei varmasti pidä lapsia poissa mun luotani tai yritä viihdyttää heitä keksimällä muuta tekemistä.

Tästä tullaankin seuraavaan ongelmaan: tuntuu, ettei miestä kiinnosta enää tippaakaan viettää aikaa lasten kanssa tai niin, että oltaisiin koko perheellä koossa. Jos jotain ehdotan, niin pitkin hampain tuntuu suostuvan mihinkään yhteiseen. Mun kanssani haluaa kyllä olla ja viettää aikaa, läheisyyttä on normaalisti jne. Silloin tällöin mies syöttää toisen taaperon - joka ei osaa vielä itse syödä - ja sen jälkeen rojahtaa itse tietokoneen ääreen, laittaa TitiNalle-dvd:n pyörimään nonstopille niin kauaksi aikaa, että mä olen saanut hommani hoidettua. Ei tämäkään kai muuten ärsyttäisi, mutta kun kaava menee joka ikinen kerta näin. Jos lähden yksin kauppaan, lenkille tms., niin varmasti on mies koneella ja lapset television ääressä.

Ja tässä tullaan vielä yhteen ongelmaan; enhän mä ole kuuteen viikkoon päässyt postilaatikkoa pitemmälle ilman lapsia. Mies on työssä, jossa tekee välillä aamuvuoroa (6-14) ja välillä iltavuoroa (14-22). Vuoro vaihtuu viikottain, mutta tilanne on se, että vapaa-aikaa miehellä on aina jommassa kummassa päässä päivää. Vapaa-aikansa mies kuitenkin täyttää kaikenmaailman autonrassaamisilla ja omilla menoillaan, tai sitten istuu tietokoneella. Ei puhettakaan että tehtäisiin mitään yhdessä tai että minä pääsisin mihinkään yksin. Mulla on ollut harrastus, jossa kävin viikottain tuulettamassa päätäni ja ammentamassa voimia arjen rumbaa varten. Yhden kerran erehdyin tuosta menostani tinkimään ja nyt taidan saada tehdä niin jatkossakin. Mies järjestelee työvuoronsa omien menojensa mukaan, ja minä olen aina se, jonka menoista tingitään. Tuntuu, että mun tarpeet on jotenkin vähäpätöisempiä ja ettei niillä ole miehelle mitään väliä. Tukiverkostoa ei asu lähellä. Aiemmin miehen sisar kävi täällä silloin tällöin hoitamassa lapsia mun menoni aikaan, mutta mies oli tuumannut siskolleen ettei ole maailmanloppu jos mä en nyt pääsekään joten sisko oli keksinyt itselleen muuta tekemistä kyseisen päivän illoiksi. Nyttemmin hänen työvuoronsakin ovat jo niin, ettei enää niidenkään vuoksi onnistuisi...

Huoh. En mä tiedä, tuntuu taas että pää hajoaa. Hyvin nukutun yön jälkeen tilanne varmaan näyttää jo toiselta, nyt vain tuntuu että pelkästään tympii, tympii ja tympii. Tiedän että mun pitäisi puhua miehen kanssa, mutta en tiedä sitä, miten saisin asiani sanottua oikeasti rakentavasti ja siihen sävyyn, ettei meille väistämättä sukeudu riitaa. Koska en mä halua riidellä, haluan vain tulla kuulluksi ja ymmärretyksi ja saada välillä omiakin tarpeitani täytettyä.
 
Tais helpottaa ku sait ton kirjotettua?

Siis tä.:O
Mies laittaa ruokaa, mutta ei siivoa jälkiään.
Eikös tämä ole kuitenkin parempi, kuin että sinä laitat ruoan ja siivoat jäljet?

Voit vetää lonkkaa sen aikaa kun miehes kokkaa?
 
Kusipäältä kuulostaa.

