poikaystävä kummastuttaa

[noon]

olen 18 vuotias tyttö ja olen nyt 4kk seurustellut itseäni vuoden nuoremman pojan kanssa. Viikko sitten, poikaystäväni muutti kaksioon ja puhui koko ajan kuinka se on meidän molempien koti ym. en kuitenkaan koe asian olevan näin. ensinnäkin, jos se on molempien koti, miksi minulla ei ole avainta sinne? myöskin poikaystäväni puhuu välillä aina tarvitsevansa omaa aikaa jolloin minun tietysti pitäisi mennä vanhempieni luo, kotiin. Itse taas tahtoisin olla ja asua poikaystäväni luona, ja tätä myös poikaystäväni tuntuu haluavan, aina välillä.

Viimeksi tänään hän passitti minut kotiin riidan päätteeksi "ehkä sun ois paras mennä yöksi kotii".

ja ei, emme jatkuvasti roiku kiinni toisissamme emmekä tee jatkuvasti asioita yhdessä. Poikaystäväni saa lukea kirjojaan, pelata pelejään, olla tietokoneella yksikseen ja muuta ja minä teen omia asioitani. Käyn myös töissä joten poikaystävä saa silloinkin olla aivan rauhassa.

Tämä tunne on kamala, ja koko ajan odotan vain sitä, koska hän taas tahtoo olla yksin ja minä lennän porukoille?

 

[ehdotus..]

omituinen tilanne.. toisaalta olette aika nuoria. Poikaystäväsi ei taida ihan ymmärtää yhdessä asumisen pointtia - sillon kun koti on yhteinen, ei toista ajeta sieltä mihinkään ja avaimet löytyvät molemmilta.

Millä perusteella edes katsot asunnon olevan yhteinen? Maksatteko vuokran puoliksi? Oletko kirjoilla samassa osoitteessa?

Helpompaa seurustelustanne tekisi, jos sinullakin olisi oma asunto. Tapaillessanne voitte sitten vierailla toistenne luona.. tai sitten kannattaisi käydä kunnolla asiat läpi ja sopia yhdessä asumisen pelisäännöistä

 

[eräsperäs.]

Olisi ihan hyvä jos voisitte keskustella tämän asian halki yhdessä. Kauniista puheista huolimatta on selvää, että kyseessä on vain poikaystäväsi koti. Eli sinä asut edelleen vanhempiesi luona ja käyt poikaystäväsi luona vain kylässä

 

[noon]

poikaystäväni puhuu koko ajan "yhteisestä kodista". Hänellä on siten hyvä tilanne, että hänen vanhempansa omistavat ko. asunnon.. kaupassa käyn yleensä minä kun kerran omistan auton. Tämä koti vaan ei ole yhteinen silloin kun miekkonen tahtoo omaa rauhaa.. muulloin sujuu hyvin.

itse vain oletan suhteelta tod.näk. paljon enemmän kuin poikaystäväni. meillä on ilmeisesti liian erilaiset käsitykset parisuhteesta. hän pitää tätä enemmänkin kaveri suhteena.. myös hellyys tapahtuu silloin kuin hänelle sopii, ja sekin niin että minä olen aktiivinen osapuoli.

minulla ei ole vielä mahdollisuutta omaan asuntoon. sillä opiskelen ja vaikka käyn töissä (28h kk) se ei riittäisi aivan yksin elämiseen vanhempieni mielestä. ja he eivät edes ymmärrä hinkuani pois kotoa, paitsi tietysti poikkikseni luo. poikaystävä on vuoden asunut jo yksin.

aina kun otan asian puheeksi poikaystäväni kanssa, vastaus on "kyl sääki tääl asut mut mää tarviin välil omaaki aikaa", noh, onneks kohta pääsen töistä ni päästään juttelee asiat halki, kyllä, saan mennä yöksi "kotiin" loukkaantuneen tekstiviestin jälkeen.

 

[Hoh hooooo]

SUN POIKAYSTÄVÄS ON LIIAN NUORI ASUMAAN JA OLEMAAN YHDESSÄ KENENKÄÄN KANSSA!

