Hyvä suhde - miten se tehdään?

[piiia]

Hei!

Meillä on pulma, mitä olemme mieheni kanssa nyt ratkomassa. Osaatteko auttaa... Tykkäämme toisistamme, tunnemme vetoa toisiamme kohtaan, meillä on samat mielenkiinnon kohteet, meillä on samantasoiset koulutukset ja olemme arvoiltamme aivan samanlaisia. Meitä yhdistää samankaltainen huumorintaju ja elämänkatsomus. Mutta. Olemme molemmat aika risaisista kodeista ja siksi meillä on aika isot paineet onnistua. Käymme terapiassa juttelemassa asioista yhdessä ja yksin, mutta sekään ei tunnu ainakaan vielä riittävä. Olemme eksyksissä toistemme kanssa. Emme suunnittele kesälomaa, emme puhu tulevaisuudesta, emme sano rakastavamme toisiamme (vaikka hellyyttä on paljon ja ikävöimme toisiamme) jne. Me molemmat kärsimme tilanteesta ja haluamme jotain muuta. Puhumme samasta asiasta, vaikka käytämme eri sanoja. Mieheni on sanojensa mukaan epävarma suhteessamme ja haluaa tulla hyväksytyksi sellaisenaan. Minä taas olen kokenut valtavaa turvattomuutta lapsena ja tarvitsisin kovasti varmaa ihmistä lähelleni. Siitä epävarmuudesta olemme samaa mieltä: haluamme täsmälleen samoja asioita, lapsia, rakkautta, läheisyyttä, elää täysillä, mutta olemme epävarmoja siitä, pystymmekö siihen tässä suhteessa. Elämä on ollut "tunkkaista" jo jonkin aikaa, kumpikaan ei toteuta unelmiaan eikä ole onnellinen. Voiko tästä saada hyvää suhdetta?

 

[Perhearvojen puolesta]

Ei kyllä hyvältä vaikuta tuo teidän tilanteenne, jos ette ensin laita itseänne kuntoon. Jos on omat "luurangot" kaapissa - niin kyllä ihminen mykistyy, kun ei uskalla olla oma itsensä, edes lähimpänsä seurassa - kun pelkää paljastumista.
Käy ensin omat ongelmasi itsesi kanssa läpi - niin sen jälkeen voit keskustella niistä miehesi kanssa ja hänkin voisi tehdä saman itsensä kanssa.
Olen aivan varma, että yhteinen elämänne alkaa sujua - kun ensin lakkaatte jännittämästä toisianne. Parisuhteen hoitaminen on molemminpuolista luottamusta josta nousee keskinäinen yhteinen hyvä olo - joka heijastuu myös lähipiiriin positiivisesti!

 

[piiia]

Olen aivan samaa mieltä, olemme siis terapiassa yksin ja yhdessä. Ahdistus on ollut valtava siksi, ettei kumpikaan meistä ole voinut tai uskaltanut jostain syystä olla oma itsensä. Paha olo on ollut valtava. Nyt olen siinä tilanteessa, etten enää jaksa tällaista vaan haluan aitoa rakkautta ja läsnäoloa. Ja haluan myös antaa sitä. Terapia auttaa, mutta pitäisi olla käytännön keinoja, miten aletaan elää taas. Se on jostain syystä vaikeaa ja välillä ajattelen, että onkohan se ollenkaan mahdollista tässä suhteessa. Ollaanko niin mykkyrällä ettei pystytä enää avoimuuteen.

 

[no]

Teillä on kaikki puitteet mahdottoman hyvässä kunnossa onnistuaksenne.

Olisiko tässäkin kyse eräistä taivaankappaleista nimeltään mars ja venus.

Ymmärtää ja tulla ymmärretyksi. Tarpeet ja niiden tyydyttäminen.

Täydellinen ihminen, joka osaa kaiken oikein ja selviää kaikesta yksin tarvitsee parisuhteeseen vaikka nuken. Me muut kaipaamme ihan oikeasti puuttuvia osia.

Kirjoittakaa paperille omat unelmanne ja tarpeenne, esim. kolme kumpaakin; vaihtakaa papereita ja miettikää miten voisitte ottaa huomioon toistenne unelmat ja tarpeet.