Ei munkaan mies yleensä siivoa jälkiään. Just äsken se teki ruokaa, mutta jätti taas jäljet siivoamatta. Mutta mä oon tyytyväinen että se edes teki ruokaa. Meillä mies ei onneksi vaadi tai odota täällä olevan siistiä kun hän tulee töistä. Sitä ei oikeesti kiinnosta onko täällä kaikki tip top vai hujan hujan. (On varmaan tottunut elämään sotkun keskellä lapsuuden kodissaan, mutta ei siitä sen enempää..)

Eikä meillä mies tajua jos mä olen uupunut, ja haluan omaa aikaa. Mun pitää sanoa sille että Hei, mä lähden nyt, sä jäät vauvan kans kotiin, moido! Miehet on vähän tollasia, et ne ei älyä, jos ei niille sano..
 
Tais helpottaa ku sait ton kirjotettua?

Siis tä.:O
Mies laittaa ruokaa, mutta ei siivoa jälkiään.
Eikös tämä ole kuitenkin parempi, kuin että sinä laitat ruoan ja siivoat jäljet?

Voit vetää lonkkaa sen aikaa kun miehes kokkaa?

No helpotti. Huoh :)

On totta kai parempi, tosin ei sillä nyt ole niin väliä vaikkei laittaisikaan ruokaa koska oikeasti tykkään laittaa ruokaa. Tympii vain kun joka paikka pullollaan likaisia tiskejä ja kokkausvälineitä, joita mies ei ole viitsinyt laittaa astianpesukoneeseen. Ruoka on siis kyllä valmis mutta mulla onkin sitten siivottavana koko keittiö, mies on järjettömän sotkuinen ruuanlaittopuuhissaan :D Mutta ei tuo nyt mikään maata kaatava asia ole, ärsyttää vain tänään vissiin vähän kaikki...
 
  • Tykkää
Reactions: Lispetti
[QUOTE="Mie";29184897]Kusipäältä kuulostaa.

Ei munkaan mies yleensä siivoa jälkiään. Just äsken se teki ruokaa, mutta jätti taas jäljet siivoamatta. Mutta mä oon tyytyväinen että se edes teki ruokaa. Meillä mies ei onneksi vaadi tai odota täällä olevan siistiä kun hän tulee töistä. Sitä ei oikeesti kiinnosta onko täällä kaikki tip top vai hujan hujan. (On varmaan tottunut elämään sotkun keskellä lapsuuden kodissaan, mutta ei siitä sen enempää..)

Eikä meillä mies tajua jos mä olen uupunut, ja haluan omaa aikaa. Mun pitää sanoa sille että Hei, mä lähden nyt, sä jäät vauvan kans kotiin, moido! Miehet on vähän tollasia, et ne ei älyä, jos ei niille sano..[/QUOTE]

No niin se taitaa olla :)
 
Mä ymmärrän sun ärsyyntymisen.
Mun mies tekee sekavuoroja ja lisäks reissuhommia, on ollut parhaimmillaan (tai pahimmillaan) 5-8 viikkoa putkeen pois kotoa, tien päällä.

Ja kotiin tullessaan sillä oli aina ihan perse asenne koko touhuun. Että eikai tänään tarvi muksun kans ulos lähteä, kun HÄNELLÄ on vapaapäivä yms. Tai että kuinka niin tarvii taas pestä pyykkiä/käydä kaupassa tms. Ei tajunnut millään mikä meno meillä arkena on. Jostain syystä ei oikein saanut sitä kotivaihdetta päälle.

Aloin tekemään salikeikkoja ja lenkkejä ja muita kolmen minuutin varoajalla, että käys vessassa, sit mä lähden :D

Turhautti niin sikana, eikä se tajunnut sitä itse, vaan aina piti suunnilleen karjasta, että homma lähti toimimaan.

Nykyään onneks on ihan eri meininki, reissusta muistuttelee, että älä nyt liikaa hommia haali ja jätä hänelle siivoukset yms.
 