Ei noin nuoren edes kuulu sitoutua keneenkään. Pojat varsinkin tarvii vapautta, ei ne mitään papparaisia halua olla alle kaksikymppisinä eikä vielä pitkään sen jälkeenkään. Tuo on ikä, jolloin kaverit on vielä tärkeitä ja kuuluu ollakin.

Jos nyt sitoudutte tiukasti toisiinne, n. kymmenen vuoden kuluttua (aikaisemminkin) poikaystäväsi alkaa miettiä menetettyä nuoruuttaan. Sulle tulee haastavat ajat.

Tehkää paremminkin selväksi, että tämä on vain seurustelua, ei yhdessäasumista. Asu sinä kotonasi tai ota oma kämppä. Seitsemäntoistavuotias poika ei ole kypsä mihinkään. Etkä ole sinäkään, olet vielä liian nuori sitoutuneeseen elämään sinäkin.

 

[palvelija?]

"itse vain oletan suhteelta tod.näk. paljon enemmän kuin poikaystäväni. meillä on ilmeisesti liian erilaiset käsitykset parisuhteesta. hän pitää tätä enemmänkin kaveri suhteena.. myös hellyys tapahtuu silloin kuin hänelle sopii, ja sekin niin että minä olen aktiivinen osapuoli."

Eiköhän teidän pitäisi puhua ihan ensin, mikä teidän suhteenne on. Mitä toivotte siltä. Olettaminen ei ole kuin sinun päässäsi. Poikaystävällesi voit olla hyvä autokuski, siivooja, ruoanlaittaja jne.
Mitä hän kotona tekee? Eikö hänen pitäisi opiskella?
Oletko miettinyt, miten erilaiset teidän käsityksenne maailmasta ovat. Poikaystäväsi on saanut kaiken vanhemmiltaan, jopa asunnon hyvin nuorena. Sinä työskentelet opintojen ohessa.
Yhdessä asuminen tarkoitaa sitä, että molemmilla on yhtä paljon valtaa, molemmilla on avain, molemmat osallistuvat kotitöihin, asioita suunnitellaan yhdessä...

 

[vanhempi neuvoo]

kaupassa käyn yleensä minä kun kerran omistan auton.

hän pitää tätä enemmänkin kaveri suhteena.. myös hellyys tapahtuu silloin kuin hänelle sopii, ja sekin niin että minä olen aktiivinen osapuoli.

Näin ulkopuolisena on helppo nähdä, että asetelma ei ole mitenkään reilu. Unohda hetkeksi, mitä poikaystäväsi sanoo, ja katso faktoja: sinulla ei ole siihen asuntoon avaimia, oletan että et osallistu yhtiövastikkeen/vuokran maksamiseen, ja poikaystäväsi lähettää sinut sieltä toistuvasti pois. Onko siellä edes sinun tavaroitasi - en tarkoita pelkkää hammasharjaa ja päivittäisiä tavaroita, vaan kirjoja, huonekaluja...?

Jos ihmiset oikeasti asuvat yhdessä, molemmilla on avaimet, kulut hoidetaan yhdessä, asunto on molempien virallinen osoite, eikä kumpaakaan osapuolta voi häätää omasta kodistaan yöksi pois, ei vaikka kuinka riideltäisiin, eikä todellakaan vain sen takia, että toinen "ei jaksa toista juuri nyt".

Kuten joku jo sanoi, poikaystäväsi asuu yksin, ja sinä vietät paljon aikaa hänen luonaan.

Sinuna miettisin myös, onko oikein, että sinä käyt aina kaupassa. Et kai sinä vaan maksa kaikkia ruokia (ja bensaa) yksin? Jos te syötte paljon yhdessä, on toki kohtuullista että sinä maksat osan yhteisistä ruoistanne, mutta älä tyttö hyvä anna minkään miehen ikinä huijata sinua pehmeillä puheillaan sellaiseen tilanteeseen, että sinä kannat hänelle ruokaa ja maksat kaiken. Poikaystäväsi kuuluu maksaa valtaosa hänen kotiinsa ostettavasta ruoasta. Mieti ihan kokreettisesti: hän häätää sinut yöksi pois, ja syö siellä sitten sinun ostamaasi iltapalaa ja aamupalaa. Sinä et saa mitään.