Sitten vielä minulle tuli sellainen tunne, että te ette ole aitoja toistenne seurassa, vaan yritätte toteuttaa jotakin kaavaa tai menetelmää; parisuhde vaatii aina mahdollisuutta olla oma itsensä VIRHEINEEN. Täältä tulee meiltä repullinen powereita

 

[piiia]

Meitä on tosiaan pitänyt yhdessä se, että kaikki ulkoinen ja myös sisäinen on kunnossa. Olemme toisillemme rehellisiä, meillä on parhaimmillaan hauskaa yhdessä ja haluamme samoja asioita. Ajattelemme luontevasti samoin, joten toiselle ei tarvitse selittää mitään. Paitsi että emme pysty olemaan rentoja ja puhumaan tulevaisuudesta. Mies sanoo olevansa siksi epävarma, mutta hän ei kuitenkaan tee niin itse. Olemme puhuneet tarpeista ja niiden tyydyttämisestä terapiassa, mutta mies ei siinäkään ole oikein osannut kunnostautua. Jotenkin minulle on tullut seinä vastaan. Haluan lähteä toteuttamaan unelmiani ihmisen kanssa, joka niihin haluaa vastata.

 

[lähriippuvainenko?]

Meitä on tosiaan pitänyt yhdessä se, että kaikki ulkoinen ja myös sisäinen on kunnossa. Olemme toisillemme rehellisiä, meillä on parhaimmillaan hauskaa yhdessä ja haluamme samoja asioita. Ajattelemme luontevasti samoin, joten toiselle ei tarvitse selittää mitään. Paitsi että emme pysty olemaan rentoja ja puhumaan tulevaisuudesta. Mies sanoo olevansa siksi epävarma, mutta hän ei kuitenkaan tee niin itse. Olemme puhuneet tarpeista ja niiden tyydyttämisestä terapiassa, mutta mies ei siinäkään ole oikein osannut kunnostautua. Jotenkin minulle on tullut seinä vastaan. Haluan lähteä toteuttamaan unelmiani ihmisen kanssa, joka niihin haluaa vastata.

MIksi sinun pitää toteuttaa unelmasi jonkun KANSSA, kuulostat vähän läheisriippuvaiselta siinämielessä joka kyllä sopii kuvaan jos on rikkinäinen lapsuus, että laitat omat unelmasi toisen varaan ja sitten syytät parisuhdettanne siitä että ette toteuta unelmianne tai suunnittele tulevaisuutta. Teette ilmeisesti molemmat niin.
Jos miehesi haluaa tulla hyväksytyksi sellaisena kuin on, niin eihän se sinulle kuulu, hänen pitää jotain kautta oppia hyväksymään itsensä koska toinen ei ole ajatuksenlukija ja erimielisyyksien tullessa ihmisen pitää kyetä olemaan varma omasta olemuksestaan jotta kestää myös kritiikkiä tai sen että toinen ei aina ymmärrä. Jos sinä olet sellainen että mies ei tunne seurassasi oloaan hyväksytyksi, niin uskon että sinä varmasti olet yrittänyt hyväksyä, mutta jos se ei miehelle perille mene niin vaihtakoon akkaa. Itse en edes tajua mitä se hyväksyminen lopulta joidenkin mielestä on: onko se sitä että mitä tahansa toinen sanoo tai tekee pitää hyväksyä, tai varsinkin parisuhteessa että pitäisi hyväksyä kaikki mitä toinen jättää tekemättä suhteen eteen?
Jokaisen ihmisen pitää suunnitella ainakin oma tulevaisuutensa itse, suunnitelmien toteutuminen pitää riippua itsestä eikä toisesta. Esim. jos sinä haluat lapsia, niin hommaat sellaisen miehen joka haluaa myös, etkä ole jonkun kanssa joka ei halua, ja sitten syytät häntä siitä että sinulla ei ole lapsia. En tiedä mitkä ovat haaveesi lapsi nyt vain esimerkkinä.
Parisuhde ei ole arvo sinänsä vaan se on osa elämää, eikä esimerkiksi matkustelu, työelämä, perheenperustamishaaveet saa riippua jostain sen hetkisestä suhteesta.
Erotkaa jos et saa selville mitä mies haluaa, tai jos tiedät että hän ei halua samoja asioita. Ja eroa jos näet että yhteiselämä ei vahvista sinua eikä tuota sinulle mitään mielihyvää.