Tais helpottaa ku sait ton kirjotettua?

Siis tä.:O
Mies laittaa ruokaa, mutta ei siivoa jälkiään.
Eikös tämä ole kuitenkin parempi, kuin että sinä laitat ruoan ja siivoat jäljet?

Voit vetää lonkkaa sen aikaa kun miehes kokkaa?

Meillä mies on niin sotkuinen kokkaaja, että tuntuu et pääsee helpommalla, kun laittaa itse ruuan... Syömisen jälkeen tarvii vaan laittaa ruokailusta jääneet astiat koneeseen, kun miehen jäljiltä saa hinkata levyille kiinni palanutta ruokaa, koko hellan ympärys on täynnä roiskeita, likaisia astioita on pino, joku purkki tai likainen kauha tippunut lattialle ja lattia sotkussa jne... :D Mä kokkaan paljon siistimmin ja siivoan siinä välissä jälkiä.

Ap, mitä jos laitatte ihan kalenteriin ylös, milloin sulla on vapaailta? Jos mieskin haluaa silloin mennä, järjestää sitten lapsille hoitajan, mutta sinä et peru omaa menoasi. Joskus meillä mies kans katseli vain telkkaria kun olisi pitänyt olla lasten kanssa, ja lapset sitten kitisivät ja vaativat multa huomiota, mutta mä jätin sitten siivoukset kesken ja sanoin, että en mä näköjään saakaan siivota kun kukaan ei sitten ole lasten kanssa... Joskus oon pyytänyt sitä valitsemaan, siivoaako vai leikkiikö lasten kans.
 
Terveisiä miehelle, että puntissa roikkuvien taaperoiden kanssa ei erkkikään imuroi! Kokeilee itse por favor. Miehiin tehoaa yleensä vain käytännössä koetut jutut, ei sanat ja pyynnöt ja kuvailut tilanteesta.
Nyt haalit sen oman harrastukses takas, et todellakaan voi luopua kaikesta. Entä jos/kun menet ite taas töihin? Pitäähän sillä ukkelilla olla joku käsitys kotiasioista ja myös sinulla omaa aikaa - muutakin kuin postinhaku postilaatikolta.
 
  • Tykkää
Reactions: papero
No vaikea olla rakentava kun sinun miehesi on kusipää. Itsekäs täydellinen äitinsä hemmottelema kusipää. Niin kusipää että en jaksa edes miettiä miten tuosta suosta voi nousta ja kannattaisko vain lähteä vai yrittää jotain. Ei tuollaista kusipäätä voisi rakastaa.
 
No helpotti. Huoh :)

On totta kai parempi, tosin ei sillä nyt ole niin väliä vaikkei laittaisikaan ruokaa koska oikeasti tykkään laittaa ruokaa. Tympii vain kun joka paikka pullollaan likaisia tiskejä ja kokkausvälineitä, joita mies ei ole viitsinyt laittaa astianpesukoneeseen. Ruoka on siis kyllä valmis mutta mulla onkin sitten siivottavana koko keittiö, mies on järjettömän sotkuinen ruuanlaittopuuhissaan :D Mutta ei tuo nyt mikään maata kaatava asia ole, ärsyttää vain tänään vissiin vähän kaikki...

No kyllä todella on maata kaatava, se on aikuinen mies ja sillä on ollut kotitalous. Meinaatko oikeasti loppuelämän 60 vuotta siivota aikuisen miehen jälkiä tai laittaa sen naaman eteen valmiin ruoan?
Kuria niille pojille jo pienestä ja siivousta ja kotitöitä.
 
"Mun kanssani haluaa kyllä olla ja viettää aikaa, läheisyyttä on normaalisti jne."

Tässä oli minusta asian ydin. Miehesi kuitenkin haluaa olla juuri sinun kanssa. Hän varmasti (?) tekee parhaansa, kuitenkin rakastaa ja HALUAA olla. Tuo merkkaisi mulle itsele eniten.

