kirjoitan vaan lyhyesti,voin palata asiaan huomenna uudestaan.
Olen 3v tytön äiti. Kääytin kovia huumeita monta vuotta ennen raskaaksi tuloa, ja olin aika pahassa jamassa silloin kun raskauduin, monta vuotta kuitenkin jo sitä ennen lopettamista yrittänyt, monta katkoa ym takana. Kohdallani ei puhuttu enää tosiaan mistään kokeiluista vaan amfetamiinin (ja subun) käyttö oli päivittäistä.
Sitten raskauduin. Vahingossa tietty. Mulle tuli jokaisista vedoista ihan hirveen paha olo ja sain oksentaa monta tuntia, en vaan voinut vetää vaikka pakkohan se oli vetää siltikin, muuten olo oli sen takia tosi paska. (ennen +testin tekemistä) Jo vermeiden näkeminen,tai sen näkemien kun mieheni veti sai minut oksentamaan. Sit tein raskaustestin ja plussahan se. Parin plustestin jälkeen menin päihdetyöntekijäni puheille ja hänen kehoittamana neuvolaan jossa kerroin heti totuuden, että olen narkkari ja raskaana. Sain tosi paljon tukea heti alusta lähtien ja äitinikin tuki minua asiassa alusta lähtien ja uskoi. Toki mietimme vaihtoehtoja pitkään ja vakavasti, mä mietin pitkään että onko musta siihen. Mulle oli ehdotonta etten pilaa syntymättömän lapsen elämää, pystyn oleman loppuelämäni ilman huumeita enkä pilaa lapsen elämää, mun piti olla varma siitä tai muuten abortti oli ainut vaihtoehto. Onneksi totesin että musta on siihen ja pystyn siihen. Mies veti viel pari kk,kunnes meni pariksi kk katkolle ja sai hänkin lopetettua.
Minä otin siis elämäni viimeiset vedot seuraavana päivänä pos.testistä. Ekat kolme neljä kuukautta olivat tosi vaikeita, elämäni vaikeimpia, mutta sitten alkoi helpottaa. Olin kuitenkin jo pitkään halunnut eroon huumeista, koin asian viimeiseksi oljenkorrekseni, taivaanisän tahdoksi. Uppouduin raskauteen ja rakastuin masuvauvaani niin, ettei mieleen edes enää mahtunut kama. Toki mieli on tehnyt mutta olen päässyt niistä aina yli, eikä viim pariin-2,5v ole tehnyt edes mieli.
Olihan niitä pelkoja, meillä itsellämme ja muilla. Mutta me osoitettiin ne vääriksi ja olemme olleet hyvät vanhemmat ihanalle tyttärellemme. Hän on meidän elämämme huume emmekä tarvitse muuta, kiitämme hänestä joka ikinen päivä, että hän tuli ja pelasti meidät.
Tiedän paljon tapauksia, jossa äiti on narkannut raskausajan, ja vauvan synnyttyä. Kuinka monta tuttuni lasta onkaan huostaanotettu äidin narkkaamisen takia, moni ei siihen pysty- lopettamaan sen maailman ihanimman luontokappaleenkaan takia. Joista ei ole ollut äidiksi. Se on kamalaa, en voi mitenkään ymmärtää niitä äitejä.
Mutta minä pystyin siihen, ja todistin että kyllä sieltä pohjalta voi nousta. Olin tytön syntyessä 22 vuotias.
Voin palata asiaan huomenna uudestaan jos haluat. Tärkeintä on uskoa ja luottaa, kertoa että on tukena ja auttaa ja että aina voi luottaa. Voi kertoa jos tekee mieli, tulla luokse ja yhdessä päästä niistä mieliteoista yli jos siltä tuntuu. Olla tukena, olla turvana.