 

[piiia]

Meillä siis on samanlaiset arvot ja haluamme molemmat esim. lapsia. Mutta sitä ennen, kummankin mielestä, pitäisi olla kivaa yhdessä. Minulla on unelmia parisuhteen suhteen, ts. haluaisin suhteen missä voi olla vapaasti itsensä, toteuttaa unelmia ja haaveilla yhdessä. Haluaisin toteuttaa unelmiani yhdessä miehen kanssa, se olisi minua hyvää elämää.
Mies kokee ettei häntä kuulla eikä hyväksytä, mutta minusta tuo näkemys on epäreilu. Minä en osaa antaa aina "oikeita" asioita, mutta en siti ole paha ihminen ja haluan hänelle vain hyvää. Minusta miehen pitäisi itse huolehtia siitä, että hän tulee kuulluksi. Kuuntelen kyllä, kun tajuan, että nyt pitää kuunnella.
Me siis haluamme samoja asioita, ihan tarkalleen, mutta käytännön totutus horjuu. Tällä hetkellä suhde satuttaa minua, koska en voi vapaasti haaveilla. Tämä johtuu siitäkin, että mies ei osaa haaveilla lapsuudestaan johtuen ja nyt me kumpikin elämme samassa verkossa.

 

[Perhearvojen puolesta]

Parisuhde on yhdessä kasvamista; tappelemista ja sopimista. Parit kasvavat yhdesää "meiksi".
Me yhdessä olemme tiimi - kukaan ei yksin ole mitään. Muutetaan kurssia ja käyttäytymistä ja eletään yhdessä arkea ja juhlaa. Huoioitavaa on että eleämä ei ole pelkkää juhlaa!
Jos teillä on keskinäistä rakkautta - niin kestätte vaikka mitä ja arvostuksenne toisianne kohtaan kasvaa ajan myötä. Sitten, kun on paljon yhdessä koettu; toisesta ei raaskikaan luopua. Kumppanin viat ja virheet on myös hyväksyttävä - sillä jokaisessa - myös itsessäsi on ihan varmasti kumppaniasi ärsyttäviä asioita.

 

[piiia]

Olen tuossa hyvin samaa mieltä kanssasi. Ymmärrän, että elämä ei ole juhlaa, mutta haluaisin, että se edes joskus olisi sitä. Mitenköhän osaisin kuvata tätä tilannetta... Me kaikesta huolimatta pidämme toisistamme kovasti, mutta kaikki on harmaata ja molemmat kärsivät. Minua on viimeksi tänään itkettänyt tilanteemme töissä ja näin on ollut pitkään. Emme ole tiimi, vaan syyttelemme toisiamme. Mies on pettynyt, kun muistutamme hänen vanhempiaan ja minä olen aivan kummissani: olen ekaa kertaa suhteessa, missä ei puhuta mitään tulevasta. Mies korostaa olevansa epävarma siksi, ettei tiedä voidaanko tässä olla onnellisia, mikä taas ajaa minua kauemmaksi. Haluamme tasan samoja asioita, mutta en enää tiedä miten voimme ne saada. Petyn aina raskaasti, kun toinen korostaa epävarmuutta.

 

[Perhearvojen puolesta]

Vaikuttaa aika vahvasti siltä, että miehesi harrastaa kanssasi "kissa ja hiiri- leikkiä". Syyttely ei auta mitään - on selkeästi kerrottava mikä toisessa suututtaa ja aiheuttaa pettymyksen tunteita ja sitten yhdessä alatte toimia niin, että tuo toimintatapa muuttuu sellaiseksi, että voitte iloita toisistanne.
Sitten kun elämä alkaa sujua - niin sitten aletaan tehdä tulevaisuuden suunnitelmia ihan eläkeikään asti.