Ei miehistä oo samaan mitä naiset tekee, se on vaan hyväksyttävä. Isot tiskit ja sotkut ruoanlaiton jälkeen..lasten kanssa ajan vietto = Titi-nalle yms...

T. kolmen taaperon äiti
 
Huoh. Oikeastiko vielä tänä päivänä kasvatetaan toinen sukupuoli loiseksi?Ihminen syö viisi ketaa päivässä joten todellakin jokainen osaa tehdä ruokaa ja siivota jälkensä. tai sitten ostaa itselleen ruoat eineksistä tai ottaa kokonaan vastuun esim kaikesta kodin siivouksesta tai lapsista.

jos lapsia tekee niin korkeintaan vooi olla vapaa joka tionen ilta omiin harrastuksiin ja menoihin ja jos on kaksi pientä, niin sitä työtä ja siivoamista on niin paljon, että jos kunnolla hoitaa hommat niin vapaata ei ole muutamaan vuoteen.

Mies on itsekäs paska ja jos haluaa läheisyyttä/seksiä? niin ei se merkitse mitään koska rakkaus on sitä että tekee velvollisuutensa. käytöntöä.
 
"
Ei miehistä oo samaan mitä naiset tekee, se on vaan hyväksyttävä. Isot tiskit ja sotkut ruoanlaiton jälkeen..lasten kanssa ajan vietto = Titi-nalle yms...

T. kolmen taaperon äiti

OIKEASTIKO joku ajattelee vielä nykypäivänä noin??? Todella järkyttävää, mihin samalla kasvatat omat lapsesi ja millaisen kuvan annat heille! Meillä kyllä mies tekee samat hommat kuin minäkin, ihan yhtä lailla. Älä nyt hei tee miehistä ihan debiilitasoisia tai meidän naisten "uroteoista" niin ihmeellisiä...
 
"Mun kanssani haluaa kyllä olla ja viettää aikaa, läheisyyttä on normaalisti jne."

Tässä oli minusta asian ydin. Miehesi kuitenkin haluaa olla juuri sinun kanssa. Hän varmasti (?) tekee parhaansa, kuitenkin rakastaa ja HALUAA olla. Tuo merkkaisi mulle itsele eniten.

Ei miehistä oo samaan mitä naiset tekee, se on vaan hyväksyttävä. Isot tiskit ja sotkut ruoanlaiton jälkeen..lasten kanssa ajan vietto = Titi-nalle yms...

T. kolmen taaperon äiti

:D:D Se, että sun mies ei viitti tehdä ei tarkoita sitä, että miehet eivät kykene tekemään. Meillä mies tekee 99 % ruoista, siivoaa jäljet, tiskaa (ei ole tiskikonetta), hoitaa lasta (ei titi-nallen avulla), siivoaa, valitsee lapselle (tytölle) vaatteet ym.

Tiedoksi sulle, että naisien ja miehen aivoissa tai geeneissä ei ole mitään sellaista eroa, että naiset kykenisivät kotitöihin ja miehet eivät!
 
Jokainen tehkööt sellaisia askareita mitkä luonnistuu parhaiten?
Tällätavoin ei meillä ainkaan tule turhasta riideltyä.

Ja kun puoliso tekee askareita, on varmaan edullisinta jättää ne
työn laadusta kritisoinnit asialliselle tasolle, niin puoliso varmaan jatkossakin
tekee näitä askareita mielellään.

Kantapäänkautta koettua.:D
 
Klassista palstaa taas.

Mies käy töissä, nainen on kotona.

Mies on paska kun ei hoida kotihommia ja lapsia OMIEN TÖIDENSÄ LISÄKSI.

Ap ei osaa kommunikoida oman miehensä kanssa mutta palstalle kyllä pystyy tykittämään seinän täyteen tekstiä anonyymien hölmöjen arvioitavaksi.
 