Toinen asia on sitten tuo, ettet saa toivomaasi hellyyttä ja sitoutumista. Onko tuo ylipäänsä sellainen suhde, jossa haluat olla? Lakkaa vähintään tukemasta häntä rahallisesti.

 

[noon]

SUN POIKAYSTÄVÄS ON LIIAN NUORI ASUMAAN JA OLEMAAN YHDESSÄ KENENKÄÄN KANSSA!

Ei noin nuoren edes kuulu sitoutua keneenkään. Pojat varsinkin tarvii vapautta, ei ne mitään papparaisia halua olla alle kaksikymppisinä eikä vielä pitkään sen jälkeenkään. Tuo on ikä, jolloin kaverit on vielä tärkeitä ja kuuluu ollakin.

Jos nyt sitoudutte tiukasti toisiinne, n. kymmenen vuoden kuluttua (aikaisemminkin) poikaystäväsi alkaa miettiä menetettyä nuoruuttaan. Sulle tulee haastavat ajat.

Tehkää paremminkin selväksi, että tämä on vain seurustelua, ei yhdessäasumista. Asu sinä kotonasi tai ota oma kämppä. Seitsemäntoistavuotias poika ei ole kypsä mihinkään. Etkä ole sinäkään, olet vielä liian nuori sitoutuneeseen elämään sinäkin.

kiitos huolenpidosta! tänään kuitenkin herätessäni (oman kullan kainalosta) näin tyynyllä pääni vieressä avaimen ja ovikyltissäkin lukee sukunimeni!

poikaystäväni oli vain tahtonut säästää yllätyksen täksi päiväksi (4kk parisuhteessa ja 8 kk tapailua) ! suunnitelma oli ollut kuulemma erilainen, mutta reaktioni vuoksi vaihtui tällaiseksi.

ja minusta tuo on aika yksilöllistä....... eikä voi yleistää tuollain.

 

[Tuhtitäti]

Viikko sitten lapsukainen muuttanut omaan asuntoon, ja sinä jo tunget itsesi sinne? Mitähän jos vain seurustelisitte kuten teinit tekee ilman mitään kotileikkejä sun muita stressitekijöitä. Kummallakin olisi helpompaa. Tuonikäiselle kaverit on tärkeitä ja niin pitääkin, nuoruudesta pitää nauttia ilman sitoumuksia ja jäkättävää pikkuvaimoa.

 

[noon]

Viikko sitten lapsukainen muuttanut omaan asuntoon, ja sinä jo tunget itsesi sinne? Mitähän jos vain seurustelisitte kuten teinit tekee ilman mitään kotileikkejä sun muita stressitekijöitä. Kummallakin olisi helpompaa. Tuonikäiselle kaverit on tärkeitä ja niin pitääkin, nuoruudesta pitää nauttia ilman sitoumuksia ja jäkättävää pikkuvaimoa.

hän muutti viikko sitten kaksioon, on kuitenkin yksin omillaan asunut jo yli vuoden, ja muutto tuli ajankohtaiseksi jotta olisi enemmän tilaa ja voitaisiin asua yhdessä. poika siis itse pyysi että muuttaisin... ja tämän vuoksi käytöstä hämmästelinkin... enkä koe itseäni jäkättäväksi pikkuvaimoksoi, sillä meillä molemmilla on omat menomme

 

[noon]

Näin ulkopuolisena on helppo nähdä, että asetelma ei ole mitenkään reilu. Unohda hetkeksi, mitä poikaystäväsi sanoo, ja katso faktoja: sinulla ei ole siihen asuntoon avaimia, oletan että et osallistu yhtiövastikkeen/vuokran maksamiseen, ja poikaystäväsi lähettää sinut sieltä toistuvasti pois. Onko siellä edes sinun tavaroitasi - en tarkoita pelkkää hammasharjaa ja päivittäisiä tavaroita, vaan kirjoja, huonekaluja...?