 

[piiia]

Kiitos kun vastasit vielä
Minussa on varmasti yhtä paljon vikaa kuin miehessä. Mutta ensimmäistä kertaa elämässä olen suhteessa, missä on _vain_ vikoja. Mies näkee paljon negatiivisia asioita, hyviä asioita hän ei tunnu huomaavan. Hän uskaltaa kyllä erota muttei halua, koska meissä on niin paljon hyvääkin. Kuitenkin esim. tänä aamuna hän viimeksi sanoi olevansa epävarma ja haluavansa että hyväksyn sen. Minusta se ei ole mahdollista, en vain voin hyväksyä että ihminen on parisuhteessa ja sanoo olevansa siitä epävarma. Ensiksi hän sanoi, että on epävarma siksi, että emme puhu tulevaisuudesta. Silti hän itse on sanonut ettei puhuta siitä vielä. Toiseksi - olemme kuulemma kuin hänen vanhempansa, ja miten sitäkin nyt sitten voisi muuttaa. Hänen mieleensä ei sitten ollut tullut, että omaa käytöstä voi tosiaan muuttaa. Minä kaipaan, että elämä on helppoa! Haluan että voidaan rakastaa ja olla läheisiä. Mies ei jostain syystä pysty sanomaan rakastavansa minua.

 

[Lähriippuvainenko?]

Kiitos kun vastasit vielä
Minussa on varmasti yhtä paljon vikaa kuin miehessä. Mutta ensimmäistä kertaa elämässä olen suhteessa, missä on _vain_ vikoja. Mies näkee paljon negatiivisia asioita, hyviä asioita hän ei tunnu huomaavan. Hän uskaltaa kyllä erota muttei halua, koska meissä on niin paljon hyvääkin. Kuitenkin esim. tänä aamuna hän viimeksi sanoi olevansa epävarma ja haluavansa että hyväksyn sen. Minusta se ei ole mahdollista, en vain voin hyväksyä että ihminen on parisuhteessa ja sanoo olevansa siitä epävarma. Ensiksi hän sanoi, että on epävarma siksi, että emme puhu tulevaisuudesta. Silti hän itse on sanonut ettei puhuta siitä vielä. Toiseksi - olemme kuulemma kuin hänen vanhempansa, ja miten sitäkin nyt sitten voisi muuttaa. Hänen mieleensä ei sitten ollut tullut, että omaa käytöstä voi tosiaan muuttaa. Minä kaipaan, että elämä on helppoa! Haluan että voidaan rakastaa ja olla läheisiä. Mies ei jostain syystä pysty sanomaan rakastavansa minua.

Heh, noin siinä käy kun mies ottaa suhteessa ohjat käsiinsä.
Tässä pari totuutta: Hyivin harva mies tietää mitä tekee mutta tekee siitä huolimatta vähän sitä sun tätä, eikä ajattele nokkaansa pitemmälle vaan alkaa seurustella seksin vuoksi ja ei välitä yhtään siitä mitä suhteen tulevaisuus on. Ja jos mies ei halua naiselle sanoa että rakastaa, nin hän joko ei rakasta, eli hän on naisen kanssa vain paremmanpuutteessa, tai sitten hän ei vain halua naisen tietävän tunteista jolloin nainen pysyy sopivasti varpaillaan koko ajan, eikä tarvitse keskittyä mihinkään eteenpäinvievään toimintaan vaan pelkkään jankkaukseen.
Olet antanut miehesi masentaa sinut, kysymys kuuluu oletko itse alunperin masentunut yksilö vai onko tuo itkeskely miehen ja parisuhteen aiheuttamaa ainoastaan?
en tiedä mitä tarkoitusta hänelle palvelee sinun masentaminen mutta jotain hän siinä voittaa koska pyrkii tekemään niin.
Minulla kyllä leviäsi silmät jos mies aamutoivotuksena ilmoittaa olevansa epävarma suhteesta. Hyvää huomenta, kiitti vaan!!
Mieti kannattako tuhlata kuinka kauan aikaa jankkaamiseen.

 

[Mansikkaa!!!]

Teiltä puuttuu mannapuuroa ja mansikkaa.
Puitteet ja kaikki muu voi olla oikein, mutta kemia puuttuu.
Eikä se harmaus ainakaan tule vähenemään, ja epävarmuuskin voi lisääntyä.
Olisiko kiva huomata lasten synnyttyä että olisi pitänyt erota heti, kun jo ennen lapsia oli epävarmuutta? Erotkaa nyt; ja jos ette voi olla ilman toisianne tulette takuulla palaamaan yhteen.