Eihän sen miehen tietenkään tarvi samalla mitalla tehä kotihommia ja hoitaa lapsia, kun käy töissä. Tässä ei ole kyse siitä, joten turha tota töissä-korttia vetää joka väliin. Kyllä se nyt vaan on niin, että jos lapsia hankkii niin niiden kanssa joutuu olemaankin kävi töissä tai ei.

Suurin ongelma tossa tilanteessa mun mielestä on se, et ap:lla ei ole mahdollisuutta tehdä mitään ilman lapsiaan. Tosta mä kyllä keskustelisin tiukkaan sävyyn miehen kanssa ja vaatisin oikeuden myös omaan aikaan. Ihan kummallakin on oikeus siihen ilman lapsia- omaan aikaan kävi töissä tai ei. Saahan ap:n mieskin tehdä omia juttujaan töiden lisäksi yllin kyllin.
 
Mun mielestä se ongelma ei oo kotityöt tässä. Haluaako mies olla lastensa kanssa, ts. halusiko mies ihan oikeasti perhettä? Vai onko se teistä vaan niin, että miehen ei tarvii olla perheensä kanssa lainkaan, kunhan nainen saa lapset?
 
Eihän sen miehen tietenkään tarvi samalla mitalla tehä kotihommia ja hoitaa lapsia, kun käy töissä. Tässä ei ole kyse siitä, joten turha tota töissä-korttia vetää joka väliin. Kyllä se nyt vaan on niin, että jos lapsia hankkii niin niiden kanssa joutuu olemaankin kävi töissä tai ei.

Suurin ongelma tossa tilanteessa mun mielestä on se, et ap:lla ei ole mahdollisuutta tehdä mitään ilman lapsiaan. Tosta mä kyllä keskustelisin tiukkaan sävyyn miehen kanssa ja vaatisin oikeuden myös omaan aikaan. Ihan kummallakin on oikeus siihen ilman lapsia- omaan aikaan kävi töissä tai ei. Saahan ap:n mieskin tehdä omia juttujaan töiden lisäksi yllin kyllin.
Voin hyvin kuvitella tuon.

Jos olisin työssäkäyvä mies jonka puoliso olisi päivät pitkät kotona palstalla uhoamassa ja kotiin tultuani alkaisi tuo sinun mainostamasi tiukkasävyinen vaatiminen niin enpä jaksaisi moista kauaa katsella.
 
Jep. Enpä mäkään moista äijää jaksaisi kauaa katsella, jolle vaan ne omat menot ja oma vapaa-aika on tärkeetä, viis vaimosta. Eikös toi ap:kin siivoile ja hoida muksuja päivät pitkät, ei siis vissiin ihan jatkuvasti vaan uhoile palstalla.

Lisäyksenä vielä, et tietysti yrittäisin asiasta keskutella ensin muuten, enkä olisi vaatimassa mitään 50-50 omia aikoja, mut jos ei hyvällä tajua niin sit pahalla. Eipä se mies tossa tilanteessa ole mikään onneton olosuhteiden uhri, jonka on vaan kestettävä työn lisäksi kamalia lapsia ja tyytymätöntä vaimoa.
 
Viimeksi muokattu:

Mikään keskivertokokoinen koti ja keskivertomäärä lapsia ei vaadi kotiäidiltä täyspitkiä työpäiviä. Ei mikään.

On ihan turha verrata kotiäidin "työtä" normaaliin palkkatyöhön. Kotiäitiys ei ole mitään työtä.
 
Niin se onkin perhe-elämää ja arkea, siihen kuuluu kummankin vanhemman osallistua kun perheenä eletään. Toki kotona oleva ehtii tehdä enemmän perheen puuhista ja isomman osan lasten kasvatuksesta, mutta se ei poista sitä tosi asiaa, että kummankin vanhemman kuuluu osallistua edellä mainittuihin asioihin perheen arjessa.
 
Yhteistyössä