Hyvää päivää, nyt Kepu halusi sössiä Suomen matkustusrajoitukset ja koronarajaturvallisuuden

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
IL:n tiedot: Hallituksessa repesi riita lievennetystä rajamallista – ”Juuri keneltäkään ei vaadita ennakkotestiä”
Hallituksen maahantulomallista repesi riita sdp:n ja keskustan välille.

  • Hallituksen esittämä maahantulomalli lieveni tänään sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.
  • Sdp:n piirissä koetaan, että valiokunnan keskustalainen puheenjohtaja Markus Lohi veti maahantulomallissa kotiin päin.
  • Lohen mukaan malli helpottaa matkailualan ahdinkoa.
Hallituslähteiden mukaan hallituksen pääpuolueiden keskustan ja sdp:n välille on revennyt riita tuoreen maahantulomallin lievennysten vuoksi.

Sosiaali- ja terveysvaliokunta päätti maanantaina muuttaa hallituksen esitystä mallista, joka määrittää, miten Suomeen voi jatkossa matkustaa. Riitaa syntyi etenkin perusteista, joiden mukaan maan rajan voi ylittää.

Alkuperäisessä esityksessä Suomeen olisi päässyt matkustamaan vain, jos:
  • On sairastanut koronataudin alle 6 kuukautta sitten, tai;
  • Saanut koko koronarokotesarjan, eli kaksi annosta, tai;
  • On saanut koronatestissä negatiivisen todistuksen. Tässä tapauksessa vaaditaan toinen testi 72–120 tuntia maahan saapumisen jälkeen.
Valiokunta päätti kuitenkin, ettei koronatestiä vaadita henkilöiltä, jotka saapuvat Suomeen maista tai alueilta, joissa koronataudin ilmaantuvuus tai muuntovirusten yleisyys ei aiheuta erityistä epidemian leviämisen riskiä.

Lisäksi valiokunta päätti, että yhden rokoteannoksen saaneet pääsevät maahan ilman ennakkotestiä.

Laki on tarkoitus hyväksyä eduskunnassa viikon loppuun mennessä.

Ratkaisuksi tuli nyt – äänestämällä – sellainen malli, jossa varsin monista Euroopan maista pääsee lähikuukausina (jo 3.7.2021) Suomeen kokonaan ilman testejä. Vaikka näiden maiden koronatilanne olisi lievä, sisältyy tähän suuri riski, Linden kirjoitti.

Sdp:n jäsenet olisivat halunneet, että yhden rokoteannoksen saaneilta vaadittaisiin ennakkotestiä.

Juuri keneltäkään ei vaadita ennakkotestiä, vaikka vielä muutama viikko sitten oppositio vaati tätä voimakkaasti. Sellainen tarvitaan vain jos Suomeen tulee korkeamman riskin maista eikä ole sairastanut koronaa eikä ole saanut edes yhtä koronarokoteannosta.

Sdp vastusti lievennystä

Sdp:tä edustavat valiokuntajäsenet vastustivat muutoksia. Puolueen varsinaissuomalainen kansanedustaja Aki Lindén kirjoitti Facebookissa, että alkuperäinen malli olisi ollut selkeä, ymmärrettävä ja tehokas.

Sdp on korostanut maahantulomallissa tiukkaa terveysturvallista linjaa. Puolueessa pelätään tällä hetkellä muun muassa koronaviruksen deltamuunnoksen leviämistä Suomeen.

Keskusta taas on suosinut vapaampaa linjaa, joka mahdollistaisi esimerkiksi Lapin matkailun nykyistä paremmin
.
Hallituslähteistä saatujen tietojen mukaan sdp:n joukoissa koetaan, että sosiaali- ja terveysvaliokunnan keskustalainen puheenjohtaja Markus Lohi vetää asiassa kotiin päin. Lohi valittiin kansanedustajaksi Lapin vaalipiiristä.

Kotimaan tapahtumat ovat vaarassa nyt leväperäisen maahantulon takia, mutta onhan meillä Lintilän tapahtumatakuu, jossa veronmaksaja maksaa peruuntuneet suuret yleisötapahtumat. Porvari puhuu toista ja tekee toosta. Kiitos Kepu!
 
Perustuslakivaliokunnan äänestyksessä vapaampia maahantulosääntöjä kannattivat kaikki muut paitsi demarit. Myös Persujen 3 edustajaa oli siis rajoitusten lieventämisen kannalla.
Epäilemättä tämäkin käännetään persujen toimesta ihan joksikin muuksi:

Persut Immonen, Mäkynen ja Puisto siis olivat vapaampien maahantulorajoitusten puolesta.
 
Sdp haluaa tehdä Suomesta Impivaaran ja sulkea rajat kaikista heikoimmassa asemassa olevilta. :(
 
Porvarit persut mukaanlukien haluaa näköjään hoitaa Suomessakin koronapandemiaa "flunssana" kunnes tilanne lukuisten muiden maiden tapaan pakottaa sairaalahoidon ja tehohoidon ylikuormittumisen sekä kuolemien takia laittamaan maahan täyssulun lockdown sekä ulkonaliikkumisrajoitukset. Kaava on hyvin tuttu maista, jossa oikeisto ja talous määrää tahdin.

Rajojen avaaminen johtaa pahaan tautitilanteeseen maassa ja yleisötilaisuuksien ym. tapahtumien sekä palvelujen sulkuun!

Joko valitaan vapaa matkailu ja lockdownit, tai tiukemmat maahantulon ehdot ja auki olevat palvelut maan sisällä. Urpot ei tajua yksinkertaistakaan logiikkaa vaikka EU-maista voisi katsoa mitä lepsuilu tuottaa. Suomen, Islannin ja Norjan tilanne on ollut paras, siis maissa joissa tiukemmat matkustusrajoitukset. Miksi porvari ottaa aina mallia EU-maista, joissa on sössitty eniten?

Venäjällä, Australiassa ym. koronatilanne pahenemassa delta-variantin takia, ja 80%/60% rokotekattavuuden maassa Britanniassa lykätty rajoitusten purkua, mutta Suomen porvarit haluaa rajat auki!
 
Eikö EM-Pietari kisaturistit jo kertoneet, mitä seuraa kun maahantuloa helpotetaan? Montako kertaa tämä täytyy porvareille kerrata, ennen kuin ymmärtävät? Vai sokaiseeko bisneskiima pysyvästi?
 
Sama kaava toistuu kuin viime vuoden alkusyksystä, jolloin Lintilä halusi hallituserouhkailun kera väen väkisin löysentää matkailurajoituksia ja tartunnat lähtivät nousuun. Kiurua syytettiin tästäkin. Eiköhän syy ole tälläkin kertaa hänen?
 
Yhteistyössä