 

[piiia]

Eli kyse ei kummankaan mielestä ole siitä, etteikö kemiaa olisi, vaan että kommunikaatio menee ihan solmuun. Ja niin tapahtuu terpeutin mukaan siksi, että miellä niitä tunteita on niin paljon ja tykkäämme toisistamme.
Eilen tapahtui jotain ihan kauheaa... Minä suutuin miehelle siitä, että hän alkoi korostaa epävarmuuttaan. Se ei ole tarkoitettu loukkaamaan minua vaan viemään asioita eteenpäin, mutta aloin itkeä ja voida pahoin. Lopulta tulin sanoneeksi että haluan erota, ja mieskin sanoi niin. Illan kuluessa kuitenkin peruin sanomiseni ja nyt mies on ihan lukossa. Hän luuli että oikeasti halusin erota. Hän ei tiedä, mitä tuntee tai haluaa. Olemme sopineet avaavamme lukkoa ja katsovamme sitten terapiassa, mitä tehdään. Mistä tuossa lukossa on kyse ja miten osaan suhtautua siihen?

 

[no]

On aika helppoa olla puolison kanssa samaa mieltä alkuaikoina, siihen kai perustuukin kyky luoda suhteita. On samanlaisia kinnostuksenkohteita, yhteisiä asioita löytyy. On se hyvä alku, mutta se ei ole edes suhteen perusta. Minun mielestäni hyvän suhteen perusta on toistensa hyväksyminen virheineen: se ei teillä toteudu.

Aina pitää ensin lähteä hakemaan itsestä asiat, jotka pitää korjata. Jos puoliso on epävarma tulevaisuudestanne, niin käytöksesi jälkeen hän on vielä pelokkaampi. Olette kyllä molemmat lukossa ja jopa masentuneita? Hyväksykää toisenne ja itsenne epätäydellisinä tässä tilanteessa ja antakaa anteeksi itsellenne ja toisillenne. Miettikää kumpikin ensin mitä voisitte tehdä itsenne hyväksi, vasta sitten pystytte kohtaamaan toisenne.

 

[piiia]

Olen aivan samaa mieltä siitä, että emme pysty hyväksymään toisiamme virheinemme. Tässä on yksi todella kiinnostava seikka, minkä tajusin juteltuani hädissäni terapeuttimme kanssa ja se liittyy tuohon edelliseen viestiin. Minun on tosi vaikeaa hyväksyä, että mieheni on epävarma. Hän on sitä lähtökohtaisesti eikä hän läheskään aina esim. pysty tunnistamaan tunteitaan, mikä lisää epävarmuutta. Minulle tuosta tulee turvaton olo ja minä reagoin siihen, mitä miehen on vaikeaa hyväksyä. Tilanne ei ole helppo, mutta ihan vähällä emme aio luovuttaa.

 

[Hyvä suhde]

Hyvä suhde, mistä se tehdään?
Kunnioituksesta
Rakkaudesta
Uskollisuudesta
Kompromisseista
Luottamuksesta
Turvallisuudesta

Niistä se hyvä suhde tehdään

 

[piiia]

Kiitos luottamus ja turvallisuus tällä hetkellä puuttuvat, mutta niitä pitää vähitellen alkaa rakentaa.

 

[itseensä tutustunut]

Hyvä suhde alkaa itsestä: kun on sinut itsensä kanssa ja itsensä paras ystävä, ihmissuhteetkin kukoistavat.

 

[34v mies]

Voin kyllä vastata tässä ohi aloittajan tarpeen mutta kokeillaan.

Monesti meitä suomalaisia kehotetaan puhumaan enemmän. Kaikkien kanssa, niin töissä kuin kotona kuin kaupassakin. Puhumalla voimme kertoa toiselle että ovatko asiamme hyvin vaiko huonosti.

Kuulostaa siltä että puhutte tunteistanne toisillenne, paljon ja yksityiskohtaisesti. Teillä molemmilla on omat henk.koht. ongelmanne ja sitten teillä on vielä yhdessä olemisen ongelmat.
Olisiko mahdollista että keskitytte liikaa viestimään toiselle omista henkilökohtaisista ongelmistanne, ilman että olette itse käsitelleet niitä ensin? Toisen kun on hankala _täysin_ sisäistää toisen ihmisen ongelmaa, vaikka kuinka toinen yrittäisi sen perinpohjaisesti selittää. Vielä hankalampi on toisen yrittää kertoa hataran ymmärryksen perusteella ratkaisua sellaiseen ongelmaan joka sopii toiselle.
Voin vain kuvitella kuinka paljon minua ahdistaisi jos puolisoni kertoisi minulle oman sisimpänsä ristiriidat niitä suodattamatta, päivästä toiseen, ilman että kykenisin neuvomaan häntä juuri sopivin sanakääntein.

