M
mitä voin tehdä?
Vieras
Oli sitten lasten tapaamisten vaihto tänään ja iskä taas hankala. Oltiin mummolassa muutaman sadan kilometrin päässä kotoa ja vanhempi lapsista sanoo että meidän on nyt lähdettävä että ehditään siihen kun isä tulee hakemaan, johon minä ettei vielä aamusta tarvi , mennään papereiden mukaan ja vaihto oli tänään klo 18. Isä itse haki oikeusavustajalta paperit, jonka mukaan halusi mennä juhlapyhät ja sanoin että mennään sen mukaan jos kiusanteko loppuisi.Oli tytölle sanonut että tulee hakemaan aikaisemmin eikä kysynyt multa taas mitään. Laitoin viestin että muistathan että tapaamisen vaihto klo 18 tänään, johon vastaus että jos en kahta tuntia voi joustaa niin lapset ei sitten lähde meidän kanssa etelään, koska isän tapaamisviikonloppu menee ja tämä asia oli sovittu käyväksi jo monta kuukautta sitten kun isä itse meni konserttiin ja muutti eli kiristi meitä taas. Laitoin että joustaisin kyllä mutta emme ole kotona ja ehdimme kotiin vasta kuudeksi kun olin sopinut käyväni siskon luona mennessä kun en häntä näe kuin jouluna ja kesälomalla. Siihen tuli vastaus että tuotava lapset sitten kahdensadan kilometrin päähän jos en tottele. Tulimme kotiin vähän ennen klo 18 ja Oli pihassa odottamassa ja kävin varmistamassa että tuo lapset papereiden mukaan takaisin ja kuuntelin naisystävältä että olen ämmä .