E
Einäin
Vieras
En tiedä olenko itse liian vaativa vai eikö poikaystäväni välitä minusta tarpeeksi. Vähän taustaa: Olemme olleet yhdessä puolitoista vuotta, ja molemmat on 20-vuotiaita. Tähän asti olemme nähneet toisiamme lähes päivittäin.
Viime aikoina kuitenkin monet asiat ovat alkaneet mennä minun edelleni. Esim. viikonloppuisin poikaystävä on usein kavereiden kanssa mielummin kuin minun kanssa. Hän on ottanut myös lisää työvuoroja joten usein käy niin että vain nukumme yhdessä.
Haluaisin olla poikaystävälleni se number one. Ymmärrän kyllä että on muutakin elämää ja onhan itsellänikin kavereita ja perhe joita näen. Olen vaan huolestunut siitä, että tilanne on nyt yhtäkkiä muuttunut. Ikään kuin alkuhuuma olisi ohi ja nyt hänellä on lupa kohdella minua miten haluaa.
Poikaystävä jaksaa kyllä sanoa että rakastaa minua ja myös kehuu ulkonäköäni usein. Hän on myös kaikin puolin kunnollinen ja osaa olla ihanakin. Suurin ongelma on se, että taidan olla jonkinlainen itsestäänselvyys nykyään.
Vähän aika sitten olin kolme päivää kuumeessa yksin kotona. Poikaystäväni oli kaverinsa luona toisella paikkakunnalla tuon ajan. Soitti toki kerran päivässä, että mikä vointi. Mutta tuo reissu ei tosiaankaan olisi ollut pakollinen..
Olen miettinyt eroa. Olen kuitenkin vasta parikymppinen naisenalku ja haluaisin tuntea itseni oikeasti tärkeäksi ja halutuksi. Mitä mieltä olette? Onko tuo normaalia parisuhdetta? Onko kaikki miehet samanlaisia vai onko olemassa parempiakin poikaystäviä?