Eli tavallaan olen tässä samaa mieltä aikaisempien kanssa siitä että yksilöiden täytyy olla itsensä kanssa tietyn verran sinut ennenkuin voidaan kasvattaa odotuksia parisuhteelle ja yhteiselle tulevaisuudelle. Eikä sittenkään kannata odottaa liian paljon liian nopeasti.

Olet huolissanne tulevaisuudestanne. Mitä jos unohdatte vähäksi aikaa tulevaisuuden suunnittelun ja alatte toteuttaa sitä pienin askelin? Keksitte jotain _aivan pientä_ yhteistä tekemistä tai tavoitteita kuten aluksi vaikka yhteisen harrastuksen tai muun puuhan jossa voitte puhaltaa yhteen hiileen ja rakentaa luottamusta toisiinne. Katsotte että miten se luonnistuu ja jos homma toimii niin joskus tulevaisuudessa otatte jonkun hieman vaativamman mutta parisuhdetta vahvistavan askareen/tavoitteen? Baby steps, tiedäthän.

 

[Ei voi vaatia]

Millaista miehen epävarmuus on? Kun kysyt hänen mielipdettään tai kerrot oman ehdotuksesi, vastaako hän aina, ettei tiedä, siis ihan tavan vuoksi sen enempää ajattelematta, vai kertooko hänen vastauksensa harkinnasta tai siitä, ettei hän halua samaa? Onko kyse vain välinpitämättömyydestä? Onko hänellä koskaan omia ehdotuksia tai tekoja yhteiseksi hyväksi? Ottaako hän sinut huomioon omissa tekemisissään?

Kokemukseni miehestä, joka tapasi vastata aina, ettei tiedä, ei osaa sanoa tai olemalla vain hiljaa, oli, että aikani sitä kestin, kun lopulta hyväksyin sen hänen tavakseen elää. Jouduin tekemään ratkaisut, valinnat ja päätökset hänenkin puolestaan ns. yhteiseksi hyväksi. Elämä eteni kyllä monelta osin ihan mallikkaasti, mutta oli luotetava itseen. Parisuhde ei tuottanut minulle naisena turvallisuuden kokekemusta, vaikka monesti kyllä tulkitsin miehen myöntyväisuuden tueksi. Silti en oikeastaan voinut luottaa. Olin kuin arkkityyppinen Niskavuoren Heta. Kaikkein vaikeimmista tilanteista, joissa olisin naisena kaivannut tukea ja turvaa, hän vetäytyi. Sen tunne on vieläkin raskas.

Pitkään olimme kuitenkin yhdessä. Liekö sitten ollut pettymyksen värittämää läheisriippuvuutta? Kun sitten jossain vaiheessa huomasin, että jouduin ottamaan liian paljon vastuuta ja tekemään vaikeatkin ratkaisut ja päätökset kuin myös toteuttamaan ne, väsyin ja aloin pikku hiljaa ottamaan välimatkaa. Kysyin miehen mielipidettä edelleenkin, jopa tivasin ja suutuin siitä, ettei hänellä muka ollut omaa kantaa, omaa halua tai tahtoa. Hän otti tietenkin nokkiinsa ja väitti, ettei osaa. Aikuinen oppinut mies! Itsestäni tuntui, ettei hän halua ottaa vastuuta, enkä itse halunnut kantaa enempää vastuuta yhteisestä, meille molemille kuuluvista perheen yhteisistä asioista, joten jätin vain tekemättä.

Siinä ehkä oli syy, että mies alkoi olla yhä enemmän pois kotoa, töissä, harrastuksissa. Hän ilmiselvästi vältteli vastuutaan. Se oli sellaista painostavaa tyyntä ukkosen edellä, sillä päädyimme lopulta eroon. Mies oli katsastanut naisen, joka oli oitis vimmatun toimelias ja käynnisti monta "urakkaa". Eron syyksi mies mm. kertoi, etten ollut antanut hänen tehdä päätöksiä, olin liian hallitseva jne. jne. Syytti minua lopulta siitä, mitä olin häneltä eniten toivonut ja odottanut!

