identiteettikriisi

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Onko täällä muita, jotka ei tykkää ittestänsä? Mä oon aina tulkitsevani, että muut ei tykkää musta. Mäkään en tykkää, kun oon liian kova puhumaan. Mä yritän muuttua, mutta ei se onnistu pelkällä päätöksellä. Mä oon mä. Mä haluaisin olla rauhallinen ja harkitseva, mutta silti hyvää seuraa. Mä kuitenkin pelkään hiljaisuutta ja siksi puhua pälpätän kaiken aikaa. Yleensä kyllä ihan positiivinen oon jutuissani. Mä en vaan oo tyytyväinen itseeni ja musta tuntuu, ettei mua kohta jaksa kuunnella kukaan. Vielä en oo ihan yksin jäänyt eli opiskelupiireissä on seuraa ja muutama kaveriksikin kutsuttava pitää yhteyksiä. Silti tuntuu, että kaikki varmaan olis mielummin jonkun muun kanssa, kun mun. Lapset onneks vielä tykkää ja toivottavasti mieskin. Eilen illalla koko asia itketti. Mitä sitä ittelleen tekis, että muuttuis? Apuja!!
 
Mä luulen että minulla on kans identiteettikriisi. Tutkiskelen kovasti itseäni ja mietin jatkuvasti olenko paha ihminen. Miksi minun ystäväni ovat kaikonneet, miksi elämäni on tälläistä ja miksi olen tämmöinen... Miksi en voi olla iloinen, sosiaalinen, kiva, hyvä ja siten itsekin olisin onnellisempi. Nämä ja monet muut ajatukset tuntuu vievän minua aivan masennuksen partaalle.
 
voi ei tänään ollu ihan sama fiilis täälläkin.. ja monesti muulloinkin.
huonoa itsetuntoa se taitaa vaan olla, ei tunne itteään riitäväks ja tarpeelliseks..
en valitettavasti tiedä mikä siihen auttais :(
tänäänkin esimerkiksi oli yksi kerho meillä lapseni kanssa, olo aina niin kovin yksinäinen siellä vaikka muut onkin mukavia.. tuntuu ettei ketään oikeastaan kiinnosta minun jutut ja siitähän ne jutut vasta huononeekin kun yrittää vaan keksiä jotain kivaa sanottavaa..

pitäis varmaan hakea kirjastosta joku itsetunto-opas ja small-talkin -alkeet ;D
 
Lohduttavaa kuulla, että on joku muukin. Itsekin olen miettinyt, olenko masentunut. Muuten mieliala on hyvä, mutta tosiaan tuntuu, että oon ärsyttävä ihminen. Haluaisin olla jotain ihan muuta kuin oon. Nään mä itsessäni paljon hyvääkin, mutta liian paljon sellaista, mitä ei tarttis olla (lähinnä tuo jatkuva höpötys). Eilen illalla itsesäälissä rypiessäni, mietin, että onko muut omaan luonteeseensa tyytyväisiä.
 
Miksi lapsuuteni oli sellainen ja siksikö minusta tuli tälläinen? Millainen äiti olen? Olisiko lapseni parempi hoidossa? Millainen lapsestani kasvaa kun olen tälläinen ja hänen isänsä tuollainen? jne jne jne. =((
 
se jatkuva höpötys ilman asiaa kertoo kuulemma huonoista kuuntelijan kyvyistä. ei osaa kuunnella kanssa-keskustelijaa joten ei voi jatkaa keskustelua. myönnän että syyllistyn tähän joka tilanteessa ja huomaan että siihen se keskustelu usein tyssääkin.. mutta miten lopettaa? kun se on sellasta hermo-höpötystä.. välillä tuntuu myös että olen niin itsekäs ja itsekeskeinen että haluan vaan olla äänessä ja näkyvillä vaikka toisaalta asiat on täysin päinvastoin..
ihmismieli on outo ja tässähän tulee hulluks kun pohtii!
 
Mulla on muuten ihan mielettömän huono itsetunto. Sitäkö tää onkin. Hyvien suoritysten jälkeen oon itseeni vähän tyytyväisempi, mutta tentistä saan kiitettävän sijaan hyvän, niin koko viikko on pilalla, kun koen olevani niin huono. Mä en muuten koskaan oo äänessä isossa porukassa eli esim. luennolla, koska pelkään sanovani jotain tyhmää. Pienessä porukassa hiljaisuus vaivaa ja silloin puhua pälpätän rasittavuuteen asti.
 