Jos ihmiset oikeasti asuvat yhdessä, molemmilla on avaimet, kulut hoidetaan yhdessä, asunto on molempien virallinen osoite, eikä kumpaakaan osapuolta voi häätää omasta kodistaan yöksi pois, ei vaikka kuinka riideltäisiin, eikä todellakaan vain sen takia, että toinen "ei jaksa toista juuri nyt".

Kuten joku jo sanoi, poikaystäväsi asuu yksin, ja sinä vietät paljon aikaa hänen luonaan.

Sinuna miettisin myös, onko oikein, että sinä käyt aina kaupassa. Et kai sinä vaan maksa kaikkia ruokia (ja bensaa) yksin? Jos te syötte paljon yhdessä, on toki kohtuullista että sinä maksat osan yhteisistä ruoistanne, mutta älä tyttö hyvä anna minkään miehen ikinä huijata sinua pehmeillä puheillaan sellaiseen tilanteeseen, että sinä kannat hänelle ruokaa ja maksat kaiken. Poikaystäväsi kuuluu maksaa valtaosa hänen kotiinsa ostettavasta ruoasta. Mieti ihan kokreettisesti: hän häätää sinut yöksi pois, ja syö siellä sitten sinun ostamaasi iltapalaa ja aamupalaa. Sinä et saa mitään.

Toinen asia on sitten tuo, ettet saa toivomaasi hellyyttä ja sitoutumista. Onko tuo ylipäänsä sellainen suhde, jossa haluat olla? Lakkaa vähintään tukemasta häntä rahallisesti.

hei, ei en osallistu yhtiövastikkeeseen/vuokraan sillä asunto on poikaystäväni vanhempien, mutta ei myöskään poikaystäväni. me molemmat maksamme kuitenkin sähkön ja veden puoliksi.. ruuat maksan usein minä yksin... välillä taas poikaystäväni vie minut ulos ja silloin hän maksaa.. ja huonekaluista sänky, tv-taso ja keinutuoli ovat minun + astioista suurin osa...

juuri tämän pojan kanssa haluan olla suhteessa. menneisyydessäni on muutama suhde ja kaikki yhtä kamalia, yks petti, yks ryyppäs ja käytti huumeita... ko. poika taas on ihan erilainen ja aivan ihana, lukuunottamayta näitä pieniä seikkoja... toisaalta, olen hänen ensimmäinen "kunnon" suhde joten hieman on molemmilla opittavaa oikeasta parisuhteesta.

 

[tsop tsop]

Kiva kuulla että asia järjestyi
Älä kuuntele tanttojen turinoita likaa, ihmiset kypsyvät eri tahtiin ja kukin taaplaa tyylillään! Elämä opettaa!
Itse läksin omilleni 16- vuotiaana silloisen 18-vuotiaan poikakaverini matkaan, ja suhde oisi jatkunut varmaan pidempäänkin kuin 4 vuotta jos poitsu ei olisi juonut liikaa.

Nuorenahan ihmiset kasvavat yhteen ja se on hyvä. Nykymaailmassa on ihan liikaakin "minä-itte-mulle-kaikki-heti-nyt" -ihmisiä, ja irtosuhteet en kuin kukoistavat ((

Puhukaa asioista heti kun joku alkaa vaivaamaan, näin pääsette paljon helpommalla. Joustoa toki vaaditaan molemmilta

Kaikkea hyvää teille, terveisin tantta 44 v.
(ja hemmetin hyvin elämässä pärjännyt!)

 

[Jaahas]

Poika siis asui jo 16-vuotiaana yksin, ja muutti myöhemmin kaksioon (jotka vanhemmat osti), jotta tyttöystävä voi muuttaa hänen kanssaan asumaan? Aikamoisia vanhempia nykypäivänä.