Jälkeenpäin ajatellen jostain kumman syystä ajauduimme elämään elämää, jota emme kumpikaan olisi halunneet. Ymmärrän jotenkin, että mies oli kyvytön suunnittelemaan ja tekemään ratkaisuja. Hänelle oli turvallista, että on vierellä nainen, joka kertoo, miten tehdään ja toteuttaa vaikeimman. Niin oli hänen äitinsäkin tehnyt, joutunut tekemään. Mies ei ollut oikeasti elänyt murrosikää eikä henkisesti irrottautunut vielä äitinsä/perheensä vaikutuksesta, kun meistä tuli pari.

Osin varmaan kuitenkin on kyse miehen luonteesta. Kaikki eivät yksinkertaisesti osaa kuvitella tai pysty suunnitelemaan ja näkemään tulevaisuuteen. He jopa ahdistuvat ajatuksesta, että pitäisi esim. miettiä tulevaa lomaa, tehdä etukäteisvarauksia ja mieltää sellaista, mitä ei vielä ole olemassa. Heille on helpompi elää tässä ja nyt. Sellaista ihmisen perusluonnetta on vaikea muuttaa.

 

[Pretty Betty]

Pääsääntöisesti onnellisuus on itse kussakin. Miehesi ei voi olettaa, että sinun läsnäolosi tekisi hänet yhtäkkiä tasapainoiseksi ja että hän tietäisi täsmälleen, että mitä hän elämältään haluaa. Vastaavasti sinun tarpeesi saada hellyyttä ja tukea on sellainen, että sinun pitäisi löytää voimavarat itsestäsi olla vahva ja kykenevä seisomaan omilla jaloillaan. Silti parisuhteessa saa vaatia asioita kumppaniltakin, mutta ei saa olla itsekäs, vaan pitää osata myös antaa toiselle niitä asioita, joita hän tarvitsee.

Aikuisella ihmisellä on vapaus valita. Se vapaus on ainakin selvästi miehellesi ahdistavaa, koska hän ei osaa päättää, onko tämä suhde hyvä vai olisiko jossain vielä parempi suhde. Uskon, että erittäin moni ihminen joutuu käsittelemään tämän tunteen. Jotkut vaihtavat parin vuoden välein kumppania, jotkut sallivat itselleen seksisuhteita ja jotkut päättävät, että vastustavat kiusausta ja alkavat panostamaan tässä olemassa olevaan suhteeseen. Miehesi ei ota askelta suuntaan eikä toiseen, vaan ehkä haluaa, että SINÄ pystyisit ratkaisemaan sen omalla käytökselläsi, että hänen itsensä ei tarvitse tehdä mitään valintaa.

Sinä puolestasi haluat tukea, turvaa ja rakkautta, jotta saat vahvistusta sille asialle, että tämä on se oikea mies, jonka kanssa haluat perustaa perhettä. Koska mies ei tee asialle mitään ja kokee pahaa oloa, et saa häneltä juuri sitä, mitä tarvitset.

Tietämättä tarkalleen miehen näkökantaa asiaan, niin minusta ongelmana on se, että miehesi pitäisi ottaa vastuu elämästään. Hänen pitäisi vihdoin päättää, että mitä hän haluaa. Hän ei voi olla suhteessa itsekäs. On totta, että sinun pitäisi hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on, mutta ei se tarkoita sitä, ettäkö sinä et saisi pyytää tai vaatia mieheltä mitään. Sehän olisi nimittäin epäreilua, että jos vain kiltisti tuet miestäsi ja hän ehkä loppuikänsä on saamaton eikä osaa päättää asioistaan eikä tunteistaan, niin sinä joutuisit tukahduttamaan omat tarpeesi.

Oleellista tässä onkin se, että kuinka paljon kumpikin on valmis antamaan itsestään toisen hyväksi. Koska olette olleet terapiassakin eikä mies tunnu edelleenkään olevan valmis siirtämään niitä ideoita omaan elämäänsä (ei tee asioita sinun ja parisuhteenne hyväksi), niin vaihtoehtoja ei ole kovin paljon.