Teillä on niin viisaita ajatuksia. Toisaalta osaan kyllä kuunnella esim. työni on sellaista, että olen enempi kuuntelija ja silloin se onnistuu, kun se kuuluu työn luonteeseen. Osaan myös kuunnella, jos toiset puhuvat paljon, mutta jos muut on yhtään hiljaista porukkaa, niin mä oon kokoaika äänessä. Mä haluan muuttua!!
 
kuulostaa tutulta, jos yhtään helpottaa :)
tuntuu vaan että niin moni asia on pielessä minussa ja omassa elämässä että miten ihmeessä voisi edes olla hyvä itsetunto?
minulla on myös synnytyksenjälkeinen masennus ja käyn sen vuoksi terapiassa, mutta ei psykologi ota tähän mitään kantaa. "älä vähättele itseäsi" kuuluu vaan kommentti.. joopajoo, ei auta.
tiedän että tähän löytyy lääke vain itsestäni, mutta miten sen löydän, se on se iso kysymys :)

mutta kyllä meillä on vielä toivoa, pakkohan se on olla. en minä ainakaan aina halua olla tämmöinen, enkä aina olekkaan, suurimmaksi osaksi ajasta vaan ;)
 
Mä kyllä oon tosi kriittinen itseäni ja jopa lapsiani kohtaan. Millaisiahan mä niistä kasvatan? Mä oon varmaan ihan hyvä äiti, koska mä teen kaikkeni sen eteen, ettei kukaan pääse mua siitä moittimaan. Huono itsetuntoa sekin!?
 
onhan se totta, että jos puhut itse koko ajan, sulla ei ole aikaa kiinnostua muista ihmisistä. Jos kykenet tekemään sen, niin kykenet samalla unohtamaan itsesi miettimisen.

Pyydä joku harjoituskumppaniksi: kerrot ongelmasi, ja pyydät häntä ohjaamaan, että miten ollaan niin että kysellään toiselta ja jaksetaan kuunnella myös. Jos se on silti kovin vaikeaa pienen harjoituksen jälkeen, niin sitten on isompia ongelmia ja hyvä etsiä apua asiaan.

Se, että sulla on tämmöinen kriisi nyt, sentään vaikuttaisi siltä että et ole toivoton tapaus!
 
Ahma: Mä työni pulesta joudun kyllä kuuntelemaan muita ja se onnistuu mielestäni hyvin. Osaan kyllä kuunnella muita, jos niillä on jotain sanottavaa. Kysyn muiden kuulumisia ja oon oikesti kiinnostunut ne kuulemaan. Tykkään olla puheliaassa seurassa, jolloin mun ei tarvitse puhua. Ongelma korostuu siis tietynlaisten ihmisten seurassa ja mulla itseasiassa on nyt just sellainen äitikaveri naapurista, joka on tosi hiljainen ja siks tää asia ehkä on nyt korostunut.
 
Eihän se itsessään ole ollenkaan huono ominaisuus ihmisessä, itsetyytymättömyys. Se tarttee vaan pystyä pitämään jossain kurissa ja jalostaa järkeviin asioihin, just esim. ettei se siirry suoraan tyytymättömyydeksi jälkeläisiin, jotka joutuu siinä koville.

Kyllähän ammattilaisen kanssa juttelemalla saattais saada enemmän näkökulmaa asioihin. Kun vaikea on itseään omasta perspektiivistään katsella objektiivisesti.
 
ihmismieli on niin käsittämätön! sinä ap halusit olla harmonisempi ja minä haluaisin osata puhua enemmän seurassa, olla huomion keskipisteenä. :D olen vain itkenyt monen vuoden huonoa oloa, siinä on paljon hommaa viikoksi.

kaikki on hienoja ihmisiä, jos uskaltaa olla oma itsensä! itselle se tuntuu olevan yllättävän vaikeaa, mutta lopputulos varmasti on pienen työn ja ahdistuksen arvoinen! tsempit! :)
 

Yhteistyössä