Voit odottaa, että terapia auttaa ja että mies onnistuu vihdoin pääsemään ajatuksissaan eteenpäin. Tässä on kuitenkin se riski, että aika kuluu perheen perustamisen kannalta liian pitkälle. Toinen riski on se, että rakkautesi miestä kohtaan vaimenee ja ehkä sammuu, koska et saa mieheltä sitä, mitä parisuhteesta haluat. Yksi vaihtoehto on se, että muutut suhteessanne dominoivammaksi ja alat vaatimaan enemmän asioita mieheltäsi. Jotkut miehet tykkäävät olla komennettavana ja saavat siitä turvaa, kun ei tarvitse itse päättää asioista, mutta jotkut taas kokevat, että se on kahlitsemista, joka tukahduttaa. Kolmas vaihtoehto on se, että eroatte ja etsit itsellesi sellaisen miehen, joka on henkisesti kypsempi ja valmis perheen perustamiseen ja tasa-arvoiseen parisuhteeseen.

 

[piiia]

Hei!
Yritän avata tilannetta vielä lisää. Osa vastauksistanne kolahti, osa meni hieman ohi. Kiitos kaikista niistä!
Eli kuvio menee jotenkin niin, että me molemmat koemme olevamme toisillemme "ne oikeat". Kerroin ensimmäisessä viestissä siitä, että kumpikin meistä on sitä mieltä, että olemme lähtökohtaisesti "täydelliset" toisillemme ja tykkäämme toisistamme valtavasti. Tämä on todettu terapiassa ja yhteisissä keskusteluissa.
Ongelma on lyhyesti kerrottuna tämä. Mies pitää etäisyyttä. Hän ei tee sitä siksi, että hän olisi selkärangaton, vaan siksi, että se on kotoa opittu malli. Epävarmuus ei liity minuun, vaikka kohdistuukin nyt minuun, vaan se liittyy miehen sisäiseen maailmaan. Kotona ollut kaaos näkyy nyt miehen sisällä. Minä lisään tätä kaaosta sillä, että reagoin epävarmuuteen suuttumalla ja olemalla ihan surkeana, olen myös uhannut erota vaikka en sitä tarkoita. Tämä saa miehen ihan kipsiin ja ottamaan yhä enemmän etäisyyttä. Me molemmat haluamme lapsia ja olla onnellisia, mutta emme tiedä miten. Minulla on ollut paha tapa lähestyä asioitamme negatiivisesti, tyyliin "tuleeko tästä nyt mitään", mikä on saanut miehen ihan solmuun myös. En siis ole kauhean hyvä puhumaan rakentavasti. Mies ihan oikeasti osaa erota (on tehnyt niin kun aiempi suhde ei ole tuntunut oikealta) ja hän on kanssani koska uskoo meillä olevan edellytykset olla onnellisia. Hän on sanonut rakastavansa minua kyllä, mutta että niitä tunteita on vaikeaa kertoa, kun vene heiluu koko ajan.

 

[no]

Mitäpä jos teistä se epävarma oletkin sinä, joka haluaa miehen käyttäytyvän tietyllä turvallisella tavalla, että kokisit olosi turvalliseksi?
Epävarman ihmisen tunnistaa arjesta siitä, että hän järjestelee turhiakin asioita/tavaroita että tuntisi olonsa tyytyväiseksi/turvalliseksi. Kumpi teistä on "nipottaja", joka oikoo maton hapsuja?

 

[piiia]

Olen miettinyt tuota asiaa... Minä haluan nimittäin miehen käyttäytyvän tietyllä lailla ja joskus salassa tuntuu, etten pysty rakastamaan häntä jos hän ei anna minulle juuri sitä mitä tarvitsen. Tämä on kauhea asia "sanoa ääneen", mutta rehellisyys auttaa. Mies antaa minulle kyllä hyviä asioita, mutta ajan häntä kauemmas vaatimalla ja jopa joskus syyllistämällä. En ole kuitenkaan mikään pirttihirmu, eli en huuda tai ahdistele miestäni. Mutta joskus se, ehkä epävarmuus, vaan hyppää esille. Se ei tule konkreettisena "hapsujen oikomisena", vaan pikemminkin käsikirjoituksena siitä, mitä hyvä suhde on. Mies on usein sanonut, että hänellä on sellainen olo, että odotan hänen lausuvan valmiita vuorosanoja. Pidän lujasti kiinni jostain unelmakuvasta, mihin mies ei mahdu vaikka onkin aivan ihana ihminen omalla tavallaan. Tajuan, että tätä asiaa pitää nyt työstää, mutta miten sen teen? Ehkä terapia on ihan hyvä paikka siihen...